Valentin de Boulogne
Valentin de Boulogne (kastettu 1591 tai 3. tammikuuta 1594 – kuollut tai haudattu 20. elokuuta 1632) oli ranskalainen taidemaalari.[1][2]
Boulogne syntyi taiteelliseen perheeseen ja sai todennäköisesti varhaisen koulutuksensa isältään kotikaupungissaan Coulommiersissä. Joachim von Sandrartin vuonna 1675 kirjoittaman tiedon mukaan Boulogne saapui Roomaan ennen Simon Vouetia, joka saapui sinne noin vuonna 1614. Varhaisin maininta Boulognesta Roomassa on vuodelta 1620, jolloin hänet sisällytettiin siellä suoritettuun väestönlaskentaan. Pian tämän jälkeen Boulognen nimi on yhdistetty hollantilaisiin taiteilijoihin, joihin kuuluivat muiden muassa Cornelis van Poelenburgh ja Dirck van Baburen. Hän liittyi näiden edustamaan Bentvueghels-taiteilijaryhmään. Tyyliinsä hän omaksui vaikutteita Caravaggiolta ja tämän seuraajalta Bartolomeo Manfredilta.[1]
Boulogne teki myöhemmin 1620-luvulla yhteistyötä Nicolas Poussinin kanssa, ja kardinaali Francesco Barberini tilasi molemmilta alttarimaalauksia Vatikaaniin. Boulognen harvoista julkisista tilaustöistä tärkein on Le Martyre des saints Procès et Martinien. Boulogne sai myös lukuisia yksityisiä tilauksia etenkin Barberinien suvulta ja sen sisäpiiriltä. Yksi Barberinin tilaamista teoksista on Les Quatre âges de l'homme (n. 1627–1630), joka on Lontoon National Galleryssa. 1620-luvun edetessä Boulogne alkoi tehdä entistä enemmän raamatullisia aiheita kuvanneita teoksia. Näitä uskonnollisia teoksia on muun muassa Eremitaašissa ja Louvressa.[1]
Legendan mukaan ennen kuolemaansa Boulogne oli kylpenyt jäätävän kylmissä Fontana del Tritonen vesissä Piazza Barberinilla.[2] Giovanni Baglionen kirjoituksen mukaan hän olisi vilvoiteltuaan saanut voimakkaan kuumeen, jonka edettyä Boulogne olisi kuollut muutamassa päivässä.[1] Boulognen johdolla opiskelivat taiteilijat Pietro Francavilla ja Nicolas Tournier.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Valentin de Boulogne National Gallery of Art
- ↑ a b c Valentin de Boulogne Netherlands Institute for Art History