Näytetään tekstit, joissa on tunniste TV-sarjana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste TV-sarjana. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Kim Renfro - Game of Thrones: koko historia

(The Unofficial Guide To Game Of Thrones)

George R. R. Martinin Tulen ja jään laulun saagaan perustuva tv-sarja alkoi vuonna 2011, ja siitä tuli nopeasti maailmanlaajuinen ilmiö. Kim Renfro vie lukijan sarjan kulissien taakse ja tuotantoryhmän sisäpiiriin.

Käsikirjoittajat, ohjaajat, näyttelijät, puvustajat ja muut tuotantoryhmän jäsenet kertovat, miten kokonainen fantasiamaailma luotiin, ja jakavat tarinoitaan tuotannon varrella tapahtuneista asioista.

Teos kuvaa kaikkien kahdeksan tuotantokauden juonenkulut. Renfro nostaa esiin jännittäviä yksityiskohtia ja johtolankoja, jotka ovat saattaneet jäädä innokkaaltakin fanilta huomaamatta.

Jännittäviä ovat myös pohdinnat, mikä on alkuperäisen kirjasarjan tulevaisuus ja mitä tapahtuu tv-sarjan viimeisen kauden jälkeen.

"Tämä oli vannoutuneelle GoT-ganille aika pakollinen hankinta. Hitusen olin pettynyt siitä, että tässä ei ollut kuvia ja muuta kivaa sälää, mutta kun aloin lukemaan tätä niin silmäni suorastaan vilisivät kirjan sivuilla. Tämä kirja käsittelee asiantuntevasti ja kattavasti kaikkien tuontantokausien tapahtumia, henkilöitä ja kaikkea siltä väliltä. Se tuo fanin eteen paljon uutta nippelitietoa sarjasta ja pariin kertaan oikeasti kohottelin kulmian hämmästyksestä kun tajusin miten paljon asioita minulta oli jäänyt sarjaa katsoessa huomaamatta. Yllätyksenä tuli mm. se miten musiikki liittyy mihinkin kohtaukseen ja henkilöön ja miten esimerkiksi hahmojen vaatetus muuttuu tarinan edetessä. Hauskoja juttujakin löytyi esimerkiksi kulissien takaa kun näyttelijät ja käsikirjoittajat tekivät toisilleen metkoja piloja. Sanoisin, että tämä on aika monen fanin pakko-osto. Toki jos olet aktiivisesti etsinyt vuosien saatossa sarjasta kaikenlaista faktaa niin tämä ei välttämättä tuo hirveää tietojen kirjoa nenän eteen. Suosittelen kuitenkin lukaisemaan jos sarja on lähellä sydäntä."
ARVOSANA: 8+

tiistai 17. syyskuuta 2013

Nymfit

Nymfit - niminen kirja aloittaa uuden suomalaisen kirjasarjan, jonka ovat luoneet Sari Luhtanen ja Miikko Oikkonen. Tarina kertoo nuoresta Didistä, joka saa karmivalla tavalla tietää ettei ole ihan normaali tyttö. Hän on nymfi, joka saa voimansa makaamalla miesten kanssa. Kati ja Nadia ovat myös nymfejä, jotka yrittävät opettaa Didiä heidän maailmansa tavoille, mutta tyttö ei olekaan halukas yhteistyöhön. Lisäksi häntä houkuttelee ihmismies ja vaanii satyyri. Kirjoitettu ennustus uhkaa käydä toteen ja Didin on pistettävä kaikki peliin auttaakseen itseään ja ystäviään.

Kirjan pohjalta on myös tehty Nymfit - niminen tv-sarja, joka alkoi MTV3-kanavalla talvella 2014. Nymfien tarinan maine on kiirinyt edellä ja tv-sarjan oikeudet on myytiin 50 maahan.



Kirjat:
1. Montpellierin legenda (2013)
2. Astarten solmu (2014)
3. ?


Montpellierin legenda

Kolme nymfiä, Didi, Kati ja Nadia, elävät keskuudessamme ikuisesti nuorina, vaarallisen viettelevinä ja tuhoisan tappavina.

Nymfit ovat hengenvaarallisia miehille, mutteivät selviä hengissä ilman heitä.

Kati ja Nadia uskovat nuoren Didin olevan odotettu tarujen nymfi, joka johdattaa nymfien suvun vapauteen heidän arkivihollistensa, satyyrien vallan alta. Niinpä Didi joutuu hävittämään menneisyytensä ja jättämään ystävät sekä perheensä. Itsepäinen Didi ei kuitenkaan asetu rooliinsa suosiolla.

Eräänä päivänä Samuel, tavallinen nuorukainen, muuttaa nymfien opiskelijaboksiin ja Didi rakastuu intohimoisesti. Kielletty rakkaus ja tuhoon tuomittu suhde tuovat pelkkiä ongelmia molemmille lajeille. Mitään hyvää ei voi seurata suhteesta, jonka osapuolina ovat tavallinen kuolevainen ja jumalainen olento.

"En ole koskaan ollut suomisarjojen tai - elokuvien fani ja aloitin tätä kirjaa lukemaan sen jälkeen kun olin nähnyt tämän sarjan trailerin. Jotenkin häiritsi koko ajan se, että kuulin päässäni trailerin henkilöiden suomenkielisen puheen ja ne hahmot, ja jotenkin sei söi uskottavuutta kirjasta. Muutenkin tarina tuntui jotenkin niin keskeneräiseltä. Kuvailut jäivät todella vähälle ja kirjan tapahtumat vaihtuivat yhdestä toiseen kuin iskusta, joten jäin välillä hämmentyneenä miettimään, että eikös ne tyypit olleetkin siellä, mutta saman sivun aikana he olivatkin jo täysin eri paikassa. Aivan kuin kirjaan olisi lätkäisty tulevan tv-sarjan käsikirjoitus. Nopea ja hämmentävä. Lisäksi tämän kirjan hahmot olivat jokainen omalla tavallaan todella ärsyttäviä. En oikein saanut otetta kenestäkään heistä ja suuremman osan aikaa minun teki mieli vain läiskiä heitä poskille tai jotain vastaavaa. Nymfien ja Satyyrien välinen systeemi oli karmiva kaikessa kokonaisuudessaan. Ja jotenkin tää miesten kanssa makaamis-systeemi oli enemmänkin korni kuin lumoava. Joku tässä kirjassa mätti ja pahasti. Loppua kohden ehkä hiukan parani kun alkoi tulla toimintaa ja kappaleetkin olivat vähän pidempiä paikoitellen. Outo kirja."
ARVOSANA: 7


Astarten solmu

Kuunpimennyksestä on kulunut vuosi. Didillä on uusi elämä ja uusi identiteetti: Destinie Doulloin on elämäniloinen ranskatar, joka asuu opiskelija-asunnossa Budapestissa ja elää villissä suhteessa Samuel Kosken kanssa.

Kati yrittää kasvattaa Matilda Van der Haasia kohti tämän ennustettua tulevaisuutta, mutta itsekeskeisen teinin kouliminen on helpommin sanottu kuin tehty. Nadian tavoitteena on elää toiveitaan toteen Montrealissa. Hän työskentelee ahkerasti kansainvälisen hormonitutkimuksen parissa.

Didi tapaa sattumalta teinivuosiensa terapeutin Karoliina Lahden. Tämä varoittaa Didiä jumalaisesta olennosta, joka on muokannut nymfiä omien himojensa täydelliseksi kohteeksi: ”Sinun on lopetettava suhteesi Samuelin kanssa tai saat jumalten vihan yllesi.”

Karoliina murhataan julmasti Didin nenän edessä, ja nymfin on pakko pyytää ystäviensä Katin ja Nadian apua. Vähitellen Didille paljastuu, ettei kukaan ole välttämättä sellainen kuin hän luuli – ei edes hän itse.


"Ensimmäinen osa ei kyllä vetänyt positiivisesti mattoa jalkojen alta eikä myöskään kirjaan perustuva tv-sarja, mutta siltikin minun piti päästä käsiksi tähän toiseen osaan. Odotin vähän kauhun sekaisin tuntein mitä on tulossa, mutta yllätyin positiivisesti. Siinä missä ensimmäinen osa vaikutti suoraan jostain tv-sarjan käsikirjoituksesta repäistyltä niin tämä toinen osa oli jo luontevampi kirjoitusasultaan. Se ei ollut niin töksähtelevä ja tapahtumat eivät vaihtuneet niin hirveällä vauhdilla tilanteesta toiseen. Hiukan tosin mietin mistä uudet hahmot tähän noin vain tupsahtivat, mutta eteenpäin lukiessa tämäkin asia selkeenyi. Tässä osassa pääsi hiukan enemmän sisälle nymfien maailmaan ja tulipa matkan varrella muutama yllärikin vastaan. Tämä kirja kertoo nymfien tarinaa vuoden jälkeen edellisestä kirjasta joten paljon on tapahtunut ja pidin erityisesti kirjan loppupuolesta koska siellä alkoi tapahtua toden teolla ja Didistä tuli esiin aivan uudenlaisia mahtavia puolia. Vaikkei tämä sarja nyt nouse suosikkeihin niin aion kyllä katsastaa myös seuraavan osan koska palan halusta tietää mitä tapahtuu seuraavaksi!"
ARVOSANA: 8

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Valehtelevat viettelijät

High schoolia käyvien Spencerin, Hannan, Arian ja Emilyn ystäväpiiri ei ole ollut ennallaan sen jälkeen, kun joukon johtaja Alison DiLaurentis kolme vuotta aiemmin katosi. Tytöillä on kuitenkin yhteinen salaisuus, jonka he ovat vannoneet pitävänsä hautaan asti...

