Taiping-kapina
| Taiping-kapina | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
|
| ||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
1 100 000 |
500 000 | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
145 000 |
243 000 | ||||||||
Taiping-kapina (1850–1864) oli yksi lukuisista Kiinan Qing-dynastiaa eli mantšudynastiaa vastaan puhjenneista kapinoista. Taiping-kapinan tekee merkittäväksi sen laajuus ja sitkeys: kapina kesti noin 14 vuotta, koski huomattavan suurta aluetta eteläistä ja keskistä Kiinaa, ja kapinan seurauksena kuoli yli 20–30 miljoonaa ihmistä. Taiping-kapina onkin yksi ihmiskunnan verisimmistä yhteenotoista ja samalla maailmanhistorian eniten kuolonuhreja vaatinut sisällissota.[1]
Taiping-liikkeen perustaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taiping (太平, rauha ja turvallisuus) -liikkeen perusti Hung Hsiu-tšuan[1], köyhästä hakka-perheestä syntyjään oleva[2] yläkoulun opettaja. Hän yritti suorittaa virkatutkintoa Kantonissa, jossa hän oli ollut pitkään ja tutustunut siellä kristittyihin lähetyssaarnaajiin ja heidän oppeihinsa. Hän kuitenkin epäonnistui kokeessa ja sairastui.[2] Sairaana ollessaan Hung Hsiu-tšuan näki näkyjä, joissa Jeesus ilmestyi hänelle. Näyissä kerrottiin Hung Hsiu-tšuanin olevan Jeesuksen nuorempi veli[2] ja käskettiin häntä hyökkäämään kungfutselaisuutta, buddhalaisuutta ja mantšuhallintoa vastaan.
Näihin aikoihin Kiinassa oli koettu lukuisia luonnononnettomuuksia, taloudellisia vaikeuksia ja sotatappioita länsimaille, mikä perinteisen kiinalaisen ajattelun mukaan osoitti, että dynastia oli vaihtumassa. Mantšuvastaisuus oli erityisesti Etelä-Kiinassa laajalle levinnyttä. Hung Hsiu-tšuan oppi tarjosi vähemmistökansoille keskinäistä apua ja tasa-arvoa, joten tällaiset sorretut ryhmät, työpaikkansa menettäneet sekä jotkut Ming-dynastian palauttamista kaipaavat lähtivät liikkeeseen mukaan. Mukaan liittyi myös salaseuroja ja rosvojoukkoja. Sotilaallisen toiminnan liike aloitti 1840-luvulla.
Kapinan alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keskushallinto huolestui 1850 taiping-liikkeen voimasta ja pidätytti sen johtajia. Liikkeen kannattajat olivat kuitenkin varautuneet yhteenottoon ja hankkineet aseita. Päättäväisinä ja kurinalaisina he onnistuivat murtamaan hallituksen joukkojen saarron ja alkoivat vallata maata Guangdongin provinssissa. Elokuussa 1851 Hung julisti Täydellisen rauhan taivaallisen valtion (太平天國 [tàipíng tiānguó]) perustetuksi ja itsensä sen yksinvaltaiseksi johtajaksi. Hän julistautui myös keisariksi ja aikoi perustaa Kiinaan uuden hallitsijasuvun.[1] Valtion piti olla Jumalan valtakunta maan päällä.
Kapinalliset laajensivat aluettaan nopeasti pohjoiseen. Nanjing vallattiin maaliskuussa 1853, valtauksen yhteydessä surmattiin 30 000 Qing-dynastian sotilasta ja teurastettiin tuhansia siviilejä. Kaupungista tehtiin liikkeen pääkaupunki, ja sen nimeksi annettiin Tianjing (天京, Taivaallinen pääkaupunki). Alueen laajentamista jatkettiin länteen ja pohjoiseen.
