maanantai 30. huhtikuuta 2012

Perusvaatetta

Vihdoinkin oon saanut ahkeroitua enemmänkin perusvaatetta lapsille. Paita puoli tosin on vielä vähän vaiheessa mut laitetaan nyt näitä tähän asti valimistuneita  jo esille.

Kaavat: Singoalla SK 1/09 muokattuna (kavennettu, lyhennetty), 
legginsit oma
Kankaat: Piparikukka joustofrotee Myllymuksut
keltainen trikoo saatu kangasvaihtarina

Kaavat: Singoalla sama kuin yllä mutta "täysipituisena"
legginsit oma, lyhennettynä shortsimittaan
Kankaat: Apinat joustofrotee Myllymuksut
ruskea tähtitrikoo kaverilta

Kaavat: Molemmissa oma kaavaräpellys, legginsit caprimittaiset
Kankaat: Ruskea piparikukka joustofrotee Myllymuksuilta, resori Metsolasta
keltainen trikoo kangasvaihtarina

Tytölle koossa 86-92cm suunnilleen kesävaatetta "jämäkankaista". Keltaiset trikoot sain kangasvaihtarina. Kone takkusi ihan hirveästi niitä ommellessa, meinasin jo hermoni menettää. Vaihdoin neulaa pari kertaa ja silti vaan langat katksi vähän väliä. Lopulta ymmärsin kokeilla vaihtaa lankaa ja johan alkoi sujumaan! Niin laiska kuitenkin olin, että en jaksanut ruveta purkamaan ompeleita. Olkoot kotikesävaatteina sitten.

Kaava: Ottobre Anis trikoohousut 1/10
Kangas: ruskea sydänvelour ikasyr, resori Metsolaa

Neiti sai lisäksi myös lopusta sydänvelourista housut. Oon joskus tuon lehden ilmestyttyä jo piirtänyt kaavan koossa 92cm mutta on jäänyt kokeilematta. Nyt ajattelin kokeilla, miltä näyttää, kun tyttö varmaan syksyllä siirtyy jo tuohon kokoon. Kivalta vaikutti. Vähän joogahousumaisilta, jos/kun pitää resorit pitkinä. Taidan pienillä muokkauksilla tehdä näitä lisää. 



Sovituskuvia ei kaikista ole ja nämäki, mitä on niin on vähän tälläsiä. :D Liikaa virtaa tällä meidän pienellä ilopilleri-ikiliikkujalla. =)
 
 
 Kaava: Ottobre 6/09 Night Owl muokattuna
Kankaat: Apinat ja leijonat interlocktrikoo ikasyr
musta trikoo ja turkoosi resori Royal-tuote, musta resori Eurokangas

Esikoiselle tein kaksi paitaa. Apina&leijona kankaat on olleet leikattuna jo tooosi pitkään. Jo siitä lähtien, kun nämä paidat ompelin. Koko näissä on 128cm leveys, 134cm pituus. Lisäsin tosin vieläkin pituutta pari senttiä ja samoin pienensin kaula-aukkoa parilla sentillä, kun nuo aikaisemmat paidat tuntui vähän liian avonaisilta. Onneksi olin leikellyt reiluiksi, sillä poika on ehtinyt jo kasvamaan sen verran, että ei enää ihan niin reiluja olekaan. 
 
 
Mustaan paitaan jatkoin applikointiharjoituksia yhden kuviotrikoon leijonan muodossa. Perinteisen aloittelijan mokan taisin ainakin tehdä, kuva nimittäin unohtui kääntää peilikuvaksi liimaharsolle piirrettäessä. Onneksi huomasin leijonien olevan myös noin päin kankaassa niin ei kukaa huomaa mokaa. ;D

Kaava: Ottobre 6/09
Kankaat: ruskea velour ikasyr, 
oranssi-ruskearaidallinen joustofrotee kaverilta,
oliivi joustofrotee ja resorit Metsola
 
