sunnuntai 22. syyskuuta 2013
Kännykkäpussi
sunnuntai 11. maaliskuuta 2012
Reppu
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
Pikatikki
Tammikuussa mies oli lähdössä Intiaan pariksi viikoksi työreissulle ja viimeisenä iltana hoksattiin, että jonkinlainen pussukka olisi hyvä olla passille ja rahoille. Puuvillakangas mummulta, sisuksen pellava jäänne omista housuistani, vetoketju ja kengännauha kierrätyskeskuksesta. Käytti tätä tasan kerran, menomatkalla.
torstai 15. lokakuuta 2009
Kierrätyslaukku
Uusi käsveskani, olkaattes hyvät.
Materiaalit:
- pitkän nahkatakin helma ja vyö, takki kirpparilta
- käytetty vetoketju kierrätyskeskuksesta
- kierrätyskeskuksesta myöskin laukku mistä nappasin talteen hihnan metalliosat
- vuoren pussilakana ja lakana kirpparilta
- langat ja kuminauha uutena
Laukku on juuri sopivan kokoinen, sinne mahtuu paljon mutta ei ole kuitenkaan jättiläismallia. Hihnan saa tarvittaessa irti, mikä on kätevä ominaisuus kun lasta kantaa liinassa. Laukun saa tällöin pujotettua osittain liinan alta. Taskuja on riitävästi joten tavarat saa ositeltua, hyödyllinen ominaisuus lasten kanssa liikuttaessa. Vetoketjutaskuja en laittanut, ei mulla koskaan ne kuitenkaan ole kiinni. Hihna on pitkä ja säädettävissä, voi kantaa yli olan ja saa rattaisiin näppärästi.
Piirtelin kaavan itse, helmakappale määräsi koon. Tokihan siinä on virheitä mutta eivät ne käyttöä haittaa. Vetoketjun viereisiin nahkakappaleisiin olisi näköjään pitänyt silittää tukikangas, jotta nahka ei olisi venynyt ja vetoketju kupristellut. Tiedänpä vastaisuudessa mikäli innostun nahkaa käsittelemään.
Itse olen ihan innoissani laukusta. Mitä tykkäätte?
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Kauppakassi
Muovipussin kaavalla kauppakassi.
Päällinen verho kirpparilta ja vuori pussilakanaa kierrätyskeskuksesta.
perjantai 15. toukokuuta 2009
Kauppakassi
Muovipussin kaavalla kauppakassi. Sisus valkaisematonta puuvillaa, päällinen Vuokon Horisontti-kangasta mummulta. Sai mieheltäkin hyväksynnän: kestäväntuntuinen. Edelliset kauppakassit ovat vanhasta yksinkertaisesta verhosta, eiväthän ne painavia lasteja kestäneet.
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Reissulaukut pojille
Kassit ja pussukat -kurssilla ohjaajan avulla piirsin kaavan ja sain ompeluvihjeitä. Sininen enstex kierrätyskeskuksesta 1e, vihreä popliini värjättyä itse värjättyä. Popliinin sisällä farkkua tukena. Vetoketjut ja kaikki soljet myöskin kierrätyskeskuksesta. Tikkauslangat sentään ostin ihan kaupasta tätä projektia varten. Tukena vanhaa päiväpeittoa, pohjalla muovikalvoa jonka sain kurssin ohjaajalta.
Kantohihnan toinen pää on kiinni ja sen saa rullattua taskuun. Irtonaiset hihnat tuppaavat hukkumaan joten päädyin ompelemaan tämän näin. Vetoketju oli sittenkin liian lyhyt, tein pienet palat enstexistä laukun sisälle.
Ikinä enää en kyllä näin paksuja ompele, onnistuin saamaan yläsyöttäjästä huolimatta satasen neulan poikki. Päiväpeitto oli liian paksua, kevyemmälläkin tuella olisi hyvin selvinnyt.
perjantai 20. kesäkuuta 2008
Söpöstelykassi
Olipa mukava tehdä jotain ihan tavallisuudesta poikkeavaa. Tämän kassin kaavat piirsin itse (ja muutin niitä sitten ompeluvaiheessa reilusti). Sai tehdä ihan miten ite tykkäs. Päällinen pellavaa, sisus valkaisematonta puuvillaa. Kiinnitys nepparilla. Käytin jopa tukikangasta kaikissa pellavakappaleissa eli suorastaan ylitin itseni. Jostain bongaamani leivinpaperivinkki todella toimi ja tukikankaan silittäminen onnistui kelvollisesti. Lempihommani se ei edelleenkään ole, mutta nyt voin sitä jopa tarvittaessa tehdä.
Pikkasen halusin söpöilläkin ja ompelin hörsylän jota voi käyttää halutessaan vaikka takissa. Olen heikkona noihin pitseihin vaikka en niitä omissa vaatteissa ja asusteissani osaakaan käyttää. Silti niitä pitää haalia.
Tämä lähti Pirjolle.