keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
tiistai 29. kesäkuuta 2010
Katson autiota hiekkarantaa
Tämä paratiisi on Lohtajan Vattajanniemellä. Alue on kuuluisampi kenties armeijan harjoitusalueena, mutta jos siellä ei ole ammuntoja, alueen reunoilla saa kulkea. Tämä paikka on Kalajoen hiekat potenssiin kaksi miinus ihmiset. Alueen dyynit ovat suojeltuja ja kulutukselle herkkiä elinympäristöjä. Dyyneistä lisää täällä.
Kannibaalit
Törmäsin kylillä pariin kannibaalietanaan. Netistä löysin tiedon, että ne ihan yleisesti popsivat suihinsa kuolleita kavereitaan. Puutarhassa tätä voi käyttää jopa biologisena torjuntakeinona etanoita vastaan. Kuolleisiin etanoihin kehittyy jotain myrkkyä, johon kalmoa syöneet lajitoverit sitten kuolevat. Täällä lisää.
maanantai 28. kesäkuuta 2010
sunnuntai 27. kesäkuuta 2010
Punatulkku
Punatulkun näkeminen kesällä on melkein yhtä yllättävää kuin näkisi joulupukin. Kuitenkin kerran olen joulupukin nähnyt kesälomallaan. Hän oli tosin pukeutunut sinisiin verkkareihin ja oli Ivalossa osallistumassa kullanhuuhdontakisoihin, mutta olen varma että se oli Joulupukki. Parrasta ei voi erehtyä.
Oranssi
Idänunikko äityi kukkimaan. Miksi noin suurikukkaiselle kasville on annettu niin rento varsi, etteivät kukat jaksa pysyä pystyssä?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)