Kysymyksiä ja vastauksia

Syyskuun pimenevät illat ovat saapuneet Airisrantaan taas kuin varkain. Elokuun loppupuolella huomaan vuosi toisensa jälkeen ihmetteleväni aamujen hämärtymistä. Ei kai näin aikaisin, nythän on vielä kesä? Toisaalta iltaisin on mukava nostella kynttilöitä pöydille ja sytyttää tuli verannan ikkunoilla riippuviin kynttelikköihin.

Eilen illalla oli juuri sellainen hetki, jolloin halusimme nauttia syysillan hämäryydestä kynttilänvalossa. Ulkona satoi, ja tuuli ulvoi nurkissa. Vaahtopäät tyrskysivät kauempana merellä. Kova tuuli jäähdyttää verannan helposti, vaikka ulkona olisi lämmintäkin, ja silloin kynttilät tuovat mukavan pehmeää lämpöä huoneeseen. Lämmityskauteen ei Airisrannassa ole vielä siirrytty. Vain yhden kerran syksyn aikana on ollut tuli keittiön pikku hellassa ja olohuoneen kakluunissa.

Siinä sitten istuimme miehen kanssa kahdestaan pöydän ääressä nauttien hyvästä ruuasta, musiikista ja toistemme seurasta. Ihan tavallinen perjantai-ilta, silti se tuntui juhlalta. Hyviin hetkiin ei paljon tarvita.

Jo muutama viikko sitten sain Millalta Kun taivaalta sataa valkoisia hiutaleita -blogista

Liebster Award -tunnustuksen. Lämmin kiitos siitä, Milla! Tunnustuksen ideana on uusien ja tuoreiden blogien löytyminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä. Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.

Ideana on:

1. Kiittää sinut nimennyttä bloggaajaa ja laittaa linkki hänen blogiinsa.

2. Vastata sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimetä ja linkata 11 Liebster awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksiä 11 uutta kysymystä blogisteille.

Pimenevien iltojen myötä voi ajatukset vähitellen kääntää jo jouluun, kuten Millan alla olevat kysymykset osoittavat. Sen sijaan kuvissa häivähtelee vielä muistoja kesästä ja kukkasista.

1. Kevät, kesä, syksy tai talvi? Mistä vuodenajasta pidät eniten ja miksi?

Toukokuu ja alkukesä ovat täynnä odotusta tulevasta kesästä, ja luonto suorastaan räjähtää loistoonsa. Siitä nautin. Toisaalta kesän hektisyyden jälkeen kaipaan syksyn tuomaa hiljaisuutta ja rauhaa, jonka varsinkin täällä Airisrannassa saa kokea täydellisenä. 

2. Nautitko loppukesän ja syksyn pimenevistä illoista vai ahdistavatko ne?

Elokuun sametinpehmeät yöt ovat upeita täällä meren rannalla. Meri on kuin suuri lämpöpatteri, joka lämmittää iltoja ja öitä vielä, kun ne muualla saattavat olla jo hyvinkin viileitä. Lohen loimutus rantanuotiolla kuuluu myöhemmin syksyllä viikonloppujen huveihin; kesällä sitä ei jostain syystä tule koskaan tehtyä. Syksy ei siis ahdista, vaan tuo jotenkin levollisen olon kesän rientojen jälkeen. Syksy antaa luvan käpertyä omaan pesäkoloonsa ja valmistautua ottamaan vastaan talven myrskyt ja viimat.

3. Onko sinulla syksyllä erityisiä juhla- tai muita traditioita?

Ehkä syksy onkin juuri siksi niin levollista aikaa, että silloin airisrantalaisten elämässä ei tapahdu oikeastaan mitään erikoista. Syksyllä nautin sunnuntaiaamuisista pitkistä kävelyretkistä lähiympäristössä tai metsässä. Jos vielä uunissa muhii mehevä possupaisti uunijuuresten kera, niin sunnuntailounaskin on valmiina odottamassa ulkoa palatessa. Aah, tunnen melkein tuoksun, joka leijailee herkullisena vastaan raikkaasta ulkoilmasta kuistiin astuttaessa.

4. Onko joulu ollut jo ajatuksissasi? Edes vähän :)?

Joulua tulin ajatelleeksi oikeastaan vasta nyt, kun vastailen näihin kysymyksiin. Sen verran tuleva talvi ja joulun aika on kuitenkin vilahtanut mielessäni, että toivoisin todellakin jouluksi lunta. Viime joulu oli täydellinen. Airisrantaan satoi lunta pari päivää ennen aattoa ja sitä riitti juuri ja juuri uuteen vuoteen saakka. On varmaan liikaa toivottu, että sama toistuisi tänäkin jouluna. :)

5. Suunnitteletko joulunviettoa hyvissä ajoin?

Haluan valmistautua jouluun riittävän ajoissa, mutta suuria suunnitelmia en tee. Ajoissa tarkoittaa sitä, että haluan nauttia myös joulunaluspäivistä aivan rauhassa. Suursiivouksia ei tehdä, mutta omaksi ilokseni tykkään leipoa jotain hyvää jouluksi. Taatelikakku on perinne ja muutaman vuoden ajan yhtenä jouluherkkuna on ollut pähkinäinen valkosuklaakakku.

6. Mikä saa sinut joulumielelle?

Marraskuun loppupuolella on mukava kaivaa joulukyntteliköt ikkunoille. En tiedä, saako se vielä aikaan varsinaista joulumieltä, mutta niiden suloisen lämmin valo ilahduttaa pimeyden keskellä. Kynttilät ja luminen pihapiiri taitavat olla se yhdistelmä, joka saa joulumielen heräämään.

7. Nautitko enemmän ajasta ennen joulua tai joulunpyhistä?

Joulun odotus on varmasti lapsuudesta saakka ollut se paras osa joulusta. Nautin joululaulujen kuuntelemisesta, ja yleensä käymme ainakin yhdessä joulukonsertissa joulun alla. Toisaalta joulunpyhinä on mukava loikoilla aivan rauhassa takkatulen räiskeessä kissat kainalossa ja vain nauttia olostaan.

8. Onko sinulla erityisen rakkaita joulutraditioita?

Joulurauhan julistuksen katsominen televisiosta on ollut traditiona asuinpaikasta riippumatta. Airisrannassa asuessamme olemme kerran olleet myös paikan päällä Turussa kuuntelemassa sitä. Silloin kyllä satoi vettä kuin saavista, joten joulutunnelma ei kohonnut kattoon edes paikan päällä. Luulen, että menemme Turkuun vielä jonakin sellaisena jouluaattona, kun taivaalta leijailee valkoisia hiutaleita ja tuntuu oikealta joululta.

Koska kaikki seuraamani blogit ansaitsisivat tunnustuksen, en nimeä ketään erityisesti tunnustuksen saajaksi. Sen sijaan toivon, että moni teistä lukijoista ottaa Millan mukavat kysymykset käyttöönsä ja vastaa niihin omissa blogeissaan.

Leppoisaa viikonvaihdetta!

-Airisrannan Päivi-

Loppukesän tunnelmia

Näin alkusyksystä luonto on hiljentynyt täysin, ja kun viikonloppuna istuskelimme ulkona aamukahvilla, täytyi puhella melkein kuiskaten, ettei ainutlaatuisen herkkä tunnelma rikkoutuisi. Aamuisin liikkuu myös sellaisia lintuja ja eläimiä, joita ei yleensä myöhemmin päivän aikana näe. 

Harmaahaikara on taas viime aikoina alkanut vierailla ahkerasti rannassamme. Parhaiten sen voi nähdä askeltamassa vesirajassa joko aikaisin aamulla tai illan hämärtyessä. Mutta arka se on. Jos sisällä ikkunan ääressä liikahtaa vähänkin varomattomasti, lintu lehahtaa heti omille teilleen. Yllä oleva kuva on napattu keittiön ikkunasta.

Välillä aamut ovat olleet viileitä, ja silloin kevyt usva on noussut vedenpinnan yläpuolelle. Kaunis näkymä, jota juoksujalkaa kiiruhdan kuvaamaan, sillä sekin haihtuu haikaran tavoin jo hetken kuluttua näkymättömiin.

Pitkäksi venähtäneet tillinvarret kylpevät aamuauringossa. Tätä näkymää olen nyt loppukesän aikana ihaillut istuessani aamupalalla terassilla. Valon leikkiä, joka paljastaa kimmeltäviä hämähäkinseittejä ja kastepisaroita, joita ei muuten huomaisi.

Leivän päälle on tullut tavaksi lastata yrttiruukusta basilikaa, ruohosipulia ja persiljaa. Maistuu niin hyvältä päiväkahvin seurana lämpimällä kalliolla. Kivipenkille menen usein iltapäivisin istumaan kahvimukini kanssa, varsinkin jos olen yksin kotona. Keskikesällä kalliolla on kuitenkin aivan liian kuuma istuskella, joten nyt taas syksyn tullen sinne on mukava kipaista.

Kunnollista omenasatoa ei Airisrannassa tänäkään vuonna saada, mutta Aune-päärynäpuussa on sitäkin enemmän pikkuisia hedelmiä. Päärynöiden määrä on vähintään kymmenkertaistunut viimevuotisesta. Automatkalla kuulin sattumalta radion luonto-ohjelmasta, että päärynäpuuta ei kannata mennä leikkaamaan ja hyvä olisi hankkia yksinäiselle puulle pari kaveriakin. Pölyttyy kuulemma paremmin. Toivottavasti ehdimme vielä puutarhojen alennusmyynteihin tekemään päärynäpuulöytöjä. Mielelläni otan vastaan vinkkejä myös muista päärynäpuulajikkeista, jotka ovat menestyneet hyvin pihoilla tai puutarhoissa.

Pihakaveri Nalaa alkoi välillä laiskottaa puiden tutkiminen ja marjapensaan juureen oli mukava kellahtaa auringonpaahteelta suojaan.

Maljaköynös innostui kukkimaan runsaammin vasta elokuussa. Sekin on talvehtinut kuistissa. Sain toissa syksynä äidiltäni kaksi maljaköynösamppelia, mutta toisen onnistuin nyt kevättalvella tappamaan. Kastelin varmaan liikaa. Vähän aikaa sitten luin jostakin, että maljaköynös ei ihan helppohoitoisimpia kukkia olekaan, joten siinä mielessä olen tyytyväinen, että edes toinen on pysynyt hengissä tähän saakka. Amppeli roikkuu sisäänkäynnin vieressä melko varjoisessa paikassa talon pohjoispuolella, joten sekin saattaa olla syynä hitaanlaiseen kukintaan.

Viikonloppuna Airisrannassa ei osattu päättää, vietetäänkö venetsialaisia vai muinaistulien yötä, joten vietettiin molempia. Juhlinnan pääosassa oli ihmeellisen kaunis kuutamo, jota herkullisen illallisen jälkeen katseltiin nauttien lasillisesta kuohuvaa.

Ihania syyskuun aamuja ja iltoja!

-Airisrannan Päivi-

Haaveilupenkki

Talon kupeessa kohoaa pieni kallio, jonka päälle hankimme ensitöiksemme raskastekoisen kivisen penkin. Vaikka talossa oli silloin vielä kaikki rempallaan, ja työt ja huolet painoivat mieltä, kalliolle saattoi mennä rauhassa istuskelemaan kahvimukin kanssa ja haaveilla tulevasta merta tuijottaen.

Edelleen se on yksi lempipaikoistani, ja jo aikaisin huhti-toukokuussa saatamme mennä viltteihin kääriytyneenä juomaan aamukahvit kalliolle. Sinne osuvat sopivasti aamun ensimmäiset auringonsäteet puiden takaa.

Meren ja kallion välissä olevat puut ja pensaat ovat taas kasvaneet kesän aikana sellaisiin mittoihin, että kivipenkillä istuessa merestä näkee vain pilkahduksia. Siitäkin huolimatta, että toissa keväänä niitä karsittiin rankalla kädellä. Risusavottaa siis jälleen ensi kesälle tiedossa. Toisaalta on hyvä, kun omalta piha-alueelta löytyy puita siirrettäväksi sellaisille paikoille, missä niitä tarvitaan. Joskus kuitenkin ihmetyttää, miksi kasvit ja puut menestyvät loistavasti paikoissa, missä niitä ei kaivattaisi ollenkaan, ja sitten kun yrittää istuttaa niitä haluamalleen paikalle, ne eivät kasva millään.

Viime syksynä siirsimme pienen vaahteran piha-alueelta rantatien varteen näkösuojaksi, ja niinhän siinä kävi, että pupujussit kävivät talven aikana jyrsimässä sen kuoliaaksi. Huvittavaa oli se, että  sama vaahtera oli kasvanut jo muutaman vuoden ajan navetan nurkalla aivan rauhassa ilman, että se oli kelvannut yhdellekään jänölle.

Kivipenkin lisäksi muutakin raskasta ja jykevää materiaalia on käytetty piha-alueen rakentamisessa. Hankimme vanhaa ruostunutta kettinkiä, josta kekseliäs mieheni sai kehiteltyä pienen aitauksen terassille. Koska terassilla on korkeuseroja, ja kellariin menevät portaat ovat aivan terassin alapuolella, jonkinlainen aita oli välttämätön. Vaikka materiaali on raskasta, vaikutelmasta tuli keveän ilmava.

Viihtyisää tiistai-iltaa!

-Airisrannan Päivi-