Hattuja

Hattuja
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaksio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaksio. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. helmikuuta 2016

ELÄMÄÄ PIENOISKOOSSA Nukkekotiyhdistyksen 25v-juhlanäyttely

Hei!
Tässä on Saana.
Hänet ja hänen kerrostalo kaksionsa, sekä monta muuta upeaa yksiötä, kaksiota (koottuina kerrostaloiksi(, rintamamiestaloa ja sekä nukkekotia on esillä;
Elämää Pienoiskoossa, Nukkekotiyhdistyksen 25-vuotisjuhlanäyttelyssä
 21.2-19.3.2016 
TAMPEREELLA
 Taito Pirkanmaa ry.n Käsi-ja taideteollisuuskeskus VERKARANNASSA
Kannattaa käydä kurkistamassa ainakin jos kulmille sattuu;)








keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Tee itse LED-valaistus nukkekotiin

Siis olen puurtanut tiiviisti joulukalenterin kimpussa,
eli ministelty on,
MUTTA eihän niitä voi esitellä :/

Tarkoitus oli lähteä Vantaalle Suureen- Snadiin koko perheen voimin,
mutta emme saaneet sitten koirille hoitajaa,
niin käymättä jäi.
Toisaalta sain itseni innostumaan taas kaksion rakentelusta,
kuvailen sitä ja tekeleitäni tässä joku päivä.
Kaksion puitteissa on tullut keskustelua 
osakkeiden valaistuksesta,
joka täytyisi toteuttaa LED-valoilla.
Lupauduin tekemään asiasta jonkunlaisen ohjeen...
Se tässä:

 Tarvikkeet:
Pattereilla toimiva led-valosarja,
1 sokeripala (niitä myydään tuollaisessa pötkössä)
Sähkärin teippiä tms. teippiä
Jatkojohtoa: Vanhasta valosarjasta tai nukkekodin sähköjohtoa tms.
Mattopuukko, sakset, kynsilakkaa (merkkailen sillä johtojen päät)

 Katkaise lamput irti patteriosasta, jätä mieleinen pätkä johtoa.
 Kuori johdon päät n. 1cm matkalta.
Itse varovasti painan peukkua vasten muovia johdon ympäriltä
 ja vetäisen muovin pois...
Jos peukkuun tuli haava, painoit liian kovasti ;D

Voit pätkiä valosarjasta irrallisia lamppuja, johtoineen
 ja kuoria johtojen päät valmiiksi.
Jättäisin tässä kohtaan lamppuun kiinni mahdollisimman pitkän johdon.

Pätki jatkojohto jota käytät sopivan mittaisiksi johdoiksi, 
kuori molemmat päät.
Itsellä tässä vahna jouluvalosarjan johtoa.

Liitä lampun ja jatkojohdon päät.
Punon ne itse ensin näin....

 
 Ja sitten näin...

 Lampun molemmat johdot jatkettuna.
Itse olen miettinyt, että johtojen jatkaminen olisi varmaan järkevintä vasta, 
kun tuohon lampun ympärille olisi rakennellut varjostimen
 ja pujoittanut johdon katoon poratun reijän läpi "katolle" 
(seinän taakse tai minne nyt on tarvetta reikää tehdä) 
Liitoksesta voi tulla sen verran paksu, että poratun reiän täytyisi olla aika suuri... 
Reiänhän voi tietysti sisäkatossa peittää kauniilla korunosalla
 tai muovisella nauhanpää hatulla.
 Tässä kohtaa johdon päät voisi myös juottaa yhteen kolvilla.

 Taivuta langat johdon viereen.
Eristä liitokset sähkömiehen teipillä.
Uskon että naisen logiikalla muukin teippi käy ;)
 Varsinkin jos johdot liittää vähän eri kohdista...
Jatka useampi/kaikki lampun johdot kerralla.
Teipin sijasta voisi käyttää kutistesukkaa,
 joka olisi pujotettu johtoihin ennen johtojen liittämistä. 
Kutistesukka vedettäisiin liitoksen päälle
 ja kuumentamalla (kolvilla, sytkärillä, kynttilällä...) 
 kutistettaisiin liitoksen päälle paikalleen.

Testaa onko liitoksesi onnistunut...
Tässä vaiheessa olen viimeistään merkannut
 punaisella kynsilakalla patterikotelolta tulevan toisen johdon
 ja lampun saman puoleisen johdon, 
 millä kytkennällä valo syttyy.
Ledeissä johtojen oikein päin kytkentä on tärkeää... 
Jos ne kytkee väärin päin valo ei toimi, lamppu ei syty.
 
 Kytke sokeripala patterikotelon johtoon.
Töppäsin sokeripalaankin kynsilakkaa,
 sille puolelle mihin kytkin punaiseksi merkatun johdon...
Kaikki lampuilta tulevat johdot kytketään tähän yhteen sokeripalaan, 
 patterikotelolta tulevan johdon vastakkaiselle sokeripalan puolelle.


