Takaisin valoon

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Takaisin valoon
Ohjaaja Arto Halonen
Käsikirjoittaja Arto Halonen
Tuottaja Arto Halonen
Timo T. Lahtinen
Kuvaaja Joonas Pulkkanen
Mika Orasmaa
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Art Films Production AFP
Smile Entertainment Oy
Kesto 80 min
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Takaisin valoon on Arto Halosen ohjaama dramatisoitu dokumenttielokuva suomalaisnaisesta, joka joutuu vapaudenriiston kohteeksi.

Elokuva kertoo ihmiskaappausten hämärästä maailmasta sekä sieltä selvinneen raskaasta prosessista, kun hän kokoaa minuutensa uudelleen.[1] Like Kustannus julkaisi Marissa Jaakolan ja Ari Väntäsen kirjoittaman kirjan Takaisin valoon yhtä aikaa elokuvan kanssa. Dokumenttielokuva sai ensi-iltansa 19. lokakuuta 2018, ja se esitettiin televisiossa osana Ylen Dokumenttiprojekti-sarjaa.[2]

Vastavalmistunut 25-vuotias Marissa palkataan työ- ja Elinkeinoministeriön työnhakuilmoituksen kautta töihin lakiasioita hoitavaan konsulttifirmaan. Uusi työ alkaa kesällä 2007, se on sekä haastavaa että palkitsevaa ja tarjoaa nuorelle työntekijälle onnistumisen kokemuksia. Pian työtehtävät vievät Marissan työmatkalle Saksaan ja sieltä Sveitsiin, sillä firmalle ollaan avaamassa uusia toimipisteitä Eurooppaan.

Seuraavaksi työmatkat vievät Marissan ja tämän esimiehen Tunisiaan, jossa muutoin hurmaava esimies alkaa käyttäytyä uhkaavasti ja väkivaltaisesti. Marissa kaapataan, ja häntä pidetään huumausaineiden voimalla vastustuskyvyttömänä kuukausia vankeudessa. Marissan mielestä voi traumaattisen kokemuksen jälkeen päästä valoon, kun ei jää kiinni vihaan ja katkeruuteen.[3]

Kotilieden Riitta Lehtimäki kirjoittaa Takaisin valoon olevan koskettava, hurja ja ehdottomasti katsomisen arvoinen. "Marissa Jaakola selviytyi uskomattomalla tavalla vapaudenriistosta, josta valitettavasti monet tytöt ja naiset eivät selviä. Ihmiskauppa on edelleen valitettavan helppoa ja riskitöntä tekijöille."[4]

Turun Sanomien Henri Waltter Rehnström luonnehti elokuvaa vaikuttavaksi; "Dramatisoidut kohtaukset vahvistavat olennaisesti kerrontaa. Mitään ei ole liikaa, mitään ei paisutella tai alleviivata. Dokumentin katsoo läpi melkein henkeään pidätellen".[5]

  1. Takaisin Valoon Rokumentti. Viitattu 23.4.2019.
  2. Takaisin valoon Like Kustannus. Viitattu 23.4.2019.
  3. Dokumenttiprojekti: Takaisin valoon yle.fi. Viitattu 30.4.2019.
  4. Telkkari auki torstai-iltana! Koukuttava tv-dokumentti kertoo, miten äidin puhelu pelasti kidnapatun suomalaisnaisen Kotiliesi.fi. 10.4.2019. Viitattu 30.4.2019.
  5. Elokuva-arvio: Arto Halosen Takaisin valoon on vaikuttava elokuva ihmisryöstöstä ts.fi. 18.10.2018. Arkistoitu 30.4.2019. Viitattu 30.4.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]