Ystävykset ovat erkaantuneet toisistaan. Tyttöjen tietämättä heitä yhdistää kuitenkin jokin: he kaikki saavat viestejä, jotka uhkaavat paljastaa heidän synkimmän salaisuutensa. Voiko viestien takana olla Alison, jonka kukaan ei enää uskonut olevan elossa?



KIRJAT:
1. Pretty Little Liars (suom. Kaivattu, 2012)
2. Flawless (suom. Virheetön, 2012)
3. Perfect (suom. Täydellinen, 2012) 

4. Unbelievable (suom. Uskomaton, 2013)
5. Wicked (suom. Paha, 2013)
6. Killer (suom. Tappava, 2013)
7. Heartless (suom. Sydämetön, 2014)
8. Wanted (suom. Haluttu, 2014)
9. Twisted (suom. Kieroutunut, 2014)
10. Ruthless (suom. Häikäilemätön, 2015)
11. Stunning (suom. Tyrmäävä, 2015)
12. Burned (suom. Polttava, 2016) 

13. Crushed (suom. ??) 
14. Deadly
15. Toxic

NOVELLIT:
Pretty Little Liars: Pretty Little Secrets
Ali's Pretty Little Lies



 Kaivattu

Älä koskaan luota kauniiseen tyttöön, jolla on ruma salaisuus.

Jokaisella meistä on jotain salattavaa - etenkin näillä neljällä tytöllä: Spencer, Aria, Hanna ja Emily.

Heillä jokaisella on omat pikku salaisuutensa, mutta tyttöjä yhdistää yksi asia, jonka he kaikki ovat vannoneet pitävänsä salassa hautaan asti. Salaisuus, joka sai alkunsa sinä päivänä kun heidän ystävänsä Alison katosi.

Mistäkö minä sen tiedän? Minä tiedän kaiken heidän valheistaan. Ja arvaa mitä? Aion paljastaa kaiken. - A

Ote kirjasta:

Hetkinen. Oliko tuo... Noel? Voi ei. Oli se. Aria ei meinannut uskoa, että poika piti samaa t-paitaa kuinn 13-vuotiaana. Luultavasti se oli jokin onnenpaita tai siihen liittyi jokin muu omituinen urheilijan taikausko.
Noel katsoi Ariaa uteliaasti, käveli tämän auton luo ja koputti ikkunaan. Aria avasi sen.
"Etkös sinä ole se tyttö, joka muutti Pohjoisnavalle. Aria? Olit kai Ali D:n kavereita?" Noel kyseli.
Arian vatsassa vihlaisi. "Joo", hän vastasi.
"Eikä." Rosewoodin toiseksi ihanin poika James Freed ilmestyi Noelin taakse. "Ei ne minnekään Pohjoisnavalle muuttaneet vaan Suomeen. Tiedätsä, sieltä on se malli Svetlanakin. Se Hannan näköinen."
Aria raapi takaraivoaan. Hannanko? Siis Marinin Hannan?
Pilliin vihellettiin ja Noel hipaisi Arian käsivartta. "Suomineito?" Aiotko jäädä katsomaan peliä?"
"Öö... ja", Aria vastasi.
"Onko tuo jokin suomalainen seksimurahdus?" James virnuili.
Aria pyöritteli silmiään. Hän oli melko varma, että ja tarkoitti kyllä suomeksi, mutta eiväthän nuo pojat voisi sitä tietää.
"Pitäkää hauskaa pallojenne kanssa." Aria hymyili väsyneesti.

(Kaivattu, s. 35-36)

"Melkein toivon, että olisin lukenut ensin kirjan ennen kuin olisin katsonut Pretty Little Liarsin ekan kauden. Jotenkin olisi tuntunut kivemmalta ensin lukea ja sitten tutustua maailmaan dvd:n kautta, mutta menihän tämä näinkin. Sarja tukee aika vahvasti kirjaa vaikka tekstissä poikkeavuuksia olikin. Saran kirjoitustyyli on hyvin yksinkertainen ja ehkä liian vähän kuvailevaa. Kirja sisältää melko lyhyitä lukuja, joista jokainen kertoo aina yhden tytön elämästä. Sarja meni ehkä pidemmälle ekalla kaudella kuin tämä ensimmäinen kirja, veikkaisin, että toisessa kirjassa on myös ensimmäisen kauden juttuja. Joka tapauksessa pidin tästä kirjasta. Ei ollut kovin pitkä eikä pitkäveteinen. Suosittelen teinihömpän ystäville."
ARVOSANA: 7½


  
Virheetön

Älä huokaise helpotuksesta. Se on ohi vasta, kun minä sanon niin. - A

Uhkaavat viestit jatkuvat, ja yksi kerrallaan ne pakottavat tytöt ratkaisuihin, jotka muuttavat heidän elämäänsä lopullisesti. Kuka voi tietää tämän kaiken heidän menneisyydestään, nykyisyydestään, tunteistaan - valheistaan?

"Samoilla linjoilla mennään edellisen tuotoksen kanssa. Luvut ovat sopivan lyhyitä ja kertovat aina tarinaa joko Arian, Spencerin, Hannan tai Emilyn näkökulmasta. Tämän kirjan lukee suhteellisen nopsaan koska teksti on suhteellisen helppolukuista. Välillä ehkä hiukan vaivasikin se, että jotkut asiat sivuutettiin niin nopsaan. Nyt kun itse olen katsonut kaksi ekaa kautta ja vähän kolmatta niin ei voi olla vertaamatta kirjaa ja sarjaa keskenään. Siinä missä edellinen kirja meni aika samalla tavalla sarjan kanssa niin tässä tapahtuu aika paljon muutoksia. Sanoisin, että en ollut niin tyytyväinen kirjan tapahtumiin ja pidän enemmän sarjan versiosta. Tytöt ovat minusta paljon lapsellisempia kirjassa ja välillä heidän asenteensa jopa otti päähän joidenkin asioiden suhteen. Joskus sain tunteen siitä, että tätä kirjaa kirjoittaa oikeasti joku teinityttö. Ei ollut minusta ihan yhtä hyvä kuin edellinen, mutta seuraavaa osaa odotellessa."
ARVOSANA: 7½


Täydellinen

Hän tiesi liikaa. - A

Valehtelevat viettelijät tekevät kaikkensa, jotta A pysyisi hiljaa mutta salaisuudet ovat rumia ja vaikeita piilottaa. Arian perhe on hajoamassa, ja ikään kuin siinä ei olisi tarpeeksi hän joutuu valitsemaan kahden kuuman kundin välillä. Hanna yrittää tehdä Monan  synttäreistä koko Rosewoodin historian upeimmat. Emily tuntee olonsa outolinnuksi, jolla on traagisen vialliset vanhemmat, ja ainoa ihminen, joka hyväksyy hänet, saattaa kääntää kaikki häntä vastaan. Entä Spencer? Hän on krooninen poikaystävänvarastaja mutta hän ei ole koskaan ollut pettäjä - ennen kuin nyt. Täydellinen on yksityisbileet, joista et halua jäädä paitsi.

"En oikeastaan edes tiedä miksi luen näitä kirjoja koska minusta näiden kirjojen tapahtumat ovat vähän yksinkertaisesti kirjoitettuja omaan makuuni. Kai se on se uteliaisuus siitä, että miten kirjailija on alunperin kirjoittanut tarinan ennen sarjaa. Tässä kirjassa kyllä huomasi taas, että sarja ei noudata lainkaan kirjan kaavaa mikä toisaalta on parempi ainakin juuri tämän kirjan osalta koska en pitänyt lainkaan kirjan tapahtumista. Sarjaa voisi luonnehtia tämän kirjan jälkeen aika kesyksi. Plussaa siitä, että juoni ei jää yhden kirjan osalta junnaamaan paikalleen vaan eteenpäin mennään mukavassa tempossa ja jälleen kerran jokainen tyttö saa vuoronperään oman lukunsa, jossa käsitellään hänen ongelmiaan eikä kirjoiteta yhdessä luvussa ylettömästi kaikista koska sitten varmasti harjaantuneempikin lukija alkaisi kohotella kulmiaan. Tämä oli tällaista kevyttä viihdettä parille päivälle ja täytyy myöntää, että aion varmasti lukea jatkoakin vaikka tämä sarja ei suosikkeihin lukeudukaan millään muotoa ainakaan kirjoina." 
ARVOSANA: 7


Uskomaton

Turvatyöt kiinni tyttöset. Mikään ei ole sitä, miltä näyttää! - A

Emily on huippukonservatiivisten serkkujensa luona Iowassa. Aria asuu isänsä ja tämän kodinrikkoja-tyttöystävän kanssa. Ja Spencer pelkää sekaantuneensa jotenkin Alisonin murhaan. Hannan kohtalo on kuitenkin pahin. Hän taistelee hengestään sairaalassa, koska hän tiesi liikaa.

A:n uhkaukset muuttuvat vaarallisiksi ja Alin tappaja on yhä vapaalla. Tyttöjen on selvitettävä totuus - A:sta, Alista ja siitä, mitä Hannalle tapahtui - ennen kuin heistä jostakusta tulee A:n seuraava uhri. Heidän penkoessaan Rosewoodin salaisuuksia herää yksi kysymys: onko tämä kaiken kauheuden loppu… vai onko se vain alkua? 
 

"Sarjaa katsoneena tämä kirja ei tuonut mitään kovin uutta kuvioihin vaikka pari asiaa oli sarjassa radikaalisti eri tavalla kuin kirjassa. Sarjan meno ehkä enemmän on mieleeni kuin kirjat ja koska tän tyypin kirjallisuus ei ehkä ole sitä suurinta herkkuani niin olen vähän yllättynyt, että olen jaksanut lukea sarjaa näinkin pitkälle. Uskomaton loppuu shokeeraavaan huipennukseen joka on sarjassa paljon kiltimmin toteutettu ja jos nyt oikein muistan ja osaan yhdistää niin tämä kirja kertoo toisen kauden lopusta ja päättyy samoihin kannattimiin kuin se joten ilmeisesti seuraava suomennos starttaa kolmannen kauden tapahtumilla. Tässäkin kirjassa tuttuun tyyliin oli melko lyhyitä lukuja ja jokainen aina jonkin neljän tytön näkökulmasta, joka helpotti aika paljon lukemista ja auttoi hahmottamaan enemmän tyttöjen elämästä. Jotenkin minulle tuli sellainen olo, että tytöt ovat näissä kirjoissa paljon naiivimpeja ja pinnallisempia kuin sarja antaa ymmärtää. Mielenkiinnolla odotan jatkoa sarjaan ja kirjoihin."
ARVOSANA: 7 


Paha

Rosewoodin idyllisessä kaupungissa Pennsylvaniassa neljä viettelevän kaunista ystävätärtä ei vain voi vastustaa kiusausta eksyä pahoille teille. Hanna haluaa hinnalla millä hyvänsä olla kaupungin kovin tyttö. Spencer haluaa kaivaa sukunsa salaisuudet esiin. Emily ei voi olla ajattelematta uutta poikaystäväänsä. Ja Arialla on vähän liian samanlainen miesmaku kuin äidillään. Nyt, kun Alin tappaja on lopulta saatu kiinni, tytöt uskovat olevansa turvassa. Mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, ja heidän pitäisi jo tietää, että minä näen kaiken...


"Huhuh, enpä haluaisi oleskellä näiden tyttöjen pöksyissä. Heillä tuntuu olevan enemmän ongelmia viikossa kuin normaalilla ihmisellä vuodessa. Juuri kun luulee pääsevänsä eroon yhdestä ongelmasta, toinen ilmaantuu. Välillä minulle tulee näitä lukiessa vähän epätodellinen fiilis A:n suhteen. Ei kukaan voi olla yhtä aikaa monessa paikassa ja tietää asioita noin paljon. Se ei vaan ole mitenkään mahdollista. Jotenkin en yllättyisi jos sarjan lopussa paljastuisi jotain todella shokeeraavaa A:n oikeasta henkilöllisyydestä, mutta enpä ala sitä nyt tässä toitottamaan. Katsotaan eteenpäin mitä tarina tuo tullessaan. Tässä kirjassa kirjailija oli ehkä vähän enemmän pureutunut tarinaan eikä se jäänyt sellaiseksi pintaraapaisuksi kuten ehkä aiemmissa kirjoissa. Tyttöjen toilailuista on kiva lukea, mutta edelleenkään tämä sarja ei herätä mitään kovin erikoisia tuntoja tällä suunnalla. Edelleen ihmettelen miksi tätä luen, mutta silti löydän aina uuden kirjan kätösistäni. Kenties haluan vain tietää mitä tytöille käy. Noh, mutta tämä oli ehkä hiukan parempi kuin edelliset kirjat, joten pisteet siitä!"
ARVOSANA: 7½



Tappava

Kadonneiden rosewoodilaisten määrä sen kuin kasvaa, ja Rosewoodissa "kadonnut" tarkoittaa yleensä samaa kuin "kuollut". Nyt, kun Ian Thomaskin on kadonnut, valehtelevilla viettelijöillä ei ole aavistustakaan siitä, kuka tappoi heidän parhaan ystävänsä. Hannasta, Ariasta, Spenceristä ja Emilystä tuli valhtelijoita, kun he tutustuivat kauniiseen Alison DiLaurentisiin. Ali sai heidät tekemään hirveitä asioita, sellaisia, jotka on pitänyt salata vuosikausia. Vaikka Ali tapettiin seitsemännen luokan lopulla, pahat tavat eivät kadonneet minnekään.

Hanna on ottanut asiakseen turmella Rosewoodin nuorison ja aloittaa todella söpöstä kasiluokkalaisesta. Aria nuuskii poikaystävänsä menneisyyttä, ja Spencer varastaa - omalta perheeltään. Ja puhtoinen Emily taas on päättänyt pidättäytyä pidättyväisyydestä. Mutta tyttöjen sietäisi varoa. Kaupungissa on uusi uhka, ja se on roihahtaa ilmiliekkeihin.
 

"Tässä kirjassa tapahtuikin minusta paljon enemmän asioita tyttöjen yksityiselämässä kuin aiemmassa kirjassa, mutta samalla tulin hyvin turhautuneeksi siitä, että kaikki tuntuu menevän pieleen niin pahasti kuin mahdollista. Tuntuu ettei tarinassa ole yhtään kunnolla positiivista käännettä vaan kaikki pettää toisiaan, jättää ja juonittelee. Se on pidemmän päälle melko uuvuttavaa luettavaa. Kaiken lisäksi useiden hahmojen pinnallisuus ärsyttää kovasti. Sarjaa katsellessa on helppo uppoutua tarinaan ja jopa päästä siitä jyvälle, mutta miljoonat juonenkäänteet kirjassa saivat minut lähinnä sekaisin enkä ole enää kuudennen kirjan kohdalla ihan perillä koko kuviosta. Tai sitten minä en vaan ole uppoutunut tarinaan tarpeeksi koska en koe sarjan pääsevän lähellekään suosikkieni joukkoon. En rehellisesti sanottuna tiedä luenko seuraavaa kirjaa vaikka toisaalta haluaisin tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, joten kirjoissa on kaiketi jonkinlainen koukuttava taipumus."
ARVOSANA: 7+  


Sydämetön

Aria, Emily, Hanna ja Spencer vannovat, että he puhuvat totta, mutta kukaan ei usko heitä. he eivät usko ruumiiseen, jonka he näkivät metsässä... eivätkä tyttöön, jonka he väittävät nousseen kuolleista. Mikä pahempaa, koska Rosewoodin poliisi on varma, että A on tyttöjen mielikuvituksen tuotetta, oikea murhaaja saattaa seuraavaksi ottaa tähtäimeensä neljä valehtelevaa viettelijää...

