Raija Vahasalo
Raija Vahasalo | |
---|---|
Kansanedustaja | |
24.3.1999–22.4.2015, 10.4.2018–16.4.2019
|
|
Ryhmä/puolue | Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä |
Vaalipiiri | Uudenmaan vaalipiiri |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 10. maaliskuuta 1961 Huittinen |
Puoliso | Seppo Vahasalo |
Tiedot | |
Puolue | Kokoomus |
Koulutus | kasvatustieteen maisteri (1984) |
Raija Elina Vahasalo (o.s. Rautanen, s. 10. maaliskuuta 1961 Huittinen) on suomalainen kokoomusta edustava poliitikko. Hän toimi kansanedustajana Uudenmaan vaalipiiristä vuosina 1999–2015 ja 2018–2019.
Vahasalo on ollut Kirkkonummen kunnanvaltuuston jäsen vuodesta 1993 ja kunnanhallituksen puheenjohtaja vuodesta 2013.
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vahasalo opiskeli kasvatustieteitä Turun yliopistossa ja kouluhallintoa Helsingin yliopistossa. Hän valmistui kasvatustieteen maisteriksi vuonna 1984.[1]
Ennen valintaansa eduskuntaan Vahasalo työskenteli luokanopettajana (1984–1997) ja rehtorina (1997–1999).[1]
Vuodesta 2000 Vahasalo on ollut Koululiikuntaliiton puheenjohtaja ja vuosina 2002–2009 Pelastakaa Lapset ry:n hallituksen jäsen.[1]
Poliittinen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vahasalo on ollut Kirkkonummen kunnanvaltuuston jäsen vuodesta 1993. Vuosina 1993–1996 hän oli Kirkkonummen sosiaalilautakunnan puheenjohtaja. Vuodesta 1997 hän on ollut kunnanhallituksen jäsen, vuosina 2005–2008 ensimmäinen varapuheenjohtaja ja vuodesta 2013 puheenjohtaja. Vuosina 2001–2008 hän oli myös Uudenmaan liiton hallituksen jäsen. Vahasalo johti Kirkkonummen Kokoomusta vuosina 1996–1999.[1] Alueellisesti kansanedustaja Vahasalo on vaikuttanut kantatie 51:n jatkamiseen moottoritienä Espoonlahdesta Kirkkonummelle.[2] Sivistyspuolella kansanedustaja Vahasalo on muun muassa ollut käynnistämässä varhaiskasvatuslain uudistusta. [3]
Eduskuntaan Vahasalo valittiin ensimmäisen kerran vuoden 1999 vaaleissa Uudenmaan vaalipiiristä.[1] Vuosina 2007–2015 Vahasalo oli eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja.[1] Hän on kritisoinut muun muassa opintotukijärjestelmän sekavuutta ja ajanut sen kokonaisuudistusta.[4] Sanna Lauslahden siirryttyä Lääketeollisuus ry:n palvelukseen, Vahasalo palasi varasijalta eduskuntaan 10.4.2018.[5] Vahasalo oli ehdolla vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja jäi varasijalle.[6]
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Raija Vahasalo ja Timo Heinonen: Tuli, jota pitää ruokkia - Visio tulevaisuuden lukiosta. Kokoomuksen eduskuntaryhmän raportti 2013
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vahasalo on naimisissa ja hänellä on yksi lapsi.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g Raija Vahasalo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ Rouva 51 iloitsee seutuyhteistyöstä Länsiväylä-lehti. 17.3.2011. Suomen Lehtiyhtymä. Arkistoitu 25.2.2015.
- ↑ Päiväkotitietoa päättäjille Opettaja-lehti. 18.5.2018. Suomen Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry.
- ↑ ”Opintotukeen on tehtävä kokonaisuudistus” Verkkouutiset.fi. 13.3.2015. Viitattu 15.3.2015.
- ↑ Kirkkonummelle toinen kansanedustaja - Raija Vahasalo palaamassa eduskuntaan www.kirkkonummensanomat.fi. Viitattu 11.4.2018.
- ↑ https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2019/tulospalvelu#/ehdokas/02/175
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Raija Vahasalon kotisivut
- Raija Vahasalo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.