Peruslökäpöksyjä esikoiselle. Helppoja sivusaumattomia. Vähän olisi voinut kaventaa niin ei olisi tullut niin yökkärihousufiilis. (Yllättävää, että yöhousujen kaavalla tulee yöhousufiilis :D )

Kaava: Ottobre 6/09 muokattuna
Kankaat: Vihreä velour Sampsukka?, työkonevelour kangasvaihtarina, 
ruskea pilvivelour ikasyr, oliivi ja ruskea resori Metsola, turkoosi Royal-tute

Perushousuja myös pienemmille pojille. Samalla kaposella (jonkinverran levennetty pitkisten) kaavalla kuin aiemmatkin. Nyt saa jo nämä kapeat versiot riittää tässä koossa.

Kaavat: Paita ja legginsit piirretty ostovaatteista (turkoosit legginsit kuvassa on ostetut, Finnwearin)
Singoalla SK 1/09 kavennettuna
Kankaat: Turkoosi lintu jersey Michas Stoffecke
Punainen velour HHKangas
Omput joustofrotee ja punainen resori Myllymuksut
 
Miehen siskontytölle ompelin paidan ja legginsit sekä singoallan koossa 110cm. Paidan ja housujen kaavat otin tytölle ostamista synttärilahjavaatteista, kun kokeiltaessa olivat sopivia kooltaan (ja en jaksanut erikseen ruveta kaivelemaan lehtiä löytääkseni sopivia kaavoja). Singoallan tein samalla kaavalla ja muokkauksilla (eli kavensin laskosten verran edestä ja takaa) kuin omallekin tytölle oon ommellut, koko vaan vähän isompi. =)


Lopuksi vielä pipot. Esikoiselle apinajoustiksesta peruslörppää. Riiviöille surautin parista vanhasta tahriintuneesta Duns Swedenin paidoista lörpät. =)


Iloista Vappua kaikille lukijoille! =)

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Saunahuivi

Meillä vaihdettiin (tai oikeastaan lisättiin) kiukaaseen kiviä tässä kuukausi pari ? sitten. Sen jälkeen löylyt ovat olleet hurjan hyviä mutta myös samalla erityisen paljon päähän ottavia, joten olen kaivannut saunahattua itselleni. Olen vain miettinyt, että millaisen ja mistä sen tekisi. Oon pyöritellyt mielessäni "perinteistä" saunahattua mutta se ei oikein tuntunut mun jutulta. Mieleen muistui parturini käyttämät pellavaliinat, jotka ovat ihan tavallisen hiuspyyhkeen/turbaanin mallisia mutta pyöräytetään päähän nurin päin (värinlaiton jälkeen, kasvivärjäytän hiukseni.)  Niistä oon tykännyt jostain kummallisesta syystä, joten sellaisena päätin toteuttaa oman saunahuivini. =)

Kaava: Itse piirretty, kuvaa ja mittoja alempana
Kangas: Sammaleen värinen pellava, Myllymuksut

Kaavaa ei ollut valmiina eikä oikein mitään muutakaan. Netistä etin pikaisesti mallia, millaisia ne froteiset hiuspyyhkeet oikein on. Loppu piti säveltää ite. Mittasin päästäni päänympäryksen ja lisäsin siihen mittaan noin 10cm varaa hiuksille ja huivin pään kieputtelulle. Toisen mitan otin pään "yli" korvalta korvalle. Siihen lisäsin myös hiukan varaa hiuksille, vaikkei mulla kovin pitkät ja paksut hiukset olekaan. Lisäksi otin vähän sinne päin mittaa otsalta melkein korvan kohdalle, että tietäisin missä kohtaa hupun pitäisi olla korkeimmillaan. Sitten vaan kaavaa piirtämään.

Tässä kuva mun kaavasta ja mitoista, jos niistä on jollekin jotain apua. Häntäpää on kaavassa pätkäisty suoraksi, että on helpompi ommella taite reunaan.