"Jälleen uusi osa luettuna tätä sarjaa. Jotenkin pidin tästä osasta koska siinä tapahtui huimasti kaikkea ja sivut toisensa jälkeen hupenivat uskomatonta vauhtia. Tytöt joutuivat aikamoisen möykytyksen eteen tässä osassa. Edelleen minua hiukan ärsyttää se, että miten kukaan voi olla sadassa eri paikassa yhtä aikaa ja tietää niin paljon toisten ihmisten asioita. Pitäisi kai heittää vaan aivot narikkaan ja nauttia mysteereistä. Tässä osassa kyllä tuli taas niin monta uutta mahdollisuutta tapahtumien kulkuun joten mielenkiinnolla odotellaan mitä seuraava osa tuo tullessaan. Sarjaa en ole hetkeen seurannut, mutta ei kyllä todellakaan seuraa samaa kaavaa kuin kirjat, en sitten tiedä onko se huono vai hyvä asia. Toisaalta olisin mieluusti voinut nähdä nämä kirjat sarjana tällaisenaan. Olen kyllä jotenkin hassusti koukussa näihin vaikka ei lempikirjoihin ylläkään, joten seuraava tulee varmasti taas luettua. Katsellaan mitä se tuo tullessaan."
ARVOSANA:7½


Haluttu

Kolme pitkää vuotta Hanna, Spencer, Aria ja Emily ihmettelivät, mitä oikein tapahtui yönä, jolloin heidän paras ystävänsä Alison katosi. Nyt kun kaikkeen on lopulta saatu selvyys, he voivat unohtaa koko kamalan episodin. Tai niin he luulevat.

Kaikilla tarinoilla ei ole onnellista loppua, varsinkaan kun neljä valehtelevaa viettelijää ovat tehneet niin paljon pahojaan. Tulevatko tytöt saamaan kaiken, mitä ovat halunneet? Eivät, sikäli kuin se minusta riippuu. – A

"Nyt on taas koluttu valehtelevien viettelijöiden salaisuuksia ihan urakalla vähälle aikaa. Tässä kirjassa putosi kyllä melkoinen pommi lukijan silmille vaikkei sinänsä yllätyksenä tullutkaan jos vähän osaa päätellä. Kaksoissisko - juttu kyllä löi niin tyylikkäästi yli ja oli niin älytön ettei mitään rajaa, aivan kuin kirjailijalta olisi alkanut loppua jutut kesken ja piti tekaista jotain todella nopsasti tarinan loppuun. Lisäksi loppu oli muutenkin sellainen jotenkin laimea ja itsestään selvä ja kaikki olivat taas niin ihkuonnellisia. Loppukirjoitusta lukiessani huomasin, että tämän vissiinkin piti olla sarjan viimeinen osa, mutta kyllähän noita jatko-osia on putkahdellut jo enemmän tai vähemmän englanniksi ja kysymys kuuluu miksi ihmeessä? Eikö tarinan olisi voinut jättää tällaiseksi eikä keksiä siihen lisää kaikkea koska monesti se pilaa alkuperäisen asetelman täysin. Noh, ei heitetä vielä kirvestä kaivoon. Mielenkiinnolla tsekkaan seuraavankin osan ihan sen takia, että tiedän mitä kirjailija on grand finalen jälkeen keksinyt kirjoittaa toiset mokomat määrät."
ARVOSANA: 7

Kieroutunut 

A:n pelottavat viestit tyrehtyivät jo vuosi sitten, kun Alison DiLaurentisin katoaminen lopulta selvisi. Arla, Spencer, Hanna ja Emily ovat lukion viimeisellä luokalla ja vanhempia, mutta eivät viisaampia. Valehtelevilla viettelijöillä on enemmän salaisuuksia kuin koskaan – kieroutuneita salaisuuksia, jotka vaarantavat heidän huolella rakentamansa uuden, paremman elämän. Varsinkin edellisen kevään matka Jamaikalle, missä he tekivät jotain anteeksiantamatonta.

Tytöt yrittävät epätoivoisesti unohtaa kohtalokkaan yön, mutta minä näin kaiken. Ja heidän luulisi jo tietävän, että kaikki salaisuudet paljastuvat... aikanaan.


Häikäilemätön

Rosewood on rypenyt skandaaleissa jo vuosia - ja Aria, Emily, Hanna ja Spencer ovat aina olleet tapahtumien keskipisteessä. He ovat menettäneet ystäviä, joutuneet stalkatuiksi ja hiuksen hienosti välttäneet kuoleman. Koettelemukset jatkuvat, kun edellisen kevään tapahtumat uhkaavat paljastua. Ja asialla on tietenkin A...













Tyrmäävä

Emily lämmittelee välejään vanhaan ihastukseensa. Spencer perehtyy kampuselämän moniin puoliin matkallaan Princetoniin. Aria näkee aivan uuden puolen Noelin isästä. Hanna tutustuu – niin hyvässä kuin pahassa – sisäiseen A:hansa. Tytöt sotkeutuvat yhä tiukemmin A:n vaaralliseen verkkoon, ja pian tällä on tarpeeksi ammuksia vetääkseen liipaisimesta ja tehdäkseen valehtelevista viettelijöistä kerralla lopun.











Polttava

Neljä kaunista tyttöä Rosewoodista kertoo hyvin synkkiä valheita suojellakseen itseään ja toisiaan. Nyt he ovat salanneet Hannan osallisuuden auto-onnettomuuteen, jolla oli karmeat seuraukset. He luulivat, ettei kukaan nähnyt, mutta A:lla on silmät joka paikassa. Tytöt lähtevät kevätlomalla Karibian-risteilylle. He odottavat kuumeisesti tilaisuutta nauttia trooppisista auringonlaskuista ja jättää huolet edes viikoksi taakseen. Mutta missä Emily, Spencer, Hanna ja Aria - siellä A. Valehtelevien viettelijöiden on parasta pukea pelastusliivinsä, melkoinen myrsky on nousemassa, ja A näkisi mieluusti heidän hautautuvan meren syvyyksiin.

torstai 10. marraskuuta 2011

Tulen ja jään laulu

(A Song of Ice and Fire series) 

George R. R. Martin (s. 1948) on amerikkalainen scifin, kauhun ja fantasian mestari. Hän on voittanut teoksillaan lukuisia palkintoja, mm. neljä Hugoa, kaksi Nebulaa ja World Fantasy Awardin. Tulen ja jään laulu on seitsenosainen fantasiasarja, joka sävähdyttää. Se kertoo keskiaikaisen Euroopan erilaisista linnakkeista, kuningaskunnista ja niissä asuvista henkilöistä. Fantasiaa, upeita juonikuvioita ja väkivaltaa ei puutu. Löytyypä kirjoista vähän erotiikkaakin. Ei siis ihan nuoremmille lukijoille. Sarjan nimi on suomeksi Tulen ja Jään laulu.

Kirjojen pohjalta on tehty myös tv-sarja Game of Thrones, josta on julkaistu jo kuusi tuotantokautta. Sarjan on sanottu saavan 8 kautta.




KIRJAT: 
1. A Game of Thrones (suom. Valtaistuinpeli, 2003)
2. A Clash of Kings (suom. Kuninkaiden koitos, 2004)
3. A Storm of Swords (suom. Miekkamyrsky 1, 2005)
                                 (suom. Miekkamyrsky 2, 2006)
4. A Feast of Crows (suom. Korppien kestit, 2007)
5. A Dance with Dragons (suom. Lohikäärmetanssi 1, 2014)
                                      (suom. Lohikäärmetanssi 2, 2014)  
6. The Winds of Winter (suom. Talven tuulet - ?)
7. A Dream of Spring (engl. ?)

A Knigh of the Seven Kingdoms - kokoelma, kolme tarinaa (2016)
Fire and Blood (suom. Tuli ja veri, 2023)

The Ice Dragon (suom. Jäälohikäärme, 2016) 


Valtaistuinpeli 

Tulen ja jään laulu alkaa

Vuosia kestänyt kesä on päättymässä, kun kuningas Robert Baratheon saapuu pohjoiseen Talvivaaraan tapaamaan vanhaa ystäväänsä lordi Eddard Starkia ja tarjoaa tälle valtakunnan vaikutusvaltaisinta virkaa. Viran edellinen haltija koki ennenaikaisen kuoleman, ja lordi Eddard päättää ottaa tapauksesta selvää. Starkit ovat karua ja omissa oloissaan viihtyvää sukua, mutta nyt he ajautuvat mukaan valtakunnan poliittiseen vehkeilyyn.

Samaan aikaan meren takana maanpaossa olevat hullun lohikäärmekuningas Targaryenin perilliset suunnittelevat paluuta isänsä valtaistuimelle. Vanhat kaunat ajavat valtakuntaa kohti sekasortoa ja sisällissotaa, ja vain harvat katsovat omaa miekanvarttaan pidemmälle. Etelän lämmössä on helppo olla uskomatta kertomuksiin valtakuntaa pohjoisessa rajoittavan Muurin takana heräävistä unohdetuista voimista. Synkät enteet puhuvat kuitenkin omaa kieltään: Talvi on tulossa.

Valtaistuinpeli on avausosa yhdelle aikamme menestyksekkäimmistä fantasiasarjoista, kirja, joka nosti eeppisen fantasian arvostuksen ylös kuopastaan. Se on yhdistelmä suurta seikkailua ja inhimillistä tragediaa, kertomus kunniasta ja kärsimyksestä, rakkaudesta ja petoksista sekä tasapainottelusta elämän ja kuoleman välillä samalla kun aatelisperheiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa. ”Valtaistuinpelissä vaihtoehdot ovat voitto tai kuolema. Välimuotoja ei ole.”

