Näytetään tekstit, joissa on tunniste lelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lelut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. tammikuuta 2017

Pukinkontista putkahtaneita

Tämän joulun alla suuntasin ompelu- ja käsityöintoni ja aikani pitkään vuoroaan odottaneisiin sisustusjuttuihin. Jotain pientä pukinkonttiinkin kuitenkin syntyi.


Tämän toivotun leikkikoiran Aretta sai jo synttärilahjaksi ja se onkin ollut rakas. Suunnittelin koiralle oman kopin, jonka Mies teki vanerista ja minä maalasin. Pakettiin päätyi vielä koiralle oma panta ja hihna.


Joulun alla ompelin tytöillekin muutaman pikkutyynyn. Ne pääsivät suoraan käyttöön, pukinkonttiin ei päätynyt mitään ommeltua.


Koiran kaveriksi Aretta toivoi muitakin interaktiivisia eläinleluja. Tämän sarjan lintuja saa myös häkkeineen, mutta ne muoviset häkit sattuvat äidin silmään... Syksyn lelukauppareissulta mieleen kuitenkin jäi tytön haikeus, kun lintu muovihäkkeineen jätettiin hyllyyn. Lintuja sai onneksi ostettua yksinäänkin ja paikallisesta sisustusliikkeestä löytyi ihana kultainen häkki. Häkkiin ostin vielä marketin lemmikkihyllystä linnun peilin kelloineen.



Meillä joulu jatkuu loppiaiseen asti. Kuusenkoristeina olleet karkit lapset ovat jo joulupäivästä alkaen saaneet syödä, mutta muuten nautitaan joulunajasta vielä täysin. Se kun on vain kerran vuodessa.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

HelpBOX

Viime elokuussa Hämeenlinnan Elomessuilla naapuriosastollani esitteli tuotettaan tutun oloinen mies. Hän paljastui tutuksi TV:stä, Leijonan luola -ohjelmasta, mutta myös entiseksi koulukaverikseni.

Pasi oli esittelemässä keksimäänsä lelulaatikkoa, HelpBOXia. Laatikossa voi säilyttää esim. legoja ja se aukeaa kokonaan leikkialustaksi, joka on helppo koota leluineen leikin päätyttyä pois. LED-valaistuun laatikkoon saa lisävarusteena eri teemaisia, kestäviä kulissipintoja.
 

Meillä ei ole nyt tarvetta lelulaatikoille, niin kätevältä kuin HelpBOX vaikuttikin. Sen sijaan ihastuin kulissipintojen grafiikkaan ja ostinkin omille ipanoilleni tuliaisiksi yhdet tarrasetit. Tarrapakkauksissa oli tukena juuri sopivan kokoinen pahvi ja sille liimasin suurimman tarroista, tytöille Princess-sarjan lattiatarran. Nämä leikkialustat ovat osoittautuneet todella mieluisiksi ja hurjan kestäviksi.


Aretan ponit kokoontuvat tanssiaisiin.


Auroran alustalla vuorottelevat Littlest Pet Shop - hahmot, legot ja Monster High -nuket.



Otsolle ostin Space-sarjan tarrat. Avaruusasema-alusta on ollut käytössä ainakin legoleikeissä.



Alustat ovat sen verran kivan näköisiä, että ne säilytetään näkösällä. Mietin jo, että jonkun suurista tarroista voisi laittaa vaikka kehyksiinkin.


Ehkä näissä on parasta kuitenkin juuri käytettävyys. Tykkään! Ja jos lelulaatikoiden tarvetta jollain on, voin lämpimästi suositella HelpBOXeja. Siltikin, ettei tämänkään bloggauksen taustalla ole minkäänlaista blogiyhteistyötä.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kauppa-auton pikkuveli, Pieni Kurpitsa

Messukuvissa  vilahteli messumaskottina pieni puinen kauppa-auto. Se ansaitsee tulla asianmukaisesti esitellyksi. Saanko siis esitellä: Pieni Kurpitsa!


Luulittekos, etten taaskaan muistanut ennen-kuvaa? No niin luulin minäkin! Otin kyllä kuvan, mutta luulin jo hukanneeni sen. Enpäs! Tältä puuauto näytti, kun se kotiutui kesällä kirppikseltä.


Hioin ja maalasin. Ja teippautin, kuten isoveljensäkin.


Puuauto ehti valmiiksi juuri sopivasti Seinäjoelle.



Tämä kaveri tulee varmasti kulkemaan mukana monessa. Ihan pieni ja kevyt se ei kuitenkaan ole, joten ihan joka paikkaan se ei lähde. Saas nähdä, minne seuraavaksi!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Keppiheppoja tilauksesta

Vilkutukset näiden keppihevosten tilaajalle! Viljami-poni (talvikarvassa mitä ilmeisimmin)...


... ja kullankeltainen vuonohevostyttö.


Turvallista matkaa, keppiheppaset!

tiistai 19. marraskuuta 2013

Pikkiriikkiset villatakit

Olen luvannut tytöille joskus heikkona hetkenä neuloa nukeille villatakit. Olipas pikkuruisissa takeissa iso homma! Lankana oli melkoisen ohut Rowanin Felted Tweed. Ohjeet keksin tehdessä. Samalla vaivalla olisi kyllä tehnyt paksummasta langasta tytöille itselleen sopivat :) Valmista kuitenkin tuli ja tytöt ovat tyytyväisiä. Minäkin olen tyytyväinen, kun tytöt kelpuuttivat näin maanläheiset värit. Nyt ei näitä nukkeja palella!



keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Sirkustöyhtöjä ja ruusukkeita keppihevosille

Tein keppihevosille vielä ruusukkeita ja sirkustöyhtöjä. Ne saa kiinnitettyä keppihevosteni otsapantaan. Lisäsin keppihevoset lisävarusteineen nettipuotiin. En enää yhtään ihmettele, miksi keppihevosharrastus on niin suosittua. Nämä otukset koukuttavat!






tiistai 5. marraskuuta 2013

Keppihevosia

Tämä homma ryöstäytyi vähän käsistä. Näitä mun piti tehdä Joulutorille vain muutama, mutta nyt niitä on aika monta. Keppihevosia. Puuvillakankaisia, kierrätyskankaisia, teddykankaisia. Sirkushevosia, satuhevosia ja suomenhevosia. Näiden valmistuessa ihmettelen, miten oma käsiala näkyy valmiissa töissä: niistä näkyy joku hassu mun leima, halusin tai en. Melko värikästä porukkaa tuli tästä.

Joulutorille nämä lähtevät mukaan ja Silmu&Solmuunkin riittää varmasti muutama. Enköhän nämä nettipuotiinkin lisää, vaikka näiden postitus vähän mietityttää.

Omat tytöt saivat valita valmiista joukosta omansa ja valinta oli molemmilla heti selvä. Molemmat nukkuivat ensimmäisen yön keppihevoset sängyissään ja Aurora otti omansa eskarin lelupäivään mukaan.









lauantai 14. tammikuuta 2012

Olipa kerran prinssi, joka ei pelännyt lohikäärmettä

Ompelin Otsolle prinssiasun, viitan ja paidan. Uuden kameran kanssa on vielä vähän tuuripeliä, vaikka onkin melkein sama kuin edeltäjänsä: päivitetty versio Canonin huokeasta pokkarista.


Ompelin viitan Jyskin jääveloureista, kiinnityksenä on pala tarranauhaa. Viittaa voi käyttää kummin päin vain: punaisena tai sinisenä, joten sopii myös vaikkapa supersankarin käyttötarkoituksiin.


Tein prinssille T-paidan, joka toimii myös arkivaatteena. Aplikoin lohikäärmeen veloureista. (Ja oikeasti paita on ihan symmetrinen, miten onnistuinkin kuvata noin vinoon!)








Once upon a time... I made prince costume for Otso, a cape and a T-shirt.

torstai 12. tammikuuta 2012

Olipa kerran kaksi prinsessaa

Nämä prinsessamekot minun oli tarkoitus ommella jo pukinkonttiin, vaan eivätpä ehtineet. Nyt vasta sain tehtyä - ja ovat mieluiset! Kovia kokenut kamera sanoi lopullisesti sopimuksensa irti näitä kuvatessa, joten en saanut kuvia yksityiskohdista. Ehkä näissä tunnelma on kuitenkin se tärkein...

Kankaina on Jyskin jääveloureja, kullanvärinen resori on Eurokankaan palalaarista.












Once upon a time... I made princess costumes for Aurora and Aretta.




EDIT 14.1.2012: Muutama lisäkuva uudella kameralla