Wikipedia

Kurjenrahkan kansallispuisto

kansallispuisto Varsinais-Suomen maakunnassa

Kurjenrahkan kansallispuisto on Varsinais-Suomen maakunnassa usean kunnan alueella sijaitseva kansallispuisto. Puisto sijaitsee noin 35 kilometrin päässä Turun keskustasta. Puiston pinta-ala on 29 neliökilometriä, ja se on Varsinais-Suomen suurin suojeltu, luonnontilainen suoalue. Puiston läheisyydessä on myös suovaltainen Vaskijärven luonnonpuisto.

Kurjenrahkan kansallispuisto

Kurjenrahkan kansallispuiston tunnus

Sijainti
Lähin kaupunki
Pinta-ala
29 km²[1]
Hallinto
Tyyppi
Perustettu
1998[1]
Kävijämäärä
67 300[2] (2023)
Hallinto
Kartta

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa WikidataaTietolaatikon dokumentaatio

Kurjenrahkan kansallispuistossa on enimmäkseen karuja keidassoita, mutta siellä on myös metsää ja suorantaisia järviä. Osa metsistä, kuten Pukkipalon aarnialue, on huomattavan vanhaa. Puiston eläimistö ja kasvisto on pääosin tyypillistä suolajistoa. Alueella elää kuitenkin myös erämaisia, Varsinais-Suomessa harvinaisia ja uhanalaisia eläinlajeja, kuten liito-orava, rosopehkiäinen ja luumittari. Kansallispuisto on myös monien pohjoisten lintulajien eteläisimpiä esiintymispaikkoja.

Puiston suurin nähtävyys on Kuhankuonon rajakivi, ja muita suosittuja käyntikohteita ovat Savojärven rannoilla sijaitsevat Kurjenpesän luontotupa ja Nousiaisten kunnan virkistysalue Rantapiha. Kansallispuiston alueella kulkee useita merkittyjä polkuja, jotka kuuluvat Kuhankuonon retkeilyreitistön polkuverkostoon. Yli kaksisataa kilometriä pitkällä reitistöllä on kuusi viitoitettua rengasreittiä, joiden varrella on laavuja ja nuotiopaikkoja.

Kansallispuiston kartta, johon on merkitty puiston tärkeimpien maantieteellisten kohteiden ja sitä ympäröivän tieverkoston lisäksi vuodesta 2010 voimassa olleet liikkumisrajoitusalueet ja retkeilyreittien polut.

Sijainti ja kulkuyhteydet

muokkaa

Kurjenrahkan kansallispuisto on Varsinais-Suomessa Auran, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Pöytyän ja Ruskon kuntien sekä Turun kaupungin alueella. Matkaa Turun keskustasta kansallispuistossa sijaitsevalle Kuhankuonon rajakivelle on noin 35 kilometriä. Seututie 204 Turusta Säkylään kulkee puiston pohjoispuolitse, ja sen varrelta on matkaa Kuhankuonon pysäköintipaikalle alle kilometri. Lisäksi Nousiaisten keskustasta Valpperin kylään tuleva yhdystie 2014 jatkuu paikallistienä 12429 puiston halki. Tie päättyy Mynämäestä Yläneelle johtavalle yhdystie 2020:lle, joka sivuuttaa Kurjenrahkan kansallispuiston pohjoispuolelta ja läheisen Vaskijärven luonnonpuiston eteläpuolelta. Edellä mainitulta paikallistie 12429:ltä alkava yhdystie 2042 Nousiaisten Saksalasta Turun Tortinmäkeen kulkee Kurjenrahkan suon ja Vajosuon välistä. Näiltä teiltä pääsee myös puiston virallisille pysäköintipaikoille Pukkipalon läheisyyteen, Rantapihaan, Vajosuon laidalle sekä Töykkälään.[3]

Kansallispuiston ympärillä on myös tiheä metsäautotieverkosto, jota pitkin pääsee puiston lähelle. Linja-autollakin pääsee kansallispuiston tuntumaan, sillä pikavuoroja lukuun ottamatta useimmat Turusta Yläneelle ja Säkylään kulkevista linja-autoista kulkevat puiston ohi ja muutamat Turun paikallisliikenteen vuorot ajavat Tortinmäen päätepysäkille asti. Pysäkiltä on matkaa Kuhankuonolle noin kuusi ja Vajosuolle noin neljä kilometriä.[3][4]

Alueen historia

muokkaa
 
Jaakko Teitin vuonna 1550 piirtämä ensimmäinen kartta Kuhankuonosta ja sinne ulottuvista seitsemästä pitäjästä.[5]

Varhaiset vaiheet

muokkaa

Varhaisimmat merkit ihmisasutuksesta Kurjenrahkan alueella on löydetty kansallispuiston eri osien keskellä sijaitsevasta Nousiaisten Saksalasta, joka nousi Ancylusjärven vedenpinnan yläpuolelle noin 5 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Saksalasta on löydetty kivikautisten työkalujen lisäksi joko pronssikaudelta tai varhaiselta rautakaudelta peräisin oleva kirves.[6][7][8][9] Ensimmäinen kirjallinen maininta alueesta on vuodelta 1381, jolloin Kuhankuonon rajakivi mainitaan Maskun ja Nousiaisten pitäjien rajapaikkojen luettelossa. Keskiajalla Kuhankuonon ympäristö oli rajapyykille ulottuvien kirkkopitäjien talollisten yhteismaata, niin kutsuttuja pitäjänmetsiä, jotka oli ilmeisesti perustettu jo 1300-luvulla. Ensimmäinen kartta Kuhankuonosta on kuitenkin vasta vuodelta 1550. Tässä kuninkaan kirjuri Jaakko Teitin laatimassa kartassa näkyvät rajakivelle ulottuvat seitsemän pitäjää. Rajakiistojen jälkeen tehtiin ensimmäinen tarkka kartta vuonna 1695.[8][9]

Asutuksen synty ja valtion omistuksen kausi

muokkaa
 
Suoladon jäänteitä Vajosuon etelälaidalla. Ladossa on todennäköisesti kuivattu turvepehkua karjan kuivikkeeksi, mutta siinä on voitu säilyttää myös niitettyä suoheinää.

Vaikka Kuhankuonon ympäristössä oli harjoitettu kaskiviljelyä jo aiemmin, pysyvä asutus seudulle muodostui vasta 1700-luvulla. Perimätiedon mukaan alueen ensimmäiset pysyvät asukkaat olivat vuonna 1757 Savojärvelle muuttaneet Johan ja Maria Bärnstedt. Tosin jo vuoden 1695 karttaan on järven rannalle Pirtinmäkeen merkitty rakennus, joka oli tuolloin jo raunioitunut. Bärnstedtien sukunimeksi ilmoitetaan myöhemmissä lähteissä Saxla, jonka ajatellaan antaneen nimensä koko Saksalan alueelle. Vuosisadan loppupuolella ja 1800-luvun alussa Nousiaisten, Mynämäen, Yläneen ja Vahdon takamaille perustettiin useampiakin torppia.[8][9][10]

 
Leijankorven yhteismetsän opastekyltti Vajosuon eteläpuolella. Siirtoväen metsäpalstaksi muodostettu yhteismetsä oli yksi nykyisen kansallispuiston alueen suurista maanomistajista.

