Shigechiyo Izumi
Shigechiyo Izumi (29. kesäkuuta 1865 tai 1880 – 21. helmikuuta 1986) oli maailman vanhin ihminen Niwa Kawamoton kuoleman jälkeen. Mikäli hän oli syntynyt vuonna 1865, hän olisi ollut kuollessaan 120 vuoden ja 237 päivän ikäinen, ja täten olisi ollut pisimpään koskaan elänyt mies ja maailman toiseksi vanhimmaksi elänyt ihminen Jeanne Calmentin jälkeen. Mikäli hän oli syntynyt vuonna 1865, hän olisi ollut myös viimeinen elossa ollut 1860-luvulla syntynyt[1][2].
Tutkimukset ovat herättäneet epäilyjä Izumin todellisesta iästä. Huhtikuussa 1987, 14 kuukautta Izumin kuoleman jälkeen, Tokion pääkaupunkiseudun gerontologisen instituutin epidemiologian osasto kertoi, että Izumin perherekisteritietojen mukaan Izumi oli kuollessaan vain 105. On mahdollista, että hänen syntymätodistuksensa on itse asiassa hänen nuorena kuolleen vanhemman veljensä syntymätodistus. Izumi olisi saattanut syntyä vasta vuonna 1880, jolloin hän olisi ollut kuollessaan 105-vuotias[3]. Mikäli näin on, maailman vanhin tunnettu mies on Jiroemon Kimura, joka kuoli 116-vuotiaana vuonna 2013.
Izumin elämäntarinassa on havaittu useita epäselvyyksiä. Hän syntyi ja kasvoi Tokunoshiman saarella Isen kaupungissa. Izumin tiedetään myös nauttineen säännöllisesti shochua ja olleen säännöllinen polttaja. Ruokavalio kuitenkin koostui ennemmin kalasta ja vihanneksista kuin lihasta.[4] Izumi kuoli keuhkokuumeeseen 21. helmikuuta 1986. Izumin tapaus on yhä kiistelty. Guinnessin ennätysten kirja tunnusti vuoteen 2011 saakka hänen syntyneen vuonna 1865 ja olleen täten kuollessaan 120-vuotias. Vuonna 2012 se kuitenkin poisti Izumin ja julisti 115-vuotiaana kuolleen tanskalaissyntyisen Christian Mortensenin maailman vanhimmaksi mieheksi.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ World's Oldest Man Celebrates 120th Birthday
- ↑ 'Oldest Man' Dies in Japan at 120
- ↑ Asahi News Service, APRIL 6, 1987, MONDAY, JAPANESE EXPERT DEBUNKS IDEA OF 'VILLAGE OF 100-YEAR-OLDS
- ↑ Antti Hervonen: Vuosisadan vartijat, Ikääntymisen suomenmestarit kertovat (Tammi 2001) ISBN 951-31-2056-2