Rukouspäivä

Rukouslauantaita vietetään piispa Gulinin johdolla Hakametsän jäähallissa 1966. Kirkko ja kaupunki pyrkivät lieventämään huvikiellon aiheuttamaa harmia järjestämällä nuorisolle televisioidun ja radioidun rennon tilaisuuden.

Rukouspäivät ovat perinteisesti olleet useissa kristillisissä, varsinkin protestanttisissa maissa valtiovallan määräyksestä määräaikoina vietettäviä yleisiä kiitos-, katumus- ja rukouspäiviä. Nykyisin ne on muun muassa Ruotsissa lakkautettu, mutta Suomessa niitä viettää edelleen kaksi kertaa vuodessa Suomen ekumeeninen neuvosto. Nykyisin (vuodesta 2008 lähtien) ne ovat aina 18. tammikuuta ja 24. lokakuuta.

Rukouspäivien edeltäjänä voidaan pitää Rooman kristittyjen jo kolmannella vuosisadalla neljästi vuodessa viettämiä quatember-päiviä. Saksissa yleistä rukouspäivää vietettiin vuonna 1633 kolmikymmenvuotisen sodan johdosta.

Rukouspäiviä ei tule sekoittaa rukoussunnuntaihin, joka on viidennen pääsiäisen jälkeisen sunnuntain vanha nimitys.

Ruotsissa

Ruotsissa vanhimmat tiedot yleisistä rukouspäivistä ovat 1200-luvulta. Säännöllisesti niitä alettiin viettää vuodesta 1544 Kustaa Vaasan määräyksestä. Aluksi niitä oli kahdeksan kertaa vuodessa, myöhemmin niiden lukumäärä vaihteli. Vuodesta 1676 lähtien niitä oli aina neljä kertaa vuodessa. Vuosina 1773–1806 ne olivat aina lauantaina, vuodesta 1807 lähtien sunnuntaina, kunnes niitä vuonna 1983 lakattiin viettämästä.

Näiden neljän "Yleisen rukouspäivän" teemat olivatː Katumuspäivä (ensimmäinen rukouspäivä), Uskonpuhdistupäivä (toinen rukouspäivä), Lähetyspäivä (kolmas rukouspäivä) ja kiitospäivä (neljäs rukouspäivä). Kolmen rukouspäivän teemat on liitetty vuoden 1983 evankeliumikirjassa kirkkovuoteen siten, että seksagesimasunnuntai on uskonpuhdistuksen muistopäivä, Kolminaisuudenpäivä on Lähetyksen päivä ja lokakuun toinen sunnuntai on aiheeltaan ja nimeltään Kiitospäivä. Se korostuu nykyään ennen muuta syksyisenä sadonkorjuun kiitosjuhlana.

Suomessa

Ruotsin vallan aikana Suomessa vietettiin samoja rukouspäiviä kuin muualla silloisen Ruotsin valtakunnan alueella. Suomen sodan jälkeen, valtioyhteyden katkettua, niitä ei vuosina 1809–1811 Suomessa vietetty. Vuonna 1812 niitä vietettiin kaksi kertaa, vuosina 1813–2007 niitä oli neljä kertaa vuodessa, ja ne olivat aina sunnuntaina (ei kuitenkaan välttämättä samoina päivinä kuin Ruotsissa.) Vuodesta 2008 lähtien niitä on vain kaksi, ja ne ovat nyt kiinteinä päivämäärinä.

Rukouspäivät määrätään vuosittain annetulla rukouspäiväjulistuksella, joka vuoteen 2003 saakka julkaistiin Suomen säädöskokoelmassa. On myös ollut tapana lukea julistus kirkoissa uudenvuodenpäivän jumalanpalveluksessa. Suomen suuriruhtinaskunnan alkuaikoina julistus laadittiin Keisarin ja Suuriruhtinaan nimestä, vuodesta 1831 lähtien sen antoi Suomen senaatti. Suomen itsenäisyyden aikana sen antoi aluksi valtioneuvosto, vuodesta 1931 lähtien vuoteen 2003 saakka tasavallan presidentti. Julistus annetaan yleensä vähän ennen vuoden vaihdetta. Paitsi päätöksen rukouspäivien ajankohdasta, se sisältää myös johdannon, jossa on hengellisiä kehotuksia ja yleensä viittauksia ajankohtaisiin yleisiin huolenaiheisiin. Nykyisin julistus on luonteeltaan ekumeeninen. 1990-luvulta lähtien se valmisteltiin opetusministeriön asettamassa työryhmässä, jossa olivat edustettuina ministeriön lisäksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen ortodoksinen kirkko, Suomen vapaan kristillisyyden neuvosto ja Suomen ekumeeninen neuvosto. Käytännössä rukouspäivien ajankohdista kuitenkin päätettiin ainakin epävirallisesti jo kuukausia ennen julistuksen antamista, jotta ne on voitu merkitä almanakkoihin, joita nykyisin painetaan jo elokuussa.