Vuosisadan vaihteen jälkeen, 1800-luvun alkupuolella, myös pitäjänmetsät jaettiin emopitäjien suurille taloille. Suuri osa Savojärven ympäristön metsistä ja soista siirtyi kuitenkin pian maakauppojen seurauksena Yläneen Uudenkartanon ja Yläneenkartanon haltuun. Taloudellisten vaikeuksien vuoksi kartanot joutuivat myymään maitaan valtiolle jo 1800-luvun puolivälissä, ja vuonna 1885 valtio omisti alueella metsää ja suota jo yli kymmenentuhatta hehtaaria. Nämä Yläneen kruununpuiston metsät olivat kuitenkin pääsääntöisesti nuoria, ja vain jotkut suosaarekkeet olivat säilyneet koskemattomina. Vuonna 1858 seudulla nimittäin paloi tuhansia hehtaareja metsää, ja ennen valtiolle myymistä suurin osa lopuistakin metsistä oli hakattu 1870- ja 1880-luvuilla. Hakkuut olivat kuitenkin vähäisiä, jopa metsän uudelleen varttuessa, sillä vaikeiden kulkuyhteyksien takia työ oli taloudellisesti kannattamatonta.[8][9]

Kulkuyhteyksien puute piti seudun kauan myös harvaan asuttuna. Seututie 204:n rakentaminen Turusta Paattisten kautta Yläneelle 1930- ja 1940-luvuilla sekä toinen maailmansota muuttivat kuitenkin tilannetta. Savojärven pohjoispuolelle Yläneen Raasinkorpeen perustettiin vuonna 1939 puolustusvoimien ampuma-alue, johon kuului myös Lammenrahkan suo. Lisäksi alueelle tuli lisää maanomistajia, kun valtion maille perustettiin useita rintamamies- ja siirtolaistiloja. Valtion metsistä muodostettiin myös viisi yhteismetsää siirtoväen metsäpalstoiksi. Uusien asukkaiden vuoksi seudun väkiluku oli korkeimmillaan 1950- ja 1960-luvuilla. Silloin myös soita hyödynnettiin nostamalla turvetta turvepehkua varten ja niittämällä heinää.[8] Lisäksi alueen metsiä kaadettiin 1950-luvun puoliväliin asti suurissa hakkuissa, jotka vaativat paljon työvoimaa.[11]

Luontoarvojen tunnistaminen ja suojelualueiden perustaminen

muokkaa

Talouskäytöstä huolimatta seudun soita ja hakkaamattomia ikimetsiä on jo pitkään pidetty arvokkaina luontokohteina.[8][9][12] Ensimmäinen suojelutoimenpide nykyisen kansallispuiston alueella tehtiin, kun Metsähallitus päätti vuonna 1958 säilyttää Pukkipalon metsän talouskäytön ulkopuolisena aarnialueena.[13] Lisäksi jo vuonna 1976 Kansallispuistokomitea esitti puiston perustamista.[12] Valtioneuvosto puolestaan teki vuonna 1978 kansallispuisto-ohjelmassaan periaatepäätöksen Kurjenrahkan kansallispuiston perustamisesta Pukkipaloon ja Lammenrahkan alueelle.[8][9] Puiston perustaminen kuitenkin viivästyi etenkin yksityismaiden hankkimisen takia.[14] Erityisesti Suomen luonnonsuojeluliiton Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri kampanjoi puiston puolesta voimakkaasti 1990-luvulla ja nosti sen perustamisen yhdeksi tärkeimmistä tavoitteistaan.[12]

Kurjenrahkan kansallispuisto perustettiin lopulta 19. joulukuuta 1997 annetun lain perusteella Etelä-Suomessa poikkeuksellisen edustavan suo- ja metsäluonnon suojelemiseksi, soiden ja metsien eliölajien säilyttämiseksi, yleiseksi luonnonnähtävyydeksi sekä retkeilyä, opetusta ja tutkimusta varten.[15] Laki kansallispuistosta astui voimaan 1. tammikuuta 1998, jolloin Varsinais-Suomen mantereen ensimmäinen ja koko maan 32. kansallispuisto syntyi – 20 vuotta periaatepäätöksen jälkeen ja viimeisenä ohjelmassa luetelluista puistoista.[9][14][15] Vastaperustettu puisto muodostui 25,4 neliökilometristä valtion omistamia maita, jotka sijaitsivat Turun kaupungin lisäksi Auran, Lemun, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Pöytyän, Vahdon ja Yläneen silloisissa kunnissa. Puiston alueesta 1 980 hehtaaria oli suota, 500 hehtaaria metsää ja 65 hehtaaria vesialueita.[15][16]

Kuntaliitosten myötä puisto sijaitsee enää seitsemän kunnan alueella, kun Lemu on liittynyt Maskuun, Yläne Pöytyään ja Vahto Ruskoon. Laajentumisten myötä puiston koko on vuoteen 2010 mennessä kasvanut noin 29 neliökilometriin.[17] Puisto kattaa myös suurimman osan Kurjenrahkan 30,93 neliökilometrin laajuisesta, vuonna 1999 perustetusta Natura-alueesta. Natura-alueesta jää puiston ulkopuolelle vain pieniä osia, ja ne kuuluvat sekä kansallis- ja luonnonpuistojen kehittämisohjelmaan ja soidensuojelun perusohjelmaan.[8][13] Kansallispuiston suojelullinen arvo perustuu sen hoito- ja käyttösuunnitelman mukaan pääasiassa viiteen tekijään: puiston laajoihin ja luonnontilaisiin soihin, erämaisiin metsiin, kaukana pääesiintymisalueistaan eläviin harvinaisiin ja uhanalaisiin eläinlajeihin, seudun matkailullisen vetovoimaan ja puiston merkitykseen eräretkeilykohteena.[18]

Luonto

muokkaa
 
Kurki lennossa Lakjärvenrahkan avosuon yllä. Kuvan oikeassa laidassa näkyy Pukkipalon aarniometsän tiheä kuusikko.

Yleiskuva

muokkaa

Kurjenrahkan kansallispuisto on enimmäkseen suota, mutta siellä on myös metsää sekä suorantaisia järviä ja lammikoita. Niistä merkittävimpiä ovat Pukkipalon aarniometsä ja Savojärvi.[17] Kansallispuisto muodostuu Varsinais-Suomen laajimmista luonnontilaisina säilyneistä suoalueista, jotka ovat pääosin karuja keidassoita. Soiden ympärillä kasvaa pääosin kuivia kangasmetsiä, joista osa on hyvin vanhoja. Puistossa on kolme osaa. Suurin niistä koostuu Savojärveä ympäröivistä Kurjenrahkan ja Lammenrahkan suurista keidassuoalueista sekä Valkiaissaarenrahkasta. Niistä lounaaseen sijaitsee puiston toinen osa, johon kuuluu aukea Vajosuo reunametsineen. Puiston kolmas osa on kahden muun osan länsipuolella, ja se koostuu Laidassuon, Lakjärvenrahkan, Nousiaisten Lammenrahkan ja Pukkipalon suo- ja metsäalueesta.[13][19][20]

Osa soista ja metsistä on ollut ojitettuina tai metsätalouskäytössä, mutta 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä monessa paikassa on tehty tai suunniteltu tehtävän ennallistamistoimenpiteitä, kuten ojien tukkimista, lahopuun lisäämistä puita kaulaamalla, puistoon ulottuvien metsäautoteiden ja kasvatetun puuston poistoa sekä kulotusta. Suurinta osaa soista ei ole koskaan ojitettu tai ojat ovat ehtineet umpeutua jo aiemmin. Kaikkia suo-ojia ei silti voi tukkia, sillä ne vaikuttavat myös puiston ulkopuolisten maiden vesitalouteen.[17][4][13][19][21][22]

Kansallispuiston alue kuuluu pohjoisen havumetsävyöhykkeen eteläisimpään osaan. Itämeren läheisyys näkyy muun muassa suhteellisen lauhoina talvina sekä kevään ja alkukesän kuivuutena. Pääosa alueen sateista tulee syksyisin ja talvisin. Kasvukauden pituus on puiston keskellä Saksalassa noin 172 vuorokautta. Kauden keskilämpötila on 12 astetta ja tehoisa lämpösumma on hieman alle 1 300 °C. Alueella on vähän järviä, mikä lisää hallan mahdollisuutta kasvukauden alussa. Saksalan vuotuinen sadanta on runsas, noin 700 millimetriä, mistä lunta on yleensä noin 200 milliä. Esimerkiksi Turussa vuotuinen sadanta on ollut aikaisemmalla tarkastelujaksolla vain noin 610 milliä. Sadepäiviä on Saksalassa yleensä noin 110 vuodessa. Pysyvä lumipeite alueelle sataa keskimäärin joulukuun 17. päivän tienoilla, ja se häviää yleensä vasta huhtikuun 20. päivänä. Talvi on suhteellisen pitkä ja lumipeite paksuimmillaan jopa 40–45-senttinen, mikä johtunee siitä, että seutu on ympäristöään korkeammalla ja suot sulavat hitaasti keväällä.[23][24]

 
Varsinais-Suomen laajin suo Kurjenrahka talvella. Kesäisin tänne Kurjenrahkan lounaisosan avosuolle on vaikea kulkea.

