UNEF
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
UNEF (engl. United Nations Emergency Force) on Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Dag Hammarskjöldin vuonna 1956 perustama YK:n rauhanturvajoukko. Ensimmäinen UNEF-operaatio eli UNEF I toteutettiin vuosina 1956-1967 ja toinen UNEF II vuosina 1973-1979.[1][2]
UNEF I -operaatio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomalaiskomppania YKSK osana UNEF I-operaatiota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäisessä (ns. UNEF I) operaatiossa vuonna 1956 rauhanturvajoukkoja lähetettiin Suezille Suezin kriisin jälkiselvittelyä varten.[1][3] Suomi otti tuolloin osaa joukkojen toimintaan.[1] Vahvuus oli kaikkiaan 258 miestä. Suomalaisten upseeristo koostui lähinnä kantahenkilökunnasta. Aliupseerit olivat pääosin reserviläisiä, mutta alipäällystöön kuului toki myös kanta-aliupseereita. Miehistötehtävissä palveli vain reserviläisiä.[4]
Suomalaiset saapuivat Port Saidiin 14. joulukuuta 1956. Suomalaiset siirtyivät tammikuun lopussa 1957 Port Saidista etelään Siinaille El Toriin, Abu Rudeisiin, El Kanishaan ja lähelle Pyhän Katariinan luostaria. Maaliskuussa 1957 suomalaiset ottivat vastuun Sharm el-Sheikhistä ja perustivat vartioaseman Ras Nasraniin valvomaan Akabanlahden laivaliikennettä Tiraninsalmen rannalta. Suomalaiset siirtyivät myöhemmin keväällä 1957 autokuljetuksella Gazaan. Joukkoja vaihdettiin puolen vuoden välein eli paikalla oli siis YK:n Suomen komppanian (YKSK) 1. ryhmä (YKSK1) ja 2. ryhmä (YKSK2). Syksyllä 1957 suomalaisyksikkö siirtyi Gazasta alueen eteläiseen osaan Rafahiin, josta yksikkö kotiutettiin vuoden 1957 lopulla Beirutin kautta Suomeen.[5]
YKSK1:n komentaja oli majuri Uolevi Kettinen ja YKSK2:n majuri Ensio Siilasvuo. Suomen ensimmäisessä YK-rauhanturvaoperaatiossa ehti palvella kaikkiaan 437 sotilasta. Ensimmäisen operaation aikana kukaan ei kuollut, mutta kaksi rauhanturvaajaa menehtyi toiminta-alueella saamaansa tautiin Suomessa. [4]
- Pääartikkeli: YKSK
Joukkojen komentajat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Asemapaikkana Gazan kaupunki.
- Marraskuu. 1956 – joulukuu 1959 kenraaliluutnantti E. L. M. Burns (Kanada)
- Joulukuu 1959 – tammikuu 1964 Kenraaliluutnantti P. S. Gyani (Intia)[6]
- Tammi. 1964 – elokuu 1964 kenraalimajuri Carlos F. Paiva Chaves (Brasilia)[7]
- elo. 1964 – tammikuu 1965 eversti Lazar Mušicki (Jugoslavia) (virkaa tekevä)
- Tammi. 1965 – tammikuu 1966 kenraalimajuri Syseno Sarmento (Brasilia)
- Tammi. 1966 – kesäkuu 1967 kenraalimajuri Indar Jit Rikhye (Intia)
Päätttyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kuuden päivän sota
YK:n UNEF I-operaation päättyi 19. toukokuuta 1967 tilanteen kiristyttyä Egyptin ja Israelin välisellä rajalla. Paikalla oli tällöin Brasilian, Indonesian, Intian, Kanadan ja Ruotsin YK-joukkoja.[8] Tilanteen kiristyminen johti kesäkuussa 1967 Israelin ja ympäröivien arabimaiden väliseen sotaan.
UNEF II -operaatio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Katso myös: Jom kippur -sota
- Pääartikkeli: UNEF II
UNEF II puolestaan oli Jom kippur -sodan jälkeen vuonna 1973 Siinaille lähetetty rauhanturvajoukko.[1]
Tunnettuja suomalaisia rauhanturvaajia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ilkka Asteljoki, everstiluutnantti
- Ilkka Halonen, kenraaliluutnantti
- Nils-Åke Jåfs, everstiluutnantti
- Björn Kontiopää, eversti
- Tauno Kuosa, eversti
- Timo Merjola, kenraaliluutnantti
- Paavo Suoranta, Mannerheim-ristin ritari
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Helin, Marika: Suomen sotilaallisen YK-rauhanturvaamisen pitkä ja monipuolinen historia Suomen pysyvä edustusto, YK. 29.5.2015. Viitattu 01.8.2018.
- ↑ Dag Hammarskjöld: The UN years ... The UN years. Viitattu 01.8.2018.
- ↑ Dag Hammarskjöld and United Nations Peacekeeping UN Chronicle. heinäkuu 2011. Arkistoitu 1.8.2018. Viitattu 01.8.2018.
- ↑ a b c Ensimmäisenä Egyptiin. ILTALEHTI Historia - Suomalaiset rauhanturvaajat, 2021, s. 12-15.