1980-luvulle saakka ensimmäinen rukouspäivä oli helmikuussa, toinen toukokuussa (usein äitienpäivänä), kolmas heinäkuussa ja neljäs lokakuussa. Ensimmäinen rukouspäivä oli luonteeltaan katumuspäivä, toinen nuorison päivä, kolmas uskonpuhdistuksen muistopäivä ja neljäs vuodentulon kiitospäivä. Vuonna 1990 ensimmäinen rukouspäivä siirrettiin tammikuuhun tuolloin vietettävän ekumeenisen rukousviikon päätteeksi. Toinen rukouspäivä oli edelleen toukokuussa. Kolmas siirrettiin syyskuuhun ja oli nyt luonteeltaan kiitospäivä, neljäs taas lokakuuhun lähelle YK:n päivää, ja silloin rukoiltiin rauhan puolesta.

Aikaisemmin rukouspäiviin on liittynyt julkisia huvitilaisuuksia koskeneita kieltoja ja rajoituksia. Vuoteen 1968 saakka julkiset huvit olivat kiellettyjä rukouspäivää edeltävän päivän (ns. rukouslauantain) illasta kello 18:sta alkaen 24 tunnin ajan. Varsinkin toisen maailmansodan jälkeen tämä kielto sai osakseen yhä ankarampaa arvostelua sekä periaatteellisista että käytännön syistä; sitä pidettiin uskonnonvapautta loukkaavana. Vuoden 1969 alussa tuli voimaan uusi laki julkisista huveista. Sen mukaan tällainen kielto oli edelleen voimassa, mutta vain varsinaisena rukouspäivänä (sunnuntaina) kello 8–18. Kiellosta oli kuitenkin joukko poikkeuksia. Se ei koskenut muun muassa urheilukilpailuja, näyttelyn tai museon avoinna pitämistä eikä konsertteja, joissa pääasiassa esitettiin "muuta kuin tanssi- ja iskelmämusiikkia". Lisäksi lääninhallituksella oli oikeus myöntää poikkeuslupia.

Kirkko ja valtio -komitea esitti mietinnössään vuonna 1977, että rukouspäiväjulistusten antaminen olisi siirrettävä valtio­neuvostolta Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle, ja rukouspäiviin liittyneet julkisia huveja koskeneet rajoitukset olisi kumottava. Vuonna 1984 rukouspäivien huvikiellot kumottiin kokonaan.

Huvikiellon tultua kumotuksi ei rukouspäiväjulistuksella enää ollut juridista sitovuutta, eikä rukouspäiviä edes mainittu missään laissa. Vanhan tavan mukaan hallitus kuitenkin antoi tällaisen julistuksen edelleen joka vuosi, mutta sillä oli enää vain kehotuksen luonne. Varsinkin vuoden 2000 perustuslain tultua voimaan eräät oikeusoppineet kuitenkin asettivat kyseenalaiseksi, oliko hallituksella tai presidentillä edes oikeutta antaa pelkästään vanhan perinteen nojalla tällaista julistusta, josta ei ollut säädetty laissa. Asian selkeyttämiseksi hallitus antoi vuonna 2003 opetus- ja kulttuuriministeri Tanja Karpelan aloitteesta eduskunnalle esityksen laiksi ekumeenisesta rukouspäiväjulistuksesta. Laki olisi kuitenkin edellyttänyt vain, että vuosittain olisi annettava rukouspäiväjulistus, mutta itse julistuksella ei olisi ollut juridisia vaikutuksia. Eduskunta ei kuitenkaan säätänyt ehdotettua lakia.

Sen jälkeen, kun lakiehdotus tuli hylätyksi, vuosittaisen rukouspäiväjulistuksen on antanut Suomen ekumeeninen neuvosto, joka kuitenkin on hankkinut siihen tasavallan presidentin allekirjoituksen. Julistusta ei ole enää julkaistu Suomen säädöskokoelmassa. Vuonna 2007 neuvosto päätti, että seuraavasta vuodesta lähtien rukouspäiviä oli vietettävä enää vain kaksi kertaa vuodessa. Ensimmäinen, kristittyjen ykseyden rukouspäivä, on nyt viikonpäivästä riippumatta 18. tammikuuta. Toinen, rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä, on aina 24. lokakuuta, YK:n päivänä.

Katso myös

• Lokakuun 16. päivän liike
  

Lähteet

• Iso Tietosanakirja, 11. osa (Renqvist-Sielutiede), art. Rukouspäivät
• Pentti Lempiäinen: Pyhät ajat, Kirjapaja 2000, ISBN 951-625-682-1

Aiheesta muualla

• Julistus neljästä kiitos-, katumus- ja rukouspäivästä, jotka on koko maassa juhlallisesti vietettävä vuonna 2003 (viimeinen säädöskokoelmassa julkaistu)
• Suomen ekumeenisen neuvoston sivusto rukouspäivistä. Sisältää mm. kirjoituksen niiden historiasta sekä rukouspäiväjulistukset vuodesta 2004 alkaen.
• Elävän Arkiston juttuja rukouspäivästä