Ravitsemussuositukset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yhdysvaltain maatalousministeriön vuonna 2011 julkaisema MyPlate -ravitsemussuositus, joka korvaa vanhat ruokapyramidit. Lautasella kello kahdestatoista lukien viljat, proteiini, vihannekset ja hedelmät. Lautasen reunalla lisäksi maitotuotteet.

Ravitsemussuositukset kuvaavat väestöjen ja ihmisryhmien energian ja ravintoaineiden tarvetta tai suositeltavaa saantia.[1] Ravitsemussuositusten kirjo on laaja, ja niitä on tarjolla erilaisille kohderyhmille. Ravitsemussuosituksiin sisältyy niin ravintoaineiden tarkkoja määrällisiä suosituksia kuin ruokavalio-ohjeitakin.[1]

Ravitsemussuositukset ja liikunta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusimpia ravitsemussuosituksia on laajennettu usein sisältämään myös liikuntaa koskevia suosituksia.[1]

Ravitsemussuosituksia maittain

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viralliset ravitsemussuositukset perustuvat laatijoidensa mukaan tutkimuksiin. Ne ovat kuitenkin usein erilaiset eri maissa. Kunkin maan ruokakulttuuri ja maataloustuotanto vaikuttavat sen ravitsemussuosituksiin. Viinintuottajamaa Kreikassa suositellaan, että miehet joisivat kokonaiset kolme pientä viinilasillista päivittäisten aterioiden yhteydessä samalla kun intialaisille suositellaan kaikesta alkoholista pidättäytymistä. Myös rasvoja ja lihaa koskevissa suosituksissa esiintyy vaihtelua.[2]

Suomalaiset ravitsemussuositukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravitsemussuositukset laaditaan maa- ja metsätalousministeriön asettamassa valtion ravitsemusneuvottelukunnassa, jonka jäsenet ovat ravitsemukseen perehtyneitä asiantuntijoita ja edustavat asettajan mukaan laajasti ravitsemuskenttää.[3] Jäseninä ei ole elinkeinoelämän edustajia.[4] Lihakeskusliiton toimitusjohtajan Mari Hannukselan mielestä oli harmillista, ettei vuoden 2024 suosituksia valmistelleessa työryhmässä ollut mukana elinkeinoelämän, maatalouden eikä teollisuuden edustajia.[5] Myöskään alkutuotannon järjestöiltä ei ollut pyydetty lausuntoja.[5]

Vuoden 1987 ravitsemussuosituksissa elinkeinoelämä pyrki vaikuttamaan ravitsemussuosituksiin olemalla mukana laatimassa niitä ja rahoittamalla ravitsemusneuvottelukunnan toimintaa. Ravitsemusneuvottelukunta pyrki myös itse aktiivisesti huomioimaan maatalouden ja elinkeinoelämän ravitsemussuositusten valmistelutyössä.[6]

Ravitsemusneuvottelukunnan suosituksia käytetään muun muassa kouluruokailussa ja sairaaloissa.[7]

Nykyiset ravitsemussuositukset Kestävää terveyttä ruoasta – kansalliset ravitsemussuositukset 2024 julkaistiin 27. marraskuuta 2024, ja ne perustuvat pääosin vuoden 2023 pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin.[8]

Ravitsemussuositusta havainnollistetaan nykyisin lautasmallilla, jossa puolet lautasesta suositellaan täytettäväksi vihanneksilla ja kasviksilla, neljännes hiilihydraattipitoisella ruoalla kuten perunoilla, riisillä tai pastalla ja toinen neljännes valkuaispitoisella ruoalla kuten lihalla, kalalla tai kananmunalla.[9]

Hiilihydraatit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ravitsemusneuvottelukunta suosittelee, että 45–60 prosenttia päivittäisen ravinnon energiasta tulisi hiilihydraateista. Suosituksena on, että naiset nauttisivat päivittäin 6 ja miehet 9 annosta viljaa annoskoon ollessa yksi viipale leipää tai yksi desilitra kypsää riisiä, muuta viljaa tai makaronia. Vähintään puolet nautitusta viljasta pitäisi olla täysjyvää. Perunaa suositellaan lisäksi syötävän saman verran kuin keskivertosuomalainen sitä syö eli noin 126 grammaa päivässä.[10][11]

Elintarvikkeisiin lisätyn sokerin määrä ei saisi ylittää kymmentä energiaprosenttia.[12] Tämä vastaa kevyttä työtä tekevällä 70-kiloisella ihmisellä keskimäärin 50:tä grammaa päivässä[13], mikä määrä löytyy esimerkiksi noin kahdesta ja puolesta virvoitusjuomalasillisesta[14]/marjajugurttipikarista [15], kolmesta jäätelötuutista[16] tai neljästä voisilmäpullasta[17].

