Tunturihaukka
| Tunturihaukka | |
|---|---|
 Vaaleampi muoto Islannissa kuvattuna. |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Jalohaukkalinnut Falconiformes |
| Heimo: | Jalohaukat Falconidae |
| Suku: | Jalohaukat Falco |
| Laji: | rusticolus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Falco rusticolus |
|
 |
|
| Katso myös | |
Tunturihaukka (Falco rusticolus) on jalohaukkoihin kuuluva petolintu. Tunturihaukka on Islannin kansalliseläin.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tunturihaukka on suurin jalohaukka. Linnun siivet ovat hyvin leveät ja hieman pyöreäkärkiset. Linnun väritys yläpuolelta on tummansininen, hieman vaaleaa poikkijuovitusta pyrstön päällä ja selässä. Alapuolelta lintu on vaalea. Tunturihaukka on vaikea erottaa muuttohaukasta, ainoastaan siiven alapintojen välillä on vahva väriero. Tunturihaukka on myös hyvin vatsakas ja roteva, reilusti "atleettisempi" kuin muuttohaukka. Tunturihaukan vaalea muoto on lähes valkea, mutta linnussa on hieman mustaa juovitusta sekä selkä- että vatsapuolella. Kuvassa keskimmäinen lintu on vaaleaa muotoa. Vaalea lintu on ruumiinsuhteiltaan samankokoinen kuin tummempi muoto.
- Koko:
- Pituus: 53–63 cm
- Siipiväli: 109–134 cm.
- Paino: 1-2 kiloa.(Naaras koirasta painavampi)
- Ääni: Käheä ja jankuttava "vrä(eh) vrä(eh)vrä(eh)...", sävyltään karkea ja kaksitavuinen.
Vanhin suomalainen rengastettu tunturihaukka on ollut 2 vuotta 18 päivää vanha. Vanhin eurooppalainen on ollut 12 vuoden 11 kuukauden ikäinen islantilainen yksilö.
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tunturihaukkaa esiintyy arktisilla rannikoilla ympäri Pohjois-Amerikkaa, Eurooppaa ja Aasiaa, ja Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN on luokitellut lajin elinvoimaiseksi.[1] Suomessa tunturihaukka on äärimmäisen uhanalainen,[2] ja tapetun tai vahingoitetun linnun sekä munapesueen ja pesäpoikueen ohjeellinen korvausarvo on 6 391 euroa.[3][4] Tunturihaukan suurimpia uhkia ovat olleet, ja edelleenkin osittain ovat, vaino, munienkeruu ja häirintä pesäpaikoilla.[5] Laji esiintyy vain pohjoisimmassa Tunturi–Lapissa, vähälukuisena. Norjassa ja Ruotsissa tunturihaukan kanta on suurempi kuin Suomessa, sillä näissä maissa on enemmän turvallisia pesäpaikkoja tarjoavia pystysuoria kalliopahtoja. Vaaleaa värimuotoa tavataan Islannissa ja Grönlannissa. Koko maailman kannaksi arvioidaan 12 600 – 55 300 aikuista yksilöä.[6] Euroopan pesimäkannaksi on arvioitu 1 000 – 1 800 paria, joista Norjassa 310–520 paria, Islannissa 300–400 paria, Grönlannissa 200–500 paria, Venäjällä 90–190 paria, Ruotsissa 80–100 paria ja Suomessa 16–27 paria.[7]
Vanhat tunturihaukat ovat paikkalintuja, nuoret liikkuvat jonkin verran. Pohjois-Kanadassa vanhat tunturihaukkanaaraat muuttavat talveksi etelämmäs, vain vanhat koiraat jäävät pesimäseuduille talveksi. Eurooppalaisia nuoria lintuja tavataan talvisin vähälukuisena Itämeren alueella, ja toisinaan Keski-Euroopassa asti.[8][9]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tunturihaukkaa esiintyy arktisilla karuilla pakoilla, merenrannoilla, avoimilla vuorilla ja rantojen sekä jokien varrella.[10] Korkeat, lähes pystysuorat kallioseinämät ovat tunturihaukan pesäpaikkoja. Pesäpaikkojen läheisyydessä on avaria tuntureita ja soita, joissa esiintyy tunturihaukan ravintoa. Lajia esiintyy puittomilla alueilla ja joskus metsien rajoilla.[10]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Naaras munii huhtikuussa 3–4 munaa, joita se hautoo noin 35 vuorokautta. Poikaset viipyvät pesässä 45–50 vuorokautta. Tämän jälkeen emot ruokkivat poikasia vielä kuukauden, jonka jälkeen poikaset itsenäistyvät. Kaksivuotias lintu pystyy jo lisääntymään.
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tunturihaukan ravinto on melko yksipuolista. Se syö mieluiten riekkoja ja kiirunoita. Jos näitä ei ole tarjolla, se tyytyy pienjyrsijöihin ja sopuleihin. Satunnaisesti tunturihaukka saalistaa myös kahlaajia ja vesilintuja, ja pesästä on joskus löydetty jopa metsähanhen jäänteitä. Vaelluksella olevat nuoret linnut syövät muutakin, sillä vaellusmailla ei välttämättä ole kanalinturavintoa tarjolla. Tunturihaukka pyydystää saaliinsa maasta tai ilmasta.
Kuvagalleria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Tunturihaukan pesä kallionkolossa. -
Yhdysvaltain ilmavoimien kouluttama, vaalea aavikkohaukan ja tunturihaukan risteymä "Yeti", pystyy syöksymään 320 km/h. -
Vanha tunturihaukka lennossa. -
Tunturihaukan muna.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b BirdLife International: Falco rusticolus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 14.5.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 567. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3 Teoksen verkkoversio (viitattu 6.10.2022).
- ↑ Rauhoitettujen eläinten ja kasvien ohjeelliset arvot 2008. Ympäristöministeriö. Viitattu 18.6.2010.[vanhentunut linkki]
- ↑ BirdLife Suomi - Lintujen korvausarvot www.birdlife.fi. Arkistoitu 28.5.2016. Viitattu 6.6.2016.
- ↑ Suomen 3. lintuatlaksen (2006–2010) tulokset (pdf) Suomen III lintuatlas – Jari Valkama, Ville Vepsäläinen ja Aleksi Lehikoinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus. Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-JaaSamoin 4.0. Viitattu 13.4.2024.
- ↑ Falco rusticolus (Gyrfalcon) The IUCN Red List of Threatened Species. Version 2023-1. 2021. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources. Viitattu 11.4.2024. (englanniksi)
- ↑ Falco rusticolus (Gyrfalcon) (pdf) The IUCN Red List of Threatened Species. Supplementary information. International Union for Conservation of Nature and Natural Resources & BirdLife International. Viitattu 11.4.2024. (englanniksi)
- ↑ Felix, Jiri; Hisek, Kvetoslav: Koko perheen suuri lintukirja, s. 125. Suomentanut Nuuja, Ismo; Palokangas, Risto. Vantaa: Kirjalito, 1988. ISBN 951-28-1683-0
- ↑ Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 97. Helsinki: Helsinki Media, 1998. ISBN 951-32-0006-X
- ↑ a b Gyrfalcon Audubon. 13.11.2014. Viitattu 18.4.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Metsähallituksen sivu tunturihaukasta (Arkistoitu – Internet Archive)
- Tunturihaukka Lintukuva-verkkopalvelussa
- Teuvo Suominen. Lintujemme katoava aateli. WSOY 1967.