Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys
Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys | |
---|---|
Suuntautuminen | Rukoilevaisuus |
Kirkkokunta | Suomen evankelis-luterilainen kirkko |
Perustettu | 1941 (1990)[1] |
Lakkautettu | 2018 |
Osa artikkelisarjaa |
Rukoilevaisuus |
---|
Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys ry oli Suomen vanhimman herätysliikkeen rukoilevaisten maltilliseen siipeen kuuluvien tahojen yhdistys.
Yhdistys järjesti vuosittain heinäkuussa Länsi-Suomen Herännäisjuhlat.
Yhdistyksen toiminta loppui 9. huhtikuuta 2018 ja varat siirtyivät Eurajoen opistolle, joka jatkaa yhdistyksen perinteitä.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Rukoilevaisuus
Herätysliikkeen synty
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viidestä Suomen kirkon sisällä vaikuttavasta herätysliikkeestä ehkä vähiten tunnettu on rukoilevaisuus. Se syntyi 1700-luvulla kalantilaisen nuoren tytön, Liisa Eerikintyttären vuonna 1756 kokeman voimakkaan herätyksen seurauksena. Hän oli lampaita paimentaessaan lukenut Arthur Dentin kirjaa Totisen kääntymisen harjoitus ja joutunut syvän järkytyksen valtaan. Hänelle paljastui oma syntisyys ja iankaikkisen kadotuksen hirmuisuus. Tunnonvaivoihinsa hän löysi lohdutuksen ainoastaan evankeliumin ihanasta lupauksesta, että Jumala on kaikille katuvaisille armollinen ja laupias Kristuksen ristintyön tähden. Liisa kertoi herätyksestään muillekin, ja pian Kalannissa syntyi hengellinen herätys, joka levisi koko Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelle. Rukoilevaisuuden johtoon kohosi melko pian Nousiaisten kirkkoherra Abraham Achrenius ja myöhemmin hänen poikansa Antti Achrenius.[3]
Liikkeen kehittyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1800-luvun alkuun mennessä oli 1700-luvulla alkanut herätys pääosin taantunut. Tuohon aikaan ilmeni eri puolilla maata paikallisia hurmoksellisia herätyksiä, ja vuosina 1817–1829 vaikutti niin sanottu hyppyherätys Satakunnan ja Vakka-Suomen alueella. Tämän ja varhemman herätyksen pohjalta muodostui nykyinen rukoilevaisuus. Hurmoksellisten piirteiden lisäksi korostettiin rukousta ja aktiivista parannuksen tekoa. 1870-luvulla liike joutui kilpailemaan kannatuksesta evankelisuuden kanssa sen levittyä rukoilevaisuuden kannatusalueille. Tässä kohtaamisessa rukoilevaisuuden tietoisuus oman uskontulkintansa omaleimaisuudesta terävöityi. 1800-luvun lopulta alkaen tuli ongelmaksi myös suhtautuminen uusiin kirkollisiin kirjoihin. Rukoilevaiset eivät hyväksyneet uutta virsikirjaa, kirkkokäsikirjaa tai raamatunkäännöstä vaan käyttivät edelleen siihen asti käytössä olleita vuoden 1701 virsikirjaa, vuoden 1776 Raamattua ja vuoden 1693 kirkkokäsikirjaa. Tämä aiheutti osittaista vetäytymistä kirkon aktiivisesta jumalanpalveluselämästä omien seurojen puitteisiin. 1900-luvulla liike alkoi organisoitua alkamalla pitää yhteisiä herännäisjuhlia vuodesta 1906. Vuonna 1911 perustettiin oma lehti, Länsi-Suomen Herännäislehti ja 1926 perustettiin Eurajoen kristillinen opisto. Yhdistykseksi liike organisoitui vuonna 1941.[4]
Jakautuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1984 rukoilevaisuus jakaantui kahtia, Suomen rukoilevaisen kansan yhdistykseksi ja Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistykseksi. Suurimpana syynä jakaantumiselle oli yhdistysten erilainen suhtautuminen kirkollisiin uudistuksiin. Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys halusi säilyttää rukoilevaisuudelle ominaiset tunnusmerkit (polvirukous, vanhojen veisuu- ja saarnakirjojen käyttö) sekä pitäytyä naispappeuden vastaisella kannalla, mitä yhdistys perusteli Raamatulla. Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys taas halusi uudistaa liikettä (esimerkiksi hyväksymällä naispappeuden) rukoilevaisuudelle tunnusomaisten piirteiden jäädessä pois.[3] Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistykselle jäi jo vuonna 1911 perustettu Länsi-Suomen Herännäislehti, kun taas Suomen rukoilevaisen kansan yhdistykselle jäi Eurajoen kansanopisto, rukoilevaisuuden perinteikäs keskus[5].
Perinteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys pyrki edustamaan rukoilevaisuutta uudistavassa hengessä. Toisin kuin Länsi-Suomen rukoilevaisten yhdistys, joka suosii vanhaa raamatunkäännöstä ja virsikirjaa, rukoilevaisen kansan yhdistyksen parissa käytettiin vanhojen lisäksi myös uusia. Jumalanpalveluksia pidettiin sekä vanhan että uuden kirkkokäsikirjan mukaan. Laulukirjana käytettiin virsikirjan ohella Achreniuksen laulukirjaa, erityisesti sen uudistettua versiota Armon lapset veisatkaa.[1]
Toiminta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdistykseen kuului noin 60 henkeä, mutta toimintaan osallistuvia oli vuonna 2011 noin 300. Yhdistys järjesti jumalanpalveluksia sekä kesäisin Länsi-Suomen Herännäisjuhlat, Harjavallan Herännäisjuhlat ja Säkylän Herännäisjuhlat.[1] Lisäksi järjestettiin seuroja.[6] Yhdistys myös julkaisi ja myi kirjallisuutta, kuten omaa laulukirjaansa Armon lapset veisatkaa.[7] Tiedotuskanavana toimi Herättäjä-Yhdistyksen lehti Hengellinen Kuukauslehti.[1]
Herännäisjuhlat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäiset Herännäisjuhlat pidettiin Porissa Tuorsniemen talon pihalla vuonna 1906. Sen jälkeen tapahtuma on järjestetty vuosittain. Vuodesta 2000 lähtien juhlapaikat ovat olleet seuraavat: vuonna 2000 Laitila, vuonna 2001 Jämijärvi, vuonna 2002 Kokemäki, vuonna 2003 Eurajoki, vuonna 2004 Rauma, vuonna 2005 Eura, vuonna 2006 Eurajoki, vuonna 2007 Pyhäranta, vuonna 2008 Ulvila, vuonna 2009 Nakkila, vuonna 2010 Luvia, vuonna 2011 Harjavalta. Vuonna 2012 Herännäisjuhlat olivat Säkylässä.
Vuonna 2013 Herännäisjuhlat pidettiin Kalannissa, 2014 Laitilassa, 2015 Porin Teljässä, 2016 juhlat pidettiin Eurassa, ja ne olivat järjestyksessä 110. juhlat.[8] 2017 juhlat olivat Raumalla ja 2018 Eurajoella.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys ry Uskonnot Suomessa. Arkistoitu 12.3.2018. Viitattu 3.4.2012.
- ↑ Kirkollisen rukoilevaissuunnan yhdistys lopettaa toimintansa – perinne jatkuu Eurajoen opistolla Kotimaa24. Arkistoitu 20.4.2018. Viitattu 19.4.2018.
- ↑ a b Rukoilevaisuus pähkinänkuoressa Länsi-Suomen Rukoilevaisten Yhdistys. Arkistoitu 15.7.2011. Viitattu 28.6.2011.
- ↑ Huotari, Voitto: Kirkkomme herätysliikkeet tänään, s. 48-49. Pieksämäki: Kirjapaja, 1981. ISBN 951-621-297-2
- ↑ Martikainen, Tuomas: Moniarvoinen Turku. Käsikirja uskonnollisista, maailmankatsomuksellisista ja etnisistä yhteisöistä. s. 49. Åbo: Åbo Akademi, 1996. ISBN 951-650-823-5
- ↑ Opiston tapahtumia ja seuroja 2011 Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys ry. Arkistoitu 11.11.2014. Viitattu 3.4.2012.
- ↑ Kansliassa myytävät tuotteet Suomen rukoilevaisen kansan yhdistys ry. Arkistoitu 23.2.2011. Viitattu 3.4.2012.
- ↑ Kuokkanen, Venla: Maallistuminen näkyy nuorisokadossa Herännäisjuhlilla Länsi-Suomi. 30.7.2016. Viitattu 19.11.2018.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Uskonnot.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tiililä, Osmo: Rukoilevaisten kirjoja. SKS, 1961.
- Tiililä, Osmo: Rukoilevaisten kertomaa. WSOY, 1966.