Elbe Nissinen
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Elbe Maria Nissinen (25. toukokuuta 1893 Leppävirta – 23. lokakuuta 1984) oli suomalainen laulunopettaja ja oopperalaulaja, jonka ääniala oli altto.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nissinen opiskeli nuorena laulua Alma Fohströmin johdolla Pietarin keisarillisessa konservatoriossa. Sen jälkeen hän opiskeli Helsingissä Maikki Järnefelt-Palmgrenin johdolla ja teki opintomatkoja Italiaan, jossa opiskeli äänifysiologiaa Anna Petrellan johdolla sekä oopperataidetta Giannina Russin johdolla. Äänifysiologian loppututkinnon Nissinen suoritti vuonna 1962 Sveitsin Bernissä. Sitä ennen hän oli täydentänyt alan opintojaan Tukholmassa ja Kööpenhaminassa vuosina 1946–1954.
Opettajana Nissinen suoritti merkittävän päivätyön. Hän aloitti opettajana Pietarin suomalaisessa yhteiskoulussa 1914–1917 ja Helsingin kansankonservatoriossa vuosina 1919–1932. Lisäksi hän opetti sekä Lahden että Kuopion musiikkiopistoissa ja useissa kansalaisopistoissa kautta maan. Muutettuaan Leppävirralle hän jatkoi sieltä käsin laulun ja äänifysiologisen terapian opetusta. Nissinen palkattiin vuonna 1917 Kuopion teatteriin, ja hän oli teatterin ensimmäinen palkattu näyttelijä.[1] Hän näytteli vuonna 1937 kuvatussa Tukkijoella-elokuvassa Maijaa vastanäyttelijänään Toppo Elonperä.
Yleisradion aloittaessa radiotoiminnan 9. syyskuuta 1926 Nissinen esiintyi sen ensimmäisessä lähetyksessä Alexis af Enehjelmin kanssa, ja hän oli ensimmäinen suomalainen radiolaulaja.[2] Nissinen jatkoi radioesiintymisiään viikoittain aina vuoteen 1932. Vuodet 1919–1931 hän oli kiinnitettynä Suomalaisen oopperan vakituiseen henkilökuntaan. Nissinen lauloi yli 40 roolia, niin kotimaisissa kuin ulkomaisissakin oopperoissa ja antoi laulu- ja lausuntaopetusta lukuisille suomalaisille laulajille sekä näyttelijöille. Hänen tunnetuimpia oppilaitaan olivat muun muassa Jorma Huttunen, Matti Lehtinen, Vieno Kekkonen, Eino Grön, Pärre Förars, Kalle Juurela, Matti Heinivaho sekä Ansa Ikonen. Oppilaista läheisin suhde Nissisellä oli perhetuttuun Ikoseen, joka oli tuttu jo Venäjän vuosilta. Ikosesta piti alun perin tullakin oopperalaulaja, mutta Nissinen kannusti häntä näyttämölle ja järjestikin hänelle ensimmäisen näyttelijän paikan Koiton Näyttämölle. Ikonen kertoo muistelmateoksessaan hyvin lämpimästi Nissisestä ja siitä kuinka tämä auttoi Ikosen näyttelijänuralle.
Presidentti Urho Kekkonen myönsi Nissiselle professorin arvonimen vuonna 1976.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Otavan iso musiikkitietosanakirja. T. 4. Otava. Helsinki. 1978. s. 433.