Wikipedia

Juice Leskinen

suomalainen muusikko

Hakusana ”Juice” ohjaa tänne. Sanan muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.

Juhani Juice Leskinen (vuoteen 2006 Pauli Matti Juhani ”Juice” Leskinen, 19. helmikuuta 1950 Juankoski – 24. marraskuuta 2006 Tampere) oli suomalainen laulaja-lauluntekijä, sanoittaja, runoilija ja kansantaiteilija. Tämän ohella hän toimi muun muassa kääntäjänä ja kolumnistina. Häntä on kutsuttu ”suomalaisen pop-musiikin kulmakiveksi” ja ”suomalaisen rock-musiikin isähahmoksi”.[1][2]

Juice Leskinen
Juice Leskinen esiintymässä yhdellä viimeisistä keikoistaan Tampereen Keskustorilla 1. elokuuta 2006.
Juice Leskinen esiintymässä yhdellä viimeisistä keikoistaan Tampereen Keskustorilla 1. elokuuta 2006.
Henkilötiedot
Koko nimi Juhani Juice Leskinen (vuoteen 2006 Pauli Matti Juhani Leskinen)
Syntynyt19. helmikuuta 1950
Juankoski
Kuollut24. marraskuuta 2006 (56 vuotta)
Tampere
Ammatti laulaja-lauluntekijä
sanoittaja
runoilija
kirjailija
Muusikko
Laulukielet suomi
englanti
Aktiivisena 1970–2006
Tyylilajit suomirock
manserock
Yhtyeet Coitus Int (1972–1975)
Juice (1975–1977)
Välikausitakki (1977–1978)
Juice Leskinen Slam (1977–1981)
Juice Leskinen Grand Slam (1981–1986, 1991)
Juice Leskinen ETC (1992)

Leskisen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Marilyn”, ”Jyrki boy”, ”Syksyn sävel”, ”Se oli jautaa”, ”Viidestoista yö”, ”Ei elämästä selviä hengissä”, ”Musta aurinko nousee”, ”Kaksoiselämää” ja ”Norjalainen villapaita”.[2] Leskisen levyjä oli myyty vuoteen 2006 mennessä yhteensä yli puoli miljoonaa kappaletta.[2]

Leskisen kirjallinen tuotanto käsittää runoja, lastenkirjallisuutta, henkilöhistoriaa, suomennoksia ja moninaisia kirjoituksia eri lehdissä ja antologioissa. Yhteensä hän julkaisi kaksitoista runokokoelmaa, neljä lastenkirjaa ja neljä muuta teosta. Vuonna 1994 julkaistu Äeti oli ensimmäinen kriitikoitakin miellyttänyt runoteos, ja myös postuumisti julkaistu Kosket sai hyvän vastaanoton.[3][4][5]

Elämäkerta

muokkaa

Lapsuus ja nuoruus Juankoskella (1950–1969)

muokkaa

Juhani Leskinen syntyi ja kävi koulunsa Juankoskella, pienellä teollisuuspaikkakunnalla Pohjois-Savossa. Hänen isänsä Pauli Heikki Leskinen oli sekatyömies, joka työskenteli muun muassa uitoilla ja maalarina sekä vaikutti urheiluseurassa ja harrastajateatterissa.[6][7] Leskisen äiti Eini Kuikka oli Karjalan evakko, kotoisin Laatokan Karjalan Impilahdelta.[8] Äiti työskenteli kartonkitehtaalla. Leskiset saivat viisi lasta, joista kolme kuoli nuorina. Eloon jäi Juhanin lisäksi vain kahdeksan vuotta nuorempi pikkuveli Arvo. Kun isäkin kuoli Juhanin ollessa 11-vuotias, hän joutui ottamaan vastuuta perheestään. Muutaman vuoden kuluttua äiti meni uusiin naimisiin, mutta Juhani ei tullut toimeen isäpuolensa kanssa. Hän ei muutenkaan viihtynyt pienellä paikkakunnalla, missä oli erilainen kuin muut nuoret, ja muutti heti ylioppilaaksi päästyään Tampereelle.[9]

Leskisen kuva isästään oli hänen omien sanojensa mukaan ”hyvin utuinen ja hämärä, epäselvä, liki olematon”.[10]

 
Juhani Leskinen lapsena.

Juhani Leskinen kiinnostui kirjoista jo varhain. Hän on kertonut, että oppi lukemaan nelivuotiaana ja on siitä saakka opetellut kirjoittamaan.[11] Leskisen perheessä äiti luki ”minkä ehti”, ja isä harrasti kirjoittamista ja vei poikansakin kirjastoon jo alle kouluikäisenä.[12] Leskinen on maininnut myös isänäitinsä tärkeäksi kielelliseksi vaikuttajaksi.[13] Lapsena hänen toiveammattinsa oli kirjastonhoitaja, ja vaikka hän oli kiinnostunut kirjoittamisesta, hän ei ajatellut siitä ammattia.[14] Oppikoulussa hän ei ollut erityisen hyvä ainekirjoituksessa, mutta kieliopissa hän oli luokkansa paras.[15] Lempinimensä taustasta hän on kertonut, että eräs hänen ystävänsä löysi sanan juice oppikoulun englannin oppikirjasta ja alkoi kutsua häntä Juiceksi edes tietämättä, mitä sana merkitsi. Viisitoistavuotiaana hän alkoi itsekin käyttää samaa nimitystä.[16]

Juhani aloitti kitaran soiton ja omien kappaleiden tekemisen jo koululaisena. Hän on maininnut saaneensa vaikutteita muun muassa Bob Dylanilta, Lauri Viidalta, Reino Helismaalta ja Juha Vainiolta, ja hän ihaili myös The Beatlesia, Sensational Alex Harvey Bandia ja Frank Zappaa.[17][18][19] Hän teki suomenkielisiä sanoituksia muun muassa Bob Dylanin kappaleisiin.[17] Suomalaisista rock-yhtyeistä häneen teki vaikutuksen Suomen Talvisota 1939–1940, joka oli esikuva siinä, miten rockia tehtiin suomen kielellä. Hän aikoi nuorena esitellä yhtyeessä vaikuttaneelle M. A. Nummiselle sanoituksiaan, kun tämä oli keikalla Juankoskella, mutta ei lopulta uskaltanut.[20]

Myöhemmin Leskinen on pitänyt Juankoskea mielenkiintoisena kasvuympäristönä. Paikkakunta oli poliittisesti jakautunut voimakkaasti vasemmistoon ja oikeistoon, ja myös ero teollisuuspaikkakunnan ja ympäröivän maaseudun välillä oli suuri. Luokkarajat eivät kuitenkaan juuri vaikuttaneet hänen elämäänsä.[21] Merkittävänä lähtökohtana poliittiselle kriittisyydelleen Leskinen on maininnut 1960-luvun lopulla sattuneen välikohtauksen: Hänet heitettiin ulos vasemmiston vaalitilaisuudesta, koska ei pidetty sopivana, että työläistaustaisen Leskisen hyvä ystävä oli apteekkarin poika.[16]

Muutto Tampereelle ja Coitus Intin ajat (1970–1975)

muokkaa
Musiikkinäyte
Marilyn oli Juice Leskinen & Coitus Int -yhtyeen ensimmäinen single ja Leskisen ensimmäinen hitti. Se oli Suomen singlelistan ykkösenä elokuusta lokakuuhun 1974.[22]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Juice Leskinen kirjoitti ylioppilaaksi Juankosken yhteiskoulusta vuonna 1969.[7] Sen jälkeen hän muutti Tampereelle opiskelemaan Tampereen kieli-instituutissa englannin kielen kääntäjäksi.[23] Vielä Tampereelle muuttaessaan Leskinen oli raitis ja tupakoimaton, mutta opiskelija- ja muusikkoelämän alkaessa hän alkoi käyttää runsaasti sekä alkoholia että tupakkaa.[24] Leskinen kuitenkin riitaantui kieli-instituutin johtajan kanssa ennen kuin ehti tehdä lopputentin valmiiksi ja keskeytti opintonsa.[23] Hän oli opiskeluaikanaan mukana instituutin kääntäjäryhmässä, joka suomensi tuohon aikaan suosittuun Veijareita ja pyhimyksiä -televisiosarjaan pohjautuvan kirjan Veijareita ja pyhimyksiä vauhdissa.[25]

Leskinen asui Tampereella koko loppuelämänsä lyhyitä taukoja lukuun ottamatta. Hänestä Juankoski ja Tampere olivat samankaltaisia: ne ovat teollisuuspaikkakuntia ja sijaitsevat virtaavan veden äärellä ja niissä oli vahvat luokkarajat tehtaan herrojen ja työläisten välillä. Saatuaan julkisuutta Leskinen arvosti sitä, että tamperelaiset ovat pidättyväisiä ja antoivat hänen olla omissa oloissaan.[20] Toisaalta hän on myös sanonut, että hänen savolaisuutensa ja tamperelaisuutensa välillä on jännite, josta ”sain kipinän edetä tällä tiellä”.[3]

Tampereen kieli-instituutissa Leskinen tutustui Max Mölleriin, jonka kanssa hän alkoi soitella sekä lainamateriaalia että itse tekemiään kappaleita. Keväällä 1971 mukaan tuli tiedotusopin opiskelija Mikko Alatalo. Aluksi soittaminen oli lähinnä harrastus, mutta se muuttui vakavammaksi, kun mukaan tuli Harri Rinne ja yhtyeelle keksittiin nimi "Los Coitus Interruptus" ('keskeytetty yhdyntä'). Nimi lyhentyi pian muotoon Coitus Int.[17] Yhtye teki levytyssopimuksen Love Recordsin kanssa, ja esikois-LP Juice Leskinen & Coitus Int ilmestyi marraskuussa 1973. Leskinen oli tehnyt sen kappaleista puolet yksin ja neljänneksen yhdessä Alatalon tai Rinteen kanssa.[26] Hän on itse sanonut, että levyn sisältö on ”siihen asti tehty rock-musiikki suomen kielellä”.[27] Pian Alatalo ja Rinne lähtivät yhtyeestä, jonka kokoonpanoksi tuli Juice Leskinen (laulu ja basso), Heikki ”Hessu” Jokela (rummut ja laulu), Max Möller (kitara), Pentti ”Pena” Penninkilampi (kosketinsoittimet ja laulu) ja Jarmo ”Eetu” Tuominen (kitara ja laulu).[26]

Coitus Intin läpimurto tapahtui vuonna 1974, kun singlet ”Marilyn” ja ”Jyrki boy” nousivat peräkkäin musiikkilistojen kärkeen.[18] Joulukuussa 1974 ilmestyi Coitus Intin toinen LP Per Vers, runoilija, ja vuonna 1975 kummankin LP:n myynti ylitti kultalevyyn vaadittavan rajan.[26] Yllättävät myyntitulot aiheuttivat Leskiselle raskaat jälkiverot, minkä hän koki kohtuuttomaksi ja mikä vahvisti hänen kapinallista asennettaan yhteiskuntaa kohtaan. Myöhempien tulojensa suojaamiseksi Leskinen ryhtyi monenlaisiin yhtiöjärjestelyihin.[28] Coitus Int oli suosittu ja keikkaili paljon: esimerkiksi marraskuussa 1974 se teki 36 keikkaa.[27] Musiikillinen kehitys kuitenkin pysähtyi, ja yhtye päätettiin hajottaa. Se soitti viimeisen keikkansa heinäkuussa 1975.[26]