Suot

muokkaa

Puiston kolme suurinta yhtenäistä suota, Kurjenrahka, pohjoinen Lammenrahka ja Vajosuo ovat kaikki keidassoita. Niissä ympäristöään kuivemmat alueet, kermit, kiemurtelevat märempien alueiden, kuljujen, välissä. Kuivilla alueilla kasvaa harvassa mäntyä sekä runsaasti suopursua. Upottavat kuljut kasvavat pääosin rahkasammalta. Keidassoille tyypilliset reunaluisut ovat myös hyvin kehittyneet.[13][25][26] Vesi- ja ravinnetaloudeltaan suurin osa kansallispuiston soista on ombrotrofisia, eli ne saavat vetensä ja ravinteensa sateen mukana. Ympäröiviltä mailta ravinteikkaan vetensä saavat minerotrofiset suot ovat nekin enimmäkseen vähäravinteisia. Myös lounaissuomalaisille keidassoille tyypilliset suotyypit ovat puistossa yleisiä, runsaimpina keidasräme ja isovarpuräme. Harvinaisista suotyypeistä siellä on vain ruoho- ja heinäkorpea.[13][27]

Näkymä lintutornista
 
Vajosuon luontotornista avautuu hyvällä säällä näköala yli laajan suon...
 
...mutta ensilumen jälkeisessä sumussa näkyvyys rajoittuu kymmeniin metreihin.

Yli kahdenkymmenen neliökilometrin laajuinen, kansallispuistolle nimensä antanut Kurjenrahkan suo on Varsinais-Suomen ja lähes koko Etelä-Suomen laajin yhtenäinen suoalue. Luoteis- ja keskiosiltaan se on hyvin vetinen. Tällä vaikeakulkuisella alueella on useita pieniä allikoita eli suolampia, joiden rannoilla pesivät monet suolinnut. Kurjenrahkan keidassuolla on myös useita metsäsaarekkeita, joista osa on säilynyt hakkaamattomina.[13][16][25] Saarekkeista suurimmat ovat Iso-Välisaari ja Tuhkasaari, josta kaikki puut on hakattu ennen kansallispuiston perustamista.[28] Kurjenrahkan vallitsevaksi suotyypiksi ilmoitetaan eri lähteissä joko kitukasvuista mäntyä harvakseltaan kasvava isovarpuräme tai keidasräme, mutta suon itäosissa on runsaasti myös laajoja erilaisia neva- ja korpisoita.[13][29] Suon koillis- ja kaakkoiskulmien rajoilla on rämeestä raivattuja peltoja, joiden tuntumasta on nostettu turvepehkua.[16][28]

Savojärven pohjoispuolinen Lammenrahka on Kurjenrahkan suota osin rehevämpi, mutta sekin on tyypillinen varsinaissuomalainen keidassuo, jossa kuljut ja kermit ympäröivät kehämäisesti suon keskustaa. Myös Lammenrahkan keskiosissa on paljon allikoita. Suo on linnustoltaan puiston edustavimpia.[13][25][30] Valkiaissaarenrahka on enimmäkseen ojitettu. Itäinen avo-osa on kuitenkin säilynyt melko hyvin luonnontilassa, ja muuallakin on tehty ennallistamistoimia. Suon vallitsevia suotyyppejä ovat erilaiset rämeet, kuten tupasvilla-, isovarpu- ja rahkaräme. Ennen suon suojelua Geologian tutkimuskeskus teki 1980-luvulla kartoituksia, joiden mukaan suo olisi soveltunut teolliseen turvetuotantoon.[22][31]

Muusta puistosta erillinen Vajosuon keidassuo on Kurjenrahkaa ja Lammenrahkaa pienempi. Sen keskiosassa on vähän puita, ja reunoja kiertää mäntyä kasvava rämevyöhyke.[13][25][30] Vajosuon vallitsevia suotyyppejä ovat paikoittain hyvinkin kosteat lyhytkortis- ja suursaranevat. Alueen keskiosissa on lisäksi useita allikoita, joissa säilyy vesi kuivinakin kesinä. Suon länsi- ja itälaidoista osa on aikanaan ojitettu, ja suon laidoilta on myös nostettu turvepehkua. Kuten Kurjenrahkallakin, pehkun kuivatuksessa käytetyt rakennelmat ovat kuitenkin jo häviämässä, eikä ojituskaan enää juuri näy suon maisemassa.[13][16][30][32][33]

Toisin kuin edellä mainitut laajat keidassuot, ovat kansallispuiston läntisimmän osan Laidassuo ja Lakjärvenrahka sekä eteläinen Lammenrahka muodostuneet kallioisten metsäalueiden väleihin. Nämä suot muodostavat sokkeloisen alueen, missä keidassuolaikut ovat pieniä ja missä on runsaasti erilaisia suotyyppejä. Soilla on myös runsaasti pieniä, usein luonnontilaisia metsäsaarekkeita. Tällainen on esimerkiksi Lakjärvenrahkan kaakkoisosassa sijaitseva Pukkipalo.[13][25][26]

Vesistöt

muokkaa
 
Savojärvi Kurjenpesän rantalaiturilta nähtynä.

Kurjenrahkan kansallispuiston alueella on kaksi järveä, Savojärvi ja Lakjärvi, joista Savojärvi on selvästi suurempi. Sen kokonaispinta-ala on 124 hehtaaria, ja kansallispuistoon siitä kuuluu järven pohjoisosassa 64 hehtaaria. Savojärvi on dystrofinen, suorantainen järvi, joka saa vetensä ympäröiviltä soilta. Se sijaitsee Nousiaisten, Mynämäen ja Pöytyän kuntien alueella ja toimii myös Turun kaupungin vesivarastona.[16][34] Lakjärvi on vain kolmen hehtaarin suuruinen, suorantainen järvi Mynämäen kunnan alueella. Se sijaitsee nimensä mukaisesti Lakjärvenrahkan koilliskulmassa ja laskee vetensä Mynäjokeen. Kansallispuiston soilla on lisäksi satakunta pientä allikkoa.[34][35]

Kansallispuiston halki kulkee vedenjakaja. Lakjärvenrahkalta ja Lammenrahkan läntisistä osista vedet valuvat kohti länttä, Mynäjärveen ja siitä alkunsa saavaan Mynäjokeen, joka laskee mereen Mietoistenlahdella. Lammenrahkan eteläosan ja Kurjenrahkan vedet puolestaan valuvat etelään, joko Savojärveen ja Kurjenrahkan länsilaitaa virtaavaan Järvijokeen tai suon koillispuolisen Ihavanjokeen ja niistä edelleen Aurajokeen, joka laskee mereen Turussa.[34][36][37]

 
Pukkipalon vanha metsä on maakunnan edustavimpia. Metsän laidalla on runsaasti eri-ikäistä puustoa pienistä kuusentaimista aina suuriin mäntykeloihin ja maahan kaatuneeseen lahopuuhun asti.