"Häpeäkseni täytyy myöntää, että en saanut luettua tätä loppuun. Seitsemästäsadasta sivusta sain luettua neljäsataa kituutellen. Hauskinta tässä oli se, että tarina ei sinänsä ollut millään lailla huono. Rakastin hahmoja ja heidän eri persooniaan. Juoni oli mukaansa tempaava ja vaikka kirjassa on näinkin monta sivua, ei juoni jäänyt missään vaiheessa junnaamaan paikalleen vaan eteenpäin mentiin reippaassa tahdissa, mutta ei liian reippaassa. Vaikka on puhuttu, että kirja on "raaka" ja "täynnä seksiä", en huomannut näistä kumpaakaan. Ainakaan niitä ei ollut liiaksi asti, eivätkä yksittäiset otteet hevosen tappamisesta tms. kyllä herättäneet mitään erikoisempia tuntojakaan. Kirja sopii mainiosti historian ja Taru Sormusten Herrasta - tyyppisille fanittajille, jotka rakastavat keski-ajan tunnelmaa ja raakalaismaisuutta. Vaikka omalta osalta kirja jäikin puolitiehen, suosittelen tätä kuitenkin. Itse vain taidan tyytyä mieluummin itse tv-sarjaan."
ARVOSANA: 7½
 
Kuninkaiden koitos 

Valkoinen korppi tuo viestin kesän päättymisestä. Talven varalle varustautuminen ei kuitenkaan ole Seitsemän kuningaskunnan asukkaiden suurin huolenaihe, sillä valtakunta on sisällissodan vallassa.

Valtaistuinpelin panokset kovenevat, ja häviäjiä on paljon. Aivan liian moni on kiinnostunut rautavaltaistuimesta, eikä ihmishenki ole paljonkaan arvoinen, kun kuninkaat ottavat toisistaan mittaa. ”Ellet kykene suojelemaan itseäsi, kuole ja väisty niiden tieltä, jotka siihen pystyvät. Tätä maailmaa hallitsevat terävät miekat ja vahvat käsivarret.”

Kuninkaiden koitos jatkaa kertomusta Starkin perheen vaiheista myllerryksen keskellä. Elämä on taistelua henkiin jäämisestä, mutta petosten ja koston kierteeseen kietoutuu myös tarinoita ystävyydestä, velvollisuudesta ja rakkaudesta.


Miekkamyrsky 1 ja 2

Vanha susi on poissa, nuori on mennyt etelään pelaamaan valtaistuinpeliä, ja jäljellä on vain aaveita.

Miekkamyrsky jatkaa kertomusta Seitsemän kuningaskunnan kohtalon hetkistä. Muurin takana valtavat ihmisjoukot ovat liikkeellä kannoillaan uhka, jollaista etelässä ei osata enää edes kuvitella. Toisaalla lohikäärmeiden äiti, maanpaossa oleva Daenerys Myrskysyntyinen, hakee omaa rooliaan kuningattarena jonka tehtävä on vallata synnyinmaansa takaisin.

Kaiken keskipisteessä on kuninkaiden koitoksen pirstoma Westerosin valtakunta. Sota on jättänyt jälkensä myös sen asukkaisiin, eivätkä monet haavoista koskaan parane. Aatelissukujen välienselvittely jatkuu, ja uusia liittoja solmitaan yhtä nopeasti kuin vanhoja särjetään. ”Olen oppinut, ettei rakkaus ole aina viisas. Se voi johtaa meidät mielettömiin tekoihin, mutta me seuraamme sydäntämme… minne se sitten ikinä meidät viekään.


"Jeij, minä tein sen! Luin ensimmäisen, GoT - kirjani! Yritin aiemmin lukea Valtaistuinpeliä, mutta en pääsyt kuin puoleen väliin kun jätin kirjan kesken. Olen rakastunut sarjaan kausi kaudelta ja olin aivan tuskissani kun kolmas kausi päättyi, joten siitä ahdistuneena hommasin tämän kirjan koska se on jatkoa kolmannelle kaudelle. Aika monia asioita tosin tässäkin oli, jotka näin jo kolmannella kaudella, mutta mukaan tuli myös paljon uusiakin juttuja. Luoja, että tämän kirjan lukeminen oli varsinkin alussa todella vaikeaa. Teksti on sellaista mitä pitää lukea ajatuksen kanssa tai sitten jättää kirja kokonaan välistä. Mitä pidemmälle tosin kun luki, sitä enemmän alkoi sisäistää kirjaa ja sen tapahtumia. Joidenkin hahmojen kohdalla hiukan kurtistelin kulmiani kun en tiennyt tai muistanut ketä he olivat, mutta tähän kirjaan pääsi mukaan aika hyvin kunhan on vain katsonut kolme kautta itse sarjaa. Sanoisin, että Castameren sateisiin liittyvä kohtaus oli paljon laimeampi kirjassa kuin itse sarjassa. Oli mielenkiintoista lukea mihin suuntaan tarina etenee ja arvuutella millä tavalla nämä asiat tuotaisiin esiin sarjassa, vai tuotaisiinko ollenkaan. Daenerys on kyllä edelleen yksi suosikeistani, mutta suosikkilistalle mahtuu ehdottomasti Arya, Hurtta, Tyrion ja Bronn. Niinpä laitoinkin seuraavan osan varaukseen kirjastoon. Saas nähdä miten sen kanssa käy."
ARVOSANA: 8½


Korppien kestit 

Paljonko arvoinen kruunu on, kun korppi voi kestitä itseään kuninkaalla?

Korppien kestit jatkaa kertomusta Westerosin aatelissukujen kohtalon hetkistä. Suurten taisteluiden todellisia voittajia ovat haaskalinnut, muiden henkiin jääneiden on ponnisteltava selviytyäkseen.

Hautajaisten lomassa on aika laatia uusia suunnitelmia ja valita puolensa tarkkaan. Toisilla vanhat valat ovat vielä muistissa, toiset solmivat innolla uusia liittoja. Jotkut antautuvat intohimon vietäviksi, kun taas laskelmoivimmat tietävät, että ”rakkautta ei voi syödä, sillä ei voi ostaa hevosta eikä se lämmitä huoneita kylminä öinä”.

"No niin, nyt se urakka on vihdoin ohi! Vaikka rakastan Game of Thronesin maailmaa niin välillä tuntui siltä, että sivumäärä ei millään pienene vaan se suurenee hetki hetkeltä. Minä olen niitä lukijoita, jotka tykkää enemmän lukea jotain kevyttä kuin yli kuusisataa sivua pientä printtiä, joka kuhisee erilaisia paikkoja ja ihmisiä. Suurin osa on tietysti tuttuja sarjankin kautta, mutta jotenkin kirjaa lukiessa uusia hahmoja tuntuu tursuavan joka sivulla ja se on enemmän turhauttavaa kuin mielenkiintoista. Tästä kirjasta puuttui ehkä ne omat suosikkihahmot, mutta hyvin mielenkiinnolla seurasin miten asiat alkoivat edistyä. Ja olin todella tyytyväinenkin joihinkin asioihin kirjan loppupuolella. Alan myös lämmetä Jaimelle entistä enemmän koska se hahmo vaan on muuttunut matkan varrella niin paljon ja hyvä niin. Minä suorastaan halveksin Lannistereita enkä varmasti ole ainut. Vaikka tarinan kulusta on mukava lukea, kirja tuntui välillä todella pitkäveteiseltä ja venytetyltä. Varsinkin niiden hahmojen kohdalla, jotka eivät itseä henkilökohtaisesti kiinnostaneet. Olen ylpeä itsestäni kun jaksoin tämän lukea ja jatko-osatkin mitä luultavimmin luen mikäli ne nyt joskus suvaitsee tulla suomeksi."
ARVOSANA: 8 


Lohikäärmetanssi 1

Rautavaltaistuimelle riittää tunkua, vaikka valtaistuinpelin nappuloita poistuu pelistä kovaa vauhtia. Tyrion Lannister haluaa kuitenkin päästä mahdollisimman kauas hovista ja etenkin kuningattaresta. Westeros jää taakse, ja Tyrion saa kokea millaista on olla etsintäkuulutettu kääpiö vieraalla maalla.

Muurilla Yövartion ylikomentaja Nietos on vaikeiden valintojen edessä. Yövartio ei ota osaa Valtakunnan politiikkaan, mutta Stannis joukkoineen häärää ympärillä kuninkaan elkein. Muukalaisten uhka voimistuu ja työsarkaa olisi loputtomasti, mutta vihollisia on Muurin molemmin puolin, eikä omista joukoistakaan tiedä keneen voi luottaa. Ainoastaan talven tulo on varmaa. Ja joukossamme on monia, jotka eivät näe kevättä.

