Öljykausi

Öljynporaustorni Oklahomassa Yhdysvalloissa vuonna 1922.

Öljykausi viittaa siihen vaiheeseen ihmiskunnan historiassa, jolloin maaöljyllä on ollut erityisen suuri merkitys yhteiskunnille polttoaineena sekä muina tuotteina. Vaikka jalostamatonta maaöljyä on käytetty erilaisiin tarkoituksiin jo vuosituhansien ajan, öljykauden katsotaan alkaneen vasta 1800-luvulla kehittyneiden jalostustekniikoiden sekä jalostustuotteita hyödyntäneiden polttomoottoreiden keksimisen myötä. Vaihtoehtoisesti öljykauden alku voidaan sijoittaa vasta 1900-luvun alkuun, jolloin öljyn kulutus ja polttomoottoreiden määrä lähtivät kasvuun. Nykyinen 2020-luvun yhteiskunta rakentuu edelleen suurelta osin maaöljyn varaan, mutta öljykauden tulevaisuus on muuttunut yhä kiistanalaisemmaksi.

Maaöljyn merkitys öljykauden yhteiskunnille

Maaöljyn ja sen jalostustuotteiden merkitys öljykauden moderneille teollisuusyhteiskunnille on valtava. Halvan öljyn katsotaan mahdollistaneen 1900-luvun teollisen ekspansion, väestönkasvun sekä elintason nousun. Alkutuotanto, teollisuus, logistiikka, liikenne ja maatalous kasvoivat laajenevan öljyntuotannon ja siihen perustuvien teknologioiden varassa. Vaikka teollistuminen alun perin lähti käyntiin 1700-luvun Englannista kivihiilen voimalla, katsoo yhdysvaltalainen sosiologi William R. Catton teoksessaan Overshoot: The Ecological Basis of Revolutionary Change erityisesti öljyn mahdollistaneen työvoiman siirtämisen maataloudesta teollisuuteen ja teollisuudesta toimistotyöhön. Moderni kulutusyhteiskunta syntyi 1930-luvun laman jälkeen, kun öljyn varaan luotujen työpaikkojen työntekijöille maksettiin palkkaa, jolla he saattoivat ostaa öljyllä tuotettuja kulutustuotteita. Nopeasti kasvanut öljyntuotanto 1960-luvulla puolestaan synnytti hyvinvointiyhteiskunnan palveluineen, kun kalliita sosiaalisia järjestelmiä luotiin silloisten kasvuodotusten varaan.

Liikenneruuhka Saksassa. Moderni liikenne perustuu maaöljylle.

Öljykausi on merkinnyt huipentumaa ihmiskunnan energiankulutuksen suhteen. Henkeä kohden käytössä ollut energia lähti kasvamaan erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Modernin ihmisen energiankulutus vastaa moninkertaisesti sitä energiaa, mikä ihmisen on mahdollista muuttaa työksi lihasvoiman kautta. Siten ihmisillä on käytössään laskentatavasta riippuen monikymmen- tai monisatapäinen lauma ns. energiaorjia, joiden hartioiden varassa teollinen tuotanto sekä ylellinen elämäntapa lepäävät. Työn tuottavuuden yli kymmenkertainen kasvu 1900-luvulla yhdistetään usein teknologiseen kehitykseen, mutta tällöin jätetään huomiotta se, että massatuotanto on täysin riippuvaista siinä käytetystä energiasta, eikä teknologiaa voi tuottaa tai käyttää ilman energiaa. Suurin osa tästä energiasta on peräisin maaöljystä ja muista fossiilisista polttoaineista.

Vaikka öljyn osuus maailman sähköntuotannosta vuonna 2008 oli vain hieman yli 5 prosenttia, se oli silti maailman tärkein energianlähde yli 40 % osuudella energian loppukulutuksesta. Öljyn merkitys korostuu entisestään taloudellisen toiminnan tärkeimmillä osa-alueilla. On arvioitu, että maailman liikenteestä 90 % kulkee öljyllä ja 95 % tavaroista sekä elintarvikkeista on tuotettu öljyn avulla. Lisäksi öljy on välttämätön hyödyke myös muiden energianlähteiden, kuten kivihiili, ydinvoima tai aurinkoenergia, tuottamisen kannalta, sillä niiden raaka-aineiden louhinta ja kuljetus sekä infrastruktuurin rakentaminen tapahtuvat pääosin dieselin voimalla. Näistä syistä öljyä on kutsuttu nyky-yhteiskuntien "elinvoiman lähteeksi".