Metsät ja maaperä

muokkaa

Kurjenrahkan kansallispuiston metsät kasvavat soiden reunoilla tai niiden keskelle jäävissä saarekkeissa. Vaikka suurin osa onkin entisiä talousmetsiä, osa saarekkeista on säilynyt luonnontilassa.[13][19] Esimerkiksi edellä mainitulla Pukkipalon aarnialueella on runsaasti suuria, vanhoja puita sekä lahopuuta. Pukkipalon vanhaa metsää pidetäänkin maakunnan komeimpana.[4][19][38] Alueen alavissa ja paikoin kosteapohjaisissa osissa kasvaa pääasiassa vanhoja kuusia, ja keskiosan avoimien kallioiden ympärillä ja korkeammilla paikoilla on puolestaan runsaasti suuria, kilpikaarnaisia mäntyjä. Myös keloja ja maapuita on paljon.[19][39] Täysin luonnontilainen ei Pukkipalokaan ole, sillä suurimpia puita on hakattu ja sahattu lankuiksi 1900-luvun alussa ja 1930-luvulla on kaivettu muutamia ojia.[40][41]

Kansallispuiston kallioisten metsien maaperä on pääosin moreenia ja kalliopaljastumia. Pukkipalon-Laidassuon alueen pohjoisosan sekä Kurjenrahkan kivennäismaasaarekkeista suurin osa on jäätikkösyntyisiä moreenikumpuja. Puiston metsät ovat enimmäkseen melko karuja ja monin paikoin kallioisia. Yli puolet kansallispuiston metsistä on mustikkatyypin tuoreita kankaita, jotka ovat yleisesti soistuneita. Kurjenrahkan kansallispuistossa on myös paljon kanervatyypin kuivia kangasmetsiä sekä puolukkatyypin kuivahkoja kankaita.[13][27] Lisäksi puistossa on muutama pieni lehtomaisen kankaan alue, esimerkiksi Kurjenrahkan suon Mustasaaressa kasvaa pieni käenkaali-oravanmarjatyypin metsä.[13][27][28]

Eliölajisto

muokkaa

Eläimet

muokkaa
 
Kaksi laulujoutsenta lentää auringon noustessa Vajosuon ylle. Joutsenet ovat viettäneet aikaa kuvan allikolla, mistä todistavat maakannaksella näkyvät höyhenet.
 
Valkohäntäpeurat ovat jättäneet jälkiään maaliskuiseen metsään Lakjärvenrahkan Huhtasaaressa.

Kurjenrahkan kansallispuiston eläimistö on pääosin tyypillistä suolajistoa. Alueella pesii kuitenkin myös erämaisia, Varsinais-Suomessa harvinaisia ja uhanalaisia eläinlajeja. Monet pohjoiset lintulajit pesivät alueella eteläisimmillä esiintymispaikoillaan, ja erityisesti Lammenrahkalla on runsas lintulajisto.[19][20][25] Kansallispuiston lintulajistoon kuuluvat vaarantuneet käenpiika ja tiltaltti sekä silmälläpidettävät kehrääjä, harmaapäätikka, pikkusieppo ja kalasääski.[26] Muita lajeja ovat esimerkiksi nuolihaukka, tuulihaukka ja kangaskiuru, ja myös muuttohaukkoja on tavattu. Puisto on yksi eteläisimmistä riekon ja pohjansirkun pesimäalueista Suomessa. Sen vanhoissa metsissä pesivät lisäksi ainakin korppi, helmipöllö, viirupöllö, palokärki, pohjantikka, teeri ja metso, ja keväisin ja syksyisin siellä näkee paljon muuttomatkalla olevia metsähanhia ja kurkia.[13][28][32][38][42] Kurjista osa myös pesii alueen soilla.[28][32]

Useat edellä mainituista lajeista on lueteltu Euroopan unionin lintudirektiivin I liitteessä. Sen lisäksi puiston alueella elää kymmenen muuta liitteen suojeltavaksi määräämää lintulajia: huuhkaja, kalatiira, kapustarinta, liro, mehiläishaukka, pikkulepinkäinen, pyy, sinisuohaukka, suopöllö ja varpuspöllö.[13][28][38] Yhteensä kansallispuistossa pesii ainakin 68 lintulajia.[38]

Kansallispuistossa elää myös lukuisia nisäkäslajeja. Soiden reuna-alueiden vanhoissa sekametsissä on liito-oravia, ja pienpedoista esiintyy muun muassa kettuja, näätiä, supikoiria ja mäyriä. Savojärvessä elää saukkoja. Nisäkäslajistoon kuuluu lisäksi ainakin ilves, hirvi, valkohäntäpeura ja metsäkauris.[20][28][38][42] Puistossa on tavattu myös yksittäisiä susia ja karhuja.[20][38][42] Pikkunisäkkäistä yleisiä ovat metsäpäästäiset, ja lisäksi alueelta on yksi havainto vaivaispäästäisestä. Matelijoista ja sammakkoeläimistä puistossa elää ainakin kyy, vaskitsa, sisilisko, sammakko ja viitasammakko.[28]

Savojärven kalalajeja ovat ahven, särki, kiiski ja hauki. Järveen on istutettu myös kirjolohta, toutainta ja peledsiikaa. Vaikka rapuja on järvessä joskus tavattukin, ne eivät pysty lisääntymään siellä veden suurten happamuusvaihteluiden takia.[26]

 
Kurjenrahkan kansallispuiston harvinaisia perhosia. Ylärivi: Muurainhopeatäplä päältä ja alta, alarivi: luumittari ja kanervamittari. Kanervamittaria lukuun ottamatta perhoset ovat Lakjärvenrahkalta.

Alueen vanhoissa metsissä tavataan useiden kolossa pesivien lintulajien lisäksi runsaasti erilaisia lahopuista riippuvaisia hyönteisiä.[19][42] Niitä on erityisesti Pukkipalon aarniometsän lahopuissa. Tällaisia lajeja ovat uhanalainen kovakuoriainen rosopehkiäinen sekä aiemmin uhanalaisina pidetyt ludelajit aarnilatikka ja ruskolatikka.[13][42] Pukkipalon perhoslajisto muistuttaa rehevän kuusisekametsän lajistoa, mutta siellä on myös suo- ja kosteikkolajeja. Harvinaisia tai uhanalaisia perhoslajeja Pukkipalosta ei hyönteiskartoituksessa ole löytynyt.[39]

Kansallispuiston soilla elää kuitenkin muutamia harvinaisia ja uhanalaisia perhoslajeja. Kurjenrahkan suoalueella on tavattu muun muassa uhanalaiset muurainhopeatäplä ja rahkahopeatäplä sekä harvinainen rämepörhömittari.[13][28][29][42] Vajosuolla on uhanalaisen luumittarin lounaisin esiintymä Suomessa.[13][30][42]. Lisäksi Vajosuollakin on tavattu vaarantuneen muurainhopeatäplän yksilöitä.[30] Näiden lisäksi kansallispuistossa elävät pursupikkumittarin ja silmälläpidettävän rimpiputkisirvikkään lounaisimmat populaatiot Suomessa. Myös rämekarvajalka, kanervamittari, kehnämittari sekä pikkutupsukas elävät siellä levinneisyysalueensa äärirajalla. Yhteensä puistossa on tavattu 45 soille tunnusomaista perhoslajia.[43] Muiden selkärangattomien ryhmien lajisto on lounaissuomalaisille soille tyypillistä, mutta Kurjenrahkan suon hämähäkkieläinkanta on tutkimusten mukaan erityisen runsas ja monipuolinen.[28]

 
Kantokääpää kasvaa yleisesti koko Pukkipalon alueella.

