If I can dream

Takki ja tankki tyhjinä. 

Kaikkihan rakastaa viikonloppuja. Yleensä perjantait pirskahtelee iloa ja kepeää askelta. Ajatukset sinkoilee lihatiskin ja viinihyllyn väliä jo lounastunnilla, ja mikä ihanuus kun saa iltakuudelta rullata supermarketin valtaväyliä keräillen kärryyn herkkuja ja kukkakimppuja. Tai toisinaan eineksiä ja tiskiainetta. Oli mitä oli, perjantaitarmo on ihan oma taiteenlajinsa, ja ikioma supervoimani.

Meillä viikkosiivous hoidetaan torstaisin, juuri siksi, että perjantaista eteenpäin voi keskittyä olennaiseen. Syödään hitaasti, harkitusti  ja myöhään, kävellä koiran kanssa pimeässä puistossa ihan mihin aikaan yöstä tahansa ja olla aikataulutta sydämen kyllyydestä. Lauantain kauppavuorokin on silkkaa iloa. Minimaalisella sosiaalisella elämällä on puolensa (you see, survival optimismia), sillä koko arki-pyhä-kombo pyörii näissä samoissa kotinurkissa repeat-asetuksella. On luojan lykky, että tämän kolhoosin asukit tykkää toisistaan tosissaan.

Nyt on toinen tunnelma. Tarmo on ollut tiessään. Kiinalaista noutoruokaa, pyykit läjissään, koira kummissaan ja CNN melkein kellon ympäri. Jos pitäisi kuvata olotilaa, niin ehkä surullinen solidaarisuus on lähinnä tätä hetkeä. Sota, kriisi ja luonnonmullistukset kuuluivat vuositolkulla toimenkuvaani, joten tapahtumat ja toiminta uutiskanavien raporttien takaa olivat silloista realiteettia ja työsarkaa. Mieleni karkaakin jatkuvasti juuri sinne. Niihin mielettömän sodan nimettömiin uhreihin, pelastajiin ja toimijoihin. Jokaiseen joka yrittää elää tai pelastaa elämää. Samalla myös niihin nuoriin lapsenkasvoisiin sotilaisiin, jotka on riuhtaistu kesken nuoruuttaan tähän järjettömyyteen. Jokainen nuorukainen kantaa oman poikani kasvoja. Sydän niin riekaleina.

Torstai-illan Pilates-tunnin ajaksi ajoin auton parkkiin Mikaelin Kirkon kylkeen. Autoa noutaessani oivalsin, että kirkossa on valot ikkunoissa. Livahdin takapenkkiin kuulemaan sanaa. Oli vain hetki ja rukous sodan uhreille. Myöhästyneenä jäi kirkon menot kokematta, mutta kuulin sen kauneimman: kanttorin viimeinen ja unohtumattomin oli Elviksen If I can dream. Vain piano, laulu ja sanat. 

There must be peace and understanding sometime.

Strong winds of promise that will blow away the doubt and fear.