Ravel Morrison
Ravel Ryan Morrison (s. 2. helmikuuta 1993 Manchester, Englanti) on englantilainen jalkapalloilija. Keskikenttäpelaajana pelaava Morrison edustaa Englannin mestaruussarjan Middlesbrough'ta lainalla valioliigaseura Sheffield Unitedista. Hän on kotimaansa lisäksi pelannut myös Italiassa, Meksikossa ja Ruotsissa.[1]
Morrison siirtyi vuonna 2009 Manchester Unitediin ja allekirjoitti ensimmäisen ammattilaissopimuksensa seuran kanssa 17-vuotissyntymäpäivänään. Hän teki ensiesiintymisensä virallisissa otteluissa miesten tasolla 26. lokakuuta 2010 tultuaan vaihdosta kentälle Englannin liigacupin ottelussa Wolverhampton Wanderersia vastaan. Morrison siirtyi 31. tammikuuta 2012 West Ham Unitediin. Hän pelasi West Hamissa 17 Valioliigan ottelua ja teki niissä kolme maalia, mutta seuraavina vuosina hän edusti lainasopimuksilla myös Birmingham Cityä, Queens Park Rangersia ja Cardiff Cityä.
Italiassa Morrison edusti Laziota mutta pelasi kaudella 2015–2016 Serie A:ssa neljässä ottelussa yhteensä vain noin 60 minuuttia. Laziosta hänet lainattiin englantilaisseura Queens Park Rangersiin ja meksikolaiseen Atlakseen, ja helmikuussa 2019 hän siirtyi ruotsalaisseura Östersundiin, jossa hän pelasi kuusi Allsvenskanin ottelua.[1]
Maajoukkuetasolla Morrison on edustanut Englannin alle 16-, alle 17-, alle 18- ja alle 21-vuotiaiden maajoukkueita.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Ravel Morrison Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)