Sienet

muokkaa

Vanhoissa metsissä kasvaa lisäksi useita lahopuista riippuvaisia sieniä.[19] Erityisesti Pukkipalon lahottajasienilajisto on Varsinais-Suomen edustavin. Näihin lajeihin kuuluvat uhanalaiset rusokantokääpä ja pursukääpä sekä harvinaiset hentohaprakääpä, korpiludekääpä, rusokääpä ja riekonkääpä.[13][19][20][26] Pukkipalon yleisempiä kääpälajeja ovat lisäksi muun muassa pökkelö-, kuusenkynsi- ja kantokääpä sekä erilaiset vyökäävät.[38]

Kasvit

muokkaa
 
Suopursun kukat hehkuvat nousevan auringon valossa Lakjärvenrahkalla.

Alueen kasvilajisto on tyypillistä, monipuolista eteläisen Suomen suolajistoa, joskaan puistosta ei ole tavattu harvinaisia tai uhanalaisia putkilokasveja.[20][28][26] Esimerkkeinä Kurjenrahkan kansallispuiston kasveista voidaan mainita Savojärven ja muiden suojärvien laidoilla kasvavat raatteet, suovehkat, pullosarat, suokortteet ja jouhivihvilät. Soiden tyypillistä kasvistoa ovat lisäksi ainakin vaivaiskoivu, kanerva, suopursu, pitkä- ja pyöreälehtikihokki sekä suokukka. Marjoista soilla kasvaa ainakin lakka, juolukka sekä iso- ja pikkukarpalo.

Kurjenrahkan suon avo-osalla kasvaa ainakin 14:ää rahkasammallajia, kuten jokasuonrahkasammalta ja rusorahkasammalta, sekä monia sarakasveja, kuten tupasvillaa, tupasluikkaa ja rahkasaraa. Allikkojen kasveja ovat muun muassa ulpukka, leväkkö ja valkopiirtoheinä.[13][28][32] Pukkipalon aarnialueelle luonteenomaisia ovat runsaiden karhunsammalkasvustojen lisäksi vanamot, talvikit ja oravanmarjat. Kämmekkäkasveista Pukkipalossa kasvaa sekä maariankämmekkää että yövilkkaa.[38] Kurjenrahkan suon Mustasaaren lehdossa tavataan muun muassa metsälehmusta, tervaleppää sekä aluskasvillisuutena sinivuokkoa, käenkaalia ja kieloa.[28]

Nähtävyydet ja palvelut

muokkaa
 
Kuhankuonon rajakivi Nousiaisten suunnasta nähtynä.

Kuhankuono ja sen ympäristö

muokkaa
Pääartikkeli: Kuhankuono

Kurjenrahkan kansallispuiston tunnetuin nähtävyys on seitsemän kunnan rajapyykki Kuhankuono, jonne on enimmillään ulottunut kahdeksan kuntaa.[9][44] Vuodelta 1773 olevan tiedon mukaan Kuhankuono-nimi tulee rajakiven sijaintipaikan muodosta, sillä kivi sijaitsi ison suosaarekkeen länsilaidalla nokkaa eli kuonoa muistuttavalla terävällä kalliopaadella.[44] Vaihtoehtoisen selityksen mukaan nimi tarkoittaa erärajoja ja eräteitä viitoittavaa merkkipaikkaa.[9] Seututie 204:ltä on kivelle matkaa noin kilometri.[3] Vähä-Välisaaressa, Kuhankuonosta noin 400 metriä lounaaseen on paikalla surmatun 16-vuotiaan punakaartilaisen Ahti Jalosen hauta ja yksinkertainen muistokivi.[16][45][46]

Kurjenpesä ja Rantapiha

muokkaa

Kuhankuonon ohella puiston suosituimpia käyntikohteita olivat vuonna 2007 tehdyn kävijätutkimuksen mukaan Savojärven eteläpuolella sijaitseva Kurjenpesän luontotupa sekä järven länsipuolella, mutta hieman kansallispuiston ulkopuolella sijaitseva Rantapiha, joka on Nousiaisten kunnan virkistysalue.[47][48] Kurjenpesän luontotupa on avoinna päivittäin. Siellä ei ole henkilökuntaa, mutta tuvassa on maksuton näyttely, johon kävijät voivat tutustua. Toukokuussa 2004 avatun luontotuvan ja sen näyttelyn tarkoitus on tehdä suo tutuksi eri vuodenaikoina kurjen näkökulmasta. Tuvasta saa myös muuta tietoa kansallispuistosta.[49][50][51][52]

 
Kurjenpesän luontotupa Savojärven rannalla. Vasemmanpuoleinen rakennus on vuokrattavissa oleva Kurkelan kokoontumistila.
 
Rantapiha. Kuvan kesäkioskin ja päärakennuksen lisäksi Rantapihalla on muun muassa uimaranta sekä Pukkipaloon ja Kuhankuonolle vievien polkujen lähtöpaikka.

Kurjenpesän luontotuvan piha-alueella on keittokatos, Savojärvelle avautuva näköalatasanne sekä kuivakäymälä. Tupa, piha ja rantalaituri polkuineen on tehty esteettömiksi.[49][51][53] Luontotuvan yhteydessä sijaitsee myös kokoontumistila Kurkela, jonka voi vuokrata päiväkäyttöön kahdellekymmenelle hengelle. Kurkela on keittiön ja kokoontumistilan sisältävä entinen kesämökki, joka on kunnostettu vuonna 2004.[54] Kurjenpesän edustalta lähtee myös 6,7 kilometriä pitkä Savojärven kierroksen rengasreitti, kahden kilometrin pituinen Karpalopolun rengasreitti sekä pyörätuolillakin kuljettava polku Kuhankuonon rajapyykille.[49][51] Edellä mainittujen palvelujen perusteella Metsähallitukselle myönnettiin Länsi-Suomen läänin esteettömyyspalkinto vuonna 2007.[55]

Nousiaisten kunnan omistama Rantapiha Saksalan kylässä on suosittu puistoretkien lähtöpaikka. Virkistysalueella on muun muassa uimaranta, kesäviikonloppuisin toimiva kioski, grillikatos, kaivo ja käymälä. Rantapihalla on myös mahdollisuus saunoa ja yöpyä maksua vastaan, ja päärakennuksessa järjestetään tilauksesta ruokailuja ryhmille. Virkistysalueen ylläpidosta vastaa Saksalan pienviljelijäyhdistys.[11][48][56]

Retkeily ja reitit

muokkaa
 
Kuhankuonon retkeilyreitistön opaste ja polku Pukkipalon pohjoispuolella.
 
Vajosuon vuokratupa sijaitsee kallioisen mäen laella. Neljälle hengelle tarkoitettu tupa on entinen partiolaisten maja.

