Virkkuukoukku
Virkkuukoukku (myös virkkauskoukku) on noin 15 cm pitkä puikko, jonka toisessa päässä on koukku. Yleensä koukuissa on puolivälissä levennys paremman otteen saamiseksi. Virkkuukoukkua käytetään virkkaamiseen. Koukkuja on saatavilla monia eri kokoja, pienimmät ovat kooltaan 0,5 ja suurimmat 15. Koko ilmaisee koukun paksuutta millimetreinä. Yleensä pienimmät virkkuukoukut valmistetaan alumiinista, mutta isommat (yli 5) valmistetaan yleensä muovista. Nykyään on saatavilla myös puu- ja bambukoukkuja. Bambukoukut on valmistettu hienosyisestä bambusta ja ovat hyvin kevyitä. Bambukoukkuja on saatavilla rajoitettuja kokoja 3,5 mm:stä 6 mm:iin. Puiset koukut on usein valmistettu käsityönä erilaisista kovista puulajeista, ja ne ovat usein koristeellisia. Puisissa koukuissa koot alkavat 3,5 mm:stä ylöspäin.
Euroopan ulkopuolella valmistetuissa koukuissa kokomerkinnät ovat erilaisia kuin Euroopassa valmistetuissa koukuissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa käytetään kirjaimia numeroiden sijaan ja englantilaiset numerot kulkevat vastakkaiseen suuntaan. [1]
Koukkuamiskoukku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koukkuamiskoukku muistuttaa muuten virkkuukoukkua, paitsi että se on pitempi ja siinä on toisessa päässä este, joka estää silmukoiden putoamisen. Koukkuamiskoukkuja on myös kaksipäisiä malleja, jotka muistuttavat pyöröneulepuikkoa, jossa vaijerin molemmissa päissä on virkkuukoukut. Koukkuamiskoukkua käytetään koukkuamiseen, jota kutsutaan myös tunisialaiseksi virkkaukseksi tai kaksisuuntaiseksi virkkaukseksi.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eaton, J. Virkkaajan vinkin, s. 11. Suom. Helena Anttila-Kivimäki. Otava. 2009. ISBN 978-951-1-24072-3
- http://www.novita.fi/public/File/koukkuaminen.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Käspaikan virkkaus-työpaja (Arkistoitu – Internet Archive)
- Viivin virkkausnetti