Sävellaji

Osa artikkelisarjaa

Musiikki

Musiikin tyylilajit

• Taidemusiikki
• Populaarimusiikki:
• Pop | Rock | Iskelmä
• Afroamerikkalainen musiikki
• Kansanmusiikki
• Maailmanmusiikki

Musiikinteoria

• Nuottikirjoitus
• Melodia
• Harmonia
• Tonaalisuus
• Sävelasteikko
• Sävellaji
• Tahtilaji
• Musiikkifilosofia
• Musiikin vaikutukset
• Musiikin historia

Musiikin tekeminen

• Muusikko
• Säveltäminen
• Improvisointi
• Soitin
• Laulu
• Konsertti
• Äänen tallennus
• Tekijänoikeus

Sävellaji on sävelasteikkoon perustuva säveljärjestelmä, jonka perussävel eli toonika on jokin 12-sävelasteikon sävel. Tietyssä sävellajissa olevassa musiikkiteoksessa käytetään pääosin kyseiseen sävellajiin kuuluvia säveliä. Sävellajeihin perustuvaa musiikkia sanotaan tonaaliseksi vastakohtana atonaaliselle ja modaaliselle musiikille. Sävellaji voi vaihtua kesken musiikkiteoksen, mitä kutsutaan modulaatioksi tai sävellajinvaihdokseksi.

Historia

Vielä 1900-luvun alkupuolella ajateltiin finalistisesti, että 12 sävelen sävelasteikko on täydellinen asteikko, jota kohti kaikki asteikot pyrkivät. Muissa kulttuureissa esiintyneet asteikot kuten pentatoninen asteikko nähtiin vajaina tai puutteellisina. Esimerkiksi Kalevalan runomitta on nuotinnoksesta päätellen ajteltu vajaaksi G-duuriksi.

Tonaalisuuden ihannointi johtui luultavasti luonnontieteisiin liittyvän ajattelutavan vaikutuksesta. Sävellajin täydellisyyttä selittämään fysiikalla, ihmisen fysiologialla ja psykologialla.

Sävellaji ja sävelasteikko

Sävellaji on sidottu tiettyyn perussäveleen, kun taas vastaava sävelasteikko voidaan siirtää alkamaan mistä sävelestä hyvänsä. Jos esimerkiksi C-duurissa oleva teos siirretään eli transponoidaan puhdas kvintti ylöspäin, sen sävellaji muuttuu G-duuriksi. Koska sävelten keskinäiset korkeuserot pysyvät kuitenkin samana, on käytössä edelleen sama sävelasteikko, duuriasteikko.

Duuri ja molli

Länsimaisessa musiikissa yleisimmät sävellajit ovat duuri ja molli. Molemmat perustuvat diatoniseen sävelasteikkoon, jossa on seitsemän sävelaskelta, mutta duurin ja mollin perussävel on eri kohdassa. Mollista on lisäksi käytössä eri muunnelmia. Tärkein ero mollin ja duurin välillä on toisen ja kolmannen sävelen välinen korkeusero: duurissa se on kokosävelaskelen, mollissa puolisävelaskelen suuruinen. Usein duuria kuulee luonnehdittavan "iloiseksi" ja mollia "surulliseksi" sävellajiksi. Musiikin tunnelmaan vaikuttavat tietysti monet muutkin tekijät kuin käytetty sävellaji.

Duuria ja mollia, joilla on sama perus­sävel, sanotaan muunnos­sävel­lajeiksi, esimerkiksi C-duuri ja c-molli. Duuria ja mollia, joilla on sama etumerkintä, sanotaan rinnakkais­sävel­lajeiksi, esimerkiksi C-duuri ja a-molli.

Duurisävellaji merkitään isolla kirjaimella, molli pienellä.

Duuri

Pääartikkeli: Duuri

Duuriasteikon sävelten väliset korkeuserot sävelaskelissa ilmaistuina ovat perussävelestä lukien 1—1—½—1—1—1—½. Solmisaatiossa duuri alkaa tavusta do.

Molli

Molli alkaa solmisaatiossa tavusta la, jolloin molliasteikon tavurykelmä on la–ti–do–re–mi–fa–so–la. Joskus kuulee käytettävän sellaistakin tapaa, että molli alkaa duurin tavoin dosta, mutta muutama tavu on muuttunut toisennimiseksi: mi→mo, la→lo ja ti→to. Tällöin molliasteikon tavurykelmä on: do–re–mo–fa–so–lo–to–do. Mollissa on duurin tapaan seitsemän säveltä, mutta siitä on käytössä toisistaan hieman poikkeavia muunnelmia.

Luonnollinen molli vastaa duurin tavoin diatonista asteikkoa, mutta se alkaa sen vastaavan duuriasteikon (rinnakkaissävellajin) kuudennesta sävelestä. Näin ollen siinä sävelten väliset korkeuserot ovat sävelaskelina 1—½—1—1—½—1—1.

Luonnollinen molli on tavallisimmin käytetty molliasteikko.

Harmonisen mollin seitsemäs sävel on ylennetty niin, että sävelten korkeuserot ovat 1—½—1—1—½—1½—½.

Melodisessa mollissa on asteikkoa ylöspäin mentäessä sekä kuudes että seitsemäs sävel on ylennetty, jolloin korkeuserot ovat 1—½—1—1—1—1—½. Alaspäin mentäessä näitä korotuksia ei tehdä, vaan silloin melodinen molli vastaa luonnollista mollia.

Itämaisessa mollissa neljäs ja seitsemäs sävel on ylennetty. Korkeuserot ovat 1—½—1½—½—½—1½—½. Esimerkiksi a-mollin sävelet ovat: luonnollisessa sekä alaspäisessä melodisessa mollissa a, h, c, d, e, f ja g, harmonisessa mollissa a, h, c, d, e, f ja gis sekä ylöspäisessä melodisessa mollissa a, h, c, d, e, fis ja gis sekä itämaisessa mollissa a, h, c, dis, e, f ja gis.

Jazz-mollissa kuudes ja seitsemäs on ylennetty, kuten melodisessa mollissa, mutta sillä erolla, että myös alaspäin tultaessa ne pysyvät ylennettyinä.

Etumerkintä

Katso myös: Etumerkki (musiikki)

C-duurissa ja luonnollisessa a-mollissa käytetään vain diatonisen perusasteikon säveliä C, D, E, F, G, A ja H, jotka esimerkiksi pianolla soitetaan valkoisilla koskettimilla (elleivät muut sävelet esiinny tilapäisesti muunnesävelinä). Muissa sävellajeissa ainakin osa sävelistä on ylennetty tai alennettu, mikä nuottikirjoituksessa osoitetaan etumerkeillä, jotka sijoitetaan nuottiviivastolla jokaisen rivin alkuun. Etumerkkejä ovat ylennysmerkit, ristit ♯ ja alennusmerkit, b-merkit ♭.

Yhtenäisen nuottikirjoituksen ja selvyyden takia on sovittu, että etumerkit kirjoitetaan aina samaan järjestykseen (Ylennysten kirjoittaminen aloitetaan fisistä, alennusten kirjoittaminen aloitetaan b:stä). Nuottiviivaston edessä oleva avain määrää kiinteiden etumerkkien paikat nuottiviivastolla; esimerkiksi sävelet dis ja des kirjoitetaan diskanttiavaimella 4. viivalle, eli kvinttiä ylemmäs avaimen määrittämän g-sävelen viivasta. Etumerkkejä ei voida aina kirjoittaa samaan muotoon, esimerkiksi tenoriavaimella fis ja gis joudutaan kirjoittamaan oktaavia alemmas , jottei etumerkkejä jouduttaisi kirjoittamaan apuviivoille. Fisin voisi periaatteessa kirjoittaa viivaston päälle, mutta tällöin ylennysmerkkien muodostamasta kuviosta tulisi "kömpelön" näköinen, kun fis jäisi "orvoksi" viivaston yläosaan, kun gis, ais ja his olisivat kaikki alempana, minkä vuoksi myös fis kirjoitetaan tenoriavaimella alas.

Ylennysmerkkiset sävellajit

Ristimerkkiset sävellajit muodostavat sarjan, jossa jokaisen sävellajin perussävel on sama kuin edellisen viides sävel eli dominantti. Jokaisessa sävellajissa on yksi ylennetty sävel enemmän kuin edellisessä. Ne ovat:

• G-duuri ja e-molli: yksi risti, ylennetty sävel fis;
• D-duuri ja h-molli: kaksi ristiä, ylennetyt sävelet fis ja cis;
• A-duuri ja fis-molli: kolme ristiä, ylennetyt sävelet fis, cis ja gis;
• E-duuri ja cis-molli: neljä ristiä, ylennetyt sävelet fis, cis, gis ja dis;
• H-duuri ja gis-molli: viisi ristiä, ylennetyt sävelet fis, cis, gis, dis ja ais;
• Fis-duuri ja dis-molli: kuusi ristiä, ylennetyt sävelet fis, cis, gis, dis, ais ja eis;
• Cis-duuri ja ais-molli: seitsemän ristiä, kaikki sävelet ylennettyjä.

Alennusmerkkiset sävellajit

Vastaavanlaisen sarjan muodostavat myös b-merkkiset sävellajit. Tällöin kuitenkin jokaisen sävellajin perussävel on sama kuin edellisen neljäs sävel eli subdominantti. Ne ovat:

• F-duuri ja d-molli: yksi , alennettu sävel b;
• B-duuri ja g-molli: kaksi :tä, alennetut sävelet b ja es;
• Es-duuri ja c-molli: kolme :tä, alennetut sävelet b, es ja as;
• As-duuri ja f-molli: neljä :tä, alennetut sävelet b, es, as ja des;
• Des-duuri ja b-molli: viisi :tä, alennetut sävelet b, es, as, des ja ges;
• Ges-duuri ja es-molli: kuusi :tä, alennetut sävelet b, es, as, des, ges ja ces;
• Ces-duuri ja as-molli: seitsemän :tä, kaikki sävelet alennettuja.

B tarkoittaa alennettua H:ta.

Kaksoismerkkiset sävellajit

Sarjoja voitaisiin jatkaa pidemmällekin, mutta tällöin olisi osa sävelistä jo kaksinkertaisesti ylennettävä tai alennettava; esimerkiksi Gis-duurissa olisi kaksinkertaisesti ylennetty sävel fisis ja des-mollissa kaksoisalennettu sävel bb. Käytännössä tällaisia sävellajeja esiintyy vain sävellyksen keskellä tilapäisesti modulaatioiden seurauksena. Yleensä ne korvataan niitä enharmonisesti vastaavilla sävellajeilla, esimerkiksi Gis-duuri As-duurilla ja des-molli cis-mollilla.

Luettelo duuri- ja mollisävellajeista

Sävellajit ja niiden etumerkinnät:

etumerkintä	7 ♭ +fes	6 ♭ +ces	5 ♭ +ges	4 ♭ +des	3 ♭ +as	2 ♭ +es	1 ♭ b	0 ♭/♯	1 ♯ fis	2 ♯ +cis	3 ♯ +gis	4 ♯ +dis	5 ♯ +ais	6 ♯ +eis	7 ♯ +his
duurit	Ces	Ges	Des	As	Es	B	F	C	G	D	A	E	H	Fis	Cis
mollit	as	es	b	f	c	g	d	a	e	h	fis	cis	gis	dis	ais

Huomattava on, että molleissa 7. sävel on tavallisimmin ylennettynä (harmoninen molli). Tätä ei kuitenkaan osoiteta nuottien alkuun merkityllä etumerkinnällä, vaan tarvittava ylennys- tai palautusmerkki sijoitetaan välittömästi nuotin eteen ikään kuin kyseessä olisi tilapäinen muunnesävel.

Kvinttiympyrä

Kvinttiympyrä, johon on merkitty duuri- ja mollisävellajit. (Tässä on käytetty englantilaista sävelten nimistöä, ja sen mukaisesti B merkitsee alentamatonta säveltä, josta Suomessakin vanhastaan käytetyssä saksalaisessa nimistössä käytetään merkintää H.)

Eri sävellajeja ja niiden etumerkintöjä voidaan havainnollistaa kvinttiympyrän avulla. Siinä ne on sijoitettu ympyrän kehälle siten, että ylimpänä on C-duuri ja a-molli, joissa ei ole etumerkkejä. Siitä myötäpäivään kierrettäessä seuraavan sävellajin perussävel on aina sama kuin edellisen viides eli huippusävel, vastapäivään kierrettäessä taas sama kuin edellisen neljäs sävel. Tällöin korotusmerkkiset sävellajit sijoittuvat ympyrän oikealle, alennusmerkkiset taas vasemmalle puoliskolle, kummatkin etumerkkien lukumäärän mukaisessa järjestyksessä: mitä enemmän sävellajissa on etumerkkejä, sitä kauemmas se sijoittuu ympyrän korkeimmasta kohdasta. Alimpana ovat toisiaan enharmonisesti vastaavat Fis- ja Ges-duurit sekä dis- ja es-mollit, joissa etumerkkejä on kuusi.

Kirkkosävellajit

Duurin ja mollin ohella puhutaan kirkkosävellajeista, jotka olivat yleisiä keskiajan ja renessanssin musiikissa. Nämä pohjautuvat myös diatoniseen asteikkoon, mutta perussävel on kussakin kirkkosävellajissa eri kohdassa.

Puhdas viritys ja tasaviritys

Pääartikkeli: Tasaviritys

Diatoninen asteikko voidaan määritellä myös sävelten taajuuksien suhteiden avulla. Ns. puhtaasti viritetyssä duuriasteikossa taajuuksien suhteet ovat 24 : 27 : 30 : 32 : 36: 40 : 45 : 48. Täten asteikkoon kuuluu kolme duurikolmisointua, joiden pohjasävelinä ovat asteikon ensimmäinen, neljäs ja viides sävel; niissä kaikissa suhdeluvut ovat 4 : 5 : 6.

Useimmissa länsimaisen musiikin soittimissa käytetään tasavireistä asteikkoa, jossa taajuuksien suhteet poikkeavat näistä hieman. Monet ovat sitä mieltä, että tasavireisellä asteikolla soitettuina eri sävellajeilla ei ole erityispiirteitä tunnelman tai muiden musiikillisten ominaisuuksiensa suhteen. Joissakin vaihtoehtoisissa viritysjärjestelmissä sävellajeilla on selviä omia erityispiirteitä.

Transponointi

Pääartikkeli: Transponointi

Musiikkikappaleiden sävellajeja joudutaan usein muuttamaan laulajien tarpeisiin, sillä sävellajin tulee sisältää laulajalle sopivia säveliä. Sävellajin muuttamista matalammaksi tai korkeammaksi kutsutaan transponoinniksi. Kappaleen alkuperäisesittäjä on voinut olla korkeaäänisempi ja korkeiden sävelien laulaminen osoittautuu vaikeaksi tai kappaleen alkuperäisesittäjä on ollut matalaäänisempi ja matalien sävelien laulaminen osoittautuu vaikeaksi. Sopraanolle sopivat sävelet C4-G5, altolle A3-C5, tenorille C3-G4 ja bassolle G2-C4. Laulajien vahvuusalueista voi esimerkiksi päätellä, että sopraanolle ja tenorille sopivat samat C- ja G-säveliä sisältävät sävellajit, mutta sopraano vain laulaa saman sävellajin oktaavia ylempää kuin tenori ja tenori vastaavasti oktaavia alempaa kuin sopraano. Oktaavin verran korottamisesta käytetään merkintää 8va ja oktaavin verran alentamisesta merkintöjä 8va bassa tai 8vb.

Yleisimmät sävellajit

Spotify-musiikkipalvelun yli 30 miljoonasta musiikkikappaleesta tehdyn analyysin mukaan G-duuri on yleisin sävellaji. Toiseksi yleisin sävellaji on (etumerkitön) C-duuri. Mollisävellajit ovat duurisävellajeja harvinaisempia ja niistä yleisin on a-molli (C-duurin rinnakkaismolli). Toiseksi yleisin mollisävellaji on e-molli (G-duurin rinnakkaismolli). Kitaran ja pianon yleisyys soittimina läntisessä nykymusiikissa vaikuttanevat niille soveltuvien sävellajien valintaan. Samaisen sivuston mukaan kaikkein harvimmin käytetyt sävellajit ovat dis-/es-molli, gis-/as-molli sekä cis-molli, jotka ensin mainitusta alkaen ovat kolmella alimmalla sijalla yleisyysluokituksessa. Harvimmin käytetyt duurisävellajit ovat Es-duuri (es-mollin muunnosduuri), joka on kaikista sävellajeista viidenneksi harvinaisin, H-/Ces-duuri (gis-/as-mollin rinnakkaisduuri), joka on kymmenenneksi harvinaisin sekä Fis-/Ges-duuri (dis-/es-mollin rinnakkaisduuri), joka on 11:nneksi harvinaisin kaikista sävellajeista.