Tämä on lupaava artikkeli.

Suopursu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suopursu
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Kasvit Plantae
Kladi: Putkilokasvit Tracheophyta
Kladi: Siemenkasvit Spermatophyta
Kladi: Koppisiemeniset Magnoliophyta
Kladi: Aitokaksisirkkaiset
Kladi: Asteridit
Lahko: Ericales
Heimo: Kanervakasvit Ericaceae
Alaheimo: Ericoideae
Tribus: Rhodoreae
Suku: Alppiruusut Rhododendron[2]
Laji: tomentosum
Kaksiosainen nimi

Rhododendron tomentosum
Harmaja[3]

Synonyymit

Ledum palustre L.[4]
Ledum tomentosum Stokes, 1812
Rhododendron palustre (L.) Kron & Judd

Katso myös

  Suopursu Wikispeciesissä
  Suopursu Commonsissa

Suopursu (Rhododendron tomentosum, syn. Ledum palustre) on kanervakasveihin kuuluva, valkokukkainen varpukasvi. Suopursu on lievästi myrkyllinen, mutta toisaalla sitä on sisältämiensä aineiden vuoksi käytetty hyödyksi monin tavoin, esimerkiksi mausteena.

Suopursu on Pohjois-Pohjanmaan maakuntakukka.[5]

Ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suopursun kukkia.

Suopursu on 30–100 cm korkeaksi kasvava pystyvartinen, pensasmainen varpu. Sen 2–5 cm pitkät, tasasoukat lehdet ovat nahkeat, reunoilta takakäänteiset ja alta ruosteenruskeakarvaiset. Lehdet ovat talvehtivia ja säilyvät noin kaksi vuotta. Talvella lehdet suojautuvat pakkasta vastaan kääntymällä alaspäin ja kiertämällä lehden reunat sisäänpäin. Suopursun kukinto on sarja. Kukkaperät ovat pystyjä. Kukissa on viisi valkeaa terälehteä ja kymmenen pitkää valkeaa hedettä. Suomessa suopursu kukkii kesä-heinäkuussa. Hedelmä on kota.[6][7]

Grönlannissa suopursun tiedetään risteytyneen lapinalppiruusun (R. lapponicum) kanssa.[8]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suopursua avosuon laitarämeellä.

Suopursu on pohjoisen pallonpuoliskon havumetsä- ja tundravyöhykkeellä tavanomainen laji. Euroopassa suopursua tavataan yleisenä Ruotsissa, Suomessa, itäisessä Saksassa, Puolassa, Baltian maissa, Valko-Venäjällä ja Pohjois-Venäjällä. Lajin läntisimmät kasvupaikat Euroopassa ovat Norjassa ja Britanniassa, joissa laji on harvinainen. Euroopasta suopursun eri alalajien esiintymisalue ulottuu läpi Siperian Tyynenmeren rannikolle, eteläisimmillään Kiinan, Korean ja Japanin pohjoisosiin. Pohjois-Amerikassa suopursua tavataan Alaskassa, Kanadassa sekä Yhdysvaltain pohjois- ja keskiosissa samoilla kasvillisuusvyöhykkeillä kuin Euroopassa. Laji kasvaa myös Länsi-Grönlannissa.[8]

Suomessa suopursu on yleinen laji koko maassa. Runsaimmillaan se on maan keski- ja pohjoisosissa.[9]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimensä mukaisesti suopursu kasvaa pääasiassa erityyppisillä soilla, kuten rämeillä, rämekorvissa ja kalliosoistumilla. Hyvin kosteita suomaita laji karttaa. Pohjoisessa sitä kasvaa myös kangasmetsissä ja tundralla.[7]

Käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka suopursu on lievästi myrkyllinen, sitä on muun muassa Suomessa ja Ruotsissa vanhastaan käytetty sekä rohtona, mausteena että desinfioimiseen. Ulkoisesti suopursua on käytetty kääreinä reuman ja ihotautien hoitoon ja sisäisesti nautittuna teenä. Sitä on käytetty myös viinan ja oluen maustamiseen. Suopursujen lehtien ja kukkien keitinvettä käytettiin syöpäläisten hävittämiseen kotieläimistä ja koiperhosten ja luteiden karkottamiseen. Aikaisemmin suopursurohdosta saattoi ostaa Suomessa apteekeista.[10] Myös muualla suopursu on tunnettu rohdoskasvi. Etenkin eskimot ja athabascat ovat jo pitkään valmistaneet siitä "labradorinteetä". Myös jakutialaiset käyttävät suopursua "taigateessään", jota tarjotaan myös paikallisissa ravintoloissa. Jakutiassa suopursua pidetään yrttinä suuressa arvossa.[11]

Suopursulla on joillekin ihmisille päänsärkyä aiheuttava voimakas tuoksu.[12] Tuoksu johtuu eteerisistä öljyistä, kuten ledolista, palustrolista ja myrseenistä. Suopursu sisältää lisäksi flavonoideja, kuten kversetiiniä ja sen johdannaisia kvesitriiniä ja hydrosidia sekä fenoliglykosideihin kuuluvia arbutiinia (C12H16O7) ja metyyliarbutiinia.

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suopursu toimii kuusen sienitaudin kuusensuopursuruosteen (Chrysomyxa ledi) väli-isäntänä. Ruosteen kesä- ja talvi-itiöpesäkkeet kehittyvät suopursun lehtien alapinnalla ennen siirtymistä varsinaiseen isäntäkasviin.[6] Suopursu on myös pursunpöhön (Exobasidium ledi) isäntäkasvi.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Koulun biologia: Metsät ja suot. Toim. Leinonen, Matti & Nyberg, Teuvo & Veistola, Simo. Otava, 2007.
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Paarlahti, Jouni: Myrkkykasvit. Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-30079-9
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Rhododendron tomentosum IUCN Red List of Threatened Species. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. (englanniksi)
  2. ↑ Stevens, P. F.: Ericaceae Angiosperm Phylogeny Website. Viitattu 25.1.2022.
  3. ↑ Rhododendron tomentosum Harmaja Plants of the World Online. Viitattu 25.1.2022. (englanniksi)
  4. ↑ Ledum palustre L. The Plant List. 2013. Viitattu 3.10.2012. (englanniksi)
  5. ↑ Koulun biologia: Metsät ja suot 2007, s. 157.
  6. ↑ a b Oulun kasvit 2005, s. 204.
  7. ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 209.
  8. ↑ a b Anderberg, Arne: Den virtuella floran: Skvattram (myös levinneisyyskartta) Den virtuella floran. 1996. Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 16.3.2011. (ruotsiksi)
  9. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Suopursun levinneisyys Suomessa. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 16.3.2011.
  10. ↑ Suomen terveyskasvit 1982, s. 253.
  11. ↑ Jussi Konttinen: Siperia, s. 272. HS Kirjat, 2019. ISBN 978-952-5557-98-5
  12. ↑ Ålands flora 2010, s. 192.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suopursu&oldid=22812985”