Öljyntuotannolla on tilastollisesti havaittu olevan selkeitä yhteyksiä talouden kehitykseen. Esimerkiksi vuosien 1986 ja 2006 välillä maailman bruttokansantuotteen kehitys noudatteli tarkoin muutoksia öljyntuotannossa. Taloustieteilijä James Hamiltonin mukaan kymmenen yhdestätoista toisen maailmansodan ja vuoden 2011 välisestä talouslamasta Yhdysvalloissa ajallisesti seurasi kohonnutta öljyn hintaa, ja kohonnut öljyn hinta johti yhtä poikkeusta lukuun ottamatta lamaan.

Ristiriitaisia tulkintoja öljyn merkityksestä

Vaikka nimitys ’’öljykausi’’ sinänsä on yleinen termi, se ei ole juurtunut historiankirjoitukseen modernia aikaa kuvaavaksi käsitteeksi. Maaöljyn ja yleensä energian merkitys on jäänyt historiatieteissä, yhteiskuntatieteissä ja taloustieteessä kaikkiaan melko vähäiselle huomiolle. Kyseisissä tieteissä taloudellista ja yhteiskunnallista toimintaa selitetään ensisijaisesti sosiaalisilla tekijöillä. Tällöin ympäristö ja sen tarjoamat materiaaliset resurssit - mukaan lukien maaöljy - oletetaan ihmisen älyllä helposti korvattaviksi sivuseikoiksi, eikä niillä voi selittää yhteiskunnallisia muutoksia. Nykyisin usein esitetään, että bruttokansantuotteen ns. öljykorrelaatio on vähentynyt ja yhä enenevässä määrin on siirrytty uusiutuviin (tuulivoima, aurinkovoima, hakevoima, biomassavoima ym.) ja ei-hiilipohjaisiin energiamuotoihin. Lisäksi talouden energiariippuvaisuuden kokonaisuudessaan katsotaan vähentyneen etenkin OECD-maissa. Näkemyksen mukaan teollistuneet maat ovat siirtymässä kohti tieto- ja palveluyhteiskuntaa, jossa talouskasvu perustuu aineettomiin palveluihin ja tietoon. Julkisuudessa esitetyn käsityksen mukaan maailmantalouden kriisiytyminen 2000-luvulla on johtunut yhteiskunnallisten järjestelmien heikkoudesta ja luottamuksen puutteesta, ei öljyntuotannon kriisistä.

Energiakeskeisissä analyyseissä talous ja yhteiskunta voidaan kuitenkin nähdä hyvin eri tavalla. Institute for Integrated Economic Research -instituutin raportin mukaan globaali talouskasvu on koko ajan ollut täydellisen energiariippuvaista. Tämä koskee myös OECD-maita, jos niiden energiankulutukseen sisällytetään maahantuotujen raaka-aineiden ja teollisuustuotteiden tuottamisen ja kuljetuksen vaatima energia. Raportissa esitetty päätelmä on, että kaikki taloudellinen toiminta on aina sidoksissa siinä käytettävään energiaan. Politiikan tutkija Thomas Homer-Dixon sekä historioitsija Joseph Tainter katsovat, että tarvittavan energian määrä on riippuvaista yhteiskunnallisen kompleksisuuden tasosta ja kompleksisuuden kasvattaminen vaatii aina energiamäärän lisäämistä. On huomionarvoista, että teollisuusyhteiskuntien tuotannon tehostuminen on kasvattanut eksponentiaalisella vauhdilla niiden energiakustannuksia, ja esimerkiksi moderni maatalous kuluttaa fossiilisten polttoaineiden muodossa kymmenen kertaa enemmän energiaa kuin sen tuottama ruoka sisältää kaloreita.