Maitotuotteet/kasvijuomat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maitotuotteista suositellaan nautittavaksi 2–3 viipaletta vähärasvaista juustoa sekä 5–6 desilitraa rasvatonta tai erittäin vähärasvaista maitoa, piimää, jogurttia tai viiliä. Maitotuotteiden suosittamisen syynä on se, että ne sisältävät proteiinia ja kalsiumia sekä nestemäiset maitotuotteet myös lisättyä jodia ja D-vitamiinia. Maidon sijaan voi nauttia myös 5–6 desilitraa soijasta- tai kaurasta valmistettua kasvijuomaa, joihin on lisätty D-vitamiinin lisäksi myös kalsiumia. Maidon voi korvata halutessa myös kaurajuomalla, vaikka sen proteiinipitoisuus onkin vain kolmannes maidon vastaavasta.[10][18]

Hedelmät ja vihannekset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2024 suomalaisissa suosituksissa kasviksia, marjoja ja hedelmiä suositellaan käytettävän monipuolisesti vähintään 500–800 grammaa päivässä. Suositellusta määrästä noin puolet tulee olla vihanneksia ja juureksia ja loput marjoja ja hedelmiä. Näitä suositellaan nautittavan sekä kypsentämättöminä, kypsennettyinä että erilaisten ruokien raaka-aineina. Sokeroituja tai suolattuja valmisteita ei suositella. Pieni määrä täysmehua (1 dl) voi aikuisilla olla osa marja- ja hedelmäsuositusta.[19]

Suositusten muutokset ja noudattaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset suomalaiset ravitsemussuositukset julkaistiin vuonna 1950. Väestöä kehotettiin niissä nauttimaan päivittäin jotain niin sanotun ruokaympyrän kuudesta lohkosta eli perunaa, rasvaa, lihaa, kalaa tai kananmunia ja vihanneksia tai hedelmiä sekä viljaa ja maitotuotteita. Jälkimmäisestä ryhmästä tuli suosia täysrasvaista maitoa, kermaa ja voita niiden ravitsemuksellisen arvon vuoksi.[20] Vuoden 1987 ravitsemussuosituksissa painotettiin puolestaan monityydyttymättömien rasvahappojen saannin tärkeyttä[21]. Nykyisin Suomessa ei tehdä enää eroa kerta- ja monityydyttymättömien rasvahappojen välillä[10].

Suolan enimmäissaantisuosituksesta otettiin 38 prosenttia pois vuosien 1987 ja 2014 välillä. Naisten raudansaantisuositusta taas nostettiin 66 prosenttia samalla, kun suosituksiin lisättiin kehotus rajoittaa punaisen lihan määrä 700-750 grammaan viikossa. Hiilihydraattien ja ravintokuidun vähimmäissaannin rajaa laskettiin ja rasvan saannin ylärajaa nostettiin. Suosituksiin lisättiin vuonna 2014 myös kehotus välttää transrasvoja. Proteiinin saannin ylärajaa on lisäksi nostettu ja maidon/piimän/jugurtin kulutussuositusta puolestaan laskettu 6–7 desilitrasta viiteen. Suosituksia laajennettiin lisäksi rasvan ja hiilihydraattien saannin osalta siten, että niille annettiin sekä ylä- että alaraja.[22][23]

Alla olevasta taulukosta nähdään suosituksiin vuoden 1987 jälkeen tulleet muutokset suolan, raudan, ravintoperäisen D-vitamiinin, rasvan, proteiinin, hiilihydraattien ja kuitujen saannin osalta. Oikeasta sarakkeesta havaitaan, että FinRavinto 2017 -tutkimuksen osanottajien suolan saanti oli suositusta merkittävästi suurempaa ja naisten raudansaanti merkittävästi pienempää. Proteiinia ja rasvaa nautittiin keskimäärin ravitsemussuositusten mukaisesti, mutta hiilihydraattien ja kuitujen saanti oli suositusta aavistuksen verran pienempää.

