Academia.edu no longer supports Internet Explorer.
To browse Academia.edu and the wider internet faster and more securely, please take a few seconds to upgrade your browser.
Tahiti, 2022
Arkkitehdit ovat 1900-luvun lopulta lähtien siirtyneet työskentelemään pääosin digitaalisille alustoille. Varhaiset suunnittelusovellukset noudattelivat vielä arkkitehtuuripiirustuksen vuosisataisia konventioita, mutta esimerkiksi kolmiulotteisen tietomallinnuksen myötä rakennettua ympäristöä on päädytty ajattelemaan arkkitehtuurigrafiikan perinteistä selkeämmin erkanevin tavoin. Suunnitelmien "fotorealistinen" havainnollistaminen taas on kytkenyt arkkitehtuurin hahmottamisen uudella tavalla tietokonegrafiikan ja laajemman kuvallisen kulttuurin virtauksiin. Tietokoneavusteista arkkitehtuuria koskevassa tutkimuksessa on toistaiseksi painotettu uusien digitaalisten välineiden mullistavuutta suhteessa alan perinteisiin. Kuitenkin suunnittelu-ja visualisointisovellusten kuvalliset esitystavat juontuvat edelleen monin tavoin arkkitehtuurin ja kuvallisen kulttuurin historiasta. Luon artikkelissani katsauksen tutkimuksiin, joissa on tartuttu arkkitehtien digitaalisten työvälineiden ja taiteen historian suhteisiin. Hahmottelen myös aihepiirin tulevan tutkimuksen mahdollisia suuntia.
Tahiti, 2018
The subject of this dissertation is the art and the artistic identity of three Swedish-speaking Finnish artists, Beda Stjernschantz (1867-1910), Sigrid af Forselles (1860-1935) and Ellen Thesleff (1869-1954), and the reception of their art in the engendering institution of art criticism. The dissertation consists of three parts. It adopts a queer, theoretically-defined postfeminist approach, which aims to deconstruct prevailing gender categories, identities and the interaction between sexualities. The analysis of gender and sexuality-related questions and details are used to reveal new information from art works completed between 1887 and 1949 and from other material not always studied through such a lens. The theoretical framework of the study is influenced by postfeminist and queer studies approaches to visual culture and psychoanalytic theory. The discourse-analytical and historiographical approach of the study is contextualising. The focus is on gendered cultural representations in both images and language. Post-structuralist thinking holds that cultural products, such as newspaper articles and art criticism, also offer potential channels for subjective interpretation. In the reading, the self-portrait expands into identity politics called self-imagery (minäkuvallisuus). It is represented by Beda Stjernschantz's Self-Portrait (Omakuva, 1892) and, in a broader sense of the concept, also by Sigrid af Forselles' relief The Battle of Humankind (Ihmisten taistelu, 1887-1903) and Ellen Thesleff 's colourism, drawn from fauvism and expressionism. All three chapters discuss the uncontrollability of identity categories and the attachment of power relations to an individual, but also those spaces of resistance from which hegemonic gender technology can be shattered, or at least its surface scratched. In this study, self-imagery is explicated in the artists' active endeavours to exceed the conventional division of gender.
2020
Tarkastelen pro gradu -työssäni Bosniassa keskiajalla toimineen autonomisen, Bosnian kirkoksi kutsutun kirkkokunnan tutkimusta ja sen taustalla piileviä motiiveja. Bosnian kirkosta tiedetään melko vähän ja sen luonteesta on esitetty useita teorioita. Entisen Jugoslavian alueella tehdyssä tutkimuksessa näiden teorioiden ja tutkijan kansallisen identiteetin välille on usein vedettävissä yhtäläisyysmerkki. Siten serbialainen tutkija päätyy useimmiten siihen lopputulokseen, että Bosnian kirkko oli pohjimmiltaan ortodoksinen, kroatialaisen tutkijan mukaan Bosnian kirkon taustalla oli katolinen kirkko ja bosniakkitutkija löytää Bosnian kirkolle selityksen kerettiläisistä, dualistisista liikkeistä. Olen rajannut aineistoni tutkijoihin, jotka ovat Bosnian kirkon tutkimuksen kannalta merkittävimpiä ja joiden tutkimukset käsittelevät Bosnian kirkkoa eri näkökulmista eri aikakausina. Suurin osa tutkimukseen valikoituneista tutkijoista on entisen Jugoslavian alueelta, mutta lisäksi aineistonani...
Media & viestintä
Tässä artikkelissa tarkastellaan, miten populististen liikkeiden miesjohtajien hahmot rakentuvat mediassa, esimerkkeinä Perussuomalaisten perustaja ja pitkäaikainen puheenjohtaja Timo Soini, Yhdysvaltain presidentti Donald J. Trump ja Venezuelan edesmennyt presidentti Hugo Chávez. Populismi käsitetään tässä retoris-performatiivisena prosessina laclaulaiseen teoriaan nojaavan populismitutkimuksen suuntauksen mukaisesti. Vaikka keskeinen osa näiden johtajien populistista viestiä välittyy sanallisesti, myös heidän habituksensa ja visuaaliset performatiiviset elementit – mukaan lukien kehonkieli, persoona, tilankäyttö ja pukeutuminen – täydentävät ja ennen kaikkea alleviivaavat heidän sanomaansa luoden mielikuvaa poliittisesta eliitistä poikkeavasta johtajasta, jolla on erityinen suhde kansaan. Keskeisiä performatiivisia elementtejä populististen johtajien representaatiossa ovat autenttisuus ja kansallisen kontekstin luomat erot emotionaalisen suhteen luomisessa kansan ja johtajan välil...
Etnomusikologian vuosikirja
Lähikuva – audiovisuaalisen kulttuurin tieteellinen julkaisu
nism. London: Routledge I 990, 34. aJay Ruby (a) , "The lmage Mirrored: Reflexivity And the Documentary Film." Teoksessa Alan Rosenthal (ed.), New Ch ollen ges fo r D ocu me n
Loading Preview
Sorry, preview is currently unavailable. You can download the paper by clicking the button above.
Academia Letters, 2021
Studia i Prace WNEiZ, 2016
Sustainability in Energy and Buildings, Santa Cruz, Madeira, Portugal, 18-20 September 2024., 2024
Annales Universitatis Paedagogicae Cracoviensis, 2024
Futhark: International Journal of Runic Studies, 2010
Sustainability
Indiana International and Comparative Law Review, 2018
European Energy and Environmental Law Review, 2022
QScience Proceedings, 2013
2008 16th International Conference on Software, Telecommunications and Computer Networks, 2008
STUDIES IN THE HISTORY OF ART, 2003
Revista brasileira de cirurgia, 2018
Pakistan Journal of Medical and Health Sciences, 2021
Physicochemical Problems of Mineral Processing, 2020
Aldaba, 1996