Välillä tulee luettua enemmän, välillä vähemmän. Mutta yksi asia on pysynyt vakiona: kirjanmerkki puuttuu. Vaikka minusta on ihanaa, että kirja on luetun näköinen: sivut hiirenkorvilla, teetahroilla ja kannet vääntyneinä, onhan se merkki ihan kätevä omistaa. Tässä kolme eritavalla ja eri materiaalista valmistettua tupsukkaa. Ensimmäinen on tehty kiertämällä lankaa paketin päälle. Yläosaan on jätetty langanpätkä solmimista varten. Kun kerroksia on tarpeeksi, poista kierrokset paketin päältä ja solmi tupsu. Tämän jälkeen voit kiinnittää mustavalkoisen osan rihmaamalla. Leikkaa viimeiseksi tupsun päät auki. Rihmausohjeen, sekä ohjeita pallotupsun tekoon löydät TÄÄLTÄ. Nahkatupsuun tarvitset noin 7 x 14cm kokoisen nahkapalan, jonka alareunaan leikkaat lovia. Tämän jälkeen liimaat toiseen päähän nahkanauhan ja kieputat palan rullalle.
15.7.2013
DIY Lukutoukalle
Välillä tulee luettua enemmän, välillä vähemmän. Mutta yksi asia on pysynyt vakiona: kirjanmerkki puuttuu. Vaikka minusta on ihanaa, että kirja on luetun näköinen: sivut hiirenkorvilla, teetahroilla ja kannet vääntyneinä, onhan se merkki ihan kätevä omistaa. Tässä kolme eritavalla ja eri materiaalista valmistettua tupsukkaa. Ensimmäinen on tehty kiertämällä lankaa paketin päälle. Yläosaan on jätetty langanpätkä solmimista varten. Kun kerroksia on tarpeeksi, poista kierrokset paketin päältä ja solmi tupsu. Tämän jälkeen voit kiinnittää mustavalkoisen osan rihmaamalla. Leikkaa viimeiseksi tupsun päät auki. Rihmausohjeen, sekä ohjeita pallotupsun tekoon löydät TÄÄLTÄ. Nahkatupsuun tarvitset noin 7 x 14cm kokoisen nahkapalan, jonka alareunaan leikkaat lovia. Tämän jälkeen liimaat toiseen päähän nahkanauhan ja kieputat palan rullalle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
IHANIA!
VastaaPoistaKiitos, nyt se olisi vaan löydettävä jostain kirja (tai kolme) luettavaksi :)
PoistaIhan superkivoja! Jos voisin neulomiseltani lukea kirjoja, niin tämmöset haluaisin omaan kirjaani :D
VastaaPoistaNo mutta, sinulta varmasti löytyy joku neulekirja, josta merkata lemppari ohjeen kohta ;)
PoistaTämä oli paras Diy-juttu jonka olen löytänyt pitkästä aikaa! Ihana idea vaikka tuliaisiksi pienelle koululaiselle jälleen arjen alettua :) Tai miksei muillekin tietysti :) Kiitos kun jaoit tämän. Yksinkertaista ja helppoa!!
VastaaPoistaKiitos Jutta, onpa kiva kuulla:) Ihana idea viedä pienelle koululaiselle tuliaisiksi!
Poistaihana tuo ensimmäinen! ♥ Pitää varmasti etsiä tuon väristä lankaa, oli niin kivan kesäinen ja kaunis. (Onneksi puuttuukin kirjanmerkki, en varmaan näitä DIY- juttuja muuten olisi katsellut!)
VastaaPoistaKiitos. Rautakaupasta olen itse kyseisen nyörin löytänyt. Siellä on aika ärtsyt värivalikoimat :)
PoistaThey're so lovely. Good diy project.
VastaaPoistaI know
Poistathankyou
VastaaPoistagörüntülü.show
VastaaPoistawhatsapp ücretli show
S2YQ
I feel about it and love learning more on this topic. Keep it up, Great!!