Orjakauppiaanlahdella Daenerys Targaryen puolestaan oppii, ettei ole helppoa olla kasvavien lohikäärmeiden äiti, varsinkaan yksinhuoltajana. Sulhastarjokkaita kyllä riittäisi, mutta onko kukaan heistä luottamuksen arvoinen? Lohikäärmetanssin tahti kiihtyy, ja askelkuviot käyvät monimutkaisiksi. Kompurointiin ei ole varaa, eikä pysähtyä saa. Jos katson taakseni, olen hukassa.



"Huh, viimein se on luettu! Nämä kirjat kyllä vaativat aikaa ja paljon keskittymistä, että saa sisäistettyä kaiken lukemansa. Mikäli tämän tyylin kirjallisuus ja tyyli ei nappaa, ei näitä kyllä saa mitenkään luettuakaan loppuun. Muutamat hahmot ja paikat taas jäivät itselle ihan ulkopuolisiksi, mutta eiköhän tv-sarjaa katsoessakin palaudu mieleen joitakin elintärkeitä henkilöitä. Kirjojen hyvä puoli on se, että niissä uppoudutaan paremmin tarinaan ja tv-sarja näyttää sitten lyhennelmän koko vivahteikkaan kirjan kulusta. Sarja on kyllä todella uskollinen kirjoille joten siitä paljon pisteitä! Tässä osassa oli enemmän niitä omia suosikkeja joiden koettelemuksista oli mielenkiintoista lukea. Nyt kaiken hienouden keskellä hahmot huomaavat ettei elämä olekaan pelkkää hymyä vaan jokainen heistä kohtaa yhä suurempia vastuksia. Minulla melkein nousi niskakarvat pystyyn kun mietin itsekin, että mitenkähän tästä ja mitenkähän tuosta selvitään. Martinin tyyli kirjoittaa on hyvin nokkelaa, mutta samalla hiukan vaikealukuista ainakin sellaiselle joka ei ole tottunut, mutta sitä ei kannata pelätä vaan sukeltaa valtaistuinpelin seikkailuihin. Enpä malttaisi odottaa millään kakkososaa tästä kirjasta!"
ARVOSANA: 9 

"Vihdoinkin sain kahlattua taas yhden osan läpi! Huomasin kylläkin, että näiden kirjojen teksti alkaa muuttua helpommaksi joka osan myötä joskin vieläkin vaaditaan paljolti keskittymistä ettei mitään oleellista mene ohi. Varmasti kylläkin meni taas jotain ohi, mutta pääosin pysyin kärryillä. Olihan tässäkin taas henkilöitä joita piti muistella keitä he ovat, mutta suurimman osan muistaa jo pelkästään tv-sarjan takia. Martin on niin ilkeä juonikuvioissaan, että sai taas jännätä mitä suosikeille käy. Olihan tässä kyllä pätkiä jotka eivät minua laisinkaan kiinnostaneet, mutta sekaan mahtui niitä suosikkejakin ja kaikilla ei pyyhki hyvin joten peukut pystyssä jännätään jatkoa. Tässä osassa oli mielestäni melko paljonkin raakuutta ja verta vaikkei se minua haittaakaan, mutta aloin miettiä, että miten paljon sitä sitten tulevaisuudessa tulee olemaan kun eri suvut alkavat toden teolla ottaa yhteen päästäkseen rautavaltaistuimelle. Minulla on oma suosikkini valtaistuimelle, mutta kirjailijan tuntien mitä tahansa voi tapahtua. Jään odottelemaan seuraavaa suomennosta."
ARVOSANA: 8


Jäälohikäärme

Legendojen mystinen jäälohikäärme herätti pelkoa, sillä kukaan ei ollut milloinkaan kesyttänyt sellaista. Yli lentävä jäälohikäärme jätti jälkeensä lohduttoman kylmän ja jäisen maan. Mutta Adaraa ei pelottanut – hän oli talvilapsi, syntynyt ankarimpien kenenkään muistamien pakkasten aikaan.

Adara ei muistanut ensimmäistä kertaa, jolloin oli nähnyt jäälohikäärmeen. Tuntui kuin se olisi aina ollut osa hänen elämäänsä, kuin hän olisi aina nähnyt sen vilaukselta leikkiessään hyisessä lumessa vielä pitkään sen jälkeen, kun muut lapset olivat paenneet kylmyyttä sisätiloihin. Neljäntenä ikävuonnaan hän kosketti sitä, viidentenä hän ratsasti ensimmäistä kertaa sen leveässä, jäisessä selässä. Ja sitten Adaran seitsemäntenä ikävuotena, eräänä tyynenä kesäpäivänä, pohjoisen tuliset lohikäärmeet pyyhälsivät hänen rauhalliselle kotitilalleen...

"Ystäväni tietää miten kova Game of Thrones-fani olen joten sain tämän kirjan syntymäpäivälahjaksi häneltä. Martinin teos on lyhyt ja ytimekäs "satu". Tai niin satu kuin Martinilta voi odottaa koska hän ei tunnetusti säästele hahmojaan. Kirja on upeilla kuvilla kuorrutettu teos, joka saa fiilistelemään useammassakin kohtaa sivuilla hienosti toteutettujen piirrosten ansiosta. Hiukan odotin sellaista jonkunlaista yhteyttä GoT:in maailmaan... ja ehkä sitä hiukan olikin. Alkuteos on ilmestynyt jo kauan ennen Valtaistuinpelin alkua joten tämän voisi helpostikin liittää omalla tavallaan kirjasarjaan koska Valtaistuinpelissäkin puhutaan lohikäärmeiden elämisestä kauan sitten. Jäälohikäärmeestä ei kuitenkaan ole teoksissa mitään puhetta käsittääkseni. Tämä on kuitenkin erittäin helppolukuinen ja hienoilla kuvilla varustettu tarina, joka on minusta kyllä melko surullinenkin. Hieno lisä omiin kokoelmiin ehdottomasti. Voisin melkein nähdä sieluni silmin Arian lukevan tätä huoneessaan Talvivaarassa ja haaveilevan isoista lohikäärmeistä."
ARVOSANA: 8 

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Buffy Vampyyrintappaja

(Buffy The Vampire Slayer) 

Joss Whedonin luoma Buffy on tullut tutuksi lähinnä tv-sarjasta, jota näytettiin kokonaiset 7. tuotantokautta. Tarina kertoo teini-ikäisestä Buffysta, joka saa tietää olevansa Valittu. Hän on seuraava Vampyyrintappaja. Ongelmanuori Buffy muuttaa äitinsä kanssa aurinkoiseen, kuvitteelliseen Sunnydaleen. Buffy luulee, että hän saa jatkaa normaalia elämää ilman vampyyreja. Hän ei kuitenkaan tiedä, että pieni kaupunki sijaitsee Helvetinsuun päällä. Buffy tutustuu valvojaansa Gilesiin, uusiin ystäviin ja suureen kouralliseen erilaisia demoneita. Buffysta on tehty myös elokuva, mutta se ei kuulu millään tavalla itse sarjaan eikä siinä esiinny samoja näyttelijöitä. 

Buffy Vampyyrintappaja tv-sarja:

Buffy the Vampire Slayer Season Eight on televisiosarjaan pohjautuva sarjakuva, joka jatkaa tarinaa siitä, mihin se sarjan päättyessä jäi. Sen ensimmäinen osa julkaistiin 14. maaliskuuta 2007. Sarjakuvaa tuottaa Joss Whedon, minkä lisäksi hän on kirjoittanut joitakin sarjakuvan osia. Myös muut televisiosarjan käsikirjoittajat ovat osallistuneet tai osallistumassa sarjakuvan käsikirjoittamiseen. Sarjakuvan piirtämisestä vastaavat lähinnä Georges Jeanty, Andy Owens ja Dave Stewart muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Aluksi Buffy the Vampire Slayer Season Eight -sarjakuvan piti sisältää 25 osaa, mutta sittemmin luku nousi 40 osaan. Sarjakuva on saanut pääasiassa hyvän vastaanoton, ja se on esimerkiksi saanut muutamia palkintoehdokkuuksia.

Kirjat:
Buffy Vampyyrintappaja – Alku
1. The Long Way Home (suom. Pitkä matka kotiin)
2. No Future for You
3. Wolves at the Gate
4. Time of your life
5. Predators and pray
6. Retreat
7. Twilight
8. Last Gleaming


Buffy Vampyyrintappaja - Alku 



Ensimmäinen massiivinen kokoomateos palaa alkuun - The Originiin, joka noudattaa uskollisesti Joss Whedonin alkuperäistä käsikirjoitusta, josta kaikki alkoi. Vasta valitun vampyyrintappajan tie kohti Sunnydalea jatkuu jaksoilla Viva Las Buffy ja Slayer, Interrupted. Lisäksi The Goon -sarjan luojan Eric Powellin kynänjälkeä voidaan ihailla jaksossa All's Fair, joka kertoo Spikestä ja Drusillasta vuoden 1933 maailmannäyttelyssä.Huippusuosittu TV-sarja Buffy, vampyyrintappaja on synnyttänyt lukemattomia sarjakuvia. Tämä kokoomateosten sarja sisältää tärkeimmät Buffy-sarjakuvat, ja se noudattaa televisiosarjan aikajanaa.