Vuosien 1987 ja 2014 ravitsemussuositukset työikäisille/FinRavinto 2017 -osanottajien keskisaanti[24]
Suositukset 1987 Suositukset 2014 FinRavinto 2017 osanottajat
Suola 7–9 grammaa maks. 5 grammaa 8 grammaa
Rauta naiset 9 mg/1000 kcal, miehet 6 milligrammaa/1000 kcal naiset 15 milligrammaa, miehet 9 milligrammaa naiset 10 milligrammaa, miehet 11 milligrammaa
Ravintoperäisen D-vitamiinin kokonaissaanti 5–10 mikrogrammaa 0-20 mikrogrammaa 12 mikrogrammaa
Rasvat (energiaprosentteina) alle 30 E% 25–40 E% 38 E%
Proteiinit (energiaprosentteina) 12–15 E% 10–20 E% 18 E%
Hiilihydraatit (energiaprosentteina) vähintään 50 E% 45–60 E% 42 E%
Sokeri alle 10 E% alle 10 E% 8 E%
Kuidut 30–35 grammaa vähintään 25–35 grammaa 22 grammaa

Yhdysvaltojen ravitsemussuositukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltojen ensimmäinen ravitsemusta koskeva ohjeistus nimeltä Foods: Nutritive value and cost[25] julkaistiin Yhdysvaltain maatalousministeriön Farmers' Bulletin -lehdessä vuonna 1894. Tarkoituksena oli opastaa pienituloista tehdastyöväestöä säästämään ruokakuluissa, jolloin heidän palkkansa riittäisi paremmin muihin hyödykkeisiin. Esimerkiksi vihanneksia neuvottiin välttämään, koska ne olivat pelkkä tarpeeton kuluerä.[25] Tuolloin ei vielä tiedetty yksittäisten vitamiinien ja kivennäisaineiden olemassaolosta. Ohjeistuksessa kehotettiin miehiä syömään kohtuudella mutta kuitenkin monipuolisesti, jotta he saisivat riittävästi proteiinia, hiilihydraattia ja rasvaa sekä "mineraaliainesta" eli niin sanottua jäännöstuhkaa.[26]

Vuonna 1916 julkaistiin lasten ravitsemusta käsittelevä Food for Young Children -opas. Vuonna 1943 julkaistiin Basic 7 -suositukset, joissa kiinnitettiin huomiota kalorien sekä yksittäisten vitamiinien ja kivennäisaineiden saantimääriin sekä sodanaikaisen säännöstelyn vaikutuksiin. Sen pohjalta julkaistiin vuonna 1946 kansallinen ruokaopas National Food Guide. Vuonna 1956 julkaistiin Basic 4 -ravitsemusohjeet, jota käytettiin kahden vuosikymmenen ajan.[26] Niissä kehotettiin aikuisia juomaan vähintään kaksi lasillista maitoa päivässä, syömään vähintään yhden annoksen lihaa, kalaa, kananmunia, palkokasveja tai pähkinöitä, neljä annosta viljatuotteita sekä neljä annosta vihanneksia tai hedelmiä.[27]

Yhdysvaltojen senaatin 1970-luvulla asettama Ravitsemuksen ja inhimillisten tarpeiden komitea julkaisi vuonna 1977 mietinnön Dietary Goals for the United States (Ravitsemukselliset tavoitteet Yhdysvalloille), jossa suositeltiin muun muassa lihomisen ennaltaehkäisyä sekä tärkkelyksen ja luontaisesti esiintyvien sokereiden osuuden lisäämistä 28 energiaprosentista 48 energiaprosenttiin. Rasvan kulutusta piti puolestaan vähentää 40 energiaprosentista 30 energiaprosenttiin, tyydyttyneen rasvan kulutusta 10 energiaprosenttiin ja kolesterolin nauttimista 300 milligrammaan päivässä. Tämän lisäksi suolan saantia esitettiin rajoitettavaksi viiteen grammaan päivässä.[28]