Mietin kankaaksi pyyhefroteeta, joustofroteeta tai pellavaa. Päädyin pellavaan, koska halusin mahsollisimman ohuen päähineen itelleni. Tämä sammaleen virheä pellava oli ainut, mitä multa sattui löytyyn omasta varastosta valmiina. Oon joskus ostanut sen Myllymuksuilta ajatuksena tehdä koivunlehden muotoisia laudeliinoja mutta onkin jäänyt käyttämättä. 

Näitä on helppo tehdä. Ihan itellekin muistiin, vaikka joululahjoiksi ;) Ei tarvita muuta kuin kaksi kaavan mukaista kappaletta leikattuna haluamastaan kankaasta sekä pätkä kuminauhaa tms ja yksi nappi. Itse leikkasin kankaisiin päälisaumalle normaalin saumavaran (vajaata senttiä suunnilleen käytän ite) ja reunan taitetta varten varasin noin 2cm saumavaran, ihan varuilta, ettei tule liian pieni päähine ainakaan heti alkuunsa. Kuminauhasta leikkasin noin 5cm pätkän, jonka taitoin lenkiksi ja neulasin kankaiden väliin häntäpään kulmaan. Ompelin saumurilla päälisauman kiinni. Käänsin hupun oikein päin. Käänsin ja neulasin taitteen (ite käänsin vain kertaalleen mutta jos haluaa siistimpää jälkeä ja on ohut kangas niin voihan sen kääntää kahdestikin). Tikkasin reunan kiinni koristeompeleella, kun niitä kerta tuosta koneesta löytyy. Lopuksi ompelin napin eteen (tai taakse, kummin päin tuota nyt haluaa päässään pitää.. toiseen päähän kuitenkin kuin mitä kuminauhalenkki on ;D ). 


Kokelin laittaa päähän toisinkin päin, perinteiseen pyyheturbaani tyyliin, mutta näytin niin urpolta, että en kyllä kehtaa kuvaa laittaa esille. :D Muuta kuin lähikuvan tuosta nappi-kuminauhalenkki systeemistä, minkä avulla huivi pysyy päässä hyvin paikoillaan.

Tästä tuli niin sopiva ja kiva omasta mielestäni, että leikkasin samantien kolme muutakin huppua/huivia (en tiiä, miksi tota oikein kutsuisin =D ) varten kankaat. Meidän 9vee esikoinen (poika) katseli vieressä, kun ompelin  ja yhtäkkiä kysyi, että saisiko hänkin kokeilla. No todellakin sai ja samalla sain ajatuksen, että taitaapa äiti-Mummin äitienpäivälahja olla jo kohta puolin valmiina! Siitähän poika innostui vielä enemmän, kun sai oikein kohteen, jolle tehdä jotain lahjaksi. 


Ei paljoa opetusta vaadittu. Toinen osasi ommella kuin vanha tekijä niin saumurilla kuin tavallisella ompelukoneellakin. Eikä sormillekaan käynyt huonosti. =D

Yhdessä päätettiin koristeommel ja kokeiltiin kirjoitustakin Mummin lahjaan. Loppujaan me tehtiin yhteensä neljä saunahuivia valmiiksi, minä itse kaksi ja poika (nappeja lukuun ottamatta) kaksi. Kuminauha mulla loppui kesken, joten käytin kolmeen muuhun joustokanttia taitettuna kaksinkerroin, kun sitä sattui tummanvihreänä olemaan.




Poika innostui ompelusta niin paljon, että vielä myöhemmin illalla kysyi, voisiko tehdä itselleen pipon. Kankaan valitsi itse (vaikka sitä oli vähän nafti pala niin muu ei kelvannut). Minä leikkasin kankaan ja neuvoin miten neulataan ja mikä ommellaan milloinkin. Muuten poika teki kaiken itse.


Kangas: kirkkaan keltainen trikoo Kangastukku,
heijastinauha Myllymuksut

Aijai, kyllä oli ylpeä poika. Ja äiti! <3

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Sydämiä pipossa, sydämiä tossuissa, sydämiä takissa...

Kevät tuli meillekin oikein kunnon rykäyksellä. Lumet on sulaneet ihan silmissä ja vihdoin minäkin (tiukkisäiti) oon antanut lasten mennä pihalle välikausikamppeissa. Asuihin sopivien pipojen ompelu on pahasti vaiheessa, kun puuttuu tummansininen kangas enkä ole sitä saanut tilattua. Pari kangaskauppaa oon äkkiselteen käynyt pyörähtämässä mutta en niistä sopivaa löytänyt (tai no Eurokankaassa ois ollut ainakin velourina mutta kaikki myyjät keskitty palvelemaan yhtä ainutta sama asiakasta, vaikka kolme muutakin odotti vuoroaan..). Ollaan menty nyt sitten viime vuotisilla pipoilla, hyvin nekin sopii. =)

Tytölle tein vaaleanpunaiseen Cupcaken settiin sopivat asusteet ruskeasta sydänvelourista. Ruskeaa siksi, kun anorakin hihansuissa oli ruskeat resorit. Oisin laittanut pipoon jotain (rusetin? sydämen? ) vaaleanpunaisesta mutta mulla ei yksinkertaisesti ollut muuta kuin resoria siinä värissä.


Raukkapieni suuttui mulle, kun en heti pukemisen jälkeen päästänytkään pihalle vaan "pakotin" poseeraamaan kuvaa varten. Kamala äiti.




Piti äkkiä vaihtaa tossujen tilalle kengät, että päästiin pihalle tutkimaan maailmaa. <3


Kaavat: Pipo tytön mitoilla mikulokin ohjeella 
Tossut OB 6/2010 Moonboots
Lapaset OB 6/2010 Mimi
Kankaat: ruskea sydänvelour ja ruskea velour ikasyr
tummanruskea resori Metsola
muut tilpehöörit sieltä sun täältä

Tossuista tein koon 20 mukaan. Neidillä on kyllä jo isompi jalka mutta hyvin tuo näytti menevän. Päiväunikäyttöön tarkoitus tulla, kun muuten tuo jo ihan täysin kävelee niin täytyy pitää jo ihan kunnon kenkiä. Tumput on tehty 12kk koolla. Hyvin mahtuu ja mahtuu varmaan vielä syksylläkin, vaikka tyttö on nyt jo 1v3kk. Piposta tuli sen sijaan nafti. Olisi pitänyt suosista tehdä ihan täysin päänympärystä vastaava koko. Nyt otin päänympäryksestä pari senttiä pois mutta ei tuo tuplavelour niin venyvää sitten ollutkaan. Huomasin (muistin, kun taas näin) ompelutarvikelaatikossani noita nauhoja ja lisäsin niitä pieniksi piristyksiksi. Pipon takasaumassa on pätkät heijastin- ja kärpässieninauhaa, edessä "Homemade" pätkä, kun sitä jotain en saanut nyt tehtyä. Tumppuihin laitoin vain pienet pätkät kärpässieninauhaa ja tossuihin taas nuo "Homemade" pätkät. Pyöreää kuminauhaa mulla ei ollut mutta mustaa pyöreää nyöriä oli, joten laitoin sitä. Hyvin toimii noinkin.


Huivi puuttuu. Tai kauluri. Se täytyy vielä tehdä, jos sattuu tulemaan vielä kylmempiä päiviä.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Helikopterileijonat

Kaavat: Huppari Ottobre 4/09 , housut Ottobre 6/09 levennettynä ( samat kuin näissä )
Kankaat: Helikopterileijona joustofrotee Sampsukka,
ruskea joustofrotee Metsola
tummanruskea resori Myllymuksut
 
Toiset hupparisetit meidän hupparifaneille. Tosin taitaa olla kyllä nyt viimeinen kerta, kun teen samanlaiset vaatteet molemmille. Ennen tapeltiin, kun ei ollut kummallekin samanlaita. Nyt sitten tapeltiin tietysti, kun ON samanlaiset. Ärgh.

