Vilhelm II (Saksa)

Wikipediasta
Tämä on vakaa versio, joka on arvioitu 6. elokuuta 2024. Uusin versio sisältää 16 muutosta odottamassa arviointia.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Vilhelm II
Saksan keisari
Preussin kuningas
Valtakausi 15. kesäkuuta 1888 –
9. marraskuuta 1918
Edeltäjä Fredrik III
Seuraaja monarkia lakkautettiin
presidentti Friedrich Ebert
Syntynyt 27. tammikuuta 1859
Berliini, Preussi
Kuollut 4. kesäkuuta 1941 (82 vuotta)
Doorn, Alankomaat
Puoliso
Lapset Wilhelm
Eitel Friedrich
Adalbert
August Vilhelm
Oskar
Joachim
Viktoria Luise
Koko nimi Friedrich Wilhelm Viktor Albert
Suku Hohenzollern
Isä Fredrik III
Äiti Viktoria
Uskonto luterilaisuus
Nimikirjoitus

Vilhelm II (Friedrich Wilhelm Viktor Albert, 27. tammikuuta 1859 Berliini, Preussi – 4. kesäkuuta 1941 Doorn, Alankomaat) oli viimeinen Saksan keisari (saks. Kaiser) ja viimeinen Preussin kuningas (saks. König) vuosina 1888–1918.

Tausta ja yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vilhelm II oli yhdistyneen Saksan ensimmäisen keisarin Vilhelm I:n pojanpoika. Hänen vanhempansa olivat keisari Fredrik III ja Britannian kuningattaren Viktorian tytär prinsessa Viktoria. Hän nousi valtaistuimelle niin sanottuna kolmen keisarin vuonna 1888, jolloin hänen isoisänsä kuoli 90-vuotiaana ja hänen kuolemansairas isänsä eli valtaistuimella vain 99 päivää.

Vilhelm ja hänen kanssaan samaan aikaan hallinneet Venäjän keisari Nikolai II ja Yhdisyneen kuningaskunnan kuningas Yrjö V olivat serkkuja keskenään. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Vilhelmin kerrotaan sanoneen, että jos heidän isoäitinsä (kuningatar Viktoria) olisi vielä elossa, hän ei olisi antanut serkusten julistaa sotaa toisiaan vastaan.[1][2]

Vilhelm II ja puoliso Auguste Viktoria

Vuodesta 1881 alkaen Vilhelm oli naimisissa Schleswig-Holsteinin prinsessan Augusta Viktorian kanssa. Heillä oli seitsemän lasta:[3][4]

  • Kruununprinssi Wilhelm
  • Prinssi Eitel Friedrich
  • Prinssi Adalbert
  • Prinssi August Vilhelm
  • Prinssi Oskar
  • Prinssi Joachim
  • Prinsessa Viktoria Luise

Keisarinnan kuoltua 1921 maanpaossa keisari meni uudelleen naimisiin prinsessa Hermine Reussin kanssa vuonna 1922.[5] Uudesta avioliitosta ei ole lapsia.[4]

Vilhelm oli kiinnostunut islamista ja osoitti syvää arvostusta uskontoa kohtaan. Hänen vieraillessa Damaskoksessa Saladinin haudalla vuonna 1898 Vilhelm sanoi olevansa kaikkien maailman muslimien ikuinen ystävä.[6] Saman vuoden lokakuussa Vilhelm vieraili Konstantinopolissa ja kirjoitti serkulleen, tsaari Nikolai II:lle:[7][8]

Jos olisin saapunut tänne ilman mitään uskontoa, olisin takuulla kääntynyt muhamettilaisuuteen.

Hallitsijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vilhelm II:n hallinto poikkesi ratkaisevasti edeltäjästään. Hänen isoisänsä aikana Saksan politiikkaa oli johtanut maan yhdistymisen pääarkkitehti, valtakunnankansleri Otto von Bismarck, ja keisari oli pysytellyt taka-alalla. Vilhelm II pakotti Bismarckin eroamaan lähes välittömästi valtaan noustuaan 1890 ja loi ns. henkilökohtaisen hallinnon (saks. Persönliches Regiment), jossa keisari johti sekä valtakunnan että armeijan hallintoa mahdollisimman pitkälle itse. Vilhelm II oli Bismarckin tavoin aktiivinen sosiaalipolitiikassa ja tuki sairaus- ja eläkevakuutusreformeja. Niin keisarin, hallituksen kuin valtiopäivienkin toimivaltaa kuitenkin rajoitti osavaltioiden laaja itsehallinto.