Kansallispuistossa kulkee useita merkittyjä polkuja. Puistossa palvelurakenteet, kuten nuotiopaikat ja laavut sekä polut, ovat Metsähallituksen ylläpitämiä, mutta puiston ulkopuolella niitä hoitavat yhdistykset.[57] Kaikki alueen polut kuuluvat Kuhankuonon retkeilyreitistöön. Reitistössä on kuusi viitoitettua rengasreittiä, joiden varrella on laavuja ja nuotiopaikkoja.[50][57][58] Kuhankuonon retkeilyreitistön kokonaispituus on yli 200 kilometriä. Puiston ulkopuolella retkeilyreitistöön kuuluvat lisäksi Maskun, Ruskon ja Raision alueilla kulkeva Suokullan reitti sekä Maskussa ja Ruskolla kulkeva Karevan kierto.[50][58] Reitistö yhdistää kansallispuiston myös läheiseen Vaskijärven luonnonpuistoon, ja eri reittejä kulkemalla puistossa ja sen ympäristössä voi tehdä jopa viikon mittaisia retkiä.[4][50][57] Talvisin latuja ei ylläpidetä säännöllisesti, mutta Nousiaisten Valpperista ajetaan useimmiten moottorikelkalla latu-ura Vajosuon kautta Kurjenrahkalle ja Pukkipaloon.[4][20][50][57]

Kokonaan kansallispuiston alueella kulkee vain yksi rengasreitti, edellä mainittu kahden kilometrin mittainen Karpalopolku, joka kulkee Kurjenpesän luontotuvalta Kuhankuonolle ja takaisin. Lisäksi Savojärven kiertävä 6,7 kilometrin pituinen Savojärven kierros kulkee lähes kokonaan puiston sisällä.[57] Muut rengasreitit, kuten yhdeksän kilometrin pituinen Pukkipalon reitti ja kolmenkymmenen kilometrin pituinen Vajosuon vaellus, kulkevat suurelta osin puiston ulkopuolella. Kansallispuistossa kulkeva Pukkipalon noin kilometrin pituinen luontopolku vanhan metsän lajistosta kertovine tauluineen on osa Pukkipalon reittiä. Luontotuvalta Kuhankuonon kautta Rantapihaan johtava polku, Töykkälästä Kuhankuonolle johtava polku Kurjenrahkan suon yli sekä Vajosuon reunaosissa kulkeva polku ovat puolestaan osa Vajosuon vaellus -reittiä.[57][59]

Puiston kävijämäärät vuosittain
Vuosi Kävijämäärä Lähde
2005 25 000 [60]
2006 25 000 [61]
2007 32 500 [62]
2008 31 500 [63]
2009 28 500 [64]
2010 26 500 [65]
2011 25 500 [66]
2012 30 700 [67]
2013 32 100 [68]
2014 36 600 [69]
2015 53 000 [70]
2016 65 900 [71]
2017 73 800 [72]
2018 76 800 [73]
2019 86 200 [74]
2020 96 000 [75]
2021 77 600 [76]
2022 61 800 [77]
2023 67 300 [2]

Kurjenrahkan kansallispuistossa on aiemmin käynyt suhteellisen vähän ihmisiä, mutta 2010-luvun aikana puiston kävijämäärät ovat moninkertaistuneet. Esimerkiksi vuonna 2009 kävijöitä oli noin puolet kaikkien Suomen kansallispuistojen kävijämäärien keskiarvosta. Silloin puistossa vieraili noin 28 500 ihmistä, mikä oli noin 1,5 prosenttia kaikista Suomen kansallispuistojen vierailijoista.[64] Kävijämäärä on selvässä kasvussa, esimerkiksi vuonna 2016 kävijöitä oli 65 900, joka on 2,3 prosenttia kaikista kävijöistä, ja osuus keskiarvosta oli kivunnut noin 90 prosenttiin. Vuosien 2009 ja 2016 välillä kansallispuistojen määrä kasvoi neljällä 39 puistoon, ja niiden vuotuinen yhteiskävijämäärä oli noussut 2,8 miljoonaan kävijään. Neljässä eniten vierailluissa puistossa – Pallas-Yllästunturin, Nuuksion, Urho Kekkosen ja Oulangan kansallispuistoissa – oli vuonna 2016 yhteensä 1,37 miljoonaa kävijää eli lähes puolet kaikista kansallispuistojen kävijöistä.[71] Kävijätutkimuksen perusteella Kurjenrahkan kansallispuisto on tyypillisesti perheiden päiväretkikohde, jonka reiteille tullaan omalla autolla etenkin syksyisin ja viikonloppuisin keskimäärin neljän viiden tunnin retkille. Kävijät ovat enimmäkseen turkulaisia, ja heille puisto on tavallaan lähivirkistysalue.[78][47][79] Turun kaupunki on myös järjestänyt puistossa monenlaista liikuntatapahtumia, kuten lumikenkäkierroksia, hiihtoretkiä ja erilaisia ulkoilupäiviä.[80][81][82] Mynämäen kunta järjestää kansallispuistossa alakoululaisille luokkaretkiä.[83]

Puistossa on mahdollista myös yöpyä joko vuokratuvassa, laavuilla tai merkityillä telttapaikoilla.[50] Esimerkiksi Lakjärven tuntumassa sijaitsevalla laavulla on polttopuuvarasto, kompostikäymälä ja jätekeräyspiste sekä kaivo,[35] jonka vesi on tosin juomakelvotonta, kuten reitistön muidenkin kaivojen.[4][48] Puistossa on myös kaksi luontotornia, Vajosuon ja Kurjenrahkan suon laidassa, ja Pukkipalon eteläpuoliselta Takaniitunvuorelta avautuu näköala yli Lakjärvenrahkan.[50] Vaikka alueen metsät ovatkin olleet suurelta osin talouskäytössä, on leiri- ja taukopaikat pyritty pystyttämään luonnonkauniille paikoille.[4] Taukoja ja yöpymistä varten puistossa on yhteensä neljä laavua sekä neljälle hengelle tarkoitettu vuokratupa Vajosuon laidalla. Vuokratupa on vanha partiolaisten maja, joka kunnostettiin vuonna 2002.[48][84]

Vyöhykejako ja rajoitukset

muokkaa

Kurjenrahkan kansallispuisto on jaettu hoito- ja käyttösuunnitelmassa kolmeen vyöhykkeeseen, minkä tarkoitus on ohjata maankäyttöä ja ihmisten liikkumista. Pääosa puistosta on syrjävyöhykettä, jonne ei pyritä rakentamaan palveluvarustusta. Suurin osa laavuista, poluista ja muista rakenteista sijaitsee pienialaisilla virkistysvyöhykkeillä, joiden tarkoitus on muun muassa estää luonnon kuluminen ja häiriintyminen muilla alueilla. Luonnoltaan kaikkein arimmat ja arvokkaimmat alueet ovat puiston rajoitusvyöhykkeillä, joilla liikkumista rajoitetaan muun muassa linnuston pesimärauhan takaamiseksi. Lammenrahkan alueella liikkuminen on kiellettyä tammikuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin, kun taas Vajosuon, Kurjenrahkan ja Laidassuon-Lakjärven alueilla kulkurajoitukset ovat voimassa huhtikuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin.[4][20][85][86]

Kansallispuiston järjestyssäännöt rajoittavat muutenkin ihmisten toimintaa. Telttailu ja tulenteko puiston alueella on sallittu vain merkityillä paikoilla ja paikalle erikseen tuotua polttopuuta käyttäen. Lemmikkieläimiä ei saa pitää vapaana, ja maaperän käyttö, kasvien kerääminen ja eläinten pyydystäminen tai häiritseminen on kielletty. Sienten ja marjojen poiminta sekä kalastus on tosin sallittu jokamiehenoikeuksien nojalla. Lammenrahkan alueella on mahdollista myös metsästää hirviä Metsähallituksen luvalla.[4][50][86][87]

