Muistatte ehkä joulukuussa tekemäni päivityksen matkastamme naisporukalla Pariisiin, kuvia paikoista joissa vierailimme ja herkkuja joita maistelimme...
(Täällä ruutumatka jouluiseen Pariisiin)
Nyt vietimme naisten kanssa illan ja muistelimme yhdessä koettuja hetkiä. Tein tätä varten matkasta kuvakirjan Ifolofilla, josta otimme jokaiselle oman kopion.
Ruoka on ainakin itselleni yksi matkojen kohokohdista. Onnistuneet ravintolavalinnat jättävät hienoja muistoja ja vähemmän onnistuneet tuovat nekin kokemuksia :) Tällä matkalla löysimme mm. hyvää Cassoulet -pataa. Sävelsin oman versioni kanasta, ja tein sitä nyt naisteniltaan.
Cassoulet kanasta
(noin 8 annosta)
600g maustamattomia kanan koipipaloja
400g chorizo raakamakkaraa (melko voimakas maku)
2 sipulia isoina paloina
5 valkosipulin kynttä silputtuna
öljyä
pippuria
kanaliemikuutio
loraus hot chili sauce -kastiketta
ruokalusikallinen tomaattipyrettä
1 rkl kuivattua rosmariinia
2 rkl kuivattua timjamia
3 laakerinlehteä
n. 3dl punaviiniä
n. 1,5 dl soijakastiketta
n. 3dl kanalientä
400g valkoisia papuja, valmiiksi keitettyjä säilykkeitä
400g kidneypapuja, valmiiksi keitettyjä säilykkeitä
Valmistetaan pieni marinadi kanaliemikuutiosta, öljystä, valkosipulista ja soijasta. Marinoidaan kanat ja paistetaan ne kuumalla pannulla, sitten paistetaan makkarat (kokonaisina) ja sipulit (lohkoina).
Joukkoon kaadetaan punaviini, yrtit, oman maun mukaan chili -kastiketta ja tomaattipyrettä. Annetaan kiehua noin 30 min.
Lopuksi mukaan soijakastike ja kanaliemi sekä pavut. Nestettä vain sen verran että kanat ym. juuri ja juuri peittyvät.
Koko komeus uuniin reiluksi tunniksi. Noin 160 astetta. Kannen voi ottaa lopussa pois hetkeksi.
Jälkiruuaksi ihanasti suussa sulava Crème Brûlée ja pala hyvää kakkua. Kyllä olimme hemmoteltuja tämän illan jälkeen, ja kivan vaivatonta kun useampi osallistuu ruuanlaittoon ja järjestelyyn.
Näissä upeissa talvikeleissä kun touhutaan ja urheillaan ulkona pitkin päivää, niin maukkaat Cassoulet ovat paikallaan. Possusta, naudasta tai kanasta tulee kaikista hyvää. Voimakasta makkaraa ja paljon maukkaita papuja mukaan. Nam!
Mukavaa hiihtoloman alkua,
Annukka
25. helmikuuta 2013
10. helmikuuta 2013
Viikon parhaat palat
Toissaviikon sairastelun ja sisällä oleilun jälkeen oli onneksi tämä viikko täynnä toimintaa ja mukavia juttuja.
Heti maanantaina tehtiin lasten kässäkerhossa villasukista keppihevosia ja -poneja. Tässä vasemmalta (mikäli oikein muistan) Piiku Myy, Teppo, Otto ja Jaska.
Ihanaa kun lapset syö taas hyvällä ruokahalulla. Herkuteltukin ollaan:
Lopuista pakastemarjoista on tehty pirtelöitä
(maustamatonta jugurttia, maitoa, toffeejätskiä ja tietty paljon marjoja). Nam, kaikki vitamiinit talteen!
Juustokakkua digestive -pohjalla on suosikki, josta pitää meillä koko perhe.
Kavereiden seura tekee hyvää niin äidille kuin tyttärillekin.. Luistelemisesta ollaan nyt innoissaan, ja pikkusisko syö sillä välin eväät rattaissa :)
Sain hienoja kuvia tästä päivästä ulkona lasten kanssa! Tuntuu että kameraa ei saa koskaan unohtaa kotiin..
Pian uuteen viikkoon uudella innolla. Aikomuksena on ainakin purkaa Leikkikaupalle tulleita uutuuksia ja suunnitella jotain spesiaalia, kun meillä tulee vuosi täyteen tämän toiminnan parissa!
Palaamisiin :)

1. helmikuuta 2013
Richard Scarryn Touhukas maailma -peli
Löydettiin Keskiseltä vielä alennuksessa oleva peli jota olin ajatellut joululahjaksikin. Touhukas maailma -pelistä on tullut nyt ihan lemppari, ja sitä on pelattu usein päivisin kun pienempi prinsessa nukkuu päiväuniaan.
Idea olisi pelata joukkueina, mutta peli onnistuu myös kahdestaan lapsen kanssa. Pelilauta on lisäksi mahtavan pitkä.
Säännötkään eivät ole vaikeat, ja voittamista tärkeämpää tuntuu aina olevan itse pelaaminen. Suositella voimme!

Tammialekin on ohi kaupassamme.
Nyt odottelemme innolla yhtä juuri tilattua uutuuskuormaa.
Pojille olemme halunneet löytää komeita klassikko -leluja,
ja pian niitä saadaan..!
Palaamisiin.
Tunnisteet:
Kannustalon Onnela,
lautapelit,
leikkikauppa,
olohuone,
potkuauto,
Sisustus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)