Pitkä matka kotiin 



Buffy ja joukko tappajia tekevät yllätysiskun vanhaan kirkkoon, jossa muutama demoni pitää majaa. Surmattuaan demonit tappajat tutkivat näiden ruumiita ja löytävät niistä omituisen symbolin. Tukikohdassaan vanhassa linnassa Buffy ja Xander pohtivat symbolin tarkoitusta, ja tuntemattomasta syystä jättiläiseksi muuttunut Dawn ja Buffy riitelevät. Yhdysvalloissa hallituksen järjestö ja sitä johtava kenraali Voll tutkivat tuhoutuneen Sunnydalen raunioita ja tekevät yllättävän löydön.

Scooby Gangin jäsevät harjoituttavat kukin omalla tahollaan ja tavallaan uusia tappajia. Skotlannissa Dawn ja Xander keskustelevat Buffysta ja Dawnin muuttumisesta jättiläiseksi. Yhdysvalloissa hallituksen järjestö päättää liittoutua Sunnydalen raunioista löytämänsä noidan Amy Madisonin ja hänen poikaystävänsä kanssa. Amy matkustaa Skotlantiin ja hyökkää Buffyn tukikohtaan zombiejoukkojen avustamana. Hän taikoo Buffyn uneen, josta tytön voi herättää vain todellisen rakkauden suudelma.

Amyn uneen taikoma Buffy tutkailee unimaailmaansa yhdessä vanhan tuttunsa Ethan Raynen kanssa. Noita Willow saapuu auttamaan taistelussa Amya ja tämän zombiearmeijaa vastaan. Kaksi noitaa ottavat yhteen, mutta taistelun ratkaisee Dawn. Todellisen rakkauden suudelma herättää Buffyn taikaunestaan. Amy kidnappaa Willown ja vie tämän tukikohtaansa, missä tämä saa kokea karmaisevan yllätyksen tavatessaan Amyn poikaystävän. Giles etsii tietoja omituisesta symbolista.

Amyn kidnappaama Willow kohtaa jälleen vanhan tuttunsa, surmaamansa Warren Mearsin, jonka Amy on onnistunut herättämään kuolleista. Warren kiduttaa Willowta. Dawn anelee Buffya tuomaan Willown takaisin, ja Scooby Gang valmistautuu hakemaan ystävänsä Amyn kynsistä. Xanderin johtamat noidat luovat portaalin, jonka kautta Buffy ja tappaja Satsu lähtevät Willown perään. Kenraali Voll varoittaa Buffya "twilightista", taikuuden lopusta, ja kertoo tytön olevan sodassa koko ihmiskuntaa vastaan.

Nuori, nimettömäksi jäävä tappaja kertoo kuinka hänestä tuli yksi alkuperäisen tappajan Buffy Summersin suojelemiseksi asetetuista vale-Buffyista. Hän aktivoitui Willown loitsun seurauksena helvetisuun tuhoutumisen aikaan. Televisiomainoksen kautta hän löytää Buffy Summersin johtamat tappajajoukot, joiden muodostamaan "ketjuun" hän liittyy. Suojellakseen Buffya Scooby Gang asettaa hänet yhdeksi vale-Buffyista demonien, hirviöiden ja keijujen asuttamaan maanalaiseen luolaan.



No future for you 

Faith ja hänen entinen poikaystävänsä Robin Wood majailevat Yhdysvaltain Clevelandissa, missä Faith taistelee vampyyrilapsia vastaan. Taistelun päätyttyä hän palaa kotiinsa, missä häntä odottaa Rupert Giles. Giles värvää Faithin hoitamaan vaarallista tehtävää. Hänen on määrä salamurhata tappaja Genevieve Savidge, joka on uhannut tuhota maailman. Gilesilta saamansa koulutuksen jälkeen Faith matkustaa Englantiin. Skotlannissa Buffy tunnustaa Xanderille huolestuneensa kenraalin varoittamasta "twilightista".

Faith soluttautuu kohteensa Genevieve Savidgen järjestämiin juhliin. Hermostunut Faith valmistautuu surmaamaan Genevieven. Genevieven opettaja Roden käskee lentävien gargoylejensa vartioida tarkasti Faithia. Puutarhassa Faith ja Genevieve keskustelevat elämästä ja perheistään. Rodenin vastustuksesta huolimatta Genevieve haluaa liittoutua Faithin kanssa ja paljastaa tälle päämääränsä; Genevieve haluaa surmata "kuningattaren", Buffyn. Skotlannissa Willow ja Dawn keskustelevat Dawnin tilasta.

Faith tajuaa Gilesin lähettäneen hänet suojelemaan Buffya. Hän jatkaa kuitenkin peiteroolissaan ja vakuuttaa Genevievelle olevansa tämän puolella. Faith ja Genevieve alkavat nopeasti ystävystyä. Giles suunnittelee murtautuvansa Genevieven kartanoon pelastaakseen Faithin. Skotlannissa Buffy ja Willow tarkastavat suojakenttiä kun Genevieve ja Roden hyökkäävät heidän kimppuunsa. Kaksikko kidnappaa Buffyn ja teleporttaa tämän kotikartanoonsa. Genevieve ja Buffy taistelevat, ja myös Faith ja Buffy ajautuvat tappeluun.

Genevieve tajuaa Faithin huiputuksen, ja tappajat taistelevat keskenään. Taistelun lomassa Faith yrittää käännyttää Genevievea ja vakuuttaa tälle Rodenin olevan paha. Giles yrittää yhä keksiä keinoa murtautua kartanoon kun Willown pelastama Buffy soittaa ja tivaa vihaisena valvojaltaan tietoja Faithin tehtävästä. Genevieve haavoittuu kuolettavasti, minkä jälkeen on Rodenin ja Faithin vuoro ottaa yhteen. Salaperäinen Twilight tapaa hallituksen agentin ja keskustelee hänen kanssaan Faithista ja Genevievestä.

Buffy ja Willow vierailevat demoni Tichajtin luona saadakseen tietoja uudesta vihollisestaan Twilightista. Demonin piilopaikassa heitä tervehtii Robin, joka varoittaa Willowta käyttämästä taikuutta paikassa. Xander yllättää Dawnin lahjoilla, ja Dawn paljastaa miehelle salaisuutensa. Buffy ja Willow tapaavat Tichajtin. Tichajt kertoo Twilightin havittelevan taikuuden päättymistä ja ivaa Buffya. Demoni näyttää Buffylle ja Willowlle tapahtumia menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta, mikä paljastaa kaksikolle monia salaisuuksia.



Wolfes at the gate 

Buffy pohdiskelee historiaansa tappajana ja tuhansien uusien tappajien aktivoimista sekä ylipäätään elämäänsä. Tyttö tunnustaa Xanderille olevansa huolestanut siitä onko hänen teoillaan tappajana mitään vaikutusta maailmaan. Buffy kutsuu tappaja Satsun hautausmaalle metsästämään vampyyreja ja tunnustaa tytölle tietävänsä tämän suudelleen häntä Buffyn ollessa lumotussa unessa. Twilight hyökkää kaksikon kimppuun. Twilight taistelee Buffyn kanssa ja kertoo tälle suunnitelmastaan tuhota kaikki tappajat.

Buffy ja tappaja Satsu ovat maanneet yhdessä ja keskustelevat yhden yön suhteestaan. Muu Scooby Gang tarkkailee tukikohtansa ympärillä esiintyvää epäilyttävää toimintaa ja löytää Buffyn sängystä Satsun kanssa. Buffyn tukikohta joutuu muotoa muuttavien vampyyrien hyökkäyksen kohteeksi. Tappajat taistelevat vampyyreja vastaan, mutta hyökkääjien onnistuu varastaa Buffyn Viikate-ase. Xander tunnistaa vampyyrien voimien olevan peräisin Draculalta ja etsii apua vanhalta ystävältään ja herraltaan.

Xander ja vampyyrintappaja Renee matkustavat Draculan luo. Skotlannissa Andrew valistaa tappajia Xanderin ja Draculan yhteisestä historiasta. Vampyyrintappaja Aiko ilmoittaa nähneensä Viikatteen varastaneen vampyyrijoukon Tokiossa, ja Buffy joukkoineen lentää Japaniin taistellakseen vampyyrijoukkoa vastaan. Lennolla Willow keskustelee Satsun kanssa tämän ja Buffyn yhteisestä yöstä. Dracula tajuaa vampyyrijoukon varastaneen hänen voimansa ja suostuu avustamaan Buffyn joukkoja.