Vilhelmin valtakautta aina Bismarckin erottamisesta ensimmäisen maailmansodan alkamiseen saakka kutsutaan toisinaan vilhelmiiniseksi ajaksi (saks. Wilhelminische Ära).[9][10]

Vilhelm II:n eräs lempinimi oli Reisekaiser, koska hän teki erittäin aktiivisesti vierailuja Euroopan, Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maihin. Lisäksi hän purjehti kesäisin viikkokausia. Keisarin sotilaallista ja ajoittain kovaäänistä imagoa pehmensi hänen ympärillään jopa paraateissa alati juoksennellut mäyräkoira. Susikoirat eivät kuuluneet henkisesti hyvin anglofiilisen keisarin suosikkeihin. Keisari oli mielenlaadultaan huumorintajuinen, joskus jopa ”ilkikurisiin piloihin” taipuvainen; itseään alempia arvohenkilöitä käteltäessä oli hänellä joskus tapana puristaa kipua tuottavan kovaa. Sekä keisarin että Saksan kannalta laivastokilpailu brittien kanssa muodosti poliittisen ja henkisen dilemman, koska aina ensimmäisen maailmansodan syttymiseen saakka maiden välit olivat pääsääntoisesti varsin läheiset. Jopa Saksan keisarihymni Heil dir im Siegerkranz noudatti Englannin kansallislaulun God Save the Kingin sävelmää.

Julkisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vilhelm II oli ensimmäinen valtiollinen johtohahmo, joka järjestelmällisesti hyödynsi modernia mediaa imagomarkkinoinnissa. 1890-luvun lopulta lähtien keisarin mukana seurasi jokseenkin aina filmiryhmä, joka tuotti uutis- ja pr-elokuvia, joita esitettiin elokuvateatterien päivittäiskatsauksissa. Keisarin puheita levytettiin. 1913 tuotettiin jopa maailman ensimmäinen merkittävä väridokumenttielokuva Nikolai II:n valtiovierailusta Saksaan. Vilhelmin impulsiivisuus ja värikäs kielenkäyttö tuottivat myyviä otsikoita lehtiin ja säännöllisesti myös diplomaattisia pikkuselkkauksia. Maailmanlaajuista huomiota herätti esimerkiksi keisarin 27. heinäkuuta 1900 pitämä ”hunnipuhe”, jossa hän kehotti saksalaisia sotilaita, jotka olivat matkalla Kiinaan kukistamaan boksarikapinaa, tekemään itsensä hunnien tavoin tunnetuksi Kiinassa häikäilemättömällä etenemisellä.[11]

Sen sijaan keisarin perhe-elämä ei antanut otsikoihin aihetta. Hän oli uskonnollinen ja konservatiivinen perheenisä, joka piti päivittäin aamuhartauden hovinsa ja kansliansa henkilökunnalle sekä saarnasi Preussin reformoidun kirkon päämiehenä jumalanpalveluksissa. Hohenzollernin suku nimittäin oli reformoituja ja kuului siten katolisten ja luterilaisten dominoimassa valtakunnassaan pieneen vähemmistökirkkoon. Tällä vähemmistöön kuulumisella saattoi olla osuutta siihen, että hallitsijahuoneella ja myös Vilhelm II:lla oli ystävälliset suhteet myös juutalaisväestöön. Niinpä Vilhelm II:n aikana juutalaisille avattiin Saksassa mahdollisuus upseerinuraan.

Diplomatian vaikeudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vilhelm II ei ollut Bismarckin tapaan taitava diplomaatti, ja muun muassa Venäjä vieraantui Saksasta Vilhelm II:n aikana. Saksan ja Britannian välejä puolestaan kiristi keisarin The Daily Telegraphissa lokakuussa 1908 julkaistu haastattelu, jossa keisari haukkui englantilaisten suhtautumisen Saksaan.[12][13] Ailahtelevaisen Vilhelm II:n Saksan ulkopolitiikka pyrki maan mahdin kasvattamiseen. Vuonna 1912 Vilhelm II suorastaan toivoi suursotaa Euroopasta, mistä kertoi Itävallassakin 1913, mutta Itävallan kruununprinssi Frans Ferdinandin surmasta syntyneessä kriisissä Vilhelm pelkäsi sodan syttymistä ja pyrki estämään sen viime hetken neuvotteluin Nikolai II:n kanssa, jonka hallitus oli kuitenkin päättänyt että sota Saksaa vastaan on aloitettava.

Kun Saksa ajautui sotaan Isoa-Britanniaa ja Venäjää vastaan, Vilhelmin kerrotaan sanoneen, että hänen serkkunsa Nikolai II oli ”vetänyt minua höplästä” ja, että mikäli isoäiti Viktoria olisi elossa, hän ei olisi antanut serkusten (Vilhelm II, Nikolai II ja Yrjö V) lähteä sotaan keskenään.[14][15]

Kruunusta luopuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tappio ensimmäisessä maailmansodassa sytytti Saksassa vallankumouksen, ja keisari joutui luopumaan kruunusta 9. marraskuuta 1918. Saksa julistettiin pian tämän jälkeen tasavallaksi. Valtakautensa jälkeiset vuodet Vilhelm II vietti maanpaossa Alankomaissa, jossa hän myös kuoli saksalaismiehityksen aikana 4. kesäkuuta 1941 Doornin kartanossa, Huis Doornissa, jonka hän oli ostanut vuonna 1920. Paikka on nykyään museo.[16]

Kunnianosoituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ British History in depth: Cousins at War BBC. 2011. Viitattu 8.6.2023. (englanti)
  2. ↑ What happened to Queen Victoria’s nine children? Cascade Public Media. 5.11.2019. Viitattu 8.6.2023. (englanniksi)
  3. ↑ Augusta Of Schleswig-Holstein (1858–1921) Women in World History: A Biographical Encyclopedia. Viitattu 27.4.2018.
  4. ↑ a b Children Wilhelm II Huis Doorn. 2023. Viitattu 14.12.2023. (englanniksi)
  5. ↑ Princess Hermine Huis Doorn. 2023. Viitattu 14.12.2023. (englanniksi)
  6. ↑ Jihadists for the kaiser POLITICO. 30.12.2015. Viitattu 8.6.2023. (englanniksi)
  7. ↑ Kaiser Wilhelm II - The German king who loved Islam Al hakam. 29.12.2021. Viitattu 8.6.2023. (englanti)
  8. ↑ How Recep Tayyip Erdogan seduces Turkish migrants in Europe The Economist. Viitattu 8.6.2023. (englanniksi)
  9. ↑ Brennpunkt Deutschland: Die Wilhelminische Ära 1890-1914 DIE WELT. 15.2.2017. Viitattu 14.12.2023. (saksa)
  10. ↑ Kaiserreich Stiftung Deutsches Historisches Museum. 2023. Viitattu 14.12.2023. (saksa)
  11. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 17. Gummerus 1987.
  12. ↑ Katsaus ulkomaihin, kuuluisa keisarihaastattelu. Turun Sanomat, 07.11.1908, nro 1154, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 21.07.2015.
  13. ↑ Vuosisatamme kronikka, s. 107. Gummerus 1987.
  14. ↑ British History in depth: Cousins at War BBC. 2014. Viitattu 15.2.2024. (englanti)
  15. ↑ The Grandmother of Europe: How Queen Victoria Rules the Continent TheCollector. 6.3.2021. Viitattu 15.2.2024. (englanniksi)
  16. ↑ House and collection Huis Doorn. 2023. Viitattu 14.12.2023. (englanniksi)
  17. ↑ a b Ritter-Orden (s. 52–54) Hof- und Staatshandbuch der Österreichisch-Ungarischen Monarchie. 1918. Viitattu 8.6.2023. (saksa)
  18. ↑ a b Statshaandbog for Kongeriget Danmark for Aaret 1941 (pdf) Kongelig Dansk Hof- og Statskalender. 1941. Viitattu 8.6.2023. (tanska)
  19. ↑ Mannerheim ja Saksan keisari Vilhelm II - Suomen korkeimmin palkitsemat Uusi Suomi Puheenvuoro. 4.8.2016. Viitattu 8.6.2023.
  20. ↑ Italia : Ministero dell'interno: Calendario generale del Regno d'Italia. Unione tipografico-editrice, 1898. Teoksen verkkoversio (viitattu 8.6.2023). (italiaksi)
  21. ↑ 明治時代の勲章外交儀礼 (pdf) (s. 144, 149) 明治聖徳記念学会紀要. Viitattu 8.6.2023. (japani)
  22. ↑ Preussen, Friedrich Wilhelm Viktor Albrecht Prinz von Ministerie van Defensie. 8.9.1889. Viitattu 8.6.2023. (hollanti)
  23. ↑ The Order of the Norwegian Lion The Royal House of Norway. 2023. Viitattu 8.6.2023. (englanniksi)
  24. ↑ 595-596 (Norges statskalender / 1890) runeberg.org. Viitattu 8.6.2023. (norja)
  25. ↑ Caballeros de la insigne orden del toisón de oro (s. 146) Guía Oficial de España. Viitattu 8.6.2023. (espanja)
  26. ↑ 613 (Svensk rikskalender / 1909) runeberg.org. Viitattu 8.6.2023. (ruotsiksi)
  27. ↑ 935 (Sveriges statskalender / 1925) runeberg.org. Viitattu 8.6.2023. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edeltäjä:
Fredrik III 		Saksan keisari
1888–1918 		Seuraaja:
–
Edeltäjä:
Fredrik III 		Preussin kuningas
1888–1918 		Seuraaja:
–
Edeltäjä:
Fredrik III 		Hohenzollernin suvun päämies
1888–1941 		Seuraaja:
Wilhelm von Hohenzollern
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vilhelm_II_(Saksa)&oldid=22556969”