Yhdysvaltojen maatalousministeriö ja Terveyden, koulutuksen ja hyvinvoinnin ministeriö valitsi myöhemmin henkilökunnastaan tutkijoita sekä kutsui joukkoon myös ulkopuolisia tutkijoita tuottamaan ravitsemukseen liittyvää jatkuvaa valistusta. Edellä mainitut ministeriöt julkaisivat vuonna 1980 kansalaisille tarkoitetut ravitsemussuositukset Nutrition and Your Health: Dietary Guidelines for Americans.[28] Kyseisiä suosituksia on päivitetty aina viiden vuoden välein.[29]

Yhdysvaltojen ravitsemussuosituksissa kehotetaan suosimaan etenkin monityydyttymättömiä rasvahappoja[30]

Luustoliiton edustaja kritisoi suomalaista vuoden 2024 ravitsemussuositusta vihannesten ja hedelmien osuuden lisäämisestä yli puoleen kiloon päivässä. Perusteluna oli, että energian ja proteiinin saanti saattaa jäädä vanhuksilla aivan liian alhaiseksi, jos he täyttävät vatsansa näin suurella määrällä kasviksia. Kyseinen määrä saattaa aiheuttaa ikäihmisille myös ruoansulatusongelmia.[31]

Hiilihydraatteihin ja rasvoihin liittyvät ravitsemussuositukset ovat johtaneet jopa oikeudenkäynteihin. Australialaisprofessori Tim Noakes haastettiin kahdesti oikeuteen ravitsemussuositusten vastaisen tiedon levittämisestä. OIkeus totesi kuitenkin molemmilla kerroilla Noakin olleen oikeassa väittäessään, että myös pikkulasten on turvallista noudattaa niukasti hiilihydraatteja ja runsaasti rasvaa sisältävää ketogeenista ruokavaliota.[32]

Hiilihydraattien saantisuositukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltojen ravitsemussuosituksia on kritisoitu siitä, ettei siinä oteta huomioon yksilöllisiä eroja hiilihydraattien aiheuttaman glykeemisen kuorman siedossa, eikä tutkimusnäyttöä, jonka mukaan hiilihydraattien saannin rajoittaminen vähentää insuliiniresistenssin ja sydäntautien riskiä.[33] Vuonna 2024 julkaistussa kymmenjäsenisen tutkijaryhmän laatimassa vertaisarvioidussa tiedeartikkelissa esitettiin, että nykyistä vähemmän hiilihydraatteja sisältävä ruokavalio pitäisi saada osaksi Yhdysvaltojen ravitsemussuosituksia. Perusteluna oli, että tämä vähentäisi kansantaudeiksi muodostuneiden insuliiniresistenssin sekä sydän- ja verisuonisairauksien esiintyvyyttä.[34]

Rasvojen saantisuositukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltojen viranomaiset omaksuivat vuonna 1980 sydänjärjestö AHA:n vuonna 1961 laatiman suosituksen rajoittaa tyydyttyneen rasvan käyttöä. Tämän jälkeen myös muut maat ja YK alkoivat levittää kyseistä suositusta.[35]

Vuonna 2014 ja 2016 julkaistut tutkimukset osoittavat kuitenkin, että sekä kehotus rajoittaa tyydyttyneen rasvan saanti 10 energiaprosenttiin oli jo alun perin ristiriidassa tieteellisen näytön kanssa. sama päti kehotukseen rajoittaa rasvan kokonaissaanti 30 energiaprosenttiin. Sekä kliinisissä että epidemiologisissa tutkimuksissa oli havaittu jo vuoteen 1977 mennessä, ettei rasvan tai tyydyttyneen rasvan saannin rajoittaminen vähentänyt kokonaiskuolleisuutta eikä edes sydän- ja verisuonitautikuolleisuutta.[35]

