Roppongi
Roppongi (jap. 六本木) on Tokion kaupunginosa Minaton erillisalueella. Se sijaitsee sisämaassa erillisalueen pohjoisosassa Azabun alueella. Roppongi on ollut pitkään tunnettu etenkin Tokiossa asuvien ulkomaalaisten suosimana yöelämän keskuksena klubeineen ja ravintoloineen. 2000-luvulta lähtien kaupunginosaan ja sen ympäristöön on toteutettu suuria rakennushankkeita, kuten Roppongi Hills, joiden myötä sinne on sijoittunut uusia asuntoja, toimistoja, merkkiliikkeitä ja hotelleja. Tokion kansallinen taidekeskus, Mori-taidemuseo ja muut taidemuseot ovat tuoneet Roppongille mainetta myös taidekaupunginosana.[1][2]
Roppongin pinta-ala on 1,15 neliökilometriä.[3] Kaupunginosa jakautuu seitsemään osa-alueeseen, jotka on numeroitu Roppongi 1-chōme–Roppongi 7-chōme. Niissä on yhteensä 13 151 asukasta (marraskuussa 2022).[4] Kaupunginosan väestötiheys on siten noin 11 400 asukasta neliökilometrillä.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nimi ”Roppongi” tarkoittaa kirjaimellisesti ’kuusi puuta’. Nimen alkuperästä on erilaisia teorioita. Erään teorian mukaan paikka olisi nimetty siellä kasvaneen kuuden vanhan männyn mukaan, toinen väittää, että nimi juontuisi alueella Edo-kaudella sijainneesta kuudesta daimion residenssistä, sillä kaikkien kuuden daimion nimessä oli jokin puuhun viittaava osa. Nämä daimiosuvut olivat Aoki, Hitotsuyanagi, Katagiri, Kutsuki, Takagi ja Uesugi. Edo-kaudella alueella oli sotilasluokan asuntoja, temppeleitä ja muutama pieni kylä.[1][5]
Roppongin alue liitettiin Meiji-restauraation jälkeen vuonna 1878 Azabun suuralueeseen. Meiji-kaudelta lähtien sinne rakennettiin yläluokkaisia asuinrakennuksia, joihin sijoittui myös paljon ulkomaalaisia. Erityisesti toisen maailmansodan jälkeen kaupunginosa alettiin tuntea ulkomaalaisia palvelevana viihdealueena, kun sen lähelle aiemmin keisarillisen Japanin armeijan käytössä olleille alueille perustettiin Yhdysvaltojen tukikohta. Kaupunginosaan avattiin muun muassa yökerhoja ja kalliita vaateliikkeitä. Vielä sodan jälkeen, kun Minaton erillisalue perustettiin vuonna 1947, nykyisen kaupunginosan alue koostui lukuisista pienemmistä kaupunginosista, joista yksi oli nimeltään Azabu-Roppongichō. Ne yhdistettiin nykyiseksi Roppongin kaupunginosaksi vuonna 1968.[1][5]
2000-vuosikymmeneltä lähtien Roppongin ja Azabun alueita on kehitetty voimakkaasti. Roppongiin valmistui vuonna 2003 yksi maan suurimmista yksityisistä rakennushankkeista, Roppongi Hills, jonne sijoitettiin useita eri toimintoja. Vuonna 2007 kaupunginosaan avattiin Tokion kansallinen taidekeskus ja sen rajalle Akasakan kaupunginosan puolelle Tokyo Midtown -kortteli. 248 metriä korkea Midtown Tower oli joitakin vuosia kaupungin korkein rakennus, 238 metriä korkea Roppongi Hills Mori Tower vain hiukan sitä matalampi.[1][2]
-
Yhdysvaltain suurlähetystön asuinrakennuksia Roppongissa 1983
-
Roppongi Hills Mori Tower
-
Roppongi Hillsin ulkotilaa
-
Roppongin risteys vuonna 2013
Kaupunkikuva ja rakennukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Roppongi on osa Yamanoten ylänköaluetta.[1] Naapurikaupunginosia ovat pohjoisessa Akasaka, idässä Toranomon, Azabudai ja Azabu-Nagasakachō, etelässä Azabu-jūban ja Moto-Azabu sekä lännessä Nishi-Azabu ja Minami-Aoyama. Alueen läpi kulkevat muun muassa pääkadut Roppongi-dōri ja Gaien higashi-dōri, joiden risteyksessä Roppongin metroasema sijaitsee. Roppongi Hills -kortteli pilvenpiirtäjineen sijaitsee tämän risteyksen eteläpuolella, Tokyo Midtown muutaman korttelin päässä risteyksestä pohjoiseen.[6] Kaupunginosan kolliskulmalla Roppongi 1-chōmen alueella on Ark Hills -pilvenpiirtäjäalue, joka ulottuu Akasakan puolelle.[1]
Pilvenpiirtäjäkompleksien ja viihdekorttelien lisäksi Roppongi tunnetaan museokaupunginosana. Merkittävimmät museot ovat Roppongin luoteisosassa sijaitseva Tokion kansallinen taidekeskus, jossa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä, Roppongi Hillsin yhteydessä toimiva Mori-taidemuseo sekä Tokyo Midtownin yhteydessä toimivat Suntory-taidemuseo ja 21_21 Design Sight -näyttelykeskus (Akasakan puolella).[1][2] Kaupunginosassa on myös useita suurlähetystöjä, Haiyūza-teatteri sekä televisioyhtiöiden ja muiden yritysten toimistorakennuksia.[1] TV Asahi -yhtiön toimitalo sijaitsee Roppongi Hills -kompleksin vieressä.[6]
-
Imoarai-zaka-katu Roppongin keskustassa
-
Kirsikankukkia Supein-zaka-kadulla, Roppongi 1-chōme
-
Tokion kansallinen taidekeskus
-
TV Asahin toimitalo
Liikenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Roppongia palvelee neljä Tokion metron linjaa. Roppongin metroasemalla kaupunginosan keskellä pysähtyvät Tōkyō metron liikennöimä Hibiya-linja ja Toei-metron liikennöimä Ōedo-linja. Roppongi-itchōmen metroasemaa kaupunginosan koillisosassa käyttää Tōkyō metron Nanboku-linja. Lisäksi Nogizakan metroasema, jolla pysähtyy Chiyoda-linja, sijaitsee osittain Roppongin alueella kaupunginosan luoteisreunalla.[6][1]
Roppongin läpi kulkee kaksi Tokion pääkaupunkimoottoritien linjaa, sisempi ympyrälinja ja Shibuya-linja, jotka yhtyvät toisiinsa Tanimachin liittymässä kaupunginosan pohjoisreunalla.[6][1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j 日本大百科全書 / ブリタニカ国際大百科事典 小項目事典 / 百科事典マイペディア: 六本木 Kotobank. Viitattu 16.11.2022.
- ↑ a b c Roppongi japan-guide.com. Viitattu 16.11.2022.
- ↑ 平成27年国勢調査 東京都区市町村町丁別報告 港区 東京都総務局統計部. Viitattu 16.11.2022.
- ↑ 各月1日現在の各総合支所管内別の町丁目別人口・世帯数(平成14年~令和4年) > 麻布地区総合支所管内 > 2022年(令和4年) > 2022年(令和4年)11 Minato City. Viitattu 16.11.2022.
- ↑ a b 六本木(ろっぽんぎ) Minato City. Viitattu 17.11.2022.
- ↑ a b c d 日本地図 東京都 港区 六本木1丁目 Mapion. Viitattu 16.11.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Roppongi Wikimedia Commonsissa