Suomen ralli 2014

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toiseksi sijoittunut Sébastien Ogier EK:lla 16

Suomen ralli 2014 (sponsorinimeltään Neste Oil Rally Finland 2014) oli kauden 2014 kahdeksas MM-ralli, joka ajettiin 31. heinäkuuta3. elokuuta. Rallin päätukikohta oli tavalliseen tapaan Jyväskylä. Kilpailun voitti toista kertaa urallaan Jari-Matti Latvala.[1]

Järjestyksessään vuoden 2014 kilpailu oli historian 64. Suomen ralli.[1]

Erikoiskokeet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kolmanneksi sijoittunut Kris Meeke EK:lla 12
Viidenneksi sijoittunut Mikko Hirvonen EK:lla 16
Kahdeksanneksi sijoittunut Hayden Paddon EK:lla 12

Rallissa ajettiin 26 erikoiskoetta, joiden yhteispituus oli 360,94 kilometriä.[1]

Ralli jatkui nyt sunnuntaihin asti, joten ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1992 metsäerikoiskokeita ajettiin neljänä eri päivänä.[2] Joka päivän reitti kävi eri suunnassa Jyväskylästä.[2]

Harjun yleisöerikoiskoe ajettiin nyt ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1998. [2] Muita pitkän tauon jälkeen mukana otettuja erikoiskokeita olivat Jouhtikylä, Pihlajakoski ja Päijälä. Ouninpohja korvattiin jälleen Kakariston erikoiskokeella tietöiden vuoksi. [2] Ruuhimäki oli mukana itse kilpailussa ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen, joten testierikoiskoe ajettiin Laajavuoressa.[2]

EK:n nro Nimi Pituus (km) Nopein Aika
Torstai 31.7.
Testierikoiskoe Laajavuori 4.04 Latvala[3]
1 Lankamaa 1 23,44 Latvala 11.17,3
2 Jouhtikylä 10,36 Latvala 5.02,5
3 Lankamaa 2 23,44 Ogier / Latvala 11.11,2
4 Harju 1 2,27 Ogier 1.46,1
Perjantai 1.8.
5 Pihlajakoski 1 14,51 Latvala 6.45,9
6 Päijälä 1 23,38 Latvala 10.52,3
7 Kakaristo 1 20,51 Meeke 10.37,0
8 Painaa 1 7,70 Ogier 3.51,3
9 Pihlajakoski 2 14,51 Ogier 6.39,8
10 Päijälä 2 23,38 Latvala 10.38,3
11 Kakaristo 2 20,51 Latvala 10.22,1
12 Painaa 2 7,70 Latvala 3.48,5
13 Harju 2 2,27 Ogier 1.46,3
Lauantai 2.8.
14 Mökkiperä 1 13,84 Latvala 6.44,8
15 Jukojärvi 1 21,93 Latvala 10.15,3
16 Surkee 1 14,95 Latvala 7.58,9
17 Himos 1 4,45 Ogier 2.37,6
18 Leustu 1 10,01 Latvala 5.15,9
19 Mökkiperä 2 13,84 Latvala 6.40,7
20 Jukojärvi 2 21,93 Ogier 10.09,4
21 Surkee 2 14,95 Ogier 7.53,4
22 Himos 2 4,45 Ogier 2.35,4
23 Leustu 2 10,01 Ogier 5.11,3
Sunnuntai 3.8.
24 Ruuhimäki 1 6,79 Latvala 3.16,7
25 Myhinpää 23,02 Ogier 10.15,5
26 Ruuhimäki 2 6,79 Ogier 3.16,0

Lopputulokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kilpailuun osallistui yhteensä 77 autokuntaa, joista maaliin selvisi 54.[1]

Sijoitus[1] Kuljettaja Kartanlukija Auto Aika Ero EK-pohjat[4]
1. (25) Suomi Jari-Matti Latvala Suomi Miikka Anttila Volkswagen Polo R WRC 2.57.23,2 14
2. (18) Ranska Sébastien Ogier Ranska Julien Ingrassia Volkswagen Polo R WRC 2.57.26,8 +0.03,6 12
3. (15) Yhdistynyt kuningaskunta Kris Meeke Irlanti Paul Nagle Citroën DS3 WRC 2.58.13,8 +0.50,6 1
4. (12) Norja Andreas Mikkelsen Norja Ola Fløene Volkswagen Polo R WRC 2.59.15,7 +1.52,5
5. (10) Suomi Mikko Hirvonen Suomi Jarmo Lehtinen Ford Fiesta RS WRC 3.00.12,9 +2.49,7
6. (8) Suomi Juho Hänninen Suomi Tomi Tuominen Hyundai i20 WRC 3.01.52,2 +4.29,0
7. (6) Yhdistynyt kuningaskunta Elfyn Evans Yhdistynyt kuningaskunta Daniel Barritt Ford Fiesta RS WRC 3.02.49,0 +5.25,8
8. (4) Uusi-Seelanti Hayden Paddon Uusi-Seelanti John Kennard Hyundai i20 WRC 3.03.41,0 +6.17,8
9. (2) Norja Henning Solberg Itävalta Ilka Minor-Petrasko Ford Fiesta RS WRC 3.09.30,2 +12.07,0
10. (1) Viro Karl Kruuda Viro Martin Järveoja Ford Fiesta S2000 3.12.07,9 +14.44,7

WRC2:n voitti Karl Kruuda.[1]

JWRC:n voitti Martin Koci.[1]

Power Stage -erikoiskokeena toimi kisan päättänyt Ruuhimäki 2 (6,79 km).[5]

Sijoitus Kuljettaja Kartanlukija Auto Aika Ero
1. (3) Ranska Sébastien Ogier Ranska Julien Ingrassia Volkswagen Polo R WRC 3.16,0
2. (2) Suomi Jari-Matti Latvala Suomi Miikka Anttila Volkswagen Polo R WRC 3.16,1 +0.00,1
3. (1) Yhdistynyt kuningaskunta Kris Meeke Irlanti Paul Nagle Citroën DS3 WRC 3.18,1 +0.02,1