VastaaPoistaThanks for making this wonderful blog page here, Keep on sharing
VastaaPoistaA fantastic blog and i’ll come back again for more useful content. Magnificent
VastaaPoistaThe information you provide has helped me greatly. Thank you
VastaaPoistaIntimately, the article is in reality the best on this topic. Keep on writing!
VastaaPoistaIt is very helpful and very informative article and I really learned a lot from it.
VastaaPoistaYour post is an excellent example of why I keep coming back to read your amazing and high quality content.
VastaaPoistaYour website is really cool and this is a great inspiring article.
VastaaPoistaIf you have some questions in your mind like me, you must choose
VastaaPoistaThe technical knowledge that is showcased through this blog is quite informative.
VastaaPoistai am actually lo a issue new nowadays! Thank you for that. Thank u for sharing, i really like it
VastaaPoistaYour creative writing abilities inspired me to get my own blog. Thank you
VastaaPoistaYou’ve written nice post, I am gonna bookmark this page, thanks for info.
VastaaPoistaHi very nice blog! I'll bookmark this website. Thanks for blogging.
VastaaPoistaSo many useful information here in this post, thank you for sharing.
VastaaPoistaBookmarked this website, This site contains valuable information. Thanks..
VastaaPoistaI am really happy with the articles quality. Keep on blogging, its great!
VastaaPoistaThanks a lot for this great stuff here. I am very much thankful for this site.
VastaaPoistaI like this post. quite informative blog. Keep blogging.. thanks
VastaaPoistaI will bookmark this blog and check here again. Keep doing your blog post
VastaaPoistaThank you for this fascinating post, Keep blogging. Keep writing
VastaaPoistaI am happy I observed this website on Google. The site is fantastic and has a lot a good points
VastaaPoistaThis is a wonderful blog that I want to read it twice! Thanks ! Keep it up.
VastaaPoistaI feel very grateful that I read this article. Still waiting for some, Thanks
VastaaPoistaIt’s very informative and you are obviously very knowledgeable in this area.
VastaaPoistaWonderful web site. Plenty of useful info here.
VastaaPoistaThis is my first visit to your blog!
VastaaPoistain the same niche. Your blog provided us beneficial information to work on.
VastaaPoistaI rarely met educational and interesting blogs.
VastaaPoistaThank you for excellent information I was searching for this info for my mission.
VastaaPoistaYour writing style has been amazed me.
VastaaPoistaI am a new user of this site so here i saw multiple articles and posts posted by this site,
VastaaPoistaHere's more interesting site:
VastaaPoistaI really enjoyed reading it, you happen to be a great author.
VastaaPoistaAlso, the blog loads extremely quick for me on Chrome. Superb Blog!
VastaaPoistaI'm so pleased to locate the write-up I have actually been seeking for a long period of time
VastaaPoista
VastaaPoistaThis is the perfect website for anyone who really wants to understand this topic.
VastaaPoistaYou are providing wonderful information, it is very useful to us
VastaaPoistathanks for sharing great blog article thanks again
VastaaPoistaVery interesting information!
VastaaPoistaHello there thanks for sharing post that are helpful
VastaaPoistaReally appreciate this wonderful post that you have here.
VastaaPoistaWonderful website. Lots of useful info here. Great article!
How can I write so emotionally well? I think it's amazing. I want to write well, too
VastaaPoista
VastaaPoistaThe content on your site is great. I am impressed
VastaaPoistaIt’s always nice when you can not only be informed, but also entertained!
VastaaPoistaThanks very much for helping me
VastaaPoistaIt's really pleasure to read your post. Thank you so much for writing such a nice post
VastaaPoistaGreat post Thank you. I look forward to the continuation
VastaaPoistaI have seen good contents.
VastaaPoistaKeep up the good work and thank you again
VastaaPoistaThankyou for this wonderful article. I regularly read your article, all are very amazing
VastaaPoistaI saw your article well. You seem to enjoy casino community for some reason
VastaaPoistaGreat web site! It looks really expert! Maintain the helpful job!
شركة تنظيف بالاحساء iP3Qt3ARuL
VastaaPoista