Housuja vähän levensin tällä kertaa. Ei ole ihan niin pitkismäiset kuin veloursetissä mutta ei mitenkään löysähkötkään. Varsinkin tuolle vanhemmalle, kapeammalle, riiviölle juuri hyvän malliset omasta mielestäni. Koot näille kaikille lienee 104cm. 

Mallit oli vähän ei-niin-mallimaisella tuulella, joten sovituskuvat on mitä on..
 

 

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Wannabe Me&I:ta

Tuleeko teille muille koskaan merkillisiä vaatteita katsellessa tunnetta, että ei vaan yksinkertaisesti raaski, kun tietää osaavansa itekin. Jos ei samanlaista niin ainakin tarpeeksi lähelle. Tai sitten toivoisi siinä valmiissa olevan jotain toisin. Mulle tulee useinkin ja tässä kaksi hyvää esimerkkiä:


Me&I:n tämän kevään mallistosta ihastuin kolmeen tyttöjen tunikaan. Pupu singoallaan ihastuin ihan heti mutta ne olikin jo loppuneet siinä vaiheessa, kun ystävän luo kutsuille pääsin. Ostin sitten apina tunikan "korvaamaan".  Pilvitunikaakin pyörittelin käsissä moneen kertaan ja aina vain päässä pyöri, että eijeijei, mulla on kotona JNY:n rukeaa pilvitrikoota, ihan hyvin voisin tehdä itekin tälläisen.. joten se jäi tilaamatta. Pupu singoallaan haksahdin kuitenkin vielä myöhemmin, kun niitä taas myyntiin tuli. Aivan ihana! Vielä ihanempi se olisi pitkillä hihoilla. Siitäpä ne ajatukset sitten lähti..


Kaavat: piirretty me&i apina tunikaa mukaillen, 
legginsit muokattu rankasti jostain housukaavasta
Kankaat: JNY ruskeapohjainen pilvi interlock trikoo, ikasyr
punainen velour, HHkangas

Pilvitunika on ihanaa JNY:n pilvitrikoota. Varsin kauan kangaskasassa marinoitunutta. Kaverikseen pilvet saivat punaista. Legginsien kaava on muokattu alkujaan joistain Ottobren sivusaumattomien housujen kaavasta. Kavesin ja pidensin ja muokkailin kaavaa vähän me&i:n legginsejä päälle mallaillen. Ihan samanlaista en paidasta "viittinyt" tehdä, joten on hihansuukaitaleet pilvitrikoota eikä vaaleanpunaista resoria.


Kaula-aukon tein ilman alavaroja tai resoria ihan vain kääntämällä reunan ja tikkaamalla päältä niin kuin se tuossa Me&I:nkin tunikassa on tehty. Rusetti on punaista kapeaa silkkinauhaa tai mitä lie. Oon jostain omasta ostopaidastani leikellyt pois ne sellaiset henkarinauhat. Inhoan niitä naruja, kun ne aina kaivautuu esille, joten ne lähtee aina heti, kun paidan kotiin asti saan.


Kooltaan nämä vastaavat varmaan jotain 86-92cm, vaikka kaavamallina ollut apinatunika olikin kokoa 98/104. Toivottavasti mahtuvat koko kesän ajan. =)


Kaavat: SK 1/09 velourmekko muokattuna
legginsit vapaasti piirretty/muokattu lindexin velourlegginseistä
Kankaat: Oliivi ja ruskea joustofrotee Metsolalta

Puputunikan tein pitkähihaisena. Alkuperäistä kaavaa muokkasin etu- ja takakappaleiltaan etulaskosten verran kapeammaksi.


 Taskuun aplikoin kurkistamaan samanlaisen pupusen kuin esikuvassaankin on. Taskun reunojen kanttaus meinasi mennä vaikeeksi. Ääh, ei hyvät näinkään mutta kolmatta kertaa en enää jaksanu yrittää. Pussittakoot, kun kerta niin haluavat. 