Vuonna 2020 julkaistun meta-analyysien kokoomakatsauksen tuloksena oli, että suurin osa kliinisistä tutkimuksista ja väestötutkimuksista tehdyistä meta-analyyseista päätyy siihen, ettei tyydyttyneen rasvan rajoittaminen vähennä sydän- ja verisuonisairauksia tai kokonaiskuolleisuutta, vaan päin vastoin lisää niitä. Esimerkiksi tyydyttynyttä rasvaa sisältävät täysrasvaiset maitotuotteet, prosessoimaton liha ja tumma suklaa eivät lisää sydän- ja verisuonitautien riskiä.[36] Yhdysvaltojen johtavat ravitsemustieteilijät ja joukko Yhdysvaltojen ravitsemussuosituksen neuvoa antavan komitean (DGAC) entisiä jäseniä antoivatkin vuonna 2020 Yhdysvaltojen kongressille julkilausuman, jonka mukaan tyydyttyneiden rasvojen käytön rajoitusta ei pidä enää jatkaa, koska sille ei ole olemassa pitäviä tieteellisiä perusteita[37][38].

Yksitoistajäseninen kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi vuonna 2021 tieteellisen vertaisarvioidun artikkelin, jossa se kritisoi ravitsemussuositusten laatijoita siitä, etteivät he ole perustaneet tyydyttyneen rasvan saantia koskevia suosituksiaan tieteelliseen tutkimusnäyttöön. Ryhmä huomautti, että viimeisen kymmenen vuoden aikana on julkaistu lähes 20 alan tutkimusten yhteenvetokatsausta, joissa kaikissa on päädytty siihen, ettei ole olemassa tieteellisiä perusteita rajoittaa tyydyttyneen rasvan saantia tai korvata tyydyttynyttä rasvaa monityydyttymättömällä.[39]

Tiedejulkaisussa Current Opinion in Endocrinology & Diabetes and Obesity vuonna 2023 julkaistussa artikkelissa kerrotaan, että Yhdysvaltojen vuoden 2015 ravitsemussuosituksia laatineen komitean jäsenet totesivat virkakirjeenvaihdossaan, ettei heidän suositukselleen rajoittaa tyydyttyneen rasvan saantia ole olemassa tieteellisiä perusteita. Kirjeenvaihdon sisältä sisältö toimitettiin artikkelin kirjoittajalle julkisuusperiaatetta koskevan lain nojalla.[40]

Samassa artikkelissa kerrottiin, ettei vuoden 2020 komitea ollut jäävännyt niitä jäseniään, jotka olivat vastaanottaneet suuria rahasummia sellaisilta elintarvikeyrityksiltä, jotka hyötyivät siitä, että suosituksiin jätetään myös kehotus suosia monityydyttymättömiä rasvoja.[41]

Taloudelliset näkökohdat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailman suurimpiin kuuluva henki- ja sairasvakuutuksien jälleenvakuuttaja Swiss Re esitti vuonna 2016, että ravitsemussuositukset uudistettaisiin siten, että väestöä ohjeistettaisiin kuluttamaan paljon rasvaa, tyydyttynyt rasva mukaan lukien, sekä vain vähän hiilihydraatteja. Tämä vähentäisi väestön sairastavuuteen ja ennenaikaisiin kuolemiin liittyviä vakuutusmaksuja ja muita menoja.[42]

Suomalaisten ravitsemussuosituksen mukaista ruokavaliota on pidetty kalliina. Bloginpitäjä kirjoittaja Hanna-Elina Yli-Kosken mukaan sen voi kuitenkin toteuttaa myös edullisesti. Porkkanaa, lanttua ja kaalia saa huokealla ympäri vuoden kuten myös appelsiinia ja mandariinia talvisin ja kurkkua, tomaattia, kukkakaalia ja punajuurta satokauden aikana. Myös ruisleipä, kaurapuuro, margariini, maito, kananmunat, broileri, silakka, maapähkinät, siemenet ja rypsiöljy ovat edullisia ruoka-aineita[43].

  1. a b c Valtion ravitsemusneuvottelukunta: Ravitsemussuositukset ravitsemusneuvottelukunta.fi. Arkistoitu 19.5.2012. Viitattu 5.5.2012.
  2. Satu Kaaria HS: Eri maiden ravitsemussuositukset ovat ristiriidassa Helsingin Sanomat. 31.10.2013. Viitattu 11.3.2022.
  3. Uusi valtion ravitsemusneuvottelukunta on asetettu Maa- ja metsätalousministeriö.
  4. Valtion ravitsemusneuvottelukunta 15.11.2023-14.11.2026 (Jäsenet) Ruokavirasto. Viitattu 8.11.2024.
  5. a b Uusi suositus: Leikkeleitä ei pidä syödä – Nyt ärähtää lihapomo Iltalehti. Viitattu 9.11.2024.
  6. Emma Henriksson: Valtapeli lautasella. Vuoden 1987 ravitsemussuositusten syntyhistoria. helda.helsinki.fi. Viitattu 4.3.2024.
  7. Ravitsemussuositukset Sosiaali- ja terveysministeriö. Viitattu 5.5.2012.[vanhentunut linkki]
  8. Kestävää terveyttä ruoasta - kansalliset ravitsemussuositukset 2024 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 27.11.2024.
  9. Lautasmallin avulla syöt oikein Valtion ravitsemusneuvottelukunta. Arkistoitu 26.4.2015. Viitattu 15.5.2015.
  10. a b c Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014 2018. Valtion ravitsemusneuvottelukunta.
  11. Perunan kulutus laskee kilon vuodessa per suomalainen – markkinointiasiantuntija ehdottaa tastingeja ja tv-ohjelmia perinneherkun brändäykseen Yle Uutiset. 27.5.2020. Viitattu 26.3.2022.
  12. Suomalaiset ravitsemussuositukset 2014 2018. Valtion ravitsemusneuvottelukunta.
  13. Nostaako sokeri sydäntautiriskiäsi? Sen voi tehdä jo tavallinen aamiainen ja välipala ET. 25.5.2015. Viitattu 11.7.2024.
  14. 6-pack Coca-Cola virvoitusjuoma tölkki 0,33 L | S-kaupat ruoan verkkokauppa www.s-kaupat.fi. Viitattu 11.7.2024.
  15. Valiojogurtti® mansikka laktoositon Valio. Viitattu 11.7.2024.
  16. Pingviini Kuningatar Laktoositon jäätelötuutti 67g/110ml | S-kaupat ruoan verkkokauppa www.s-kaupat.fi. Viitattu 11.7.2024.
  17. Fazer Voisilmäpulla 78g Fazer.fi. Viitattu 11.7.2024.
  18. Elintarvike - Fineli fineli.fi. Viitattu 3.3.2024.
  19. Kestävää ruokaa terveydeksi – kansalliset ravitsemussuositukset (Kasvikset, marjat ja hedelmät) Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 28.11.2024.
  20. Valistuksen vaiheet – Näin ravintosuositukset ovat muuttuneet www.apu.fi. 1.11.2019. Viitattu 4.3.2024.
  21. Tältä näyttivät ensimmäiset suomalaiset ravitsemussuositukset – vertaa! Studio55.fi. 4.2.2014. Viitattu 6.3.2021.
  22. Energiaravintoaineiden ja suolan saantisuositukset Valtion ravitsemusneuvottelukunnan vuosina 1987, 1998, 2005 ja 2014 julkaisemien ravitsemussuosituksien mukaan (Arkistoitu – Internet Archive), Valtion ravitsemusneuvottelukunta (excel-tiedosto)
  23. Tältä näyttivät ensimmäiset suomalaiset ravitsemussuositukset – vertaa! mtvuutiset.fi. 4.2.2014. Viitattu 7.7.2024.
  24. Ravitsemus Suomessa – FinRavinto 2017 -tutkimus. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2018. https://www.julkari.fi/handle/10024/137433
  25. a b 1894 - Dietary Timeline www.sirc.org. Viitattu 2.1.2021.
  26. a b Carole Davis & Etta Saltos: Dietary Recommendations and How They Have Changed Over Time USDA. Viitattu 31.12.2020.
  27. Bye-bye, pyramid - hello, plate: Timeline of food guidelines www.cbsnews.com. Viitattu 6.1.2021. (englanniksi)
  28. a b History of the Dietary Guidelines | Dietary Guidelines for Americans www.dietaryguidelines.gov. Viitattu 29.12.2020.
  29. Previous Editions | Dietary Guidelines for Americans www.dietaryguidelines.gov. Viitattu 31.12.2020.
  30. Dietary Guidelines for Americans 2020 - 2025. https://www.dietaryguidelines.gov/sites/default/files/2021-03/Dietary_Guidelines_for_Americans-2020-2025.pdf