Kun valojen johdot on jatkettu
 ja lamput kutketty kattoonkin, 
niin nyt kerään yhteen nippuun jokaisen valaisimen punaisella merkatut johdonpäät
 ja kieputan kuoritut osat tiukasti yhdeksi nipuksi,
 samoin markkaamattomat johdonpäät omaksi nipuksi...
Nämäkin johdot voisi kolvilla juottaa yhteen...


Työnnä lampuilta tulevien johtonippujen päät sokeripalaan.
 Punaisella merkatut punaiselle puolelle ja
merkkaamattomat omalleen,
 ruuvaa ruuvit kiinni. 
Kokeile kevyesti vetämällä, että pysyy...

Tämänpä pitäisi näyttää tältä.
Punaiset johdot punaisessa, merkkaamattomat johdot omissa koloissaan...

Tähän ohjeeseen, kun en ehtinyt tehdä valaisimia,
 enkä vedellä valoja kaksiooni, 
niin testasin pöydällä vielä, että kaikki valot toimii...
Toimi moitteettomasti, 
eivätkä läpättäneetkää...
Eli ei ollut kosketushäiriöitä :)

Noita valosarjan lamppujahan voisi halutessaan purkaa todella pieniksikin,
sitäkin on tullut tehtyä...
Niin että lampun kantaan jäävät vain pelkät rautalanka piikit,
(sellaisia valmiita lamppuja löytyy kyllä myynnistä ainakin rautakaupoista)
Olen taivuttanut piikit pihdeillä omiksi pieiksi silmukoiksi,
pujottanut kuoritun johdonpään silmukkaan, 
kierittänyt tiukasti kiinni,
litistänyt silmukat pihdeilla
ja eritänyt ne tarkasti teipillä tai kutistesukalla...
Tämä antaa varjostimen ja lampun teossa 
hieman enemmän pelivara, 
kun lampun kannasta ei tule niin suuri...

Mukavaa ja mukaansa tempaavaa puuhastelua :)
Kannattaa ehdottomasti joskus ryhtyä toimeen ja kokeilla ;)
Ja se tunne kun onnistuu <3 

ps. samaa rakentelu systeemiä voi käyttää verkkovirralla toimivien
jouluvalosarjojen kanssa...
Johto valosarjan ja muuntajan väliltä poikki,
muuntajalta tulevan johdon päähän sokeripala
ja siltä yhdeltä sokeripalalta vedetään useampaan huoneeseen valot...

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Nuken tuunausta

Olen ostanut joskus Pikkuruisesta Puodista vaatteettoman nuken, 
se on toiminut minulle neuleiden esittely mallina :)
Sen tukka on ollut kuin kypärä...
Ja jäsenet ohuen superlonin peitossa :D
Nyt kun työn alle täytyisi laittaa kaksion kalustaminen,
päätin tuunata mallistani asukkaan sinne.

Tästä lähdettiin:

Ja tähän lopputulokseen tultiin:



Tukan tein puretusta villalangasta.
Pelkäsin alkuun, ettei väri ole hyvä ja luonnollinen,
mutta itse tykkään, vaikka tukka onkin aika suuri.
Raajoihin ja vartaloon, pyörittelin ohutta harmaata hahtuva nauhaa,
edesmenneen mummon peruja <3
Sekä neulahuovutin villan kiinni.
Nyt täytyisi vain ommella nukelle sopivat vaatteet.
Kuvailin eilen hänen päällään joitain uusimpia neulomuksiani :)
Niitä on vielä kasa kuvaamatta, eli nyt ULOS kuvaamaan,
niin saan nekin näytille jossain vaiheessa ;)

Itse tykkään nukesta, lopputulos on aika raikas <3

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Kaksio

Innostuin osallistumaan Nukkekotiyhdistyksen 25-vuotisjuhlanäyttelyyn
näytille rakennettavista kerrostaloista.
Joihin tulee näytille sekä yksiöitä/kaksioita, sekä liikehuoneistoja 
ja tietysti taloyhtiölle kuuluvia varastoja jne.
Kyseiseen projektiin oli hakuprosessi,
jossa voi esittää toiveensa omasta projektista.
Itse laitoin hakemuksen kaksiosta, jonka sitten sainkin.
Rakennusaikaa on 18.2.2016 jolloin alkaa näyttelyn pystytys Tampereella.

Minun projektini on noussut harjakorkeuteen :)
Seinät pystyssä ja pinnoitettu, lattioilla "lankut" ;)
Sinivihreä koko kerroksen pohjapiirros,
alin oikealla kaksion.

Minun kaksioni:

 Näkymä ulko-ovelta eteiseen


Keittiö


Makkari


Kylppäri/vessa

Olohuone

Sitten täytyisi innostua kalustamaan :)