Monien arvioiden mukaan nimenomaan maaöljy on modernin taloudellisen toiminnan tärkein resurssi ja sellaisena äärimmäisen vaikea korvattava muilla energialähteillä. Vaikka öljyn osuus maailman primäärienergian tuotannosta laski vuodesta 1973 (46,1 %) vuoteen 2008 (33,2 %), osuuttaan kasvattivat lähinnä muut fossiiliset polttoaineet eli maakaasu (osuus 2008 21,1 %, kasvua 5,1 %) ja kivihiili (osuus 2008 27,0 %, kasvua 2,5 %), sekä ydinvoima (osuus 2008 5,8 %, kasvua 4,9 %). Vaihtoehtoisten energianlähteiden osuus oli vuonna 2008 edelleen pieni. Huolimatta merkittävistä investoinneista tuuli- ja aurinkovoimaan niiden osuus oli kasvanut vuoden 1973 0,1 prosentista vuoteen 2008 mennessä vain 0,7 prosenttiin. Biomassan ja jätepolttoaineiden osuus oli laskenut samalla ajanjaksolla 0,6 prosenttia (osuus 10,0 % vuonna 2008). Vesivoiman osuus oli kasvanut 0,4 prosenttia (osuus 2,2 % vuonna 2008).

Öljyn piiloutumista talousanalyyseistä saattaa osaltaan selittää se, että öljyn helppo saatavuus ja sen korkea EROEI-suhde ovat historiallisesti pitäneet öljyn hinnan alhaalla suhteessa siitä saatavaan hyötyyn. Toisaalta asiaa on arvioitu myös laajemmasta näkökulmasta. Sosiologi William Catton kutsuu “ihmisen erivapauksellisuuden paradigmaksi” sitä tapaa, jolla länsimaisessa ajattelussa on yhteiskunnallinen kehitys nähty sosiaalisesti, poliittisesti ja älyllisesti määrittyneenä sen sijaan, että ympäristön ja sen tarjoamien resurssien merkitys olisi tunnistettu ja tunnustettu. Ekologi William E. Rees puolestaan yhdistää saman ilmiön kartesiolaisen dualismin ja länsimaisen "valistusprojektin" tuottamaan tekno-teolliseen yhteiskuntaan, joka katsoo jollakin tavalla olevansa erillään biofyysisestä maailmasta. Sen sijaan ympäristöekologian ja ympäristösosiologian tutkimusalueilla sekä öljyhuippua koskevan keskustelun sisällä energian merkityksen yleensä katsotaan olevan yhteiskunnallisen kehityksen kannalta kriittinen.

Historia

Maailman öljyntuotanto alueittain vuosina 1930–2006 sekä tuotannon alenemista veikkaava ennuste vuodesta 2007 eteenpäin. Tuotannon räjähdysmäinen kasvu vuosina 1950–1970 on selkeästi nähtävissä.

Maaöljyn jalostamiseen ja poraamiseen tarkoitettu teknologia alkoi kehittyä 1800-luvun puolivälissä. Karl Benz keksi bensiinikäyttöisen polttomoottorin vuonna 1879 ja valmisti ensimmäisen kaupallisen auton vuonna 1885. Öljykauden katsotaan kuitenkin varsinaisesti alkaneen vasta laajamittaisen öljyntuotannon käynnistymisestä Yhdysvalloissa vuonna 1901. Öljyn merkitystä kasvatti aluksi erityisesti autoteollisuuden kehitys, jonka edelläkävijänä toimi vuonna 1903 Detroitiin perustettu Ford Motor Company. Öljyllä oli ratkaiseva merkitys myös 1930-luvun laman jälkeisen Yhdysvalloissa toteutetun New Deal-politiikan onnistumiselle sekä toiseen maailmansotaan liittyvän sotatarviketeollisuuden taloutta ja työllisyyttä kasvattaneelle vaikutukselle.

Maaöljyn varsinainen kultakausi koitti kuitenkin vasta toisen maailmansodan jälkeen. Seuranneilla vuosikymmenillä löydettiin joka vuosi valtavia öljylähteitä ja tuotanto kasvoi rajoituksetta eksponentiaalista käyrää noudattaen. Länsimaiden ja Neuvostoliiton taloudet kasvoivat jättiharppauksin, sosiaalisia järjestelmiä uudistettiin horjumattomassa kasvu-uskossa ja mikään ei näyttänyt mahdottomalta – pääsihän ihminen kuuhun asti. Kultakausi kuitenkin päättyi vuonna 1970, jolloin Yhdysvaltain öljyntuotanto saavutti huippunsa ja uusien öljylähteiden löytämisen tahti hidastui. Seurannutta 1970-lukua leimasivat öljyntuotannon kasvun hidastuminen, öljykriisit, osittainen paluu kivihiileen energianlähteenä sekä Yhdysvallojen epäonnistunut yritys kasvattaa maan energiaomavaraisuutta biopolttoaineilla. Talousjärjestelmiä liberalisoitiin ja Yhdysvaltojen valtiontalous aloitti velkaantumisensa.

