Zarafšon
| Zarafšon | |
|---|---|
 Zarafšonjokea Tadžikistanissa. |
|
| Alkulähde | Zarafšonin jäätikkö |
| Laskupaikka | Kuivuu autiomaassa |
| Maat | Tadžikistan, Uzbekistan |
| Pituus | 877 km |
| Alkulähteen korkeus | 2 800 m |
| Virtaama | 154 m³/s |
| Valuma-alue | 17 710 km² |
Zarafšon (tadžikiksi ja uzb. kyrill. Зарафшон,[1][2] uzb. lat. Zarafshon, ven. Зеравша́н, Zeravšan[3]) on joki Tadžikistanissa ja Uzbekistanissa. Sen pituus on 877 kilometriä. Jokialtaan laajuus on 41 860 neliökilometriä, josta varsinaista yläjuoksun valuma-aluetta on 17 710 neliökilometriä.[2][3]
Joki saa alkunsa Tadžikistanista Turkestan- ja Zarafšonvuorten yhtymäkohdasta sijaitsevalta Zarafšonin jäätiköltä 2 800 metrin korkeudesta[3]. Sen nimi on yläjuoksulla Masttšoh[1]. Ensimmäiset 300 kilometriä joki virtaa vuolaana kohti länttä kapeassa laaksossa, jossa siihen yhtyvät suurimmat sivujoet Fon, Kištūd ja Moghijon[1][2][3].
Pandžakentin alapuolella alkavalla tasangolla Zarafšon ei saa lainkaan sivujokia[3]. Se jakautuu Samarkandin lähellä kahdeksi haaraksi, joiden nimet ovat Okdaryo ja Qoradaryo. Niiden väliin jää 15 kilometriä leveä Miyonkolin saari. Pääosa vedestä virtaa Qoradaryon ja sen kanavien kautta. Haarat yhtyvät Yangirabodin kaupungin lähellä, jossa joki saa jälleen nimen Zarafšon.[2]
Jokilaakso kapenee Navoiyn luona, minkä jälkeen Zarafšon virtaa Kyzylkumin aavikon sekä Buharan ja Qorakoʻlin keitaiden läpi lounaaseen. Tätä osuutta kutsutaan myös Qorakoʻldaryoksi. Qorakoʻlin yläpuolelle olevan padon jälkeen Zarafšon jakautuu Toyqir ja Saribozor -nimisiksi haaroiksi, jotka muodostavat kastelukavien verkon. Joki ehtyy aavikon hiekkaan ja Dengizkoʻlin kaltaisiin suolajärviin, mutta aikaisemmin se on tietyissä ilmasto-olosuhteissa voinut laskea Amudarjaan.[2]
Zarafšon saa vetensä huhti-syyskuussa vuorten jäätiköistä, lumipeitteestä ja lähteistä. Sen virtaus on suurimmillaan heinä-elokussa. Keskimääräinen virtaus Tadžikistanin Dupulassa lähellä Uzbekistanin rajaa on 154 kuutiometriä sekunnissa.[2]
Joki mainitaan Avestassa ”hyvänä vetenä”, mistä myös sen kreikkalainen nimi Polytimetus on käännetty. Myöhemmin käytettiin useita eri nimiä, kunnes 1700-luvulla vakiintui persian kielen ”kullan levittäjää” tarkoittava sana zar-afšān. Zarafšonin vettä on käytetty vuosituhansien ajan keinokasteluun, ja sen alajuoksu on tiheästi asuttua maatalousaluetta.[2][3] 1900-luvulla keinokastelua alettiin harjoittaa myös Tadžikistanin Pandžakentin piirissä[1]. Nykyään maatalous käyttää joen lähes koko vesimäärän. 1960-luvulta lähtien lisääntyneen sameuden takia Zarafšonin vesi ei alajuoksulla kelpaa juomavedeksi.[2]
Zarafšonin alajuoksua ympäröi lukuisten kastelukanavien ja tekojärvien verkosto. Se saa lisävettä kanavia pitkin Amudarjasta. Joen varrella sijaitsevat muun muassa Samarkandin, Buharan, Kattaqoʻrgʻonin, Gʻijduvonin, Romitanin ja Navoiyn kaupungit.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Entsiklopedijai Sovetii Todžik, 2, s. 461–462. Dušanbe: Sarredaktsijai ilmii Entsiklopedijai Sovetii Todžik, 1980.
- ↑ a b c d e f g h i Oʻzbekiston milliy enciklopediyasi, 3-zhild, s. 672–673. Toshkent: Oʻzbekiston milliy enciklopediyasi, 2002. ISBN 5-89890-052-7
- ↑ a b c d e f Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 9, s. 513. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1972.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Zarafšon Wikimedia Commonsissa