Nykyisin ei ehdi blogiin päivittämään, vaikka iltaisin aina joku pikkujuttu tuleekin hurautettua. Tässä siis pitemmältä aikaväliltä ompeluita. Vielä jäi osa odottamaan :)
Onnipojalle on tullut tehtyä kasa hanskoja. Ensimmäiset on frotee/velourkäsineet kuiville keleille. Seuraavat on pul-hanskat kosteammille. Ja aina ei voi onnistua rukkasetkaan... Viikonloppuna suurensin kaavaa ja tein esikoiselle Remun kosteussuojakankaasta rukkaset. Täytyy sanoa, että niistä ei tullu kyllä julkaisukelpoiset... Mutta ehkä seuraavista tulee :)
Esikoiselle tein velourtunikan. Ja minähän en esipese kankaita, en. No, nyt kävi niin, että esikoisen tunikasta tuli ekan pesun ja rummun jälkeen tunika keskimmäiselle :-D Mutta ei miusta paha, kun kuitenkin aika paljon tulee ommeltua, enkä edes muista, että onko aiemmin käyny näin! Eli pyrin ennakoimaan kutistumisen, nyt ei ihan onnistunu arviot.
Keskimmäinen on saanut ihan omansakin. Ihnaista panda-trikoota yhdistettynä valkoiseen joustofroteeseen. Tuota kangasta kun saisi vielä pinkkinä, vaan taitaa olla loppuunmyyty jokapaikassa.
Onnimiehen Spiderman-housut. Ihan puuvillaa ovat, eli ei jousta. Mutta poika tykkää. Äiti ei ehkä niinkään... Nuo noin hurjan näköiset örkit kun ei miun silmiä hivele... Mutta ehkä joskus pitää joustaa. Muutoin kaverin spiderman-vaatteet rajoittuu yöpukuihin...
Taskujen tausta on punaista velouria. Ei kaapista löytyny samanväristä kuin tuon ukkelin väri on, mutta piristää vähän kokonaiskuvaa kun on kirkkaanpunaiset taskut, eikös :)
Tuolla olisi kuvaamista ja postaamista odottamassa niin Turtlesia kuin perusvaatetta ja villavuorellista rukkasta ja tunikaa ja ties lie mitä. Pitäisi vissiin opettaa tytöt kuvaamaan ja tekemään postauksia kun ite ei ehi :-D
Oikein mukavaa syksyn jatkoa kaikille!
Mirka