keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Still alive...

Eikö se ole sata kertaa aikaisemminkin tullut todettua- uudenvuoden lupauksia EI kannata tehdä! Eipä tämänkään blogin kirjoitustahti ole vuodenvaihteen lupauksesta huolimatta ainakaan kiristynyt.. Mutta hengissä ollaan- alive and kicking, tai ainakin jumping, running and biting kuten ennenkin! ;)

Syksy on mennyt taas jo tutuksi tulleeseen tapaan vähän milloin missäkin. Pari viikkoa kotona Suomessa, pari viikkoa Tartossa, sitten taas Suomessa, sitten vähän ulkomailla, sitten ulkopaikkakunnalla töissä, sitten toisella paikkakunnalla, taas vähän kotona ja sitten taas Tartossa.. Huh! Onneksi tämä elämäntyyli on toivottavasti kohtapuoliin purkitettu ja mekin päästäisiin toivonmukaan johonkin pikkuhiljaa asettumaan.. :)




Ollaan aina joka välissä yritetty treenailla vähän. Tokoa ollaan tehty jonkun verran, mutta pääpaino on melkeimpä ollut agilityssä. Ryhmäpaikkoja meillä ei taas lunnollisesti ole, mutta ollaan säännöllisen epäsäännöllisesti käyty Lotalla Riihimäellä ja Agility Akatemialla irtopaikoilla tuurailemassa. Niissä on saanut hyvää ratatreeniä molemmille koirille ja tykkään kovasti molempien treeneistä! Allin puudelitreeneissä ollaan myös Svanten kanssa käyty kuokkimassa. :)

Svanten kanssa ollaan alettu syksyn aikana treenaamaan keppejä kujametodilla. Tällä hetkellä ollaan siinä pisteessä että viime treeneissä kuja oli enää n 5 cm leveä keskeltä. Rytmin löytäminen vaatii vielä paljon toistoja, mutta olen tosi tyytyväinen tässä vaiheessa Svanten pujotteluasentoon ja -asenteeseen. So far so good! Suosittelen kyllä kujaa (+ohjureita) muillekkin (villiksille) keppejä opettaville.

Dina on saanut Svanten keppitreenien yhteydessä myös tehdä kujaa, vaikka sille ei ole keppejä sillä metodilla opetettukaan. Mielestäni ollaan saatu Dinankin pujottelutekniikkaa hieman parannettua ja samalla vahvistettua sisääntuloja tällä tekniikalla. Nyt pitäisi vielä vahvistaa niitä lisää radankin yhteydessä, vaikka ajoittaisia valonpilkahduksia on jo näkynytkin. :) Joskus sitten vaan taas ei onnistu, kuten eilisissä epiksissä, vaikka juuri edellisenä päivänä treeneissä lähes samanlainen keppikulma onnistui aivan superisti.. Aina ei voi onnistua, treeniä on siis vielä edessä!

Toko kärpänen on elellyt hiljaiseloa jo jonkin aikaa.. Itsestä tuntuu että ei treenata sitä juuri ollenkaan, vaikka kyllähän pikkujuttuja oikeastaan tulee treenattua useamman kerran viikossa, jos ei jopa joka päivä jotakin. Suunnitelmallisiakin treenejä ollaan tehty. Jos sattuu hyvä treeni niin tokokärpänenkin yrittää nostella päätään, mutta huonona päivänä vaipuu taas syvempään horrokseen..
Uudet liikkeet uudessa EVL:ssä jarruttaa menoa, samoin ne samat vanhat ongelmalliset, eli lähinnä ruutu ja ohjattu.. Uutta merkitöntä merkkiä, eli eteenlähetyksen opettamista saatiin jo hyvin aloiteltua, mutta muutaman vaikeutetun treenin jälkeen huomaa siitäkin kuinka järjettömästi se tuntuu vaativan toistoja alleen jotta siitä saa luotettavan. Lisäksi kotona tulee treenattua ja pystyy treenaamaan juuri niitä juttuja jotka ovat jo melko varmoja. Ne vaikeat liikeet taas vaatisivat paljon tilaa, aikaa ja avustajan. Siksi treenimäärät niille on paljon pienemmät ja sieltähän ne ongelmat juurensa johtavatkin. Pitäisi varmaan ottaa treenisuunnitelma jossa laittaisi ohjelmistoon lähinnä vain nämä vaikeat liikkeet, ja muuta ei juuri treenata. Niin helposti treenitilanteessakin sortuu treenaamaan sitä mikä on kivaa ja helppoa.. Pitäisi olla joku katsomassa tarkemmin perään ja haastamassa treenaamaan niitä vaikeita. :P