Lähteet

muokkaa
  • Kare Eskola: Kurjet kutsuvat takamaille. Retki-lehti, syyskuu 2004, nro 6, s. 60-63. ISSN 1456-8837
  • Lauri Hokkinen: Kuhankuono, Kurjenrahka, Suokulla – Retkikohteita Turun pohjoispuolella. (Omakustanne) Raisio: Lauri Hokkinen, 2003. ISBN 952-91-6688-5
  • Jouko Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma. (Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja C 1) Helsinki: Metsähallitus, 2006. ISBN 952-446-471-3 Teoksen verkkoversio (pdf).
  • Anna Kettunen & Jonna Berghäll: Kurjenrahkan kansallispuiston kävijätutkimus 2007. (Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja B 107) Helsinki: Metsähallitus, 2008. ISBN 978-952-446-657-8 Teoksen verkkoversio.
  • Kari Järventausta: Perhostutkimuksia eräillä Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla – Osa 1: Puurijärvi-Isosuo, Kurjenrahka, Torronsuo, Kurasmäki, Tammimäki ja Lenholm. (Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja: Sarja A No 57) Vantaa: Metsähallitus, 1996. ISBN 951-53-0863-1
  • Esa Laukkanen: Kuhankuonon retkilukemisto: Saksalan kylän historiikki. Turku: Saksalan pienviljelijäyhdistys, 2000.
  • Esa Laukkanen & Mika Lehto: Kuhankuonon retkilukemisto: Saksalan alueen luonto ja Kuhankuonon rajakiven historiikki. Turku: Saksalan pienviljelijäyhdistys, 2000.
  • Lassi Lähteenmäki, Veijo Peltola, Lasse Porsanger, Anne Raunio & Pekka Sundholm (toim.): Suo, kurki ja kansallispuisto. Forssa: Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri, 1991.
  • Helmer Tuittila: Mynämäen turvevarat – Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. (Raportti P 13.4/82/91) Espoo: Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, 1982. Teoksen arkistoitu verkkoversio.
  • Helmer Tuittila: Pöytyän turvevarat – Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. (Raportti P 13.4/83/120) Espoo: Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, 1983. Teoksen arkistoitu verkkoversio.
  • Helmer Tuittila: Yläneen turvevarat – Osaraportti Varsinais-Suomen turvevaroista. (Raportti P 13.4/83/139) Espoo: Geologinen tutkimuslaitos, maaperäosasto, 1983. Teoksen arkistoitu verkkoversio.

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b Kurjenrahkan kansallispuisto, esite Luontoon.fi. 2012. Metsähallitus. Arkistoitu 23.7.2015. Viitattu 7.3.2015.
  2. ↑ a b Käyntimäärät maastossa Metsähallitus. Viitattu 24.9.2024.
  3. ↑ a b c Kurjenrahkan kulkuyhteydet ja kartat Luontoon.fi. 8.7.2010. Metsähallitus. Viitattu 1.8.2010.
  4. ↑ a b c d e f g h i Eskola: Kurjet kutsuvat takamaille, s. 60–63.
  5. ↑ Jalmari Jaakkola: Mikael Agricola ja Satakunta – Hiukan vanhaa lähde- ja rajahistoriaa, s. 51. (Teoksessa: Pekka Katara, Sakari Mattila, Niilo Valonen & Eino Nikkilä (toim.): Satakunta XIII: Kotiseutututkimuksia) Vammala: Satakuntalainen osakunta, 1946. Teoksen verkkoversio.
  6. ↑ Laukkanen: Saksalan kylän historiikki, s. 10–12
  7. ↑ Laukkanen & Lehto: Saksalan alueen luonto ja Kuhankuonon rajakiven historiikki, s. 14–17
  8. ↑ a b c d e f g h Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 18–21
  9. ↑ a b c d e f g h i Kurjenrahkan nähtävyydet ja historia Luontoon.fi. 27.11.2009. Metsähallitus. Viitattu 4.8.2010.
  10. ↑ Laukkanen: Saksalan kylän historiikki, s. 13–20
  11. ↑ a b Hokkinen: Kuhankuono, Kurjenrahka, Suokulla, s. 30–31
  12. ↑ a b c Lähteenmäki ym. (toim.): Suo, kurki ja kansallispuisto, s. 3
  13. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Kurjenrahka ymparisto.fi. 2013. Ympäristöhallinto. Viitattu 27.12.2016.
  14. ↑ a b Markku Lappalainen: Ympäristöministeri vetoaa metsähallitukseen Kurjenrahkan palvelujen järjestämiseksi. Turun Sanomat, 16.3.1998. Artikkelin verkkoversio.[vanhentunut linkki]
  15. ↑ a b c Laki Kurjenrahkan kansallispuistosta. (Laki 1295/1997) Suomen valtio, 1997. Lain verkkoversio.
  16. ↑ a b c d e f Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 11–12.
  17. ↑ a b c Kurjenrahkan kansallispuisto Luontoon.fi. 20.04.2010. Metsähallitus. Viitattu 27.12.2016.
  18. ↑ Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 23.
  19. ↑ a b c d e f g h i Kurjenrahkan luonto Luontoon.fi. 20.4.2010. Metsähallitus. Viitattu 1.8.2010.
  20. ↑ a b c d e f g h Hokkinen: Kuhankuono, Kurjenrahka, Suokulla, s. 26–27.
  21. ↑ Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 29–32.
  22. ↑ a b Eeva Suojanen: Ennallistettavaa aluetta 75 hehtaaria – Kurjenrahkan kansallispuistoa palautetaan luonnontilaan. Turun Sanomat, 19.3.2005. Artikkelin verkkoversio.[vanhentunut linkki]
  23. ↑ Laukkanen & Lehto: Saksalan alueen luonto ja Kuhankuonon rajakiven historiikki, s. 10–13
  24. ↑ Heino Raino & Eino Hellsten: Tilastoja Suomen ilmastosta 1961-1980. Helsinki: Ilmatieteen laitos, 1983. ISBN 951-697-195-4
  25. ↑ a b c d e f Kurjenrahkan suot Luontoon.fi. 24.11.2004. Metsähallitus. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 4.8.2010.
  26. ↑ a b c d e f Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 15–17.
  27. ↑ a b c Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 14–15.
  28. ↑ a b c d e f g h i j k l m Irene Routio ja Matti Valta: Retkeilijän Kurjenrahka, s. 7–13. Teoksessa Lähteenmäki ym. (toim.): Suo, kurki ja kansallispuisto
  29. ↑ a b Järventausta: Perhostutkimuksia eräillä Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla, s. 15–17.
  30. ↑ a b c d e Järventausta: Perhostutkimuksia eräillä Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla, s. 17–18.
  31. ↑ Tuittila Pöytyän turvevarat, s. 90–95
  32. ↑ a b c d Irene Routio ja Matti Valta: Retkeilijän Kurjenrahka, s. 14–15. Teoksessa Lähteenmäki ym. (toim.): Suo, kurki ja kansallispuisto
  33. ↑ Hokkinen: Kuhankuono, Kurjenrahka, Suokulla, s. 39–40.
  34. ↑ a b c Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 12–13
  35. ↑ a b Hokkinen: Kuhankuono, Kurjenrahka, Suokulla, s. 28–29
  36. ↑ Tuittila Mynämäen turvevarat, s. 139–141
  37. ↑ Tuittila: Yläneen turvevarat, s. 64–66
  38. ↑ a b c d e f g h Irene Routio ja Matti Valta: Retkeilijän Kurjenrahka, s. 16–18. Teoksessa Lähteenmäki ym. (toim.): Suo, kurki ja kansallispuisto
  39. ↑ a b Järventausta: Perhostutkimuksia eräillä Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla, s. 18–20.
  40. ↑ Hokkinen: Kuhankuono, Kurjenrahka, Suokulla, s. 32.
  41. ↑ Laukkanen: Saksalan kylän historiikki, s. 22–25
  42. ↑ a b c d e f g Kurjenrahkan eläimet Luontoon.fi. 27.1.2009. Metsähallitus. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 4.8.2010.
  43. ↑ Järventausta: Perhostutkimuksia eräillä Etelä-Suomen luonnonsuojelualueilla, s. 20
  44. ↑ a b Jorma Pihlava: Kunnat muuttuvat, Kuhankuono säilyy. Turun Sanomat, 28.12.2008. Artikkelin verkkoversio.
  45. ↑ Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 34.
  46. ↑ Tawast, Markku: Ahti Jalosen muistopaasi pysäyttää Kuhankuonossa 8.5.2004. Turun Sanomat. Arkistoitu 24.2.2019. Viitattu 23.2.2019.
  47. ↑ a b Kettunen & Berghäll: Kurjenrahkan kansallispuiston kävijätutkimus 2007, s. 22–25
  48. ↑ a b c d Kurjenrahkan palvelut Luontoon.fi. 2015. Metsähallitus. Viitattu 3.8.2010.
  49. ↑ a b c Kurjenpesän luontotupa Luontoon.fi. 12.2.2010. Metsähallitus. Viitattu 3.8.2010.
  50. ↑ a b c d e f g h Kurjenrahkan aktiviteetit Luontoon.fi. 1.3.2010. Metsähallitus. Viitattu 26.12.2016.
  51. ↑ a b c Hokkinen: Kuhankuono, Kurjenrahka, Suokulla, s. 33–34.
  52. ↑ Luontopäivä Kuhankuonolla. Turun Sanomat, 21.5.2004. Artikkelin verkkoversio.
  53. ↑ Sanna Suopanki: Liikuntaesteisille uusi reitti ja laituri Kurjenrahkan kansallispuistoon. Turun Sanomat, 18.9.2005. Artikkelin verkkoversio.
  54. ↑ Kurkela, kokoontumistila Luontoon.fi. 23.2.2009. Metsähallitus. Viitattu 26.12.2016.
  55. ↑ Metsähallitukselle esteettömyyspalkinto. Turun Sanomat, 13.4.2007. Artikkelin verkkoversio.[vanhentunut linkki]
  56. ↑ Nousiaisten nähtävyyksiä Nousiaisten kunta. Viitattu 28.8.2010.[vanhentunut linkki]
  57. ↑ a b c d e f Kurjenrahkan reitit Luontoon.fi. 15.6.2010. Metsähallitus. Viitattu 5.8.2010.
  58. ↑ a b Kuhankuonon retkeilyreitistö – sijainti Kuhankuonon retkeilyreitistö- ja virkistysalueyhdistys ry. Viitattu 30.7.2010.
  59. ↑ Kuhankuonon retkeilyreitistö – reitit ja opasteet Kuhankuonon retkeilyreitistö- ja virkistysalueyhdistys ry. Viitattu 22.8.2010.
  60. ↑ Käyntimäärät kansallispuistoittain 2005 18.7.2008. Metsähallitus. Arkistoitu 2.11.2014. Viitattu 9.9.2010.
  61. ↑ Käyntimäärät kansallispuistoittain 2006 18.7.2008. Metsähallitus. Arkistoitu 30.4.2012. Viitattu 9.9.2010.
  62. ↑ Käyntimäärät kansallispuistoittain 2007 28.10.2008. Metsähallitus. Arkistoitu 30.4.2012. Viitattu 9.9.2010.
  63. ↑ Käyntimäärät kansallispuistoittain 2008 10.2.2010. Metsähallitus. Arkistoitu 17.7.2011. Viitattu 9.9.2010.
  64. ↑ a b Käyntimäärät kansallispuistoittain 2009 3.9.2010. Metsähallitus. Arkistoitu 8.3.2012. Viitattu 9.9.2010.
  65. ↑ Käyntimäärät kansallispuistoittain 2010 2.2.2011. Metsähallitus. Arkistoitu 30.4.2012. Viitattu 3.2.2011.
  66. ↑ Käyntimäärät kansallispuistoittain 2011 21.3.2013. Metsähallitus. Arkistoitu 8.3.2012. Viitattu 11.4.2013.
  67. ↑ Käyntimääriä suojelu- ja retkeilyalueilla sekä asiakaspalvelupisteissä 20.2.2013. Metsähallitus. Arkistoitu 6.11.2014. Viitattu 11.4.2013.
  68. ↑ Käyntimääriä suojelu- ja retkeilyalueilla sekä asiakaspalvelupisteissä 13.2.2013. Metsähallitus. Arkistoitu 6.11.2014. Viitattu 6.11.2014.
  69. ↑ Kansallispuistojen, valtion retkeilyalueiden ja muiden virkistyskäytöllisesti merkittävimpien Metsähallituksen hallinnoimien suojelualueiden ja retkeilykohteiden käyntimäärät vuonna 2014 (PDF) 26.1.2017. Metsähallitus. Arkistoitu 15.4.2016. Viitattu 30.1.2017.
  70. ↑ Kansallispuistojen, valtion retkeilyalueiden ja muiden virkistyskäytöllisesti merkittävimpien Metsähallituksen hallinnoimien suojelualueiden ja retkeilykohteiden käyntimäärät vuonna 2015 (PDF) 26.1.2017. Metsähallitus. Arkistoitu 8.3.2016. Viitattu 30.1.2017.
  71. ↑ a b Kansallispuistojen, valtion retkeilyalueiden ja muiden virkistyskäytöllisesti merkittävimpien Metsähallituksen hallinnoimien suojelualueiden ja retkeilykohteiden käyntimäärät vuonna 2016 (PDF) 26.1.2017. Metsähallitus. Arkistoitu 2.7.2017. Viitattu 30.1.2017.
  72. ↑ Käyntimäärät kansallispuistoittain 2017 26.1.2018. Metsähallitus. Arkistoitu 29.5.2019. Viitattu 11.4.2018.
  73. ↑ Käyntimäärät kansallispuistoittain 2018 12.2.2019. Metsähallitus. Arkistoitu 29.5.2019. Viitattu 24.3.2019.
  74. ↑ Käyntimäärät maastossa Metsähallitus. Arkistoitu 10.6.2020.
  75. ↑ Käyntimäärät maastossa Metsähallitus. Arkistoitu 30.7.2021.
  76. ↑ Käyntimäärät maastossa Metsähallitus. Arkistoitu 20.9.2022. Viitattu 17.9.2022.
  77. ↑ Käyntimäärät maastossa Metsähallitus. Arkistoitu 5.12.2023. Viitattu 8.12.2023.
  78. ↑ Kettunen & Berghäll: Kurjenrahkan kansallispuiston kävijätutkimus 2007, s. 16–19
  79. ↑ Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 21–22
  80. ↑ Kuhankuono tutustuttaa lumikenkäilyyn. Turun Sanomat, 12.3.2009. Artikkelin verkkoversio.[vanhentunut linkki]
  81. ↑ Kuhankuono kutsuu suksille sunnuntaina. Turun Sanomat, 6.3.2009. Artikkelin verkkoversio.
  82. ↑ Ari-Matti Ruuska: Kuhankuonon ulkoilupäivä houkutti kaupunkilaiset keskelle korpea. Turun Sanomat, 25.5.2008. Artikkelin verkkoversio.[vanhentunut linkki]
  83. ↑ Helsinki ja lähialueet säilyvät retkikohteina – Mynämäki lopetti laskettelureissut. Turun Sanomat, 25.9.2006. Artikkelin verkkoversio.[vanhentunut linkki]
  84. ↑ Vajosuo, vuokratupa Luontoon.fi. 6.5.2009. Metsähallitus. Viitattu 26.12.2016.
  85. ↑ Högmander: Kurjenrahkan kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 25–27
  86. ↑ a b Jukka Uotila: Kurjenrahkalle uusi järjestyssääntö – Kansallispuistossa voimassa rajoitetut jokamiehenoikeudet. Vakka-Suomen Sanomat, 23.7.2010, s. 3.
  87. ↑ Kurjenrahkan ohjeet ja säännöt Luontoon.fi. 4.3.2008. Metsähallitus. Viitattu 26.12.2016.

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kurjenrahkan_kansallispuisto&oldid=22654462”