Tadžikistanin maantiede
Tadžikistanin maantiede kertoo Tadžikistanin maantieteeseen liittyvistä asioista. Tadžikistan sijaitsee Keski-Aasiassa ja sen ympärillä olevia valtioita ovat Uzbekistan, Kirgisia, Kiina ja Afganistan.
Maastonmuodot ja vesistöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valtaosa maan pinta-alasta on aavikkoa, puoliaavikkoa ja ylähköaroa, jota on vuorten rinteillä yleensä 1200 metriin saakka. Ylempänä on metsää ja vuoristoniittyjä. Maan länsiosassa on useita vuoristomassiiveja. Näihin massiiveihin kuuluvat Turkestanvuoret ja Zerevšanvuoret. Tadžikistanin alueella on myös osa Gissarvuoristosta, jossa korkeus vaihtelee 4000 metristä 5600 metriin. Maan pohjoisosassa on Kuraminvuoret, joiden korkein kohta on 3769 metriä korkealla . Pohjoisosassa on myös osa Alaivuorista ja Ferganan laaksosta. Maan itäosassa osa Pamirin vuoristosta. Amudarjajoki virtaa Afganistanin rajaseudulla.[1] Toinen joki on 877 kilometriä pitkä Zeravšan, joka virtaa vuoristojäätiköltä kohti syvää laaksoa.[2]
Ilmasto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yleensä ilmasto on mantereinen, kylmä ja kuiva. Vuoristossa vuodenaikojen väliset lämpötilaerot ovat suuremmat kuin niiden välisissä laaksoissa. Vuoristossa talvella kylmimmillään on pakkasta 50°C ja kesällä lämpimillään on 20°C. Sateisinta on Gissarvuorten eteläpuolella.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Marketta Kotilainen: Maailmalla, Aasia, s. 194-195. Weilin+Göös, 2008. ISBN 978-951-0-33474-4
- ↑ Zeravshan Suuri neuvostosanakirja. Viitattu 20.4.2023. (venäjäksi)