Paksujalka
| Paksujalka | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Eukaryootit Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Rantalinnut Charadriiformes |
| Alalahko: | Kahlaajat Charadrii |
| Heimo: | Paksujalat Burhinidae |
| Suku: | Paksujalat Burhinus |
| Laji: | oedicnemus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Burhinus oedicnemus |
|
 |
|
| Katso myös | |
Paksujalka (Burhinus oedicnemus) on paksujalkojen heimoon kuuluva kahlaajalaji. Lajin nimesi Carl von Linné Englannista 1758.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruskehtavan linnun höyhenpeitteessä on selvärajaiset mustat ja valkeat raidat siivissä, jotka näkyvät varsinkin linnun lentäessä. Sen silmät näyttävät pullistuvan päästä, sillä kallonmuoto muistuttaa krokotiilia tai liskoa. Jalat ovat voimakkaat. Nokka on päästä musta, tyvestä keltainen ja kahlaajalinnun nokaksi paksu. Pituus 41–43 cm, siipien kärkiväli noin 82 cm ja paino 400–550 g.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paksujalka pesii harvalukuisena Keski-Euroopassa ja Etelä-Euroopan kuivilla aromailla sekä Afrikassa ja Lounais-Aasiassa. Suomea lähimmät pesimäalueet ovat olleet Puolassa ja Saksan itäosissa, mutta laji on viime aikoina vähentynyt kaikkialla ja paikoin hävinnyt kokonaan. Nykyisin Euroopassa paksujalkaa tavataan enää lähinnä Unkarissa ja Alsacessa. Sen tuhoksi ovat koituneet maatalouden rakennemuutos, hyönteismyrkyt, munien keräily sekä metsästys. Maailman populaation suuruus on 140 000–330 000 yksilöä. Lajin kanta on elinvoimainen.
Lajia tavataan satunnaisesti Suomessakin. Suomen ensimmäinen havainto on vuodelta 1972.[2] Viimeisin havainto on heinäkuulta 2022.[3]
Pohjoiset ja itäiset populaatiot ovat muuttolintuja, jotka talvehtivat Välimeren maissa ja Afrikan pohjoisosissa.
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paksujalka munii 1–3, tavallisesti 2 munaa maassa olevaan pesään. Pesä on usein pudonneen oksan tai pensaan suojassa. Haudonta-aika on 24–26 päivää, molemmat puolisot hautovat. Haudonta alkaa yleensä toisen munan tultua. Poikaset kuoriutuvat yleensä samana päivänä. Molemmat emot huolehtivat poikasista, jotka ovat pesäpakoisia. Ne oppivat lentämään 5–6 viikon ikäisinä. Pesii ensi kerran tavallisesti vasta 3-vuotiaana, mutta saattaa joskus pesiä jo 1-vuotiaana.
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paksujalka syö hyönteisiä, muita selkärangattomia ja pieniä liskoja.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. III. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-857506-8
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ BirdLife International: Burhinus oedicnemus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.3. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 25.2.2015. (englanniksi)
- ↑ RK:n käsittelemät hyväksytyt havainnot vuoteen 2019 asti (PDF) (s. 109–110) BirdLie Suomi. Viitattu 22.1.2022.
- ↑ Suomenselän lintuyhdistys tiira.fi. Viitattu 9.7.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mäkipelto, Jarmo & Mäkipelto, Jouni 1979: Paksujalka Burhinus oedicnemus* toisen kerran Suomessa. - Lintumies 4.1979 s. 183–184. LYL.