Kirjastonhoitaja

ammatti

Kirjastonhoitaja on henkilö, joka huolehtii kirjaston toiminnan eri tehtävistä, usein päällikköasemassa. Työtehtävät vaihtelevat kirjaston tyypin, koon ja kokoelmien laajuuden mukaan. Tehtäviin kuuluu muun muassa toiminnan suunnittelua, aineiston hankintaa ja tietopalvelutyötä.

Kirjastonhoitaja
Eratosthenes oli Aleksandrian kirjaston ylikirjastonhoitaja ja lisäksi matemaatikko, tähtitieteilijä, filosofi, runoilija, historioitsija ja filologi.

Suurissa kirjastoissa on yleensä useita osastoja, joissa kussakin on osaston tehtävistä vastaava kirjastonhoitaja. Tällöin kirjastonhoitaja voi erikoistua kirjaston toiminnan tiettyyn osa-alueeseen. Hän voi vastata esimerkiksi kirjaston henkilöstö- ja talousasioista, lainausosastosta, kaunokirjallisuudesta, tietokirjallisuudesta, musiikki- ja videoaineistosta tai lasten- ja nuortenosastosta. Tietoaineistosta huolehtiva kirjastonhoitaja vastaa aineistokokoelmien kehittämisestä ja ylläpidosta ja käytön seurannasta. Myös kirjaston omia ja muita tiedonlähteitä koskevat tietopalvelutehtävät kuuluvat usein kirjastohoitajan toimenkuvaan, vaikka niitä hoitavat tavallisesti myös kirjastonhoitajan apuna työskentelevät kirjastovirkailijat ja informaatikot.

Kirjastonhoitajan työ on vaativaa asiantuntija- ja asiakaspalvelutyötä, joihin edellytetään usein korkeakoulutusta. Yleiskirjastojen työssä tarvitaan myös hyvää yleissivistystä sekä kirjallisuuden, eri tieteenalojen ja tietolähteiden tuntemusta ja tiedonhakutaitoja. Erikoisalojen kirjastoissa korostuu myös kyseisen alan tuntemus.

Suomessa kirjastoissa asiantuntijatehtävissä toimivilta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa ja kirjastolaitoksen johtajalta soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa.[1][2]

Kirjastonhoitajan koulutuksena on korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu informaatiotutkimuksen opinnot pää- tai sivuaineena. Tutkinnon voi Suomessa suorittaa Tampereen ja Oulun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Informaatiotutkimuksen perusopinnot voi suorittaa myös Helsingin yliopiston avoimessa yliopistossa. Ammattikorkeakouluissa voi suorittaa myös liiketalouden ammattikorkeakoulututkinnon (tradenomi) kirjasto- ja tietopalvelun koulutusohjelmassa.[3] Kirjastonhoitajana toimivilla on yleensä taustallaan hyvin erityyppisiä korkeakouluopintoja, riippuen siitä, minkä alan kirjastossa he työskentelevät[4].

Ylikirjastonhoitaja on suurten kirjastojen johtajan tehtävänimike. Tunnettujakenen mukaan? suomalaisia ylikirjastonhoitajia ovat olleet muun muassa seuraavat henkilöt:

Lähteet

muokkaa
  • Sinikara, Kaisa: Ammatti, ihminen ja maailmankuva murroksessa: Tutkimus yliopistokirjastoista ja kirjastonhoitajista tietoyhteiskuntakaudella 1970–2005. (Väitöskirja: Helsingin yliopisto) Vantaa: Kaisa Sinikara, 2007. ISBN 978-952-92-2841-6 Teoksen verkkoversio (PDF).

Viitteet

muokkaa
  1. Laki yleisistä kirjastoista Finlex. Viitattu 22.2.2022.
  2. Valtioneuvoston asetus kirjastoista Finlex. Viitattu 22.2.2022.
  3. Kirjastonhoitaja Ammattinetti. Työ- ja elinkeinoministeriö. Viitattu 7.10.2014.
  4. Kirjastonhoitaja: Millaisista koulutuksista työhön on tultu? töissä.fi. Viitattu 7.10.2014.