Ögödei-kaani

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
1300-luvulla tehty maalaus Ögödei-kaanista.

Ögödei-kaani (mong. Өгэдэй хаан; myös Ögädäi, Ögedäi, Ogotai, Ugedai); (118611. joulukuuta 1241) oli Mongolivaltakunnan suurkaani vuosina 1229–1241.

Ögödei oli valtakunnan perustajan Tšingis-kaanin ja hänen päävaimonsa keisarinna Börten poika. Ögödei rakennutti Mongolivaltakunnan pääkaupungin Karakorumiin, perusti valtakuntaansa paikallishallinnon ja verotusjärjestelmän sekä kukisti kiinalaisen Jin-dynastian. Hänen armeijansa ryöstivät ja hävittivät kaupunkeja aina Puolassa ja Unkarissa asti. Suurkaani kuoli vuonna 1241 ennen kuin hänen joukkonsa ehtivät tunkeutua syvemmälle Eurooppaan.[1]

Ögödei syntyi noin vuonna 1186 Temüdžinin, tulevan Tšingis-kaanin ja keisarinna Börten kolmanneksi pojaksi. Vartuttuaan hän oli mukana isänsä sotaretkillä muun muassa Kovaresmiassa vuosina 1219–1225. Kun Tšingis-kaani kuoli vuonna 1227, Ögödei valittiin isänsä määräyksestä uudeksi suurkaaniksi kurultaissa vuonna 1228.[1]

Noustuaan suurkaaniksi Ögödei alkoi aluksi verottaa isänsä valloittamien alueiden kansoja, ja hän sijoitti keisarillisen henkivartiostonsa jäseniä sekä ministereitään kuvernööreiksi. Sen jälkeen hän perusti Karakorumin kaupungin Mongolivaltakunnan ensimmäiseksi pääkaupungiksi. Itse hän ei koskaan siellä asunut vaan eli perinteisissä jurtissa. Ögödei myös laajensi mongolien jam-lähettiverkostoa ja suojasi mongolijoukkojen käyttämät vesikaivot korkeilla muureilla.[1]

Ögödein kruunaus vuonna 1229

Ögödei lähetti joukkojaan valvomaan isänsä valloittamia mutta hylkäämiä alueita Persiassa, Afganistanissa ja Siperiassa. Hän hyökkäsi kiinalaisen Jin-valtakunnan kimppuun vuosina 1230–1231. Jinin pääkaupunki Kaifeng antautui vuonna 1233 kun leijoilla levitetyissä lentolehtisissä kehotettiin kaupunkia antatumaan lunnaita vastaan, ja koko valtakunta romahti vuonna 1234. Ögödei hyökkäsi myös Koreaan ja ajoi maan hallituksen ulos mantereelta.[1]

Etelä-Kiinan Song-dynastiaa Ögödei ei ehtinyt lyödä, koska hän kiinnitti huomionsa länteen Afganistaniin ja Iraniin. Pohjois-Irak valloitettiin vuonna 1235 ja Kaukasuksen maat vuonna 1238. Itä-Euroopassa mongolit ryöstivät ja hävittivät Kiovan vuonna 1240 sekä Krakovan ja Budan ja Pestin vuonna 1241. Näin mongolit uhkasivat jo Keski-Eurooppaa. Ögödein kuolema vuonna 1241 johti kuitenkin sotapäällikkö Subutain ja Batu-kaanin johtaman Euroopan-hyökkäyksen keskeytymiseen.[1] On arvioitu, että jollei Ögedei olisi kuollut, olisivat mongolit valloittaneet myös Euroopan Kiovan Rusin, Moskovan suuriruhtinaskunnan ja Kiinan tavoin, sillä eurooppalaiset ritaritaktiikat osoittautuivat heikoiksi mongolien nopeita ratsujoukkoja vastaan Puolan Liegnitzissa ja Unkarin Muhissa vuonna 1241.[2]

Ögödei kuoli arvelujen mukaan joko sydänkohtaukseen, elintensä pettämiseen tai myrkytykseen. Hän oli juopotellut rankasti koko ikänsä. Häntä seurasi hallitsijana hänen leskensä Töregene-kaanitar ja sen jälkeen suurkaanina poika Güyük, sillä Ögödein esikoispoika Köchü oli kuollut vuonna 1237, eivätkä mongolijohtajat hyväksyneet suurkaaniksi tämän ja Qadaqachin poikaa Širemünia.[1]

  1. a b c d e f Mark Cartwright: Ogedei Khan World History Encyclopedia. 23.9.2019. Viitattu 19.4.2022.
  2. The New Encyclopaedia Britannica. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio (viitattu 3.11.2011).