Pistä muru paremmaksi

Ei mitään sen syvällisempää parisuhdeanalyysia ole tarkoitus tarjoilla, paitsi että meillä käydään treffeillä. Joskus useammin, joskus harvemmin, toisinaan ei ollenkaan tai sitten koko ajan. Ei ole sovittua tärskypäivää tai kalenteriin ruksattu suurta sykkivää sydäntä, vaan meillä vallitsee sellainen suloinen yhteisymmärrys, että treffeillä käydään - koska se on yksinkertaisesti aika kivaa. Juttu ei saa olla stressi tai sittenhän se ei olisi edes treffit, tai ainakaan kivaa.

Sen verran ollaan kuitenkin systeemien fanittajia, että treffien koordinointi on noin suunnilleen tasapäisesti jaettu. Juu, kun kerran ollaan pariskunta - jonka kaikkien normien mukaan tarvitsee laatuaikaa jotta ollaan onnellisia ever after - niin jompikumpi, tai siis ihan kumpi vaan ehtii ja viitsii, ottaa vetovastuun. Eli siis päättää mitä tehdään, minne mennään, mitä syödään tai katsotaan, ja mitä yllärimpi niin sen parempi... sen verran on sentään sponttaaniutta meilläkin vielä tallella;). ja toinen sitten vaan vikisee kun viedään. Small is beautiful eli hyvä tärsky on simppeli. Pitkä iltalenkki käsikynkkää, kunnon keskustelulla ja pikkupussailulla on ihan kymppi. Leffan takapenkki on helppo vaihtari kun ei muuta jaksa tai keksi. Dinneri kaikilla höysteillä on jo spesiaali-ihana ja tepsii aina parhain päin.

Pitkä kesä on ollut yksi pitkä kimppatreffi kaikilla kavereilla, joten priva-aika on ollut kortilla eikä sitä olla edes kaivattu. Mutta arjen myötä tuli heti sellainen mukava tutina karata hiukan kahdestaan ja jättää meidän ihana jälkipolvi naapurin harteille. Lohtuna kaikille, että naapuri on siis pappa;).

Joten, impromptun risteilyn meille buukkasin ja lähdettiin viettämään arki-iltaa höyrylaivalle. Se on juuri sellainen ikivanhalta keski-ikäisten elämysmatkalta kuulostava stintti, jonka kaikki turkulaiset tietää... mutta kuka muu kuin turisti on sen tehnyt? Me. Ja oli aivan totaalisen täydellinen treffi-ilta. Ensin hiukan kruisailtiin saaristossa; tapakset ja aperitiivit ikkunapöydässä yläkannella; pysähdys Loistokarin luodolle, jossa tarjoiltiin saaristolaisruokaa parhaimmillaan; pöytä kahdelle korkeimmalla kumpareella auringon laskussa, tuulen tuiverruksessa  ja täydessä kuussa; laituritanssit; sorbeet ja konjamiinit tulomatkalla meriorkesterin tahtiin; ja taksi kotiin ennen puolta yötä.  Tuplauntuvatakki oli kretonkina, läppärilaukku clutchina, suoraan kaupalta ilman sen kummempia piippauksia, siitä huolimatta olin buurin mielestä illan ihanin. Ja päinvastoin 100%.

Nyt vastakutsua odotellen. With love forever.