- ↑ Viimeinen paraati. Helsingin Sanomat, 22.11.1957, s. 7. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 26.5.2022.
- ↑ Määritä julkaisu!Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Määritä julkaisu!Määritä ajankohta! /oun7/oun7745893 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Rauhanturvajoukot poistuivat rintamien välistä Nasserin soturien hätistäminä. Helsingin Sanomat, 20.5.1967, s. 15. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 26.5.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- UNEF I (11/1956-06/1967) Web archive 2009 (englanniksi)
- UNEF II (10/1973-10/1979 Web archive 2009 (englanniksi)
- Rauhanturvaajien merkit
- Elonet: Finlandia-katsaus 317 (1956): Suomalaisten lähtö Suezille - filmin alusta
- YLE: Suomi lähetti ensimmäiset rauhanturvaajat Suezille vuonna 1956 (1956)
- [https://www.youtube.com/watch?v=AXme_pS2t-0 Puolustusvoimat: Yhdistyneiden Kansakuntien Suomen Komppania 1956-1957
- YLE: Rauhanturvaajat (1974)
UNMOGIP (Intia ja Pakistan 1949) | UNEF I (Israel ja Syyria 1956–1967) | UNTSO (Lähi-itä 1948) | UNEF II (Israel ja Egypti 1973–1979) | UNOGIL (Libanon 1958 ) | ONUC (Kongo 1960–1964) | UNYOM (Pohjois-Jemen 1963-1964) | DOMREP (Dominikaaninen tasavalta 1965–1966) | UNMOGIP 1961– (Intia ja Pakistan) | UNFICYP (Kypros 1964) | UNIPOM (Intia ja Pakistan 1965–1966) | UNSF (Länsi-Papua 1962–1963) | UNDOF (Golanin kukkulat 974) | UNIFIL (Libanon 1978) | UNGOMAP (Afganistan ja Pakistan 1988–1990) | UNAVEM I (Angola 1988–1991) | UNTAG (Namibia 1989–1990) | ONUCA (Keski-Amerikka 1989–1992) | OSGAP 1990–1992 (Agfanistan ja Pakistan) | MINURSO (Länsi-Sahara 1991) | UNAMIC (Kambodza 1991–1992) | UNTAC (Kambodza 1992–1993) | UNAVEM II (Angola 1991–1995) | ONUSAL (El Salvador 1991–1995) | UNOSOM I (Somalia 1992–1993) | ONUMOZ (Mosambik 1992–1994) | UNOMIL (Liberia 1993–1997) | UNMIH (Haiti 1993–1996) | UNOMUR (Uganda ja Ruanda 1993–1994) | UNASOG (Libya ja Tšad 1994) | UNOSOM II (Somalia 1993–1995) | UNMOT (Tadžikistan 1994–2000) | UNAVEM II (Angola 1995–1997) | UNSMIH (Haiti 1996–1997) | MINUGUA (Guatemala 1997) | UNTMIH (Haiti 1997) | MONUA (Angola 1997–1999) | UNAMET (Itä-Timor 1999) | UNTAET (Itä-Timor 1999–2002) | MIPONUH (Haiti 1997–2000) | UNAMIR (Ruanda 1993–1996) | UNAMIR (Ruanda 1993–1996) | UNOMSIL (Sierra Leone 1998–1999) | UNIKOM (Irak ja Kuwait 1991–2003) | UNOSOM I (Somalia 1992–1993 ) | UNPROFOR (entinen Jugoslavia 1992–1993 ) | UNPREDEP (Makedonia 1993–1999) | | UNOMIG (Georgia 1993–2009) | UNITAES (Kroatia 1996–1998) | UNMOP (Prevlakan niemimaa 1996 ) | UNIIMOG (Iran ja Irak 1988–1991) | UNMIK (Kosovo 1999) | MICAH (Haiti 2000–2001) | UNCRO (Krotia 1994–1996) | UNMEE (Etiopia ja Eritrea 2000–2008) | ONUB (Burundi 2004–2007) | MINURCA (Keski-Afrikan tasavalta 1998–2000) | UNAMSIL (Sierra Leone 1999–2005) | UNPSG (Kroatia 1998) | UNMIBH (Bosnia ja Hertsegovina 1995–2002) | MONUC (Kongo 1999-2010) | UNAMA (Afganistan 2003) | UNMIL (Liberia 2003) | MINUSTAH (Haiti 2004) | UNOCI (Norsunluurannikko 2004) | UNMISET (Itä-Timor 2002–2005) | UNMIT (Itä-Timor 2006-2012) | UNAMID (Sudan 2007 ) | MINURCAT (Tšad ja Keski-Afrikan tasavalta 2007-2010) | UNSMIS (Syyria 2012) | MINUSMA (Mali 2013) | MONUSCO (Kongon dem. tasavalta 2010) | UNSMIL (Libya 2011) | UNIMIS (Sudan 2005–2011) | UNMISS (Etelä-Sudan 2011) | MINUSCA (Keski-Afrikan tasavalta 2014) |