Vuonna 1974 Leskinen jäi kiinni hasiksen hallussapidosta ja poltosta, ja hänet tuomittiin 900 markan sakkoihin.[29]

Juice-yhtye ja väliaikaisia kokoonpanoja (1975–1977)

muokkaa
” Tässä ammatissa sellainen rutiinikuvio kuin budjetin tekeminen on aivan mahdoton suure. Koskaan ei tiedä kuinka paljon levyjä myydään, kuinka paljon niitä soitetaan, kuinka paljon saa keikkoja ja kuinka paljon siitä tulee pätäkkää. Minkäänlaisia maksusuunnitelmia ei siis voinut verojenkaan suhteen tehdä; yksilö ei voudille pysty kuin vittuilemaan. Onneksi olen siinä aika hyvä. ”

– Juice Leskinen[30]

Syksyllä 1975 Leskinen julkaisi esikoiskirjansa Sonetteja laumalle ja teki Alatalon kanssa LP:n Juice ja Mikko. Loppuvuodesta ilmestyi pelkästään Juice Leskisen nimellä single ”Syksyn sävel”. Aluksi se ei menestynyt, mutta myöhemmin ”Syksyn sävelestä” on tullut yksi Leskisen suosituimpia kappaleita.[31] Single äänitettiin erityisellä kokoonpanolla, jossa soittivat muun muassa ”Tampereen parhaat kitaristit” Petteri Salminen ja Heikki Silvennoinen.[27]

Juice ja Mikko -kiertueen jälkeen Leskinen perusti lyhytikäiseksi jääneen Juice-yhtyeen, jossa soittivat basisti Juuso Nordlund, kitaristi Petteri Salminen, rumpali Kaj ”Dry” Martin ja kosketinsoittaja Eero ”Safka” Pekkonen. Yhtye teki kaksi LP:tä: Keskitysleirin ruokavalio (1976) ja Lahtikaupungin rullaluistelijat (1977).[31] Edellinen on yhtenäinen kokonaisuus, mutta jälkimmäistä on pidetty tasoltaan heikompana kuin aikaisempia Leskisen levyjä.[32] Se jouduttiin julkaisemaan ennen aikojaan Love Recordsin talousvaikeuksien vuoksi, ja sille tuli myös sellaisia kappaleita, joita yhtye itse ei olisi halunnut.[31]

Juice-yhtye lopetti toimintansa kesällä 1977. Samaan aikaan Leskinen ajautui mukaan myös Välikausitakki-yhtyeeseen, jonka olivat perustaneet Alatalo, Rinne ja Pertti ”Veltto” Virtanen. Yhtyeen kokoonpano vaihteli, eikä se tehnyt juurikaan keikkoja, mutta sai äänitetyksi sen verran materiaalia, että LP Välikausitakki ilmestyi kuitenkin loppuvuodesta 1978.[31]

Juice Leskinen Slam (1977–1981)

muokkaa
Musiikkinäyte
”Viidestoista yö” ilmestyi vuonna 1980 Juice Leskinen Slamin LP:llä XV yö (Tauko III). Sitä on kutsuttu jopa yhdeksi Suomen ”kansallislauluista”.[33]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Syksyllä 1977, Juice-yhtyeen lopetettua toimintansa, Leskinen alkoi koota uutta yhtyettä, jonka nimeksi tuli Juice Leskinen Slam. Juicesta tulivat mukaan Petteri Salminen ja Safka Pekkonen, uusiksi jäseniksi otettiin rumpali Matti A. Takala ja basisti Hannu Tervaharju. Vuoden 1978 alussa Slam äänitti ensimmäisen albuminsa Tauko I.[34] Samana vuonna ilmestyi myös proosateos Kuka murhasi rock’n’roll tähden, yhden kesän kattava päiväkirja, joka kertoo keikkailun lisäksi muun muassa lapsen syntymisestä ja taloudellisista ongelmista.[35] Leskinen oli tullut isäksi kesäkuussa 1977 ja mennyt naimisiin saman vuoden syksynä.[36]

Tauko I oli osa trilogiaa, jonka Leskinen oli alun perin suunnitellut julkaisevansa yhtenä kolmoisalbumina.[18] Trilogian seuraava osa Tauko II ilmestyi 1979 ja kolmas osa 1980 nimellä XV yö (Tauko III). Tauko-levyjen teemana on pidetty sitä, mikä on viihdetaiteilijan suhde itseensä, yleisöönsä ja toiseen ihmiseen. Viimeisen Tauko-levyn kaksiosainen nimi oli kompromissi, sillä uudessa Hi-Hat-levy-yhtiössä ei ymmärretty trilogian merkitystä. Levyltä julkaistiin single ”Ei elämästä selviä hengissä”/”Viidestoista yö”, jonka kummastakin kappaleesta tuli hitti.[34]

Love Records oli ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin, ja Tauko II ja XV yö ilmestyivät Hi-Hat-yhtiön kautta. Leskinen alkoi myös kustantaa levyjään itse. Tauko I:n ja Tauko II:n kustantajana oli Alatalon, Leskisen ja Rinteen yhtiö ALR. Leskinen vetäytyi yhtiöstä vuonna 1979 ja perusti oman kustannusyhtiön Blueswayn.[34]

Slam teki vielä kaksi LP:tä: jouluksi 1980 ilmestyi joululevy Kuusessa ollaan ja alkuvuodesta 1981 Ajan henki. Edellisen julkaisi Poko Rekords ja jälkimmäisen Atte Blomin uusi levymerkki Johanna. Ajan henkeä on pidetty yhtenä Leskisen parhaista levyistä sekä musiikillisesti että tekstillisesti, ja se myi nopeasti kultalevyyn oikeuttavan määrän.[34] Joululevyllä julkaistiin kappale ”Sika”, josta on tullut joululaulujen klassikko.[37] Keväällä 1981 Leskinen osallistui Euroviisujen karsintoihin Anssi Tikanmäen sovittamalla kappaleella ”Ilomantsi”.[34] Se jäi karsintojen neljänneksi, ja Suomea edustamaan lähti Riki Sorsa kappaleella ”Reggae OK”.[27]

Slam lopetti toimintansa loppuvuodesta 1981 lähinnä jatkuvien henkilövaihdosten ja musiikillisen kehityksen hiipumisen vuoksi.[34] Leskinen myös toivoi, että muutkin Slamin soittajat olisivat osallistuneet enemmän lavashow’hun.[38] Loppuvaiheessa yhtyeessä soittivat kitaristi Jari Yliaho, rumpali Vesa Sytelä, basisti Ila Loueranta ja kosketinsoittaja Pekkonen. Slamin hajottua Leskinen teki soololevyn Dokumentti, joka ilmestyi joulukuussa 1981. Hän soitti levyllä kaikki instrumentit ja lauloi kaikki lauluosuudet.[34] Myös Dokumenttia myytiin kultalevyyn oikeuttava määrä.[18]

Kesällä 1981 Leskisen jo pitkään kaavailema idea toteutui, kun joukko suomenkielistä rockia esittäviä yhtyeitä lähti sisävesilaivalla Itä-Suomen kiertueelle. Tällä Tuuliajolla-kiertueella olivat mukana Juice Leskinen Slamin lisäksi Eppu Normaali ja Hassisen kone. Pysähdyspaikoilla esiintyi muitakin yhtyeitä. Leskinen pyysi Aki ja Mika Kaurismäkeä tekemään kiertueesta dokumenttielokuvan. He tekivätkin ensimmäisen pitkän elokuvansa Saimaa-ilmiö. Kiertue uusittiin vuosina 1982–1985 ja lisäksi vuonna 1986 järjestettiin yksittäinen konsertti. Taloudellisesti kiertue tuotti tappiota.[39][40]

Juice Leskinen Grand Slam (1981–1986)

muokkaa
Musiikkinäyte
”Musta aurinko nousee” ilmestyi Juice Leskinen Grand Slamin Pyromaani palaa rikospaikalle -albumilla vuonna 1985. Sen nimi on Leskiselle tyypillisesti monimerkityksinen, sillä se voidaan ymmärtää ainakin kolmella eri tavalla. [27]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Leskisen seuraava yhtye oli Juice Leskinen Grand Slam, joka soitti ensimmäiset keikkansa marraskuussa 1981. Slamista mukaan tulivat kosketinsoittaja Loueranta ja rumpali Sytelä.[41] Uusia jäseniä olivat basisti Antti Tammilehto, kosketinsoittaja Anssi Tikanmäki ja kitaristi Hannu ”Puntti” Valtonen.[37] Sibelius-Akatemian käynyt Tikanmäki toimi yli kymmenen vuotta Leskisen musiikin ”kapellimestarina” ja sovittajana.[27] Grand Slam oli ”taikakokoonpano”, joka oli Leskisen uran merkittävin ja jota hän itsekin piti Suomen parhaimpana yhtyeenä.[42] Sen jäsenet olivat sekä taitavia muusikkoja että myös esiintyjiä, joten Grand Slam esitti keikoillaan usein erilaisia teatteri- tai sirkushenkisiä osuuksia. Leskisen välispiikit olivat humoristisia, ja hän kävi usein vuoropuhelua yleisön kanssa.[43]

Grand Slam äänitti ensimmäisen albuminsa Sivilisaation tunnetussa Abbey Roadin studiossa. Äänityksiin lähdettiin kuitenkin liian nopeasti, eikä lopputulos ollut täysin onnistunut. Seuraavat Grand Slamin albumit Boogieteorian alkeet (1983) ja Pyromaani palaa rikospaikalle (1985) onnistuivat paremmin, ja kumpaakin myytiin kultalevyyn oikeuttava määrä. Edellisellä oli hitti ”Eesti (On My Mind)”[44] ja jälkimmäisellä ”Musta aurinko nousee”.[32][41] Vuodesta 1985 lähtien Grand Slamin levyt julkaisi Leskisen ja Tikanmäen perustama Megamanian alamerkki Grand Slam.[27]

Vuonna 1983 Grand Slam teki myös englanninkielisen EP:n Deep Sea Diver, jossa oli kuusi Leskisen tunnettua kappaletta Anssi Tikanmäen uudelleen sovittamina ja Leskisen itsensä englanniksi kääntäminä.[41] Levyn tarkoitus oli esitellä Leskisen kappaleita ulkomailla, mutta palaute jäi vähäiseksi.[27]

1980-luvun alussa Leskisen kirjallisia töitä olivat suomennos Mark Shipperin Beatles-kirjasta Paperback Writer – Beatlesien elämä ja toiminta (1982) ja Veikko Lavista kertova musiikkinäytelmä Isänmaan toivo (1983).[18][45]