Koko näissä on 92cm. Tuli hyvin kasvuvaraa tytölle, joka nyt käyttää 86cm kokoa. Toivon, että paita menisi vielä syksylläkin tunika mittaisena. =)


lauantai 21. huhtikuuta 2012

Taateli jumpsuit


Kaava: OB 6/10 Jumpin´ in (muokattuna)
Kankaat: Taateli joustofrotee (en muista enää mistä)
Turkoosi paksuhko trikoo nettikirpparilta
Turkoosit resorit muistaakseni Myllymuksuilta

Aiemmin tytölle tekemäni jumpsuit sydänvelourista on ollut aivan suosikki käytössä, joten päätin tuhota pitkään kangasjemmassa pyörineen taateli joustiksen lopun myös haalariksi, kun siihen löytyi melko hyvin mätsäävää turkoosia trikootakin ja resorit omasta varastosta. 

Muokkasin kaavaa tällä kertaa vain vähän. Lisäsin etu- ja takakappaleisiin niska-haara pituuteen noin 3cm lisää. Muuten kaava olikin ihan sopivan mallinen ja kokoinen, joten sen kummempia muutoksia en tällä kertaa tehnyt. 

Kankaita leikatessa mokasin takakappaleiden kanssa. Leikkasin kaavat kahteen osaan ja onnistuneesti neulasin takakappaleissa yläosan toisinpäin kuin alaosan. Vasta keskitaka saumaa ommellessa rupesin ihmettelemään, että miten ihmeessä voi haarasauma ja hihat tulla samalle puolelle. :D No niinpä niin. Ei auttanut muu kuin katkasta takakappaleet ja vaihtaa yläosien paikat keskenään. Tuli ylimääräinen sauma taakse mutta ei kai sitä kukaan huomaa. Jos huomaa niin ainahan voi sanoa, että tarkoituksella tehty juttu. ;D


Hupun sisäpuoli ja taskupussit on kivan turkoosia trikoota, jonka joskus ostin joltain yksityishenkilöltä erään keskustelupalstan kirppikseltä. Siitä onkin tehty jo kaikenlaista ja nyt kului suurinosa rääppiäisistä näihin. Jäi enää pieniä tilkkuja. Värisävy on todella lähellä taatelin turkoosin kanssa. Resoriakin löytyi omasta jemmasta turkoosina mutta sen sävy heittää pikkuisen noihin muihin nähden mutta ei haittaa. En halunnut kuitenkaan ruskeitakaan resoreja laittaa (vaikka vetoketjun jouduin laittamaan ruskean, kun ei muuta väreihin sopivaa ollut ja en jaksanut varta vasten lähteä ostamaan), kun nuo turkoosit on paljon piristävämmät. 



Paljon muutakin on tullut tällä viikolla ommeltua. Niistä lisää myöhemmin. =)


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Neulemekko ja -tossut



Neuloin joskus vuosia sitten pienen suloisen mekkosen. Muistaakseni odotin silloin tuota meidän kolmatta poikaa eli siitä on jo neljä vuotta aikaa. Ei tullut silloin tyttöä, jolle olisi voinut mekon pukea ja koko mekko jäikin itse asiassa kokonaan viimeistelemättä pitkäksi aikaa.

No nyt on ollut tyttö meilläkin reilun vuoden ajan mutta tämän mekon nepitys on silti jäänyt. Ajatuksena on ollut monta kertaa viimeistellä mekko mutta aina se on silti vaan jäänyt. Mutta nyt on mekossa vihdoinkin olkanepit paikoillaan. Ja tossutkin sille neuloin langanjämistä kaveriksi. Mutta kuinkas ollakaan... ne on molemmat jo liian pieniä. =D


Ohjeet:  Mekko; muistaakseni jostain SK:sta (kaivelen lehden myöhemmin)
Tossut; Moda 2/2011
Lanka: Sublime Baby Cashmere Merino Silk dk

Nuppupeitto ja pussukat

"Nuppupeitto" 
koko 40 x 40 (kai? ehdin jo unohtaa tarkat mitat =D)
Kankaat: Tilda kankaat Sinooperista, toisen puolen punainen velour HHkangas
Applikointi valkoista lakanakangasta