  31. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä :7 ei löytynyt
  32. Low carb guru Professor Tim Noakes again found not guilty of misconduct. https://www.diabetes.co.uk/news/2018/jun/low-carb-guru-professor-tim-noakes-again-found-not-guilty-of-misconduct-94449754.html
  33. Jeff S. Volek, Stephen D. Phinney, Ronald M. Krauss, Richard J. Johnson, Laura R. Saslow, Barbara Gower: Alternative Dietary Patterns for Americans: Low-Carbohydrate Diets. Nutrients, 2021-10, nro 13, s. 3299. doi:10.3390/nu13103299 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  34. Jeff S. Volek, William S. Yancy, Barbara A. Gower, Stephen D. Phinney, Joanne Slavin, Andrew P. Koutnik, Michelle Hurn, Jovonni Spinner, Mark Cucuzzella, Frederick M. Hecht: Expert consensus on nutrition and lower-carbohydrate diets: An evidence- and equity-based approach to dietary guidance. Frontiers in Nutrition, 2024, 11. vsk. doi:10.3389/fnut.2024.1376098/full ISSN 2296-861X Artikkelin verkkoversio.
  35. a b Evidence from randomised controlledtrials did not support the introductionof dietary fat guidelines in 1977and 1983: a systematic review andmeta-analysis. https://openheart.bmj.com/content/openhrt/2/1/e000196.full.pdf
  36. Astrup Arne, Magkos Faidon, Bier Dennis M., Brenna J. Thomas, de Oliveira Otto Marcia C., Hill James O.: Saturated Fats and Health: A Reassessment and Proposal for Food-Based Recommendations. Journal of the American College of Cardiology, 18.8.2020, nro 7, s. 844–857. doi:10.1016/j.jacc.2020.05.077 Artikkelin verkkoversio.
  37. Maryanne Demasi: US nutritionists call for dietary guideline limits on saturated fat intake to be lifted. BMJ, 29.10.2020, nro 371. PubMed:33122169 doi:10.1136/bmj.m4226 ISSN 1756-1833 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  38. August 12, 2020The Honorable Sanford Bishop Jr., ChairHouse Appropriations Subcommittee on Agriculture, Rural Development, Food and Drug Administration, and Related Agencies2407 RayburnHouse Office BuildingWashington, DC 20515. https://static1.squarespace.com/static/5a4d5666bff20053c65b7ff2/t/5f6e2fe098fa9d47a8c7a67c/1601056737384/Letter+to+Members+of+Congress+by+JACC+authors_8.12.20.pdf
  39. Arne Astrup, Nina Teicholz, Faidon Magkos, Dennis M. Bier, J. Thomas Brenna, Janet C. King: Dietary Saturated Fats and Health: Are the U.S. Guidelines Evidence-Based? Nutrients, 2021-10, nro 13, s. 3305. doi:10.3390/nu13103305 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  40. Nina Teicholz: A short history of saturated fat: the making and unmaking of a scientific consensus. Current Opinion in Endocrinology, Diabetes and Obesity, 2023-02, 30. vsk, nro 1, s. 65. doi:10.1097/MED.0000000000000791 ISSN 1752-296X Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  41. Nina Teicholz: A short history of saturated fat: the making and unmaking of a scientific consensus. Current Opinion in Endocrinology, Diabetes and Obesity, 2023-02, 30. vsk, nro 1, s. 65. doi:10.1097/MED.0000000000000791 ISSN 1752-296X Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  42. Swiss Re: Dietary Guidelines 'failed human experiment' foodmed.net. 23.12.2016. Viitattu 12.9.2023. (englanti)
  43. Terveellinen ruoka ei aina ole kallista Helsingin Sanomat. 14.1.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eri maiden ravitsemussuosituksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erillisryhmien ravitsemussuosituksia Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]