Hallintojärjestelmä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taiping-hallinnossa ei ollut erillistä sotilas- ja siviilipuolta. Ideana oli rakentaa egalitaristinen yhteiskunta, mutta tulos oli kuitenkin hyvin hierarkkinen ja muistutti perinteisiä järjestelmiä. Valta keskittyi Hung Hsiu-tšualle ja tämän veljille. Hung Hsiu-tšua alkoi kuitenkin Nanjingin valtauksen jälkeen keskittyä lähinnä hengellisiin asioihin, joten valtaa piti pääosin hänen serkkunsa Hong Rengan lukuun ottamatta sotilasasioita, joita hoiti taitava Li Xiuchang. Monet liikkeen johtajat kutsuivat itseään kuninkaiksi ja prinsseiksi.
Maan katsottiin kuuluvan Jumalalle. Valtio maksoi sotilaiden hää- ja hautauskulut, ruoat ja muun tarpeellisen. Perheillä katsottiin olevan velvollisuus varustaa sotilas. Valtio otti haltuunsa rauta-, kupari- ja ruutimonopolin. Johtajilla oli oikeus käyttää yhteistä omaisuutta, kuten viljavarastoja, haluamallaan tavalla. Hallinto olikin varsin tuhlailevaista. Johdossa oli myös länsimaisia henkilöitä ja ideoita, ja jopa vaalien järjestämisen ajatusta pidettiin esillä. Hung Hsiu-tšuanin hengellinen auktoriteetti toimi vallan takeena.
Naisten oikeudetkin nostettiin esille, ja naisia toimi esimerkiksi sotilaina.[2] Vanhan kiinalaisen tavan mukainen tyttöjen jalkojen sitominen kiellettiin.[2] Miehet ja naiset pidettiin erillään uskonnollisen puhdasoppisuuden mukaisesti.[2], Johtajat tosin pitivät suurehkoja haaremeita itselläänlähde?, mutta muuten moniavioisuus kiellettiin, samoin kuin orjuus, uhkapeli, oopiumi, alkoholi ja tupakka.[2] Hong Rengan esitteli vuonna 1859 luettelon omia suunnitelmiaan, joihin sisältyi muun muassa rautateiden rakennusta, pankkien ja postien perustamista, sanomalehtiä, laitoksia sokeille ja kuuroille sekä luostarien muuttamista sairaaloiksi. Uudistukset jäivät suunnitteluasteelle kapinan kukistumisen myötä.[3] Myös kansalle luvattu maanjako jäi toteuttamatta.
Ideologia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Raamatun opettama monoteismi vallitsi, eikä maallinen moraalikaan ollut samanlainen kuin perinteinen kungfutselainen. Kaikilla, ei vain keisarilla, oli oikeus palvoa taivasta. Kungfutselaisia, buddhalaisia ja taolaisia temppeleitä tuhottiin.[2]
Kristittyjä kuitenkin häiritsivät taipingin "vääristyneet opit". He lainasivat taivaiden ja helvettien määrän buddhalaisilta, eivät viettäneet ehtoollista ja noudattivat kiinalaisia perinteitä. Esillä oli myös šamanismin piirteitä. Salaseuraromaaneistakin lainattiin ideoita: Jumalalla oli taikamiekka ja -peili, suuri totuus piili esoteerisissa kirjoissa, harrastettiin uskollisuusvaloja jne.
Länsimaiden suhtautuminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taiping-liike suhtautui yleensä myönteisesti länsimaalaisiin, jotka eivät kuitenkaan katsoneet, että heitä olisi kohdeltu oikein. Yksittäisiltä ulkomaalaisilta saatiin kuitenkin uskonnollisista syistä sotilaallistakin tukea, armeijassa toimi Augustus Frederick Lindleyn johtama ulkomaalaisosasto. Ulkomaalaiset olisivat ensimmäisen oopiumisodan jälkeen mielellään hyväksyneet Kiinassa uuden hallinnon. Taiping-valtio hallitsi merkittäviä kauppareittejä, eikä ulkomaalaisilla ollut ongelmia kaupankäynnissä heidän kanssaan. Ulkomaalaiset eivät kuitenkaan halunneet sitoutua niin epävakaaseen hallintoon. Kristinusko puolestaan herätti sekä sympatiaa että vastustusta.
Toisen oopiumisodan jälkeen länsimaiden neutraali kanta kapinaan muuttui keskushallinnon puolustamiseksi, sillä he eivät halunneet menettää sodan kautta saatuja etuja. He tarjosivat myös pientä apua kapinallisten kukistamisessa Jangtsejoen kohdalla.
Kapinallisten tappio
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koska taiping-liike vastusti lukuisia perinteisiä kiinalaisia tapoja ja joitakin kungfutselaisia arvoja, kansan parissa sitä vastustettiin paljon. Erityisesti ylemmät luokat olivat voimakkaasti liikettä vastaan. Talonpojillekin jatkuva sodankäynti oli luonnollisesti rasite.
Elokuussa 1860 Taiping-liike yritti valloittaa Shanghain, mutta Frederick Townsend Wardin johtamat ulkomaalaiset torjuivat hyökkäyksen. Keisarilliset joukot järjestäytyivät toisen oopiumisodan jälkeen uudelleen Zeng Guofanin ja Li Hongzhangin alaisuuteen, ja taiping-liike alkoi kärsiä suuria tappioita nopeaan tahtiin. Vuoden 1864 alussa olivat keisarilliset joukot selvästi hallinnassa. Hong julisti että Jumala suojelisi Tianjingia, mutta kesäkuussa keisarillisten joukkojen lähestyessä hän myrkytti itsensä. Hänen ruumiinsa löytyi viemäristä.
Neljä kuukautta ennen taipingin taivaallisen valtakunnan kukistumista Hung Hsiu-tšuan jätti valtaistuimen vanhimmalle pojalleen Hong Tianguifulle, joka ei kuitenkaan tehnyt mitään valtakunnan pelastamiseksi.
Taiping-kapina kukistui lopullisesti 19. heinäkuuta 1864, kun Qing-hallituksen joukot valtasivat Nankingin ja surmasivat kahdessa päivässä satatuhatta ihmistä.[1]
Samoihin aikoihin Kiinassa oli useita muita suuria kapinoita: muslimikapinat maan lounaisosissa vuosina 1855–1873 ja luoteisosissa 1862–1877 sekä Nian-kapina vuosina 1853–1868. Taiping-liikkeen kannattajia pakeni ja osallistui näihin kapinoihin. Osa taas pakeni Vietnamiin, jossa moni osallistui myöhemmin taisteluihin Ranskan–Kiinan sodassa.
Taiping-kapinan perintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sekä tasavaltalaiset että kommunistit ottivat myöhemmin vaikutteita taiping-kapinasta. Kuomintangin ensimmäinen johtaja Sun Yat-sen piti Hung Hsiu-tšuania yhtenä esikuvistaan.[4][5]
Historioitsijat ovat erimielisiä siitä, tulisiko taiping-kapinaa pitää tavanomaisena talonpoikaiskapinana vai vallankumouksena. Karl Marx nimitti taiping-kapinaa vallankumoukseksi sen ollessa käynnissä. Mao Zedong luonnehti taiping-kapinaa ”keskeneräiseksi vallankumoukseksi”.[4][6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ”Verisin sisällissota”, Guinnessin Ennätysten kirja. (1. suomenkielinen painos) Otava, 1968.
- Ssu-yü Teng; Fairbank, John King: China's Response to the West: A Documentary Survey, 1839-1923. Harvard University Press, 1979. (englanniksi)
- Fairbank, John King; Reischauer, Edwin O.: ”The Taiping Kingdom”, China, Tradition & Transformation. Allen & Unwin, 1989. ISBN 0-04-374006-5 (englanniksi)
- Xiaorong Han: Chinese Discourses on the Peasant, 1900-1949. SUNY Press, 2005. ISBN 978-0791463192 (englanniksi)
- Cohen, Paul A.: China Unbound: Evolving Perspectives on the Chinese Past. Routledge, 2003. ISBN 978-0415298230 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]