Tämä nuppupeitto on tehty tietylle pienelle ihmiselle, joka syntyi tähän maailmaan varsin aikaisilla viikoilla. Niin pieni ihminen tarvitsee erityisen paljon suojelusenkeleitä elämänsä alkutaipaleille ja siitä se ajatus sitten lähti. =)


Tildakankaat oon ostanut joskus vuosia sitten Tampereen käsityömessuilta Sinooperin kojusta. Tarkoitus oli laittaa raidalliset palat kulmiin vinottain mutta mokasin leikatessa (äh, kun lapset aina sekoittaa ajatukset pölinöillään) ja enempää ei kangasta ollut. Toiselle puolella on ihan vain punainen velour. En laittanut väliin mitään pehmustetta/lisälämmikettä. Toivottavasti on jo tälläisenään sopivan lämmin. Reunat tikkasin siksakilla.


Tämä applikointi oli mun ensimmäinen vähänkään isompi applikointi yritys. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Itelle vinkiksi seuraavaa kertaa: SUUNNITTELE kunnolla ennen ku alotat tekeen mitään! ;D Noooh, ei kai se ihan niiiin paha ole... Vähän vaan. Toivotaan, että lämmin ajatus korvaa toteutuksen puutteet. <3


Kankaat: Tildakankaat Sinooperista
Aplix-tarra ja vetoketju jostain..

Samoista kankaista tein samaan syssyyn pari pientä pussukkaakin.. Varsin kiukuttelevaa pussukkaa! Jouduin nimittäin purkamaan melkeinpä joka toisen sauman, kun aina jotain meni pieleen. Vetoketjun ompelin kahdesti kiinni. Samoin toisessa pussissa olevat tarrat on kahteen kertaan väännetty. Ärh.


Huvittavaa sinänsä, että jaksoin niin monta kertaa purkaa ja ommella uudelleen, kun ei mulla näille ollut edes minkäänlaista tarvetta. Kunhan huvikseni tein. 

Koska en keksinyt näille tekemistä itellä niin vein ne eilen veljeni tytöille tuliaisiksi, kun käytiin juhlistamassa nuoremman tytön 2v synttäreitä. Kilttinä tätinä piilotin tietysti pienet herkutkin pussukoiden sisälle.   ;)

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Saunatossut lapsille

Lapset tarvitsivat jonkinlaiset tossut, jotka voisi laittaa jalkaa saunasta/pesulta tullessa. Löysin helpon kaavan ommeltaville huopatossuille ja päätin kokeilla.

Kangas: harmaata huopalevyä Koskenpään Huopatehtaalta

Piirsin lasten jalat ensin paperille ja sen mukaan sitten piirsin jokaiselle tuota mallikaavaa mukaillen omat tossukaavat.

Leikkasin palat huopalevystä ja laiskana ihan vain ompelukoneella ompelin siksakilla saumat kiinni nurjalta puolelta. Kantapäähän jäänyttä "ylimääräistä" palaa en taittanut taakse niin kuin ohjeessa tehdään vaan leikkasin sen kokonaan pois. Lopuksi käänsin tossut oikein päin ja tasotin saumakohdat tasaisiksi. Ompelukoneella ommellen nämä sai nopeasti valmiiksi. 



Meinasin ensin neulahuovuttaa jokaiselle haluamansa kuviot mutta sitten tulikin into kokeilla ompelukoneesta löytyviä koristeompeleita. Neitokaisen tossuihin valitsin itse kuvion mutta pojat saivat jokainen valita itse haluamansa ompeleen. 






Pohjaan lisäsin vielä Sock Stoppia estämään pahimpia liukastumisia.

Kuvalliset ompeluohjeet löytyy tuosta alkuperäisenkin linkin takaa mutta löysin myös Zipper Teeth -blogista samaiset tossut mutta kaksivärisinä. Taidan tehdä omat ja miehen tossut tuollaisina.