Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kakut. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Valmistuneet

Laitanpa näin alkuun kesän aikana valmistuneita juttuja. Menipä kauan saada tämä ensimmäinen postaus onnistumaan, kun meinasin säätää noita kuvia tollaisiksi näteiksi, mutta hermot meni ja aika loppui, joten jätänpä väliin. Eli tässä nämä:

Pari taskuvaippaa Beebosta tehdyllä kaavalla, sisäpintana coolmax ja ulkona br-pul:

Yhdenkoon taskuvaippa Bumgeniuksesta tehdyllä kaavalla:

Sisätäyttövaippa velourista ja trikoosta:

Innostuin kankaanpainannasta seurattuani aikani aivan ihanaa blogia (http://ruttunuttu.vuodatus.net). Tilasin sitten Folk Art Fabric-kangasvärejä Amerikasta asti ja kokeilin ensimmäisiä painokuvioita äitiyspakkauksesta tulleeseen pipoon. Tuloksena tämä:

Sitten kokeilin tehdä bodiin vähän ampiaisia ja kukan (pikkaisen ryppyinen, kun pääsi jo reissuun mukaan ja minun pakkaustyyli on kamat kassiin nopeasti ryttäystä):

Nämä harjoituskappaleet olivat sen verran mukavia tehdä, että aion kokeilla vähän haastavampiakin painotöitä, kunhan jostain löydän vähän aikaa niille. Olen muutenkin innostuvaa sorttia ja ihanat blogit pitäisikin minulta kieltää (juu, kool aideja tulossa myös USA:sta pian...). Ai niin, olenhan minä kesäisen mansikkakakunkin tehnyt ;)