Svanten kanssa tokotreeni-intoa ajoittain laimentaa sen vireenhallinta. Tosi ihanaa että tyyppi on niin innoissaan, mutta se into syö usein keskittymistä. Tuli ehkä pentuna vähän liikaakin keskityttyä tohon vireen nostamiseen, vireen säätelyn kustannuksella.. Noh, oppia ikä kaikki. Svante tekee tosi näyttävästi sen mitä osaa, esim maahan heittäydytään nopeasti ja innolla, mutta joidenkin asioiden omaksuminen vie korkean vireen takia paljon aikaa. Ja haukkua tulee herkästi. Yleensä heti jos joutuu korjaamaan tulee turhauma ja haukku. Alo liikkeet alkaa olemaan pohjustettu, mutta hommaa ei ole nidottu oikein paketiksi ja yksityiskohdat on aika levällään. Ehkä me startataan joku koe ensi vuoden puolella, mutta kyllä tän jätkän kanssa taitaa agi olla prioriteettina. Sitä se selkeästi rakastaa! <3

Pitäisi varmaan olla vähän positiivisempi omien koirien osaamisen suhteen. ;) Superhienoja otuksiahan noi on oikeasti molemmat, ja ilo niiden kanssa on touhuta! Mulle vaan toimii itselle parempana motivaattorina tällainen ainainen pieni epätyytyväisyys omaan tekemiseen. Motivoi itseä yrittämään ja tekemään vielä paremmin! Mikä toimii kellekin. ;)

Käytiin eilen Porvoossa agi-epiksissä. Svantelle nämä oli elämänsä toiset ja Dinalle ensimmäiset kisat sitten kesäkuun. Svantelle kaksi superia nollaa supermölleissä ja Dinalle kaksi hylsyä kilpailevissa. :D Puolustukseksi sanottakoon että kisaavissa taisi tulla ylipäänsä yksi hyväksytty tulos, eikä sekään nolla. Oli siis melko haastava rata. Muuten olen Dinankin menoon tyytyväinen, suoriuduttiin mm molemmilla kerroilla puhtaasti radan hankalasta alusta johon monet hyllyttivät, mutta keppien sisäänmenon olisi kyllä pitänyt sujua. Ne Dina missasi molemmilla radoilla, murr.. :/ Noh, keppi ja kontaktitreeniä edelleen edessä! (Videoita en nyt saa liitettyä huonon nettiyhteyden takia)

Svanten sisaruksia ollaan treffailtu syksyn ja kesän aikana yhdessä ja erikseen. Svante, Emma ja Kauno on kiertänyt kesän ja syksyn aikana menestyksekkäästi näyttelyitä pokaten sertejä ja va-sertejä! Lähes kaikki pennut ovat treenailleet omistajiensa kanssa ahkerasti agia, ja useampi startannut jo epiksissäkin hienoin tuloksin. Emma voitti jopa KKK:n seuramestaruuden ja Rosey voitti Ruotsissa ensimmäisissä epiksissään putkiluokan! Lisäksi pentujen terveyttä on tutkittu ahkerasti kesän ja syksyn aikana, ja ei voi sanoa muuta kuin että hyvältä näyttää!! Olen niiiiin tyytyväinen :) Tulokset löytyy täältä: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=JUMPAROUND&R=172.22.


Vielä on paljon muuttujia matkassa, mutta toivo elää että meillä olisi ensi kesänä talossa taas pienten tassujen vilinää! <3

Kotisivut ja/tai fb-sivukin olisi tarkoitus luoda kasvatustoiminnalle kunhan kiireen keskellä ehtisi. Tarkoituksena olisi luoda sivu jota olisi ennenkaikkea helppo pitää ajantasalla ja joka olisi kätevä ja nopea tiedotusväylä. Tähän fb tuntuisi kaikkein helpoimmalta. Ainut ongelma on se, että kaikki eivät ole fb:ssä. Jos joku on super innokas luomaan kotisivuja, niin mulle saa ilmoittautua! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti