Satu Mäkelä-Nummela

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Satu Mäkelä-Nummela kultajuhlatilaisuudessa Pekingin olympialaisissa.
Satu Mäkelä-Nummela kultajuhlatilaisuudessa Pekingin olympialaisissa.
Maa:  Suomi
Naisten ammunta
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Peking 2008 trap
MM-kilpailut
Pronssia Pronssia Nikosia 1995 trap
Pronssia Pronssia Maribor 2009 trap
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Baku 2017 trap

Satu Silja Päivikki Mäkelä-Nummela (o.s. Mäkelä, s. 26. lokakuuta 1970 Mallusjoki, Orimattila)[1] on suomalainen trap-ampuja ja olympiavoittaja Pekingistä 2008. Hän edustaa Orimattilan Seudun Urheiluampujia.[2]

Mäkelä-Nummela on voittanut trap-ammunnan maailmancupin osakilpailun kahdeksan kertaa vuosien 2005–2018 aikana. Ensimmäisen maailmancupin kilpailun hän voitti Americanassa Brasiliassa vuonna 2005.[2] Suhlin vuoden 2006 maailmancupkilpailun voitollaan Mäkelä-Nummela saavutti Suomelle olympiapaikan Pekingin kesäolympialaisiin 2008. Olympialaisissa Mäkelä-Nummela ylsi olympiavoittoon 91 pisteellä, joka oli myös uusi olympiakisojen ennätys[3]. Mäkelä-Nummela on toistaiseksi viimeinen kesäolympialaisista kultaa voittanut suomalainen.

Trapin MM-kilpailuissa Mäkelä-Nummela on ollut kaksi kertaa pronssilla, vuonna 1995 Nikosiassa ja vuonna 2009 Mariborissa. Vuoden 2009 kisojen peruskilpailussa Mäkelä-Nummela sivusi maailmanennätystulosta 74 kiekkoa.[4] Vuoden 2017 EM-kilpailuissa Bakussa Mäkelä-Nummela sai myös pronssia.[5] Vuoden 1995 MM-kisoissa ja vuoden 2012 EM-kisoissa Larnakassa hän oli voittamassa pronssia joukkuekilpailussa.[6]

Vuonna 2011 Mäkelä-Nummela saavutti Suomelle olympiapaikan Lontoon olympialaisiin 2012 sijoituttuaan Pekingissä maailmancupin osakilpailussa neljänneksi. Olympialaisissa Mäkelä-Nummela putosi trapin finaalista uusinnoissa sijoittuen seitsemänneksi.[7] Syyskuussa 2012 hän voitti maailmancupin finaalin Mariborissa.[8]

Neljännen maailmancupin osakilpailuvoittonsa Mäkelä-Nummela saavutti Pekingissä heinäkuussa 2014.[9] Toukokuussa 2015 hän voitti maailmancupin osakilpailun Larnakassa ja varmisti samalla Suomelle maapaikan Rion olympialaisiin 2016.[10] Kesäkuussa 2016 Mäkelä-Nummela voitti maailmancupin osakilpailun Bakussa.[11] Rion olympialaisissa Mäkelä-Nummela sijoittui kymmenenneksi ja jäi finaalista. [12]

Huhtikuussa 2018 Mäkelä-Nummela voitti maailmancupin osakilpailun Changwonissa ja kesäkuussa 2018 Siggiewissä.[13] Hän varmisti Suomelle maapaikan Tokion olympialaisiin 2020 sijoittumalla toiseksi Hollolan maailmancupissa 16. elokuuta 2019.[14] Joulukuussa 2019 Mäkelä-Nummela valittiin Suomen olympiajoukkueeseen.[15]

Alkuvuonna 2009 Mäkelä-Nummela valittiin Suomen urheilugaalassa Vuoden urheilijaksi ja samalla Vuoden naisurheilijaksi. Vuonna 2009 Suomen Ampumaurheiluliitto valitsi Mäkelä-Nummelan Vuoden ampujaksi toisen kerran peräkkäin.[4]

Orimattilan kaupungissa Orimattilan ampumaradalle johtava hiekkatie on nimitetty Olympiavoittajantieksi.[16]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mäkelä-Nummelan aviomies ja valmentaja on Matti Nummela. Heillä on kaksi lasta. Perhe asuu Orimattilassa.[17][18]

Laji Ennätys Päivä Paikka
Naisten trap FSE 95 5.9.2009 Lahti
Naisten automaattitrap FSE 90 10.6.2005 Orimattila
Naisten kansallinen trap SE 71 8.6.1997 Hyvinkää
SE=Suomen ennätys, FSE=Finaali Suomen ennätys, MC=maailmancup
  1. Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 2009, s. 55. Minerva Kustannus Oy, 2009. ISBN 978-952-492-254-8
  2. a b Satu Mäkelä-Nummela Suomen Ampumaurheiluliitto. Viitattu 26.1.2020.
  3. Suomelle olympiakultaa
  4. a b Satu Mäkelä-Nummela Ampumaurheiluliiton Vuoden ampuja Yle Urheilu. 31.10.2009. Viitattu 5.8.2014.
  5. Satu Mäkelä-Nummela ampui EM-pronssia is.fi. 25.7.2017. Viitattu 25.7.2017.
  6. Satu Mäkelä-Nummela Suomen Ampumaurheiluliitto. Arkistoitu 16.8.2008. Viitattu 2.8.2015.
  7. Lehtisaari, Matti: Mäkelä-Nummela putosi niukasti finaalista Yle Urheilu. 4.8.2012. Viitattu 5.8.2014.
  8. Mäkelä-Nummela voitti maailmancupin finaalin
  9. Mäkelä-Nummela onnistui jälleen Pekingissä - maailmancupin voitto! Yle Urheilu. 3.7.2014. Viitattu 5.8.2014.
  10. Hakola, Tero: Satu Mäkelä-Nummela ampui olympiapaikan HS.fi. 2.5.2015. Viitattu 2.8.2015.
  11. Mäkelä-Nummela voitti maailmancupin Bakussa 22.6.2016. Suomen Ampumaurheiluliitto. Viitattu 26.1.2020.
  12. Rion olympiakisojen tulokset rio2016.com. 26.6.2016. Arkistoitu 26.8.2016. Viitattu 27.7.2021.
  13. Palo, Lassi: Satu Mäkelä-Nummela voitti jälleen maailmancupin! 12.6.2018. Suomen Ampumaurheiluliitto. Viitattu 26.1.2020.
  14. Satu Mäkelä-Nummela saavutti olympiapaikan – Suomella on nyt kaksi paikkaa Tokion ammuntoihin: ”Pikkuisen on huojentunut olo” Aamulehti.fi. 16.8.2019. Arkistoitu 26.1.2020. Viitattu 26.1.2020.
  15. Hyyppä, Emma: Mäkelä-Nummela ja Petäjä-Sirén edustavat kokemusta, Raitasella uran ensimmäiset olympiakisat – seitsemän suomalaista nimettiin Tokion olympiajoukkueeseen Yle Urheilu. 12.12.2019. Viitattu 26.1.2020.
  16. Olympiakultamitalisti Satu Mäkelä-Nummela avasi Olympiavoittajantien Orimattilaan
  17. Rioon tähtäävä suomalainen olympiavoittaja teki suuren muutoksen salaa valmentajalta – heti huipputulos
  18. Satu Mäkelä-Nummela

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]