Marraskuussa 1986 ilmestyi Grand Slamin neljäs albumi, kaksois-LP Yölento, joka on Leskisen tuotannon myydyin levy. Sitä on myyty yli 80 000 kappaletta, ja Leskinen sai siitä timanttilevyn.[41] Yölennon tunnettuja kappaleita ovat ”Kaksoiselämää” ja ”Rakkauden ammattilainen”.[37] Leskinen on itse kuvaillut levyn teemaa näin: ”Kun elämänkuviot sotkeutuvat niin, että olet suunnattomassa tilassa”. Hän on myös kertonut, että hänen kanssaan oli eletty ”kaksoiselämää” ja hän oli kappaletta kirjoittaessaan hyvin yksinäinen.[27] Hänen avioliittonsa oli hajoamassa, ja hänen vaimollaan oli toinen suhde.[46] Terveysongelmien vuoksi Leskinen joutui samana vuonna lopettamaan keikkailun Grand Slamin kanssa.[18]

Terveysongelmia ja aiheeton huumesyyte (1987–1990)

muokkaa

Vuonna 1987 Leskinen julkaisi omalla nimellään albumin Minä. Albumilla soittavassa kokoonpanossa Juicen vanhoja yhtyetovereita olivat Juuso Nordlund ja Safka Pekkonen. Uusia yhteistyökumppaneita olivat kitaristi Seppo Alajoki, lyömäsoittaja Ippe Kätkä, viulisti Pirkko Kontkanen ja basisti Jari Paulamäki. Minä myi myös kultaa, vaikka se olikin erilaisempi kuin aiemmat Leskisen levyt; herkkä ja enimmäkseen akustinen.[41][37] Leskisen itsensä mukaan albumi on täynnä itsesääliä, eikä hän silloisessa elämäntilanteessa löytänyt sisältään kuin ”tyhjän taistelukentän” hajonneen avioliittonsa jäljiltä.[47]

Kesästä 1988 kesään 1989 Leskinen oli poissa julkisuudesta. Hän kärsi tuolloin maksakirroosista. Leskisen tiedettiin olleen sairaalassa kuukauden verran, ja hänen huhuttiin jopa kuolleen. Huhut loppuivat vasta, kun Leskinen esiintyi televisiossa.[37][41] Ollessaan toipilaana keväällä 1989 Leskinen kirjoitti materiaalia uudelle akustisvoittoiselle levylle Sinä, joka ilmestyi hänen 40-vuotispäivänään 19. helmikuuta 1990.[27] Leskinen on kertonut, että hänen silloinen naisystävänsä Anni oli melkein jokaisen levyn kappaleen ”lähde tai alkujuuri”.[48]

Vuonna 1990 Leskistä syytettiin aiheettomasti huumausainerikoksesta. Eräs vangittuna ollut huumekauppias kertoi poliisille myyneensä huumeita muun muassa Leskiselle, ja lausunnon pohjalta Leskistä vastaan nostettiin syyte.[49] Syyte hylättiin raastuvanoikeudessa 22. marraskuuta 1990, ja ilmiantaja apureineen tuomittiin perättömästä ilmiannosta yli vuoden ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.[50][51] Leskinen puolestaan nosti syytteen valtiota vastaan ja vaati korvauksia muun muassa aiheettomasta pidätyksestä, vapaudenriistosta ja henkisestä kärsimyksestä.[41] Helsingin hovioikeus määräsi elokuussa 1995 valtion maksamaan korvauksia Leskiselle 39 750 markkaa.[52][53] Oikeudenkäyntiprosessi oli Leskiselle raskas ja haittasi hänen työtään pitkään.[27] Myöhemmin hän saattoi kuitenkin todeta: ”Tärkeitä vuosia kehittymiseni kannalta ovat 1988 (maksakirroosi) ja 1990 (joutava oikeudenkäynti): noina vuosina pääsin itseni kanssa tasapainoon ja valtion niskan päälle”.[3][54]

Uran jatkaminen (1991–2004)

muokkaa
 
Juice Leskisen pitkäaikainen yhteistyökumppani Mikko Alatalo vuonna 2008.

Leskinen kokosi Grand Slamin uudestaan vuonna 1991, ja se julkaisi ensin singlen ”Pienestä pitäen” ja sitten LP:n Taivaan kappaleita (1991), joka myi platinaa.[41] ”Pienestä pitäen” on positiivinen rakkauslaulu, sillä Leskinen oli silloin tavannut tulevan vaimonsa Annelen.[27] Levyn suurin hitti oli kuitenkin ”Norjalainen villapaita”.[37]

Grand Slamin jäsenillä oli kuitenkin paljon muitakin tehtäviä, joten Leskinen päätti koota uuden yhtyeen, jonka nimeksi tuli Juice Leskinen ETC (”etsii”). Siinä soittivat basisti Jukka Kampman, rumpali Taru Huhtajärvi, kitaristi Kati Pyykkö ja viulisti ja kosketinsoittaja Henrik Perelló. Yhtye julkaisi 1992 mini-LP:n Simsalabim Jim. ETC jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi kokoonpanoksi, ja vuonna 1993 Leskinen teki jo eri kokoonpanon kanssa ”aikuisten makuun sopivan lastenlevyn” Haitaribussi.[55] Nämä levyt jäivät kuitenkin pienemmälle huomiolle kuin Taivaan kappaleita.[37]

1990-luvulla Leskinen alkoi keskittyä yhä enemmän kirjoittamiseen ja saavutti myös kriitikoiden hyväksynnän runokokoelmilla Räkä ja Roiskis (1992) ja Äeti (1994).[11] Vuonna 1994 hän sai Vuoden runoilija -palkinnon,[18] ja 1998 Helsingin yliopiston ylioppilaskunta tilasi häneltä juhlarunon Maamme-laulun 150-vuotisjuhlaan.[56] 1990-luvun loppua kohti levytystahti harveni ja jatkuvat esiintymiskiertueet loppuivat. Leskisen levyt eivät saaneet yhtä paljon suosiota kuin ennen, ja hän menetti vähitellen asemansa johtavana kotimaisena lauluntekijänä.[27]

Levytyksissä oli Haitaribussin (1993) jälkeen kolmen vuoden tauko. Leskinen meni naimisiin, tuli kahden lapsen isäksi ja piti isyyslomaa.[57] Vuonna 1996 ilmestyi LP Kiveä ja sämpylää, jälleen uuden kokoonpanon kanssa. Levyllä soittivat muun muassa Yö-yhtyeen kitaristi Markku Petander, ex-Skädäm rumpali Jukka Mänty-Sorvari ja Eppu Normaalin kitaristi Pantse Syrjä.[55] Samana vuonna ilmestyi myös runokokoelma Jumala on.[18] Seuraava LP ilmestyi 2000, kun Leskinen täytti 50 vuotta. Sen nimeksi tuli L, joka on 50 roomalaisin numeroin, mutta voi viitata myös sukunimen ensimmäiseen kirjaimeen. Levyä on luonnehdittu kuulijasta riippuen joko monipuoliseksi tai sekavaksi.[27] Leskisen 50-vuotisjuhlien kunniaksi Tampere-talossa pidettiin juhlakonsertti.[55] Leskisen viimeiset soololevyt olivat ”pelimannihenkinen” LP Vaiti, aivan hiljaa (2002) ja single ”Sä olet kaunis” (2003).[27]

Vuonna 2002 Juice Leskinen, Remu Aaltonen ja Dave Lindholm tekivät yhteisen kiertueen, jolla tehtyjä nauhoituksia julkaistiin vuonna 2008 albumina JuiceRemuDave – Live!.[58]

Vuonna 2004 Juice Leskinen julkaisi nuoruusvuosien yhtyetoverin Mikko Alatalon kanssa pitkän tauon jälkeen yhteislevyn Senaattori ja boheemi. He esittivät levyn kappaleita myös konsertissa Tampereella. Siitä taltioitiin live-albumi Klassikoiden ilta.[59][60] Samana vuonna julkaistiin myös Leskisen koko siihenastisen uran kattava tupla-DVD Minä-Sunnuntailapsi. Levy sisältää suuren määrän livemateriaalia koko Leskisen uran varrelta sekä televisiotaltiointeja ja harvinaisuuksia. Lisäksi levyllä on pitkä Juicen haastattelu.

Terveyden heikkeneminen ja viimeiset vuodet (2005–2006)

muokkaa
 
Leskisen hautakivi kesäkuussa 2008.

Leskinen poltti ketjussa tupakkaa ja käytti runsaasti alkoholia.[2][28] Viimeisinä vuosinaan hän kärsi munuaisten vajaatoiminnasta, maksakirroosista ja aikuisiän diabeteksesta.[61] Lisäksi hänelle oli ainakin Harri Rinteen mukaan diagnosoitu erilaisia depressioita, paniikkihäiriö ja Aspergerin oireyhtymä.[62]

Vuoden 2004 marraskuussa pidetyn Klassikoiden illan jälkeen Leskinen esiintyi lähinnä klubikeikoilla kitaristi Ari Kankaanpään kanssa. Hänen viimeiseksi levytyksekseen jäi ”Klovni heittää veivin” -kappaleen uusintanauhoitus tammikuussa 2005.[27] Hän esiintyi vielä Tuuliajolla-kiertueen loppukonsertissa 20. elokuuta 2006 Kuopion satamatorilla,[63] mikä oli tiettävästi hänen viimeinen julkinen esiintymisensä. Esiintymisestä on julkaistu muutaman minuutin tallenne Tuuliajolla 2006 – rock-elokuva Saimaalta -DVD-julkaisulla. Juice Leskinen kuoli 24. marraskuuta 2006 56-vuotiaana Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Hän oli jättänyt käymättä dialyysihoidossa, jonka varassa hänen elintoimintonsa olivat jo pitkään olleet.[64]

Keväällä 2006 Leskinen oli vielä tavannut kustannustoimittajaansa Anna-Kristiina Kervistä, mutta hänen voimansa olivat jo ehtymässä, ja Kervinen pyysi runoilija Satu Koskimiestä järjestämään Leskisen runot yhtenäiseksi kokoelmaksi. Se ilmestyi nimellä Kosket helmikuussa 2007. Kokoelmassa on sekä onnellisia rakkausrunoja että raadollista sairaalakuvausta. Runokokoelman nimi sisältää Leskiselle tyypillisen sanaleikin; Kosket voi olla joko substantiivi tai verbi, joista verbillä voi vielä olla kaksi eri merkitystä.[65]

Juice Leskisen siunaustilaisuus järjestettiin Tampereella Aleksanterin kirkossa 9. joulukuuta 2006, ja hänet haudattiin Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle.[61] Hautamonumentin on veistänyt taiteilija Timo Hannunen. Mustasta graniitista tehty monumentti on kaksi metriä korkea ja painaa noin neljä tonnia. Veistos symboloi luonnonvoimia, ja sen alkuideana oli virtaava vesi.[66] Leskinen oli muuttanut vähän ennen kuolemaansa viralliseksi nimekseen Juhani Juice Leskinen, joka lukee myös hänen hautamuistomerkissään.[67]

