Vittanki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vittangin työväentalo.

Vittanki (ruots. Vittangi, pohjoissaameksi Vazáš) on taajama Vittangin piirissä Kirunan kunnassa. Vittanki on Vittangisuannon kohdalla, jossa Vittanginjoki yhtyy Tornionjokeen. Tie E45 kulkee kylän halki.

Vittangin kylän perusti vuonna 1674 Henrik Mickelsson Pellon Kyröstä. Paikalle annettiin uusi nimi 1554, kun Olof Joensson Pajari kalasti siellä.

Vittangintauti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joillakin Vittangin kylässä asuvilla tai sieltä sukuisin olevilla on havaittu erittäin harvinaista periytyvää CIPA-hermostohäiriötä, joka estää tuntemasta kipua, kylmyyttä tai kuumuutta ja voi lisäksi aiheuttaa epämuodostumia polvissa. Taudin kantaisäksi arvellaan kylän perustajaa, 1600-luvulla elänyttä Henrik Mickelsson Kyröä, ja tauti on siksi saanut Ruotsissa nimen kyseisen kylän mukaan. Pohjois-Ruotsissa on useita harvinaisia perinnöllisiä sairauksia, jotka selittyvät sillä, että aikoinaan asukkaita on ollut vähän, he ovat liikkuneet jatkuvasti uudille asuinseuduille ja tietämättään suhteellisen läheistä sukua olevat ihmiset ovat lisääntyneet keskenään.[1]

Nunasvaaran grafiittikaivoshanke

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vittangin Nunasvaaraan on australialainen Talga Ab[2] suunnittelemassa vuonna 2022 metsämaiseman muuttamista grafiittilouhokseksi, joka kestäisi noin 25 vuoden ajan, mahdollisesti pitempäänkin. Alueella on havaittu IUCN:n punaisen kirjan luettelema uhanalaista lajistoa, esimerkkinä tuoksuvalevahveroa (Aphroditeola olida). Ruotsin luonnonsuojeluliito ei ole saanut laskelmia, joiden mukaan louhos olisi edes ilmastoneutraali, millä louhintaa perustellaan[3]. Lisäksi vesistöpäästöt kulkeutuisivat Tornionjokeen Suomen puolelle.[4]

  1. Gällivareläkaren som upptäckte Vittangisjukan Region Norrbotten. 23.9.2020. Arkistoitu 24.2.2022. Viitattu 25.2.2022. (ruotsiksi)
  2. Hans Sternlund: ”Plötsligt kom det en karl från Australien med idéer” SVT Nyheter. 12.11.2019. Viitattu 12.10.2023 (ruotsiksi).
  3. Hans Sternlund: Den hotade smultronkantarellen – ett av flera argument mot en grafitgruva SVT Nyheter. 20.9.2022. Norrbotten: SVT. Viitattu 12.10.2023. (ruotsiksi)
  4. Hans Sternlund: Här vill gruvbolaget bryta grafit utanför Vittangi – räknar med 25 års livslängd SVT Nyheter. 20.9.2022. Viitattu 12.10.2023 (ruotsiksi).
Tämä Ruotsiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.