Buffy ja hänen ryhmänsä saapuvat Japaniin, missä he tapaavat Xanderin ja Draculan. Jättiläis-Dawn saa tehtäväkseen harhauttaa vampyyrijoukkoa samalla kun Scooby Gang hyökkää näiden piilopaikkaan.

Buffy liittolaisineen on matkustanut Japaniin saadakseen takaisin varastetun aseensa. Scooby Gang liittoutuu Draculan kanssa päihittääkseen vastustajansa, Viikatteen varastaneen vampyyrijoukon.

"Luettuani nämä kolme ensimmäistä, olin ihan ymmälläni. Luin ne englanniksi, joten osa jutuista saattoi mennä ohi. Innokkaana Buffy-fanina kuitenkin hämmästelin kuinka sarjan tyyli muuttui kun se muuttui tv-sarjasta sarjakuvaksi. Hiukan ärsytti se, että Willow teki kaikista nuorista naisista tappajia. Olisin halunnut, että Buffy on uniikki tapaus. Sarjakuvassa ei ole enää tuttua ja turvallista Sunnydalea vaan kylmä Skotlanti. Tapaamme myös vanhoja tuttuja, kuten Amy, Dracula ja Andrew. Sarjakuva muuttuu paikoitellen myös "raa'aksi". Yllätti myös se, että Buffysta paljastui tämä lesbo/bi-asia. Jotenkin koomista, koska neitokaisen miesuhteet tv-sarjassa olivat aina niin tuhoon tuomittuja. Mielenkiinnolla kyllä luen seuraavatkin osat."
ARVOSANA: 8


Time of your life 

Buffy huomaan tuleensa siirretyksi tappaja Meleka Frayn tulevaisuuteen. Dawn muuttuu Kentauriksi. Amy ja Warren iskevät linnaan ohjuksella. Buffyn ja Frayn on pakko yhdistää voimansa, selvittääkseen tapaamisensa tarkoituksen. Toisaalla Frayn kaksoisveli Harth on liittoutunut pahan Willowin kanssa.

Xander ja Dawn pakenevat piiritystä ja kohtaavat mystiset puu olennot. Tulevaisuudessa paha Willow vakuuttaa Frayn, tekemään Buffysta toimintakyvyttämän, pelastaakseen maailman.

Kun portaali tulevaisuuden ja nykyhetken välissä väliaikaisesti aukeaa, Buffy kiirehtii päästäkseen takaisin nykyisyyteen, pahan Willown ja Frayn pyrkiessä estämään häntä. Samaan aikaan nykyisyydessä Riley Finn vakuuttaa uskollisuuttaan Twilight salaseuralle.

Buffy herää ja huomaa olevansa jälleen 16 vuotias. Tappajan tehtävät häiritsevät Buffyn osallistumista Cordelia Chasen järjestämiin juhliin Sunnydalessa.

"Tämä sarjakuvakirja jatkaa yhtä erikoisilla kannattimilla kuin aiemmatkin. Täysin uusi Buffy-maailma odottaa fanejaan. Dawn pääsee vihdoin eroon ISOSTA ongelmastaan, mutta erikoisella tavalla. Pääsemme tutustumaan tulevaisuuden maailmaan, jossa paha Willow juonii katalia juoniaan. Piirrustukset ovat tottakai taas aivan mahtavia ja taitaapa kirjassa tulla esiin vähän erilaista Buffy-taidettakin pienen pätkän verran. Kummallinen jatko mahtavalle tarinalle. Joutunee lukemaan myös seuraavan kirjan."
ARVOSANA: 8


Predators and pray 

Harmony saa sopimuksen MTV:n kanssa, tehdäkseen tosi-tv sarjan vampyyreista, avuttomina uhreina. Kennedy lähetetään Japaniin, arvioimaan Sathun kykyjä toimia ryhmänjohtajana. Yllätyksekseen he löytävät pörröisiä olentoja, jotka haluavat tuhota Buffyn.

Faith ja Giles kohtaavat karanneen tappajan nimeltä Courtney. Kolmestaan he tutkivat tappajien turvapaikkaa ja sen yhteyttä Hanselstadtin kaupunkiin. Buffy ryhtyy toimiin, kun hänen pikkusiskonsa Dawn katoaa.








Retreat 

Buffyn vanhat ystävät mukaan lukien, Faith, Andrew ja Satsu, ovat pakotetut palaamaan Buffyn päämajaan, joka on Twilightin joukkojen, ihmisten ja demonien piirittämä. Heidän puolustuksensa murtuu, kun Skotlannin linna joutuu hyökkäyksen kohteeksi. He oppivat, että Twilight voi seurata heitä, jos he käyttävät taikuutta. Tämä pakottaa ryhmän vetäytymään Tiibetiin, oppiakseen Ozilta kuinka tukahduttaa taikuuden.

Saavuttuaan Tiibetiin, ryhmä saa tietää, mitä Ozille on tapahtunut sen jälkeen, kun hän lähti Sunnydalesta. Twilight käyttää kaiken teknologian ja mystiikan paikantaakseen tappajat, sen jälkeen kun he mystisesti katosivat tutkasta. Buffy ja hänen tappaja ryhmänsä, käyttävät raskaan työn tekemistä ja meditaatiota tukahduttaakseen luontaisen taikuutensa, jotta voisivat pysyäkseen piilossa Twilightilta. Samaan aikaan Andrew käyttää videokameraansa, etsiäkseen ja paljastaakseen vakoojan heidän joukostaan - kenties se on jo liian myöhäistä.

Havaittuaan Twilightin armeijoineen, tappaja järjestö valmistautuu taisteluun, ihmisten aseita käyttäen. Eeppinen taistelu, tappajien ja Twilightin armeijan välillä, raivoaa Tiibetin vuoristossa. Ilman taikaa, tappajien mahdollisuudet voittoon näyttävät heikolta.


Twilight 

Buffy kertoo tunteensa Xanderia kohtaan ja paljastaa selittämättömät supervoimansa. Buffy ja Xander testaavat Buffyn uusia voimia. Willow epäilee niiden olevan peräisin kuolleilta tappajilta.

Buffylle paljastuu, että Twilight on itseasiassa hänen ex-poikaystävänsä Angel.
Giles selittää, että tappaja ja vampyyri ovat osa ennustusta, uuden ulottuvuuden muodostumisesta. Sillä aikaa Buffy ja Angel löytävät itsensä harrastamasta seksiä ja heräävänsä tästä uudesta ulottuvuudesta. Buffy ja Angel päättävät palata takaisin maahan, auttaakseen ystäviään, kun vanhaan maailmaan saapuu ylimääräisen ulottuvuuden demoneja.





Last Gleaming 

Twilight-episodin jälkeen Spike palaa kuvioihin ja auttaa Buffya taistelemaan Angelia vastaan. Buffyn ja Angelin aiemmalla kohtauksella on ollut seurauksensa. Scoopy Gangin on lyötävä taas viisaat päänsä yhteen ja suojeltava "siementä", jonka Angel yrittää itselleen anastaa. He laskeutuvat alas Helvetisuuhun ja kohtaavat mestarin, joka suojelee siementä - punaista, soikeaa palloa, joka kuhisee energiaa. Willow saa siepattua siemenen itselleen ja tuntee itsensä voimakkaammaksi kuin koskaan ennen. Hän pystyy helposti tuhoamaan maan päällä vilisevät demonit. Angel seuraa jengiä ja joutuu taisteluun Buffyn kanssa. Giles tajuaa uusia asioita, mutta ennen kuin hän kerkeää aukaista suutaan, Angel murtaa hänen niskansa. Suruissaan Valvojansa kuolemasta, Buffy tuhoaa siemenen ja kaikki taika katoaa maan päältä. Kaikki noidat Willowin lisäksi, huomaavat olevansa voimattomia. Warren, jota on pidetty hengissä Amyn loitsulla, kuolee jälleen. Twilight on kukistettu ja Angel vapautuu sen hallusta. Surullisena siitä, mitä pn tehnyt, hän vaipuu katatoniseen tilaan.

Neljä kuukautta taistelun jälkeen Buffy viettää rauhallista elämää San Fransiscossa. Hän hengailee Dawnin ja Xanderin asunnolla päivisin ja jahtaa vampyyreja öisin. Noidat ovat katkeria Buffylle voimien menetyksestään, erityisesti Simone. Kuten muutkin noidat, Willow kamppailee menetyksensä kanssa ja hänen ja Kennedyn suhde päättyy. Faith auttaa Angelia.