Yhdysvaltain öljyntuotanto punaisella värillä ja tuonti sinisellä värillä.

Ronald Reaganin hallitus palautti länsimaiden uskon öljyn tulevaisuuteen 1980-luvulla samaan aikaan, jolloin Neuvostoliiton tuotanto alkoi hidastumaan. Neuvostoliiton tuotanto saavutti huippunsa vuonna 1987 ja maa hajosi vuonna 1991. Länsimaissa sen sijaan liberaali kauppapolitiikka sekä Yhdysvaltojen sotilaallis-taloudellinen hegemonia mahdollisti halvan öljyn hankkimisen loputtomasti kasvavaa velkaa vastaan tuottajamaista kuluttajamaihin, jolloin 1990-lukua leimasi alentuneiden kuljetuskustannusten myötä teollisuustuotannon siirtäminen halvemman työvoiman maihin. Öljyntuotannon kasvu kuitenkin pysähtyi ja öljyn hinta lähti kasvuun vuonna 2005, jolloin koko maailma todennäköisesti saavutti M. King Hubbertin vuonna 1956 ennustaman öljyhuipun.

Kun öljyntuotanto lähti voimakkaaseen kasvuun 1900-luvun alussa, ensimmäiset hyödynnetyt öljyesiintymät olivat niitä, jotka olivat helpoimmin löydettävissä ja hyödynnettävissä. Öljyntuotannon hyötysuhde oli erittäin korkea, ja vielä 1940-luvulla Yhdysvalloissa kyettiin tuottamaan sata barrelia öljyä jokaista öljyntuotannossa kulutettua barrelia kohden. Tämä suhde on kuitenkin ajan myötä heikentynyt, koska helpoimpien lähteiden ehtyessä on jouduttu siirtymään yhä hankalammin hyödynnettävissä oleviin esiintymiin. Yhdysvaltojen öljyntuotanto tuotti vuonna 2011 enää 15 barrelia öljyä jokaista tuotannossa kulutettua barrelia kohden. Joseph Tainterin mukaan öljyntuotanto oli kaikkialla maailmassa muuttumassa kalliimmaksi ja riskialttiimmaksi. Öljyä on lähdetty etsimään yhä "syvemmistä, pimeämmistä, kylmemmistä, kaukaisemmista ja vaarallisemmista paikoista". Samalla tuotannon edellyttämä teknologia on muuttunut yhä kompleksisemmaksi ja vaativammaksi. Tässä mielessä hän pitää vuoden 2010 Meksikonlahden öljyonnettomuutta kehityksen odotettavissa olleena tuloksena.

Öljykauden päättyminen

Maailman öljyntuotannon kasvun pysähtyminen vuonna 2005 on nostanut keskustelun öljykauden päättymisestä entistä ajankohtaisemmaksi. Sinänsä ajatus ei ole uusi, vaan jo 1940-luvulla atomivoiman kehittäminen sai monet odottamaan öljykauden päättävää atomikautta. Nykyisessä keskustelussa esiintyy useita eri linjoja, joista yhden mukaan öljykauden loppu ei ole runsaiden öljyvarantojen ansiosta näkyvissä vielä pitkään aikaan. Muut öljykauden loppua ennustavat linjat voidaan jakaa seuraavalla tavalla:

• Sulava siirtyminen muihin energianlähteisiin ilman merkittäviä pakottavia muutoksia öljyntuotannossa. Tällöin siirtyminen tapahtuu vapaaehtoisesti johtuen teknologisesta kehityksestä, ympäristönsuojelusta tai taistelusta ilmastonmuutosta vastaan. Yleensä esille tuotuja vaihtoehtoisia energianlähteitä ovat esimerkiksi fuusioenergia tai uusiutuvan energian muodot kuten bioenergia, aurinkovoima ja tuulivoima.
• Sulava siirtyminen yllä mainittuihin energianmuotoihin öljyhuipun tai ympäristöongelmien pakottamana. Yhteiskunnat ja yritykset eivät vapaaehtoisesti siirry pois fossiilisista energianlähteistä, mutta teknologisesti tämä on täysin mahdollista ilman merkittäviä muutoksia talouskasvuun, kulutustottumuksiin tai yhteiskuntien rakenteisiin.
• Siirtyminen yllä mainittuihin energianlähteisiin öljyhuipun, ympäristöongelmien tai sosiaalisten ongelmien pakottamana, mutta vähemmän sulavasti pakottaen ihmiset uudistamaan yhteiskuntiensa rakenteita ja kulutustottumuksiaan. Teollisen yhteiskunnan perusteet eivät kuitenkaan muutu.
• Siirtyminen vaihtoehtoisiin energianlähteisiin öljyhuipun, ympäristöongelmien tai sosiaalisten ongelmien vuoksi, pakottaen samalla voimakkaasti uudistamaan kulutustottumuksia sekä yhteiskunnan perusteita. Autoilu ja muu liikenne vähenevät, teollisuustuotanto laskee ja ihmiset tuottavat suuremman osan ruoasta itse. Linjaa edustavat muun muassa degrowth-liike sekä fossiilisista polttoaneista luopumiseen tähtäävä siirtymäliike.
• Öljyhuippua ja muiden ympäristöresurssien loppumista seuraava yhteiskunnallinen romahdus. Näkemyksen mukaan vaihtoehtoiset energianlähteet eivät tuota riittävästi nettoenergiaa kasvuun perustuvien yhteiskuntien ylläpitämiseen, jolloin ne menettävät ongelmanratkaisukykynsä ja altistuvat romahdukselle. Esimerkiksi Olduvai-teorian kehittäjä Richard C. Duncan katsoo maailman väestön romahtavan lähivuosikymmenien aikana ja Dmitry Orlov olettaa läntisten teollisuusmaiden ajautuvan täydelliseen sosiaaliseen kaaokseen. Romahduksen teoreettisia syitä ovat eri näkökulmista analysoineet mm. Joseph Tainter, William R. Catton, Richard Heinberg sekä Albert Bartlett.

Katso myös

• Hybridiauto
• Sähköauto
• Tetraetyylilyijy
• Energiaorja
• Olduvai-teoria
• Yhteiskunnallinen romahdus
• Öljyhuippu
• Vaihtoehtoiset energianlähteet öljylle

Kirjallisuutta

• Catton, Jr., William R.: Overshoot: The Ecological Basis of Revolutionary Change. Urbana: University of Illinois Press, 1980.
• Greer, John Michael: The Long Road Down: Decline and the Deindusrial Future oilcrisis.com. 6.12.2004. Oilcrises.com. Arkistoitu 13.5.2011. Viitattu 1.7.2011. (englanniksi)
• Hartmann, Thom: The Last Hours of Ancient Sunlight. New York, NY: Three Rivers Press, 1997. ISBN 1-4000-5157-6 (englanniksi)
• Heinberg, Richard: The Party's Over: Oil, War, and the Fate of Industrial Societies. (uudistettu laitos 2005) Gabriola Island, British Columbia: New Society Publishers, 2003. ISBN 0-86571-482-7
• Heinberg, Richard: Powerdown: Options and Actions for a Post-Carbon World. Gabriola Island, British Columbia: New Society Publishers, 2004. ISBN 9780865715103
• Maugeri, Leonardo: The Age of Oil: The Mythology, History, and Future of the World's Most Controversial Resource. Greenwood Publishing Group, 2006. ISBN 9780275990084
• Meadows, Donella, Jorgen Rander & Dennis Meadows: Kasvun rajat: 30 vuotta myöhemmin. Helsinki: Gummerus, 2005. ISBN 951-662-951-2
• Orlov, Dmitry: Reinventing Collapse: The Soviet Example and American Prospects. Gabriola Island, BC.: New Society Publishers, 2008. ISBN 9780865716063 (englanniksi)
• Tainter, Joseph A.: Problem Solving: Complexity, History, Sustainability. Population and Environment, 2000, 22. vsk, nro 1, s. 3–41. (englanniksi)

Öljyhuippu