Leskisen keräämä 2 300 niteen kirjakokoelma päätyi – perikunnan kiistojen jälkeen – lopulta hänen tahtonsa mukaisesti Viola-kotiyhdistyksen omistamaan Juicen kirjastoon.[68][69]

Henkilökuva

muokkaa
” Oliko se keikkailu, julkisuus, ujous vai petolliset ihmiset, jotka muuttivat nuoren, olemukseltaan perusiloisen Juicen epäluuloiseksi, välillä katkeraksi Juhaniksi? Et uskonut enää kovin paljon ihmisiin loppuvuosina, sen mitä puhuimme. Sitä paitsi oliko noin älykkään ihmisen vaikea olla onnellinen, kun näki ympärillään niin paljon mielettömyyttä? ”

– Mikko Alatalo[70]

Luonteeltaan Leskistä on kuvattu ujoksi, ja hänen piti tehdä paljon töitä piirteen voittamiseksi tai peittämiseksi.[20] Pikkuveljensä mukaan hän oli herkkä eikä ollenkaan itsevarma, ja joskus lehtijutut ja arvostelut sattuivat häneen kipeästi. Hän ei kuitenkaan paljastanut tätä puolta itsestään muille kuin lähimmille ihmisille.[9] Anna-Kristiina Kervinen on sanonut, että Leskinen oli herkkä ja haavoittuvainen, vaikka peitti sitä ”remuamisella ja rehvastelulla”.[65] Myös Harri Rinteen mukaan hän oli ujo ja sivullisten tuijottaminen ja osoittelu häiritsivät häntä. Alkoholi oli yksi keino tulla toimeen ujouden kanssa.[71] 2000-luvun alussa Leskisellä diagnosoitiin Aspergerin oireyhtymä.[72]

Toisaalta Leskistä on luonnehdittu myös voimakkaaksi, itsepäiseksi ja avoimen itsekeskeiseksi persoonaksi.[2] Kervisen mukaan hän piti itseään nerona ja saattoi sanoa olevansa ”helevetin hyvä” ja ”jumalauta paras”.[56] Leskinen myönsi itsekin, että vaatimattomuus ei kuulunut hänen hyveisiinsä eikä hänellä juuri ollut stressinsietokykyä. Harri Rinne on kuvannut häntä välillä hankalaksikin taiteilijaksi, joka oli juuttunut omaan rooliinsa.[73]

Tiskijukkana ja roudarina toimineen Kimmo Torkkelin mukaan Leskisen persoonassa yhdistyivät tunteet ja järki, ja kielellisten lahjojen lisäksi hänellä oli ilmiömäinen muisti.[28] Sekä Alatalo että Rinne ovat muistelleet, että Leskinen kirjoitti usein kappaleiden tekstit valmiiksi kerralla, ilman mitään luonnoksia, koska hän oli miettinyt kaiken valmiiksi jo päässään.[27][74] Hän oli erittäin verbaalinen ja riimitteli jopa puhuessaan, niin että lause saattoi yhtäkkiä päättyä osuvaan loppusointuun.[56]

Leskinen oli naimisissa kolmesti: Tarja Leskisen (o.s. Numminen) kanssa 1977–1987, Annele Salosen kanssa 1993–2002 ja Sari Leskisen (o.s. Savikko) kanssa 2004–2006. Hänellä oli neljä lasta: tytär Johanna Tarja Leskisen kanssa, poika Leevi ja tytär Eeva-Maaria Annele Salosen kanssa ja yksi avioton poika Joona. Toisen avioliittonsa päätyttyä Leskinen luonnehti itseään: ”Olen hyvä isä, mutta huono perheenisä.”[75][57] Leskisen esikoislapsi, vuonna 1977 syntynyt Johanna, kärsi huumeongelmasta ja kuoli 31-vuotiaana helmikuussa 2009.[76]

Taiteilijakuva

muokkaa

Muusikko ja esiintyjä

muokkaa
” Vaikka sanotaan, että kirjailijan ”minä” ilmenee vain hänen teoksissaan ja vaikka tuntuu naurettavalta selittää julkisia tekoja yksityiselämän tapahtumien kautta, Juice Leskisen tuotantoa voi minusta ymmärtää alustavasti vasta hänen lähempien naissuhteidensa kautta, jos sittenkään. ”

– Harri Rinne[77]

Leskinen ymmärsi omasta mielestään musiikkia varsin rajallisesti. Hän ei ollut kovin kiinnostunut musiikkinsa kehittämisestä vaan uudistui musiikillisesti lähinnä uusien muusikoiden avulla.[27] Häntä on pidetty tyypillisenä suomalaisena laulaja-lauluntekijänä, jonka suhde musiikkiin on yksinkertaisempi kuin tekstiin. Säveltäjänä hän käytti varmoja muutaman soinnun rakenteita ja vältti liian vaikeita melodioita, jotta ne eivät veisi liikaa huomiota tekstiltä. Toisaalta hän oli opiskellut itsekseen musiikin teoriaa ja saattoi sovittaa jopa kappaleiden jousi- ja puhallinosuudet.[78] Lauluosuutensa hän saattoi äänittää studiossa vain yhdellä otolla.[27] Hän korosti toistuvasti, että tekstit olivat hänelle tärkeimpiä, eikä hän olisi aluksi halunnut edes laulaa itse omia kappaleitaan.[20]

Leskinen oli eri kokoonpanoissa yleensä ensisijaisesti laulusolisti ja soitti lisäksi kitaraa. Kappaleessa ”Manserock” hänellä on pitkähkö kitarasoolokin. Albumilla Dokumentti Leskinen soittaa itse kaikkia soittimia.[34] Hän ei ollut erityisen taitava soittaja, mutta kokosi yhtyeisiinsä ja levyilleen osaavia muusikoita. Varsinkin Anssi Tikanmäen sovitukset ovat tehneet Grand Slamin kanssa levytetyistä kappaleista kestäviä teoksia.[79]

Leskistä pidetään ensisijaisesti rock- tai pop-muusikkona.[1][2] Myös sanaa ”rock-kupletti” on käytetty kuvaamaan Leskisen kappaleita.[2] Kuitenkin esimerkiksi ”Viidestoista yö” ja ”Syksyn sävel” sijoittuivat 15 parhaan joukkoon Iskelmä-radion järjestämässä äänestyksessä kaikkien aikojen parhaasta iskelmästä.[80] Albumilla Kiveä ja sämpylää kuullaan rockin lisäksi twistiä, humppaa ja marssia.[17] Taivaan kappaleita -albumilla kuultava ”Siniristiloppumme” on räppiä.[41]

Esiintyjänä Leskinen oli tunnettu terävästä, spontaanista sanailusta ja huumorista.[2] Aitoa, inhimillistä huumoria on jopa pidetty Leskisen kansansuosion tärkeimpänä syynä.[20] Rock-toimittaja Juho Juntunen on sanonut, että Leskisellä oli ”merkillinen taito ottaa yleisönsä ikään, sukupuoleen tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta”.[81] Vuodesta 1975 lähtien Leskinen päätti lähes jokaisen esiintymisensä ”Maamme”-lauluun, mikä herätti hänen mukaansa aluksi paljon pahennusta.[16] Keikoilla Leskinen soitti ”Suomi-kitaraa” (noin 1980 lähtien), soitinrakentaja Juha Nuutisella teetettyä Telecaster-kitaraa, jonka runko oli Suomen kartan muotoinen.[82]

Sanoittaja

muokkaa

Helsingin Sanomien toimittajan Ilkka Mattilan muistokirjoituksen mukaan Leskinen toi suomalaiseen rockiin ”realistisen puheenparren sukupuolisanastoineen” ja teki suomalaiseen kulttuurin sopivan tulkinnan angloamerikkalaisen rockin lyriikasta. Hänen lauluissaan on henkilökohtaisia ihmissuhdekuvauksia, mutta myös satiirisen humoristisia ”rock-kupletteja”, joissa hän ivaa usein auktoriteetteja ja viranomaisia.[2]

Muista suomalaisista sanoittajista Leskinen arvosti Juha Vainiota. Omat sanoituksensa hän koki henkilökohtaisina: hän yritti selvittää asioita itselleen eikä niinkään yrittänyt vaikuttaa muihin. Leskinen oli myös joskus turhautunut siihen, että häneltä odotettiin sanoituksissa aina vitsejä.[83]

Tyyli

muokkaa

Leskisen teksteissä on paljon sanaleikkejä, moniselitteisyyttä ja assosiaatioita. Hän käyttää sanontoja ja kielikuvia, jotka voidaan ymmärtää eri tavoin.[84] Esimerkiksi kappaleen nimen ja säkeen ”musta aurinko nousee” voi ymmärtää ainakin kolmella eri tavalla.[27] Sanaleikkejä on paljon esimerkiksi kappaleissa ”Einarin polkupyörä”, ”Napoleonin mopo” ja ”Tarzanin kalsarit”. Kappaleeseen ”Löyly löi” Leskinen sai virikkeen Helsingin Sanomien kriitikolta, joka väitti, ettei kunnon kappaleessa voi olla ”suomalaista äätä, öötä ja yytä”.[27]

Suomalaisen rock-lyriikan henkilönimistä tehdyssä pro gradu -työssä todetaan, että Leskisen sanoituksissa mainitaan paljon tunnettuja poliitikkoja, taiteilijoita ja muita julkisuuden henkilöitä. Esimerkiksi kappaleessa ”Villi länsi” mainitaan Ronald ja Nancy Reagan sekä Margaret Thatcher, ja ”Anne ja Jacques” kertoo Anne Pohtamosta ja hänen seurustelustaan Jacques de la Fontainen kanssa.[85] Leskisen sanoituksia käsittelevässä pro gradussa todetaan, että Leskinen käyttää sanoituksissaan varsin suppeaa perussanastoa. Tekstin yllättävät ja rikkaat merkitykset eivät synny monipuolisen ja harvinaisen sanaston käytöstä, vaan tuttujen sanojen käyttämisestä yllättävillä ja monimielisillä tavoilla. Verbit ovat tärkeitä, ja niiden kautta korostuu tekstien toiminnallisuus. Substantiiveja on paljon: laulujen päähenkilöillä on nimi, ammatti ja muitakin määreitä.[86]

Teemat

muokkaa

Leskisen mielestä oli olemassa vain neljä aihetta, joista sanoituksia ylipäätään on mielekästä tehdä: ihminen, ihminen ja toinen ihminen, ihminen ja yhteiskunta sekä ihminen ja uskonto.[87][88]

Leskisen sanoituksia tutkinut Lasse Halme on todennut, että niiden ihmiskuva on varsin ristiriitainen: niissä korostuu toisaalta vapaus ja elinvoimaisuus, toisaalta syvä ahdistus ja irrallisuus. Edellistä näkemystä edustaa esimerkiksi ”Ei elämästä selviä hengissä”, jälkimmäistä ”Myrkytyksen oireet”.[89] Hyvin monien laulujen aiheena on rakkaus, seksuaalisuus ja parisuhde. Ne voivat näyttäytyä positiivisina, elämää kannattelevina voimina (esimerkiksi ”Kaksoiselämää”), mutta toisaalta niihin liittyy myös ristiriitoja, ongelmia ja ahdistusta (”Yhdessä itkien”). ”Syksyn sävelessä” on voimakas myönteisen rakkauden ja surullisen menetyksen välinen jännite.[90] Yhteiskuntaan ja sen vallanpitäjiin Leskinen suhtautuu johdonmukaisen kielteisesti, esimerkiksi kappaleissa ”Ajan henki” ja ”Ollaan ihmisiksi”.[91]

