Ollaan ihmisiksi (kappale)

Juice Leskinen Slamin kappale
”Ollaan ihmisiksi”
Juice Leskinen Slam
Singlen ”Ollaan ihmisiksi” kansikuva
Singlen tiedot
 B-puoli ”Munasillaan”
 Julkaistu 1981
 Formaatti 7" vinyyli
 Tyylilaji suomirock
 Kesto 03.24
 Levy-yhtiö Johanna Kustannus
Listasijoitukset

Suomi 3. (marraskuu 1981)[1]

Juice Leskinen Slamin muut singlet
Kettusen Pekka ja Happosen Marja
1981
”Ollaan ihmisiksi”
1981

Ollaan ihmisiksi” on Juice Leskisen säveltämä ja sanoittama kappale vuodelta 1981. Se julkaistiin Juice Leskinen Slamin esittämänä singlellä, jonka B-puolella oli kappale ”Munasillaan”. Kappaleen esittävät levyllä Juice Leskinen (laulu), Eero ”Safka” Pekkonen (urut, piano ja taustalaulu), Jari Yliaho (sähkökitara ja taustalaulu), Ila Loueranta (basso ja taustalaulu), Vesa Sytelä (rummut) ja Pantse Syrjä (taustalaulu). Single oli viimeinen levytys, jonka Juice Leskinen teki Slamin kanssa, ja se ilmestyi Slamin jo hajottua. Leskinen esitti kappaletta kuitenkin usein keikoilla muiden yhtyeiden kanssa, ja siitä tuli suosittu.[2][3]

Kolme vuotta Leskisen kuoleman jälkeen, vuonna 2009 Pate Mustajärvi teki kappaleesta oman versionsa. Sen mukaan nimettiin myös albumi Ollaan ihmisiksi, jolla Mustajärvi esittää tulkintojaan Leskisen kappaleista.[4]

Kappale nousi Suomen virallisen singlelistan sijalle 3.[1]

Lähteet

muokkaa
  1. a b Listalevyt: Juice Leskinen
  2. Juice Leskinen. Syksyn sävel. Kaikki singlet 1974–2004. (CD-boksin liite) Johanna Kustannus, 2007.
  3. Hietanen, Olli: Juice Leskinen Slam. RARE Levynkeräilijän erikoislehti, 1993, nro 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.5.2010.
  4. Pate Mustajärvi: Ollaan ihmisiksi Poko Rekords. Arkistoitu 1.7.2010. Viitattu 25.8.2010.