Kaarlo Juurela
Kaarlo ”Kalle” Kustaa Juurela[1] (30. maaliskuuta 1929 Mustasaari – 2. helmikuuta 2010 Bangkok, Thaimaa) oli suomalainen näyttelijä.[2] Hän aloitti uransa Vaasan Suomalaisessa Teatterissa vuonna 1951, siirtyi Hämeenlinnan kaupunginteatteriin 1955, Lilla Teaterniin 1959 ja Televisioteatteriin 1963, josta jäi vapaaksi taiteilijaksi 1960-luvun lopulla.[3]
Juurelan elokuvaroolit sijoittuivat etupäässä 1960- ja 1970-lukujen komedioihin. Hän esitti sketsiviihdettä yhdessä Mai-Brit Heljon kanssa televisiossa ja ravintoloissa. Juurelan muistettavin hahmo oli Vekseli-Ville, Suhina-Lempin poikaystävä. Molemmat esiintyivät myös vakiojäseninä Radioteatterin Yhtä köyttä -yhdistyksen kokouksissa. Niissä Juurelan roolihenkilönä oli Peksujeff, kerkeäkielinen ja vilkkusilmäinen karjalaisukko.
Kaarlo Juurela kunnostautui myös musiikin saralla, etenkin kuplettiperinteen elvyttäjänä. Juurela kuoli sairaskohtaukseen lomamatkalla Bangkokissa.[4] Hänet on haudattu Vaasan vanhalle hautausmaalle.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Teatterit ja teatterintekijät 2005, s. 253. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-629-1
- ↑ Putkimiehen poika voitti yleisön sympatian. Helsingin Sanomat, 6.2.2010. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 28.1.2011.
- ↑ Virkkunen, Urpo (toim.): Kuka on kuka TV:ssä. Helsinki: Otava, 1970.
- ↑ Nieminen, Tuula: Näyttelijälegenda kuoli Thaimaan-lomalla Iltalehti. 3.2.2010. Viitattu 28.1.2011.
- ↑ Kaarlo Kustaa Juurela 1929-2010 Hautahaku. Viitattu 9.6.2023.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kaarlo Juurela Elonetissä.
- Kaarlo Juurela Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
- Kaarlo Juurelan levytystuotanto Suomen äänitearkistossa[vanhentunut linkki]