Uskonto on Leskisen tuotannossa usein esiintyvä aihe. Hän ei suhtaudu uskontoon kielteisesti, mutta arvostelee kirkkolaitosta ja kyynikoita, jotka käyttävät hyväkseen toisten uskonnollisia tunteita.[92] Jeesus on sanoituksissa usein selkeästi myönteinen hahmo, johon yhdistyy kapinallisuus, itsenäisyys ja vapaus, kuten kappaleessa ”Twistin ylivoimaa”.[93] Leskinen on itse kertonut uskovansa ”isompiin voimiin” ja pitävänsä uskontoa tärkeänä osana elämää, vaikka hän suhtautuikin Raamattuun lähinnä kaunokirjallisena teoksena.[94]

Leskisen sanoituksille on ominaista myös omaelämäkerrallisuus: hänen elämänvaiheensa ja varsinkin naissuhteensa kuuluvat selvästi hänen kappaleissaan. Esimerkiksi ”Anni Domini” kertoo Leskisen silloisesta naisystävästä Annista[95] ja ”Hieno nainen” hänen viimeisestä vaimostaan Sarista.[70] Suhdettaan julkisuuteen Leskinen käsittelee muun muassa kappaleissa ”Hittejä ja idoleita” ja ”Skitsofrenia”.[20]

Runoilija ja prosaisti

muokkaa
” Laulujen tekijänä ja omaäänisenä esittäjänä Juice Leskinen on ansaitusti nostettu kansakunnan kaapin päälle, mutta hänen runokokoelmansa ovat olleet hankalammin kehuttavissa. Aina hän kuitenkin oli paitsi hyvin itsetietoinen myös kulttuuritietoinen runoilija, tradition kantaja. ”

– Hannu Kankaanpää[96]

Leskisen runoutta on nimitetty sillisalaatiksi tai runsaudensarveksi, jossa keskeisiä elementtejä ovat muun muassa nonsense, sanaleikit ja murrekokeilut. Osa runoista on hyvin itsekeskeistä, mutta mukana on myös laajempaa, yhteiskunnallista ja historiallista kronikointia.[4] Vaikka Leskisen runoja on pidetty itsekeskeisinä, ne eivät ole kuitenkaan itsekkäitä vaan poikkeuksellisen omakohtaisia, omaelämäkerrallisia ja tunnustuksellisia. Hänen viimeisen kokoelmansa runot ovat paljaita ja rehellisiä, jopa armottomia häntä itseään kohtaan.[65]

Leskisen kieltä on pidetty selkeänä ja oivaltavana. Hän pyrki puhuttelemaan suoraan kaikenikäistä yleisöä eikä niinkään välittänyt siitä, miten esimerkiksi runoutta on yleensä kirjoitettu.[11] Seppo Roth arvioi vuonna 1992 Leskisen kielenkäyttöä: ”Juice Leskinen kääntelee nykysuomea kuin savenvalaja. Hän tekee siitä tarvekaluja, koristeita, mitä vain.”[3] Sanaleikkien avulla hän testasi myös kielen rajoja ja mahdollisuuksia.[4] Kaksois- ja jopa kolmoismerkitykset ovat tyypillisiä sekä Leskisen runoissa että lauluteksteissä. Kirjoittajan lukeneisuus näkyy myös hänen runoistaan, jotka ovat täynnä viitteitä kaunokirjallisuuteen, Raamattuun ja populaarimusiikkiin.[65]

Leskinen luki paljon, etenkin kotimaista kaunokirjallisuutta. Suosikkikirjailijoikseen ja hengenheimolaisikseen hän mainitsi muun muassa Eino Leinon, Lauri Viidan, Erno Paasilinnan ja Veikko Huovisen.[3][16] Erityisesti Leskinen arvosti Kalle Päätaloa ja tunsi hänen tuotantonsa hyvin.[97] Nuoremmasta polvesta hän on eräässä haastattelussa kertonut kunnioittavansa A. W. Yrjänää.[16] Soundi-lehden päätoimittaja Timo Kanerva on sanonut muistokirjoituksessa, että Leskisen tuotannossa ”Bob Dylan, Jack Kerouac, The Beatles ja Led Zeppelin löivät kättä Lauri Viidan, Eino Leinon, Mika Waltarin, Repe Helismaan ja Junnu Vainion kanssa”.[98]

Runoilija Hannu Kankaanpää on verrannut Leskistä Lauri Viitaan ja todennut, että kumpikin puolustaa pientä ihmistä esivaltaa vastaan satiirin ja huumorin keinoin. Kankaanpää arvostaa Leskistä ennen kaikkea keskeislyriikan ja balladien tekijänä, vaikka arvostelee monia hänen runojaan myös yksioikoisiksi ja ilmaisultaan kapeiksi.[96] Kustannustoimittajansa Anna-Kristiina Kervinen mukaan Leskinen oli runoilijana ennen kaikkea riimittelijä eikä ollut kiinnostunut kokonaisen kokoelman hahmottelusta tai suurista teemoista.[56]

Keskeinen tuotanto ja menestys

muokkaa

Äänilevyt

muokkaa
Pääartikkeli: Juice Leskisen diskografia

Juice Leskinen teki uransa aikana eri yhtyeiden ja esiintyjien kanssa yhteensä 28 albumia.[99] Niistä viimeinen oli vuonna 2002 nauhoitettu JuiceRemuDave – Live!, joka julkaistiin vuonna 2008.[58] Leskisen kaikki singlet ja eri kokoelmilla tai muiden artistien levyillä julkaistut kappaleet on julkaistu kuuden CD-levyn kokoelmana Syksyn sävel – Kaikki singlet 1974–2004, jossa on yhteensä 134 kappaletta.[100] Suomen äänitearkistoon on luetteloitu 347 hänen esittämäänsä,[101] 365 säveltämäänsä[102] ja 554 hänen sanoittamaansa kappaletta.[103]

Juice Leskisen levyjä oli myyty vuoteen 2006 mennessä yhteensä yli puoli miljoonaa kappaletta.[2] Leskisen myydyimmät albumit ovat Yölento (1986), Sinä (1990), Taivaan kappaleita (1991) ja kokoelma-albumi Kautta aikain (1997).[104] Singlelistan ykkösenä on ollut viisi Leskisen kappaletta: ”Marilyn” elokuusta lokakuuhun 1974, ”Jyrki boy” marraskuusta 1974 helmikuuhun 1975, ”Se oli jautaa” kesäkuussa 1975, ”Kaksoiselämää” huhtikuussa 1986 ja ”Pienestä pitäen” 24.6.–7.7.1991.[105] Vuonna 1995 pidetyssä Radiomafian top 500 -äänestyksessä listalle sijoittui kolme Leskisen kappaletta: ”Syksyn sävel”, ”Viidestoista yö” ja ”Musta aurinko nousee”.[106] Helsingin Sanomien vuonna 2007 järjestämässä ”Rakkaimmat rockit” -äänestyksessä lukijat ehdottivat ensimmäisellä kierroksella yhteensä nelisensataa laulua, joista 24 oli Juice Leskisen esittämiä, enemmän kuin yhdelläkään toisella artistilla.[107] Lopullisessa äänestyksessä ”Viidestoista yö” oli neljäs.[108]

Leskinen teki lauluja myös muille artisteille. Leskisen säveltämiä ja sanoittamia ovat esimerkiksi ”Rakkauden haudalla” (Sakari Kuosmanen ja Jonna Tervomaa), ”Ringo ja Aku” (Aku Syrjä) ja hyväntekeväisyyssingle ”Maksamme velkaa” (Apua! Orkesteri). Hänen sanoituksiaan ovat muun muassa Yö-yhtyeelle tehdyt ”Ihmisen poika” ja ”Tia-Maria” sekä Kojon euroviisuedustuskappale ”Nuku pommiin”. Leskisen kääntämiä kappaleita ovat esimerkiksi Kirkan esittämä ”Soitin vain kun taas sua kaipaan” (Stevie Wonderin ”I Just Called to Say I Love You”) ja Pate Mustajärven ”Synnyimme lähtemään” (Bruce Springsteenin ”Born to Run”).[103] Hän on myös kääntänyt useita Mikis Theodorakisin säveltämiä runoja, joita Arja Saijonmaa on esittänyt suomeksi, kuten Federico García Lorcan ”Santiago”.[109]

Kirjallinen tuotanto

muokkaa
Pääartikkeli: Juice Leskisen kirjallinen tuotanto

Juice Leskisen kirjallinen tuotanto käsittää runoja, lastenkirjallisuutta, henkilöhistoriaa, suomennoksia ja lukemattomia kirjoituksia eri lehdissä ja antologioissa. Yhteensä hän julkaisi 12 runokokoelmaa, neljä lastenkirjaa ja neljä muuta teosta.[3] Vuonna 1989 ilmestynyt kokoelma Iltaisin, kun veneet tulevat kotiin oli eräänlainen vedenjakaja, josta alkaen Leskisen tuotannon painopiste siirtyi musiikista lyriikkaan.[4]

Leskisen ensimmäinen runokokoelma Sonetteja laumalle (1975) ihastutti Leskisen musiikin ihailijoita, mutta kirjallisuuskriitikot suhtautuivat nuivasti sekä siihen että seuraaviin teoksiin. Lastenkirja Räkä ja Roiskis (1992) oli ensimmäinen Leskisen kirja, joka sai runsaasti kiitosta, ja Äeti (1994) oli ensimmäinen kriitikoitakin miellyttänyt runoteos.[3] Myös postuumisti julkaistu Kosket (2007) sai hyvän vastaanoton.[4] Runouteen verrattuna proosateokset Kuka murhasi rock'n'roll tähden (1978) ja Päivää (1984) ovat jääneet melko tuntemattomiksi, eikä niitä ole pidetty yhtä tasokkaina.[35]

Leskinen teki myös suomennoksia, kuten satiirisen Beatles-historiikin Paperback Writer: Beatlesien elämä ja toiminta (1982), runomuotoisen Disney-sarjakuvaklassikon Hassunkuriset sinfoniat – Silly Symphonies (1996) ja Stephen Sondheimin musikaalit Sweeney Todd (1997), jonka ensi-ilta Suomessa oli Suomen Kansallisoopperassa syyskuussa 1997,[110][111] ja A Little Night Music (1997?).[112] Leskinen kirjoitti nuorisonäytelmän Valto ja Veikko Lavin elämästä kertovan näytelmän Isänmaan toivo.[18][113] Vuonna 2003 hän sai valmiiksi libreton Kalle Päätalon kirjaan Juoksuhautojen jälkeen perustuvaan Vesa Haapaniemen säveltämään samannimiseen oopperaan. Ooppera sai ensi-illan konserttimuodossa marraskuussa 2019.[114] Leskinen kirjoitti myös kirja-arvosteluja ja pakinoita muun muassa Savon Sanomiin, Hymyyn ja Aamulehden kaupunkilehti Moroon.[115][116]

Vaikutus suomalaiseen rock-musiikkiin

muokkaa
” Kyllä Pelle Miljoonan aktiivisimmalta kaudelta, Moottoritie on kuuma -ajalta löytyy paljon sellaista kamaa, josta näkee suoraan, että se on kuunnellut kotiläksynsä tarkkaan. Häkellyttäviä määriä on yhteistä tavaraa. Eikä sitä voi pahakseen panna. Hienoa, että on kelvannut. ”

– Juice Leskinen[117]

Timo Kanervan mukaan Juice Leskinen loi 1970-luvulla suomalaisen rockin yhdessä Hectorin, Dave Lindholmin ja Tuomari Nurmion kanssa. Leskinen oli heistä ainoa, jonka juuret eivät olleet Helsingissä, ja hänen voidaan jopa sanoa antaneen ”myös Kehä Kolmosen ulkopuolella syntyneille oikeuden tehdä rockia”.[20] Ilkka Mattila nimittää muistokirjoituksessaan Leskistä ”suomalaisen pop-musiikin kulmakiveksi”, ja Kansallisbiografiassa häntä kuvataan ”suomalaisen rock-musiikin isähahmoksi”.[2][1] Häntä on sanottu myös ”Suomi-rockin Kekkoseksi”, mikä viittasi hänen asemaansa johtohahmona.[118]

Leskinen lasketaan yhdeksi manserock-tyylisuunnan perustajista. Manserockille olivat ominaisia itse kirjoitetut suomenkieliset kappaleet ja omaperäinen pukeutuminen. Alkuvaiheen levyjä tuotti Love Records. Tyylilaji syntyi Juice Leskisen, Alwari Tuohitorven, Kasevan ja Virtasen myötä.[119] Se sai nimensä Coitus Intin ja Alwari Tuohitorven yhteisestä kiertueesta vuonna 1975. Pian kiertueen jälkeen Coitus Int hajotettiin, mutta nimitys ”manserock” jäi elämään.[32] Myöhemmin, vuonna 1981, Leskinen teki Ajan henki -albumille kappaleen ”Manserock”.[120]

1970-luvun lopulla punk tuli Suomeen, ja Tampereen seudulla perustettiin uusia uuden aallon yhtyeitä, kuten Eppu Normaali ja Popeda. Niiden kautta Leskisen ja muiden ”manserockin isojen poikien” vaikutus levisi 1980-luvulla koko Suomeen.[121] Mikko Alatalo nimittää muistokirjoituksessaan Leskistä ”esipunkin taistelijaksi”, jonka mielestä lauluissa piti olla sanomaa ja rajua riimitystä.[122] Punk-sukupolveen häntä yhdisti paitsi vastahankaisuus yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan, myös tapa asettaa kappaleen sisältö teknisen toteutuksen edelle. Monelle suomalaiselle punkkarille Leskinen oli tärkeämpi esikuva kuin esimerkiksi The Clash tai Sex Pistols.[123] Eppu Normaalin laulaja ja sanoittaja Martti Syrjä on maininnut Juice Leskisen kuuluneen nuoruutensa seuratuimpiin idoleihin, joka innoitti Dave Lindholmin ja Hectorin ohella uskomaan suomenkieliseen rock-lyriikkaan.[124] Myöhemmin Leskisen merkityksestä ovat kertoneet myös Ismo Alanko, Heikki Salo, Jippu, Kalle Ahola, Tommi Liimatta ja Paula Vesala.[125]

Leskisen uran alkupuolella muut yhtyeet esittivät hänen kappaleitaan vain hyvin harvoin, eikä hän itsekään yleensä pitänyt näitä harvoja yrityksiä onnistuneina. ”Ne yrittävät laulaa tarkoituksellisesti ohi samalla tavalla kuin minä, mutta eihän sitä voi tehdä.”[126] Myöhemmin monet artistit ovat tehneet Leskisen kappaleista uusia versioita, etenkin hänen kuolemansa jälkeen. Hänen tuotannostaan tehtyjä tribuuttialbumeita ovat esimerkiksi Laulava sydän – Juice Leskinen vuodelta 2000 ja Pate Mustajärven Ollaan ihmisiksi vuodelta 2009.[127][128] Leskisen musiikkia on esitetty myös hänestä kertovassa musikaalissa, joka sai ensi-iltansa Jyväskylässä Teatteri Eurooppa Neljän esittämänä kesäkuussa 2011.[129] Toinen Leskisestä kertova musikaali sai ensi-iltansa Tampereella Musiikkiteatteri Palatsissa elokuussa 2011.[130]

On arvioitu, että Juice Leskinen on vaikuttanut merkittävästi paitsi tamperelaisen rock-musiikin kehitykseen, myös siihen, että rock on Suomessa hyväksytty yhdeksi taidemuodoksi ”korkeakulttuurin” rinnalla.[37] Jukka Virtasen mukaan Leskinen teki angloamerikkalaisesta nuorisokulttuurista suomalaista taidetta.[131] Leskisen arvostuksesta kertoo sekin, että presidentti Koivisto kutsui Leskisen Linnan juhliin vuonna 1986 yhtenä ensimmäisistä rock-muusikoista.[16][23]

Teokset Leskisestä

muokkaa
 
Santtu Luodon ja Mikko Montosen Juice ilmestyi vuonna 2007.

Juice Leskisen elämää, tuotantoa ja uraa on käsitelty useammassakin kirjassa. Monet niistä perustuvat Leskisen haastatteluihin. Juho Juntunen kirjoitti 1981 ensimmäisestä Tuuliajolla-risteilystä kirjan, jossa Leskinen on merkittävässä osassa, ja Reijo Korpeinen toimitti 1987 haastattelumuotoisen kirjan Ekkös sää Juice oo, jossa on mukana runsaasti laulutekstejä. Lasse Halme on tehnyt lisensiaatintutkielman Leskisen 19 LP-levyn kappaleiden teksteistä, ja tutkielma on ilmestynyt myös painettuna omakustanteena 1992.[132][133][134]

Tamperelainen Radio 957 teki vuonna 1990 Leskisen 40-vuotisjuhlan kunniaksi 40-osainen dokumenttisarjan Juice 40. Siinä käytiin läpi koko hänen levytetty tuotanto kappale kappaleelta vuoteen 1990 asti. Mukana on myös julkaisemattomia äänityksiä Leskisen nuoruusvuosilta ja Coitus Int -yhtyeen alkuajoilta. Ohjelman tuottivat Harri Tuominen ja Waldemar Wallenius. Se esitettiin uusintana loppuvuodesta 2018 RadioPlayssä.[135][136]

Näiden haastatteluiden pohjalta tekivät Kaj Lipponen, Harri Tuominen ja Waldemar Wallenius vuoden 2020 helmikuussa ilmestyneen, Into Kustannuksen kustantaman 300-sivuisen kirjan Juice puhuu – Kootut muistelmat, ISBN: 9789523512627[137] ja saman vuoden elokuussa ilmestyi samojen tekijöiden kirjan toinen osa, 240-sivuinen Juice puhuu – Kootut muistelmat, vol II, ISBN: 9789523513532.[138]

Vuonna 2002 ilmestyi Harri Rinteen Juice ON Juice OFF, jota on pidetty terävänä ja kriittisenä.[73] Rinne luonnehtii Leskistä nimityksillä ”hullu, runoilija, juoppo ja profeetta”.[139] Vuonna 2005 Reijo Ikävalko teki kirjan Juicen äeti – Eini Kuikka (2005).[140]

Leskisen kuoleman jälkeen ilmestyi vuonna 2007 Esa Keron kirjoittama ja Juha Metson kuvittama Pieni kirja Juhani Leskisestä.[141] Sitä on luonnehdittu ”henkilökohtaiseksi yksinpuheluksi”, joka kertoo yhtä paljon Kerosta itsestään kuin Leskisestä.[142] Samana vuonna julkaistiin myös laajempi teos, Santtu Luodon ja Mikko Montosen Juice, jossa on myös Mikko Alatalon laatima muistokirjoitus ja perusteellinen diskografia.[143] Vaikka Luoto ja Montonen tunsivat Leskisen hyvin, heidän kirjaansa on arvosteltu kiireellä tehdyksi ”kaverikirjaksi”, joka ei tuo Leskisen taiteilijakuvaan uutta.[144]

Juicesta ilmestyi vuonna 2014 ensimmäinen perusteellinen elämäkerta, Antti Heikkisen kirjoittama kirja Risainen elämä. Juice Leskinen 1950–2006.[145]

Leskinen ehti kirjoittaa muistelmiaan vuoteen 1988 asti. Kirja ilmestyi vuonna 2003 nimellä Siinäpä tärkeimmät. Hän kertoo muistelmissa toisaalta omasta lahjakkuudestaan ja saavutuksistaan, mutta myös epäluulosta, ryyppäämisestä ja riidoista. Ilkka Mattilan arvion mukaan kirjan kieli on tiivistä ja nokkelaa varsinkin Leskisen kuvatessa lapsuuttaan ja nuoruusvuosiaan, mutta myöhemmät vaiheet on kuvattu rikkonaisemmin.[73]

Yle Radio Suomessa esitettiin heinäkuussa 2016 Juice Leskisestä kertova fiktiivinen 20-osainen kuunnelma Juicen Taivaallinen Aulabaari. Kuunnelman käsikirjoittaja on elämäkerran kirjoittanut Antti Heikkinen ja ohjaaja Ola Tuominen.[146]

Loppuvuodesta 2016 sai ensi-iltansa Timo Tapion ohjaama Leskisestä kertova elokuva Nahjus enkelini.[147] Kyseessä ei ole kuitenkaan elämäkertaelokuva, eikä se edes sijoitu Juice Leskisen elinaikaan. Leskistä elokuvassa esittää Ilkka Aro.[148]

Juice Leskisestä on tehty toinenkin elokuva, Antti Heikkisen kirjoittamaan elämäkertakirjaan Risainen elämä perustuva Juice. Sen kuvaukset tehtiin vuonna 2017. Teppo Airaksisen ohjaaman elokuvan pääosassa on Riku Nieminen, ja se sai ensi-iltansa 26. joulukuuta 2018.[149][150] Elokuvan budjetti oli 1,7 miljoonaa euroa ja Suomen elokuvasäätiö tuki sitä 689 000 eurolla.[151]

Kuopion kaupunginteatterissa saa 2020 kantaesityksensä Leskisen musiikkiin perustuva draamakomedia työnimeltään Kaksoiselämää. Näytelmän käsikirjoittaa Soundi-lehden entinen päätoimittaja Timo Kanerva ja ohjaa Olli-Matti Oinonen.[152]

Palkinnot ja tunnustukset

muokkaa

Juice Leskiselle myönnettiin Erikois-Emma ensimmäisessä Emma-gaalassa vuonna 1983, ja ”Kaksoiselämää” sai Vuoden iskelmä -Emman 1986.[153] Tampereen kaupungin säveltaidepalkinnon hän sai vuonna 1985 ja Valtion säveltaidepalkinnon 1989. Vuonna 1991 Leskiselle myönnettiin ensimmäinen Juha Vainion sanoittajapalkinto, ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon hän sai 1992. Vuonna 1994 Suomen runoilijaliitto valitsi hänet Vuoden runoilijaksi (Poeta Finlandiae).[3] Lisäksi hänelle myönnettiin valtion puolikas taiteilijaeläke vuonna 2006.[23] Leskinen arvosti Juha Vainio -palkintoa paljon ja piti sitä rakkaimpana palkintonaan. Saamaansa puolikasta taiteilijaeläkettä hän kommentoi sanomalla olevansa siten ”puoliksi ansioitunut”.[131]

Leskisen synnyinkaupungissa Juankoskella on hänen kunniakseen 1980-luvulla nimetty Juicen tori, jonne pystytettiin vuonna 1995 virolaisen kuvanveistäjän Villu Jaanisoon suunnittelema näköispatsas.[154]

Katso myös

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ a b c Mäkelä, Janne: Leskinen, Juice (1950–2006). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 28.11.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k Mattila, Ilkka: Leskinen oli suomalaisen popmusiikin kulmakivi (Arkisto) Helsingin Sanomat. 25.11.2006. Viitattu 4.8.2010.
  3. ↑ a b c d e f g h Juice (oik. Pauli Matti Juhani) Leskinen Pirkanmaalaisia nykykirjailijoita. Tampereen Kaupunginkirjasto. Viitattu 4.8.2010.
  4. ↑ a b c d e Kononen, Suonna: Nero nukkuu, sanat valvovat (Arkisto) Karjalainen. 2007. Viitattu 17.3.2010.
  5. ↑ Immonen, Väinö: Juice Leskinen – Kosket Savon Sanomat. 10.2.2007. Viitattu 9.8.2010.[vanhentunut linkki]
  6. ↑ Luoto & Montonen, s. 16, 20–21
  7. ↑ a b Leskinen, Juice (Aapeli ja muita tuttavia) Pohjois-Savon maakuntakirjasto. Viitattu 24.3.2010.
  8. ↑ Juice Leskisen äiti on sitkeä selviytyjä Kaleva. 12.4.2005. Viitattu 19.6.2018.
  9. ↑ a b Honkanen, Miia: ”Rankka lapsuus” 26.11.2007. Iltalehti. Viitattu 23.3.2010.
  10. ↑ Haastattelu vuodelta 2000
  11. ↑ a b c Hanén, Jussi & Vesanen, Raisa: Tietoja kirjailijasta (Juice Leskinen: Sonetteja laumalle) Nettilibris. Opetushallitus. Viitattu 20.3.2010.
  12. ↑ Luoto & Montonen, s. 15–16
  13. ↑ Luoto & Montonen, s. 29
  14. ↑ Luoto & Montonen s. 24
  15. ↑ Luoto & Montonen s. 28
  16. ↑ a b c d e f Erola, Jan: Per Vers, kansan runoilija 1998. Ylioppilaslehti. Viitattu 11.3.2010.
  17. ↑ a b c d Hietanen, Olli: Tausta Musiikille. (Arkisto) RARE Levynkeräilijän erikoislehti, 1993, nro 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.3.2010.
  18. ↑ a b c d e f g h i Pälli, Erkki: Juice Leskinen Pomus. Viitattu 4.8.2010.
  19. ↑ Luoto & Montonen, s. 43
  20. ↑ a b c d e f g Kanerva, Timo: Juice Leskinen. Syksyn sävel. Kaikki singlet 1974–2004. (CD-boksin liite) Johanna Kustannus, 2007.
  21. ↑ Luoto & Montonen, s. 17–20
  22. ↑ Nyman 2005, s. ?
  23. ↑ a b c d Juice Leskinen Yle Elävä Arkisto. Viitattu 10.3.2010.[vanhentunut linkki]
  24. ↑ Juice Leskinen: Ei elämästä selviä hengissä – Langenneet legendat 6/10 Apu. 10.3.2021. Viitattu 28.1.2023.
  25. ↑ Smith, Frederick E.: Veijareita ja pyhimyksiä vauhdissa. Porvoo ; Helsinki: WSOY, 1972. ISBN 951-0-00538-X
  26. ↑ a b c d Hietanen, Olli: Juice Leskinen & Coitus Int. (Arkisto) RARE Levynkeräilijän erikoislehti, 1993, nro 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.5.2010.
  27. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u Tuominen, Harri: Juice Leskinen. Syksyn sävel. Kaikki singlet 1974–2004. (CD-boksin liite: kappaleiden esittely) Johanna Kustannus, 2007.
  28. ↑ a b c Liljendahl, Tommi: Juicen keikkabussi tarjosi hyvän elämänkoulun. (Arkisto) Sydän-Hämeen Lehti, 4.12.2006. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.8.2010.
  29. ↑ Leskinen, s. 78−79
  30. ↑ Leskinen, s. 106
  31. ↑ a b c d Hietanen, Olli: Juice. (Arkisto) RARE Levynkeräilijän erikoislehti, 1993, nro 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.5.2010.
  32. ↑ a b c Manserock – Isot pojat: Juice Koskesta voimaa, Tampereen historia. 1999–2006. Tampereen kaupungin elinkeinokeskus. Viitattu 12.3.2010.
  33. ↑ Juice Leskinen: Viidestoista yö Yle Elävä arkisto. Viitattu 30.3.2010.
  34. ↑ a b c d e f g h Hietanen, Olli: Juice Leskinen Slam. (Arkisto) RARE Levynkeräilijän erikoislehti, 1993, nro 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.5.2010.
  35. ↑ a b Ihamäki, Saara: Tuntematon Leskinen Suomalaisia nykykirjailijoita. Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 4.8.2010.
  36. ↑ Leskinen, s. 92.
  37. ↑ a b c d e f g h Manserock – Isot pojat: Juice (jatkoa) Koskesta voimaa, Tampereen historia. 1999–2006. Tampereen kaupungin elinkeinokeskus. Viitattu 12.3.2010.
  38. ↑ Juntunen 2008, s. 91–92
  39. ↑ Luoto & Montonen, s. 93–95, 101
  40. ↑ Leskinen, s. 109–110
  41. ↑ a b c d e f g h i Hietanen, Olli: Juice Leskinen Grand Slam. (Arkisto) RARE Levynkeräilijän erikoislehti, 1994, nro 1. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.5.2010.
  42. ↑ Luoto & Montonen, s. 124–126
  43. ↑ Luoto & Montonen, s. 133, 142.
  44. ↑ Juice Leskinen Estofilia. 2018. Tallinna: Suomen suurlähetystö. Viitattu 5.5.2018. (viroksi) (suomeksi)
  45. ↑ Veikko Lavi – Isänmaan toivo Näytelmät.fi. Viitattu 24.5.2010.
  46. ↑ Leskinen, s. 149.
  47. ↑ Leskinen, s. 157.
  48. ↑ Leskinen, s. 201
  49. ↑ Sana voi riittää sanaa vastaan (Maksullinen linkki) Helsingin Sanomat. 22.4.2001. Viitattu 21.3.2010.
  50. ↑ Helsingin Sanomat 23.11.1990 ja 30.11.1990.
  51. ↑ Fredman, Markku: Todistajien suojelu 1997. Helsingin Sanomat / Fredman Månsson asianajotoimisto. Viitattu 12.3.2010.
  52. ↑ Helsingin Sanomat 31.8.1995: Aiheeton pidätys tuo lisää korvauksia Juice Leskiselle
  53. ↑ Yle2: Ikimuistoinen: Juice Leskinen
  54. ↑ Kirja: Murhamiesten protesti riistäytyi käsistä – neljä rikollista säntäsi poliisiasemalle pelastamaan Juice Leskistä Iltalehti.fi 17.9.2020 Viitattu 20.10.2022
  55. ↑ a b c Hietanen, Olli: Juice Leskinen ETC. (Arkisto) RARE Levynkeräilijän erikoislehti, 1994, nro 1. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.3.2010.
  56. ↑ a b c d Kervinen, Anna-Kristiina: Juice Leskinen 19.2.1950 – 24.11.2006 In Memorian (Arkisto) Kustannusosakeyhtiö Tammen kotisivut. 27.11.2006. Viitattu 27.8.2010.
  57. ↑ a b Konttinen, Heimo: Juice Leskinen – muusikon ja kirjailijan elämää tampere.fi. Viitattu 16.6.2010.
  58. ↑ a b Juice Remu Dave Latvis. Viitattu 24.3.2010.
  59. ↑ Alatalo, Mikko: Juice Leskinen & Mikko Alatalo ”Klassikoiden ilta” v. 2005 mikkoalatalo.net. 2007. Viitattu 21.3.2010.
  60. ↑ Luoto & Montonen, s. 154
  61. ↑ a b Juice Leskinen siunattiin Aamulehti. 9.12.2006. Viitattu 16.6.2010.
  62. ↑ Rinne, s. 164–165
  63. ↑ Tuuliajolla 2006 – Vesillä Joensuun Nuori Rytmi Oy. Viitattu 15.6.2010.
  64. ↑ Sari-vaimo: Juice vain nukkui pois Ilta-Sanomat. 28.11.2006. Viitattu 4.8.2010.
  65. ↑ a b c d Vehkoo, Johanna: Juice Leskinen saa viimeisen sanan Aamulehti. 1.2.2007. Viitattu 12.3.2010.
  66. ↑ Järvinen, Markus: Timo Hannunen Keuruun museo. Viitattu 16.6.2010.
  67. ↑ Niiranen, Jussi: Juicen monumentti pystyyn Ilta-Sanomat. 15.10.2007. Viitattu 3.7.2010.
  68. ↑ Juicen tahto toteutuu? Kirjasto voi yhä päätyä Viola-kotiin Ilta-Sanomat. 21.4.2009. Viitattu 5.4.2010.
  69. ↑ Reino-kotikenkä osti Juicen kirjaston Ilta-Sanomat. 22.4.2009. Viitattu 5.4.2010.
  70. ↑ a b Luoto & Montonen, s. 150
  71. ↑ Rinne, s. 27–28
  72. ↑ Aspergerin oireyhtymä vaikeuttaa sosiaalisia tilanteita Iltalehti.fi. Viitattu 18.1.2011.
  73. ↑ a b c Mattila, Ilkka: Juice pitää itsestään (Arkisto) Helsingin Sanomat. 12.12.2003. Viitattu 19.7.2010.
  74. ↑ Rinne, s. 26
  75. ↑ Julkkisbiot: Leskinen Juice (Arkisto) 27.11.2006. 7 päivää. Viitattu 5.4.2010.
  76. ↑ Juice Leskisen tytär kuoli äkillisesti Ilta-Sanomat. 12.2.2009. Viitattu 10.3.2010.[vanhentunut linkki]
  77. ↑ Rinne, s. 29
  78. ↑ Bruun, s.219
  79. ↑ Luoto & Montonen, s. 125–126, 142
  80. ↑ Kaikkien aikojen paras iskelmä Iskelma.fi. Viitattu 18.6.2010.
  81. ↑ Juntunen 2008, s. 41.
  82. ↑ Juice ja Suomi-kitara Solmu – Tampereen museoiden sosiaalinen museopalvelu. 19.2.2010. Viitattu 25.8.2010.
  83. ↑ Juntunen 2008, s. 94, 99–100.
  84. ↑ Halme, s. 5–6
  85. ↑ Haimila-Pakarinen, Jenni: Henkilönnimet suomalaisessa rocklyriikassa, s. 8, 62, 66. (pro gradu) Jyväskylän yliopisto, 2002. Teoksen verkkoversio.
  86. ↑ Veijalainen, Katja: Huomioita Juice Leskisen laulujen sanastosta, s. 112. (pro gradu) Jyväskylän yliopisto, 1998. Teoksen verkkoversio.
  87. ↑ Luoto & Montonen, s. 77–78
  88. ↑ Korpeinen, s. 12
  89. ↑ Halme, s. 8, 11, 13
  90. ↑ Halme, s. 19–23
  91. ↑ Halme, s. 30–33
  92. ↑ Luoto & Montonen, s. 75–76
  93. ↑ Halme, s. 56, 60–61
  94. ↑ Korpeinen, s. 112–113, 120–121
  95. ↑ Holopainen, Simo: Pate levyttää harvinaista Juicea – lue lista kappaleista (Arkisto) Aamulehti. 10.8.2009. Viitattu 25.8.2010.
  96. ↑ a b Kankaanpää, Hannu: ”Elämää minä kaipaan” Juice Leskisen viimeiset runot tilittävät, uhmaavat ja koskettavat (Arkisto) Helsingin Sanomat. 10.2.2007. Viitattu 9.8.2010.
  97. ↑ Niemelä, Jari: Boheemit herrat jälleen yhdessä Kaupunkilehti Tamperelainen. 18.2.2004. Tampere-seura. Viitattu 20.3.2010.
  98. ↑ Kanerva, Timo: Juhani Juice Leskinen. (Muistokirjoitus julkaistu Kautta aikain -levyn kansivihkosessa) Kautta aikain, 25.11.2006.
  99. ↑ Kysy mitä vain: montako kultalevyä Juice Leskinen on saanut 2006. IGS Helsingin Kaupunginkirjasto. Viitattu 10.3.2010.
  100. ↑ Juice Leskinen: Syksyn sävel – Kaikki singlet 1974–2004 (Arkisto) Johanna Kustannus. Viitattu 13.8.2010.
  101. ↑ Juice Leskisen esitystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
  102. ↑ Juice Leskisen sävellystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
  103. ↑ a b Juice Leskisen sanoitustuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
  104. ↑ Hietanen, Olli: Juice Leskinen levynkeräilijän kannalta – Triviaa levymyynnistä (Arkisto) RARE. Viitattu 27.3.2010.[vanhentunut linkki]
  105. ↑ Nyman 2005, s. ?
  106. ↑ Radiomafian Top 500 (1995) Radiomafia. Yle. Viitattu 20.7.2010. [vanhentunut linkki]
  107. ↑ Ahlroth, Jussi & Jokelainen, Jarkko: Sata rockia, joita suomalaiset rakastavat (Arkisto) Helsingin Sanomat. 22.6.2007. Viitattu 2.8.2010.
  108. ↑ Mattila, Ilkka: Nämä kappaleet olivat lukijoiden kymmenen suosikkia (Arkisto) Helsingin Sanomat. 7.7.2007. Sanoma. Viitattu 2.8.2010.
  109. ↑ Paijaa mua Musiikkikirjasto. Viitattu 14.7.2010.
  110. ↑ Juice Leskinen: Aika jätti Netlibris. Viitattu 3.7.2010.
  111. ↑ Susi, Pauliina: Kalpea kostaja Yliopisto-lehti. 14/97. Viitattu 3.7.2010.
  112. ↑ Sondheimin musikaali Suomeen Juice Leskisen käännöksenä. (Arkisto) Helsingin Sanomat 19.1.2011.
  113. ↑ Valto Näytelmät.fi. Viitattu 26.8.2010.
  114. ↑ Juice Leskisen kirjoittama teksti odotti julkaisua yli 15 vuotta: Ooppera Kalle Päätalon romaanista vihdoin ensi-iltaan Yle Uutiset. 7.11.2019. Viitattu 7.11.2019.
  115. ↑ Roth, Seppo: Luku 11 – Suurimmat savolaiset 2007. Savon Sanomat. Viitattu 21.3.2010.
  116. ↑ Leskinen, Juice: Morossa julkaistuja kolumneja Aamulehti. Viitattu 24.3.2010.
  117. ↑ Luoto & Montonen, s. 60
  118. ↑ Luoto & Montonen, s. 145
  119. ↑ Manserock – Isot pojat: Alku Koskesta voimaa, Tampereen historia. 1999–2006. Tampereen kaupungin elinkeinokeskus. Viitattu 12.3.2010.
  120. ↑ Hietanen, Olli: Juice Leskinen Slam: Ajan henki sunpoint.net. 19.9.2008. Viitattu 13.8.2010.[vanhentunut linkki]
  121. ↑ Uusi aalto: alku Koskesta voimaa, Tampereen historia. Tampereen kaupungin elinkeinokeskus. Viitattu 3.7.2010.
  122. ↑ Alatalo, Mikko: Juice Leskinen. Syksyn sävel. Kaikki singlet 1974–2004. (CD-boksin liite) Johanna Kustannus, 2007.
  123. ↑ Luoto & Montonen, s. 79–80
  124. ↑ Kajanto, Anneli: Reino Helismaa -palkittu Martti Syrjä: Sanoitukseni ovat melodian kuvitusta Sivistys. 2.9.2004. Viitattu 20.7.2010.
  125. ↑ Tolonen, Jussi: Parasta juuri nyt: Juice Leskinen (Arkisto) Helsingin Sanomat. 30.11.2006. Viitattu 4.8.2010.
  126. ↑ Juntunen 2008, s. 97.
  127. ↑ Laulava sydän: Juice Leskinen Meteli.net. Viitattu 13.8.2010.
  128. ↑ Holopainen, Simo: Pate levyttää harvinaista Juicea - lue lista kappaleista Aamulehti. 10.8.2009. Viitattu 13.8.2010.[vanhentunut linkki]
  129. ↑ Juice-musikaali Teatterin tiedotuskeskus. Viitattu 10.7.2011.
  130. ↑ Niemelä, Jari: Martti Syrjä, Pate Mustajärvi ja Jumala Juice-musikaalin lavalla Tamperelainen. 23.2.2011. Viitattu 10.7.2011.
  131. ↑ a b Mäkinen, Vesa: ”Hän kosketti niin monia suomalaisia” Ilta-Sanomat. 25.11.2006. Viitattu 31.8.2010.
  132. ↑ Halme, Lasse: Onko siinä sanoma? Mitä Juice todella sanoi? Omakustanne, 1992. ISBN 952-90-4037-7
  133. ↑ Juntunen, Juho: Tuuliajolla – suuri rock and roll -risteily. Helsinki: Like, 2008. ISBN 978-952-01-0191-6
  134. ↑ Korpeinen, Reijo (toim.): Ekkös sää Juice oo: Dokumentti Juice Leskisestä. Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14567-X
  135. ↑ Pulliainen, Mikko: Jättimäinen Juice Leskinen -dokumentti Juice 40 palaa radioon 25.10.2018. Aamulehti. Viitattu 23.12.2018.
  136. ↑ Juice 40 RadioPlay. Viitattu 23.12.2018.
  137. ↑ Juice puhuu – Kootut muistelmat | Into Kustannus kauppa.intokustannus.fi. Viitattu 30.8.2020.
  138. ↑ Juice puhuu – Kootut muistelmat Vol II | Into Kustannus kauppa.intokustannus.fi. Viitattu 30.8.2020.
  139. ↑ Tanskanen, Petri: ”Hullu, runoilija, juoppo ja profeetta” Työväen Arkisto. Viitattu 19.7.2010.
  140. ↑ Ikävalko, Reijo: Juicen äeti – Eini Kuikka. Ajatus Kirjat, 2005. ISBN 951-20-6771-4
  141. ↑ Kero, Esa: Pieni kirja Juhani Leskisestä. Multikustannus Oy, 2007. ISBN 978-952-468-143-8
  142. ↑ Kononen, Seppo: Pieni kirja Juhani Leskisestä – Esa Kero Keskisuomalainen. 24.11.2007. Viitattu 19.7.2010.
  143. ↑ Luoto, Santtu ja Montonen, Mikko: Juice. Minerva, 2007. ISBN 978-952-492-088-9
  144. ↑ Vainio, Sami: Juice – Santtu Luoto ja Mikko Montonen Keskisuomalainen. 24.11.2007. Viitattu 19.7.2010.
  145. ↑ Heikkinen, Antti: Risainen elämä. Juice Leskinen 1950–2006. Siltala, 2014. (sid.)
  146. ↑ Vartiainen, Heli: Juice on heinäkuun tähti Ylellä 9.6.2016. Yleisradio. Viitattu 6.7.2016.
  147. ↑ Vatka, Miia: Juice-elokuvaan etsitään ”humalaisia” avustajia Iltalehti. 28.6.2016. Viitattu 28.6.2016.
  148. ↑ Uusi Juice-elokuva ilmestyi kuin tyhjästä: ”Halusimme tulla vähän puun takaa” Iltalehti. 28.6.2016. Viitattu 28.6.2016.
  149. ↑ Juice-elokuvista jälleen erikoinen soppa – Yellow Filmsin tuottaja: ”Vaikuttaa talkooteokselta” Iltalehti. 28.6.2016. Viitattu 28.6.2016.
  150. ↑ Riku Nieminen kertoo videolla faktoja uudesta Juice-elokuvasta - yllättyy itsekin musiikin määrästä filmissä: ”Oikeesti, mä en ees tienny!” www.iltalehti.fi. Viitattu 23.12.2018.
  151. ↑ Juice 2020. Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 24.2.2020.
  152. ↑ Iikka Taavitsainen: Uusi näytelmä juhlistaa Juice Leskisen musiikkia. Savon Sanomat, 16.8.2018, s. B7.
  153. ↑ Emman historia Yle.fi. Viitattu 14.7.2010.
  154. ↑ Nähtävyydet Juankosken kunta. Viitattu 21.3.2010.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Heikkinen, Antti: Risainen elämä. Juice Leskinen 1950–2006. Helsinki: Siltala, 2014. ISBN 978-952-234-189-1
  • Kero, Esa Metso, Juha (valokuvat): Pieni kirja Juhani Leskisestä. Helsinki: Multikustannus, 2007. ISBN 978-952-468-143-8

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Juice_Leskinen&oldid=22847710”