Vanessa Lann
Vanessa Lann (s. 1968 Brooklyn, New York) on yhdysvaltalais-alankomaalainen säveltäjä ja pianisti.[1]
Lann aloitti pianotunneilla käymisen 5-vuotiaana ja teki myös ensimmäiset sävellyksensä lapsuudessaan.[1] Hän opiskeli Westchester Conservatory of Musicissa, Harvardin yliopistossa ja Haagin kuninkaallisessa konservatoriossa.[2] Valmistuttuaan Harvardin yliopistosta Lann muutti vuonna 1990 Alankomaihin, jossa hänen sävellysopettajiaan olviat Theo Loevendie ja Louis Andriessen.[1] Hänen teoksiaan on esitetty muun muassa Concertgebouw’ssa, Berliinin filharmoniassa, Lincoln Centerissä ja Wigmore Hallissa. Hänen musiikkiaan on kustantanut Donemus, ja siitä on tehty lukuisia levytyksiä.[2]
Lannin teosten joukossa on musiikkia orkesterille, muille suurille kokoonpanoille ja kuorolle.[1] Lann on opettanut muun muassa ArtEZ-taideyliopistossa, jossa hän on toiminut elokuva- ja teatterisäveltämisen laitoksen johtajana. Vuonna 2019 Lann sai Buman klassisen musiikin palkinnon kansainvälisesti esitetyimpänä alankomaalaisena säveltäjänä.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Lann, Vanessa United Music & Media Publishers, viitattu 17.9.2024 (englanniksi)
- ↑ a b c Vanessa Lann ECS Publishing Group, viitattu 17.9.2024 (englanniksi)