Queen Rock Montreal

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Queen Rock Montreal
Queen
Livealbumin Queen Rock Montreal kansikuva
Livealbumin tiedot
 Äänitetty  24.25. marraskuuta 1981, Montreal [1]
 Julkaistu 29. lokakuuta 2007 [1]
 Formaatti CD, LP, DVD, HD DVD, Blu-ray
 Tuottaja(t) Justin Shirley-Smith, Kris Fredriksson, Joshua J. Macrae
 Tyylilaji rock, hard rock[2]
 Levy-yhtiö Parlophone, Hollywood Records, EMI
Muut kannet
DVD-julkaisut:
We Will Rock You -versio Live Aid -versio
We Will Rock You -versio vuodelta 2001 ja Live Aid -versio vuodelta 2007
Listasijoitukset

Suomi: 7. (fyysinen albumilista)[3]

Queenin muut julkaisut
Return of the Champions
2005
Rock Montreal
2007
The Cosmos Rocks
2008

Queen Rock Montreal on brittiläisen Queen-yhtyeen vuonna 2007 julkaisema konserttitallenne. Konsertti on julkaistu CD- ja LP-levyillä, sekä videona DVD-, Blu-ray- ja HD DVD-levyillä. DVD:stä on myös kahden levyn versio, jossa on konsertin lisäksi myös yhtyeen esiintyminen Live Aidissä vuonna 1985.

Kuvattu konsertti ei ollut osa mitään promootiokiertuetta, kuten aiemmin julkaistut konserttitallenteet. Kyseessä oli yksittäinen konserttitapahtuma Kanadassa, jonka ainoana tarkoituksena oli ikuistaa yhteen esiintyminen filmille. Ensimmäinen Queen-konserttielokuva julkaistiin We Will Rock You-nimisenä, VHS-kasetilla vuonna 1982 Yhdysvalloissa ja vuonna 1984 Britannissa, sekä myöhemmin myös DVD-levyllä vuonna 2001. Yhdysvalloissa julkaistu versio oli huomattavasti lyhyempi, vain 60 minuuttia pitkä, kun taas varsinainen konsertti kestää noin 96 minuuttia.

Montreal Forumiin kokoontunut kanadalaisyleisö on tavallista Queen-yleisöä vaisumpi. Tämä näkyy ja kuuluu yhtyeen turhautumisena aiheuttaen sen, että esityskin jää hivenen ponnettomaksi. Mercury koittaa turhaan useita kertoja nostattaa yleisön tunnelmaa. Kappaleen Love Of My Life alussa Mercuryn voi jopa kuulla lausuvan pettyneenä kitaristi Maylle: "They don't know it", "He eivät tunne sitä [kappaletta]". Vaisu yleisö ei kuitenkaan onnistu latistamaan tunnelmaa täysin, vaikka Mercury hetkittäin kimpaantuukin sättimään yleisöä turhautuneena. Yleisö kuitenkin tunnistaa tuolloin tuoreen The Game -albumin kappaleet ja villiintyy niistä. [4] [5] [6]

Konsertissa kuullaan ensimmäistä kertaa livenä Queenin ja David Bowien yhdessä säveltämä Under Pressure, jota oli sitä ennen soitettu runsaasti radiossa. Lisäksi filmille on tallentunut harvemmin konserteissa kuultuja kappaleita kuten rumpali Roger Taylorin sävellys I'm In Love With My Car Taylorin itsensä laulamana, sekä Mayn Dragon Attack. [4] [5] [6]

  1. Intro – 1.59 (säv. Taylor)
  2. We Will Rock You (Fast Version) – 3.06 (säv. May)
  3. Let Me Entertain You – 2.48 (säv. Mercury)
  4. Play The Game – 3.57 (säv. Mercury)
  5. Somebody To Love – 7.53 (säv. Mercury)
  6. Killer Queen – 1.59 (säv. Mercury)
  7. I'm In Love With My Car – 2.03 (säv. Taylor)
  8. Get Down Make Love – 4.45 (säv. Mercury)
  9. Save Me – 4.14 (säv. May)
  10. Now I'm Here – 5.31 (säv. May)
  11. Dragon Attack – 3.11 (säv. May)
  12. Now I'm Here (Reprise) – 1.53 (säv. May)
  13. Love Of My Life – 3.56 (säv. Mercury)
  1. Under Pressure – 3.50 (säv. Queen/Bowie)
  2. Keep Yourself Alive – 3.29 (säv. May)
  3. Drum And Tympani Solo – 3.00 (säv. Taylor)
  4. Guitar Solo – 5.11 (säv. May)
  5. Flash – 2.11 (säv. May) *
  6. The Hero – 1.51 (säv. May) *
  7. Crazy Little Thing Called Love – 4.15 (säv. Mercury)
  8. Jailhouse Rock – 2.32 (säv. Leiber/Stoller)
  9. Bohemian Rhapsody – 5.28 (säv. Mercury)
  10. Tie Your Mother Down – 3.52 (säv. May)
  11. Another One Bites the Dust – 4.00 (säv. Deacon)
  12. Sheer Heart Attack – 3.53 (säv. Taylor)
  13. We Will Rock You – 2.09 (säv. May)
  14. We Are The Champions – 3.27 (säv. Mercury)
  15. God Save The Queen – 1.27 (sov. May)

* ennenjulkaisematon, ei DVD:llä.

Kokoonpanossa huomattavaa on, että yhtye ei edelleenkään käyttänyt syntetisaattoreita lavalla, mutta tähän oli tulossa huomattava muutos. Puoli vuotta myöhemmin alkaneella Hot Space -albumin promootiokiertueellaan yhtye toi lavalle sekä ylimääräisen kiertuemuusikon, että syntetisaattorit. Queen Rock Montreal on siis viimeinen yhtyeen esiintyminen klassisella kokoonpanolla, jolla yhtye oli esiintynyt jo vuodesta 1973.

Esiintyjät instrumentteineen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[7]

  1. a b Queen Rock Montreal Queen – Royal Legend. Arkistoitu 4.12.2007. Viitattu 7.12.2007. (englanniksi)
  2. Queen Rock Montrel by Queen: Reviews and Ratings - Rate Your Music rateyourmusic.com. Viitattu 20.8.2012. (englanniksi)
  3. Musiikkituottajat: Tilastot → Virallinen lista → Artistit → Queen → Queen Rock Montreal Viitattu 18.5.2024.
  4. a b Melanie Love: The Daily Vault Album Reviews: Queen Rock Montreal 12.11.2007. The Daily Vault. Viitattu 7.12.2007. (englanniksi)
  5. a b Michael Scapp: Queen - We Will Rock You DTS 18.3.2003. Epinions.com. Viitattu 7.12.2007. (englanniksi)
  6. a b Scully: Queen Rock Montreal / WWRY Queen Concerts. Viitattu 7.12.2007. (englanniksi)
  7. Scully: Instruments on tour: We Will Rock You Queen Concerts. Viitattu 7.12.2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]