Näytetään tekstit, joissa on tunniste helmi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste helmi. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. kesäkuuta 2016

Valmistuneelle





Onnea valmistuneelle,  kortteja.
Näissä hyödennetty tapetin paloja.
Kullalla embossattu tekstit.


lauantai 20. syyskuuta 2014

Musta avainkaulanauha



Jälleen avainkaulanauha.
Korulipas alkaa uhkaavasti täyttyä! :)
Lapset kyllä käyvät varaamassa koruja sitä mukaa,
 kun saan valmiiksi korun!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Sydän kaulakoru




Tein itselleni kaulanauhan.
Tämä koru on tarkoitettu juhliin.

( Elleivät lapset sitten ehdi ensin omimaan korua itselleen.)





perjantai 5. syyskuuta 2014

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Musta/valkoinen kaulakoru


Musta/valkoinen helmikoru
 jota voi käyttää  myös avasinkaulanauhana.


keskiviikko 27. elokuuta 2014

Avainkaulanauha töihin.





Tästä taisi tulla mun suosikki!


Minulla oli mustia helmiä kaapissa ja ajattelin,
 että minne voisin laittaa mustia helmiä, 
taitaa vielä jäädä käyttämättä.

* * *
Tähän koruun ne sopivat?




lauantai 23. elokuuta 2014

Iso pöllö...



 Tein itselleni myös pöllökaulanauhan.
Pöllöriipus vaan on hieman isompi.


Kukka-lukko.

tiistai 19. elokuuta 2014

Pöllökaulakoru


Tässä tytölle kaulakoru, jonka lupasin tehdä.
Ollut jo tovin valmiina, mutta en ole ehtinyt kuvaamaan.