Pysäytyskuva
Pysäytyskuva on elokuvakerronnan keino korostaa tiettyä tarinan hetkeä pysäyttämällä liikkuva kuva muutamaksi sekunniksi liikkumattomaksi, valokuvamaiseksi.[1]
Elokuvafilmillä työskenneltäessä pysäytyskuva saadaan aikaan kopioimalla yhtä kuvattua filmiruutua tarpeeksi monta kertaa peräkkäin toiselle filmimateriaalille, joka sitten leikataan liikkuvan kuvan jatkeeksi alkaen kopioidusta ruudusta.[1] Nykyaikaisessa videotuotannossa ja filmille kuvattujen elokuvien digitaalisessa jälkituotannossa pysäytyskuvat tehdään ohjelmallisesti tietokoneen leikkaus- tai käsittelysovelluksessa.
Elokuvahistorian kuuluisimpia ja varhaisimpia pysäytyskuvia on François Truffaut’n ensimmäisen pitkän näytelmäelokuvan 400 kepposta (1959) viimeinen kuva, jossa päähenkilö, koulukodista karannut Antoine Doinel vaeltaa hiekkarannalla ja kääntyy katsomaan kameraan. Kamera zoomaa lähikuvaan pojan kasvoista, ja kuva pysähtyy. Tämä korostaa elokuvan tarinan jäämistä avoimeksi: emme tiedä, jääkö karkulainen tuolla hetkellä kiinni vai mitä tapahtuu, joten ryhdymme katsojina itse pohtimaan pojan tulevaisuutta. (Pysäytyskuvan ohella roolihahmon katsominen kameraan oli tuolloin hyvin epätavallinen tehokeino; molemmat ovat sittemmin yleistyneet.)[2] Kaikkein varhaisimpana pysäytyskuvaa käyttäneenä elokuvana pidetään Alfred Hitchcockin varhaisteosta Champagne (1928).[3] Pysäytyskuvia ja muita elokuvallisia keinoja käytetään paljon myös seuraavana vuonna valmistuneessa Dziga Vertovin dokumenttielokuvassa Mies ja elokuvakamera.
Pysäytyskuvat ovat suosittu keino myös muun muassa televisiosarjojen alkutekstijaksoissa roolihahmojen ja niiden näyttelijöiden esittelyssä. Urheilutapahtumien televisiotallennuksessa hidastuksia ja peräkkäisiä pysäytyskuvia on käytetty 1960-luvulta lähtien[4]
Muita merkityksiä ja läheisiä käsitteitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pysäytyskuviksi kutsutaan joskus myös seuraavia:
- maalikameran ottamia kuvia urheilukilpailuissa,
- elokuvamateriaalista irrotettuja valokuvia esim. elokuvan markkinointikäyttöön (oikeammin stillkuva),
- kuvakaappauksia tietokoneruudulta,
- kuvatallenteen toistolaitteen (videonauhuri, DVD-soitin) pause-toiminnolla pysäytettyä kuvatallenteen kuvaa,
- erittäin lyhyillä valotusajoilla saatuja teräviä kuvia esim. lentävästä luodista
- pönttökameralla, videoneuvottelukameralla tai muulla yksinkertaisella verkkokameralla harvakseltaan otettuja kuvia, joista syntyy joko nykien etenevä kuvatallenne tai sarja erillisiä valokuvia.
Samankaltaista keinoa, tilannekuvaa, käytetään myös teatterissa: näyttelijät asettuvat paikoilleen tiettyyn asetelmaan, minkä tarkoitus on korostaa roolihahmojen suhtautumista näytelmän käsittelemään asiaan tai toisiinsa.[5]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b freeze frame (Arkistoitu – Internet Archive), Webster's NewWorld Dictionary, Simon & Schuster 1988. Vaatii HighBeam-tilauksen.
- ↑ Raskin, Richard: A Note on Closure in Truffaut's Les 400 Coups, p.o.v., A Danish Journal of Film Studies, nro 2, marraskuu 1996. Viitattu 16.7.2016.
- ↑ The Hitchcock 9 (Arkistoitu – Internet Archive), Film Series / Events, Harvard Film Archive 2013. Viitattu 16.7.2016.
- ↑ Levy, Claudia: Innovative ABC Chairman Roone Arledge Dies at 71 (Arkistoitu – Internet Archive), The Washington Post 6.12.2002. Vaatii HighBeam-tilauksen.
- ↑ Prosessidraamassa käytettyjä työtapoja (Arkistoitu – Internet Archive), Sovella taidetta -sivusto, Teatterikorkeakoulu. Viitattu 16.7.2016.