Ja kuinka ollakaan, sukkaa pukkaa. Olen keskittynyt kehittelemään omia totaalisen istuvia malleja perussukkiin. Perusresepti kun on kunnossa, voi alkaa soveltamaan.
Miehelle on tulossa Musta hevonen -sukat. Projektin nimi tulee siitä, että kuosi on ikäänkuin saanut vaikutteita eräästä kalsarivaatemerkistä. Enää puoli sukkaa puuttuu. Istuvat sikäli upeasti, että mies pyysi eka sovituksella kloonaamaan sukat.
Sitten liityin mukaan suomalaisen perinteisen mysteerisukan yhteisneulontaan (KAL, knitting along). Eli ohje julkaistaan useammassa osassa viikon välein, eikä jatkosta tiedä, ja ensin piti valita langat. Ohjeeksi oli annettu langan paksuus, ja sopivaa Nallea löytyi mun stashista tällaiset kerät.
Kuranväriset langat ei puhutelleet kun näin upean kirjoneulemallin. Kauppaanhan sitä piti mennä. Ensimmäinen yritykseni oli nätti, mutta ihan liian piukka mahtuakseen mulle. Tuon pampulareunuksen lisäsin, alkuperäismallissa olisi ollut 2 o 2 n -ribbiä.
Vaihdoin puikot 2,5 mm:stä 3 mm ja muutin myös reunan mallia, jolloin tekeleestä tuli tällainen: